Kuiva kausi kesti kestämistään. Ludo kasteli kasvimaataan altaaseen kertyneellä vedellä. Lopulta matalalla riippuvien pilvien tumma verho – josta Luandassa käytetään nimeä cacimbo – repesi ja sade saapui. Maissi alkoi kasvaa. Pavunvarsiin puhkesi kukkia ja palkoja. Granaattiomenapuu täyttyi vihreistä hedelmänaluista. Noihin aikoihin pulut alkoivat kadota kaupungin taivailta. Eräs viimeisistä Ludon nappaamista kyyhkysistä oli rengastettu oikeasta koivestaan. […]

Kun muistelen ensimmäistä kesää, sitä varjostaa paljon enemmän huoli eläimistä kuin oma epätoivoinen asemani. Katastrofi oli ottanut minulta suuren vastuun ja sälyttänyt, minun sitä heti huomaamatta, harteilleni uuden taakan. Kun viimein pystyin luomaan yleiskuvan asemastani, en enä pitkään aikaan ollut kyennyt mitään siitä muuttamaan. En usko, että asenteeni sai alkunsa mistään heikkoudesta tai sentimentaalisuudesta, minä […]

Kaikki oli siis valmista.”Oletko valmis?””Olen.”Tilasin äidille taksin, tilasin sen Ateenan-asunnostani, tuhansien kilometrien päästä hänen väsyneestä ruumiistaan ja katkonaisesta hengityksestään.Hetkeä myöhemmin taksinkuljettaja ilmoitti olevansa talon edustalla. Äiti meni ulos.”Nyt minä lähden.”Hän jätti taakseen vuosikausia elettyä elämää sekä vaatteita ja tavaroita, joita oli ostellut, jotta asunto, kuten hän sanoi, ei olisi niin kalsea.Kuvittelin sataviisikymmentäkahdeksansenttisen äitini karkaamassa talosta […]

Ei lapsuuteen voi noin vain soittaa ja toivoa, että olisi vähän tuuria matkassa. Ehkä linjat toimivat mutta puhelu ei silti mene läpi. On pakko valmistautua ja tietää täsmälleen mitä aikoo sanoa – tarvitaan suunnitelma. Neljäs päivä oli käännekohta ja sillä tavoin tärkeä, että ymmärsin silloin menetelmän merkityksen. Heräsin myöhään ja jäin sänkyyn miettimään tilannettani. Minulla […]

Kävelen kauemmas niemelle kuin yleensä. Ehkä tuuli on puhaltanut pois muutaman kinoksen vesirajasta sen päässä silloin kun pahiten myrskysi. Marja on Elefine Pleymin antamassa taljapussissa. Asetan sen suorempaan selkääni, jotta nahkahihnat eivät hankaa lantiotani. Hanki tuntuu kiinteältä ja sileältä jalkojen alla. Suorastaan liukkaalta. Jos tuuli yltyy, joudun kääntymään, jotten lennähdä mereen, mutta on valoisa päivä […]

Tämä kirja on viimeinen yritys koota rippeet. Yhdistelen siinä muistoja, kesken jääneitä tunnustuksia ja dokumentoituja tapahtumaketjuja. Se on läheisteni hiljaisuuden hedelmä. Halusin kertoa siitä, mitä perheeni joutui monien muiden tavoin käymään läpi täydellisessä yksinäisyydessä. Mutta miten sanoitan heidän tarinansa ilman että tulen riistäneeksi sen heiltä pois? Miten puhun heidän puolestaan ilman että omat näkemykseni ja […]

Arkiseen puheenparteen alkaa ilmestyä muutoksia. Äidin kolme tavallisinta sanaa ovat: hirveää, mieletöntä, absurdia. Wolf kommentoi yleensä: ”Sepä mielenkiintoista!” tai ”Mitään tuollaista ei keksimällä keksisi.” Hänen puheessaan vilahtelevat myös englannin ”nonsense” ja tavallistakin pitempi ”mjaa”. Nikolain kohdalla on yksinkertaisempaa: hän kiroilee entistä karkeammin, tai sadatteluun kyllästyttyään mykistyy tyystin. Sulamïteakin uudet muutokset hämmentävät, mutta hän pysyttelee toiveikkaana […]

Tornitalon ylimmässä kerroksessa asuva mies oli tähän mennessä ehtinyt lukea jo useita sivuja. Hän teki lukiessaan merkintöjä marginaaleihin. Välillä hän tarttui johonkin merkintäänsä kysyäkseen Lööperiltä selitystä.– Tätä alkua vaan mietin– Että mistä moinen ratkaisuhän kysyi.– Se johtuu siitä– kun näin kerran farkutLööperi vastasi ja jatkoi selitystään: Se oli nähnyt kadulla farkut ja niihin pukeutuneena miehen, […]

Mitä aiot tehdä kun tapaat taas Martan? Luna kysyy. Jaa, pitääkö minun tehdä jotain? Nils vastaa. Koira kysyy, onko hän tosissaan. Eikö hän aio tehdä mitään? Eikö hän kaipaa Martaa? Eikö hän ajattele Martaa? Mitä hän on kirjoittanut Martasta lokikirjaan? Luna haluaa kuulla Martasta. Se on kuullut kaiken tuhat kertaa ennenkin, mutta vielä yhden kerran, […]

Lanalla ei ole ollut poikaystävää puoleen vuoteen. Hän ei rakastu enää, elämä on tylsää, kaikki käyvät hänen hermoilleen. Tytöt, pojat, eläimet… jopa äiti, collegeverkkareissaan. Raidallisissa, lököttävissä collegeverkkareissaan, jotka ovat hiutuneet ohuiksi kuin pitkät kalsarit. Tällä kertaa se tapahtuu keittiössä. Hän näkee äitinsä tiskipöydän ääressä roskakassit käsissään, jää vahingossa tuijottamaan ja se alkaa taas, syke nousee […]

Toisinaan haimme äidin meille. Hän istui enimmäkseen nojatuoleissa ja nukkui. Ihmetteli herätessään, miten me löysimme hänen hyttinsä. Hänelle tuotti vaikeuksia nousta tuoleilta, sohvilta, nojatuoleista ja autoista. Matkalla meille hän oli kyllä aivan onnessaan.Ketään toista potilasta ei käyty katsomassa eikä haettu minnekään, joten äiti kulki tahallaan hidastellen ohi olohuoneen, jossa toiset töllöttivät Allsång på Skansenin uusintoja. […]

Iltakuudelta Hans on unohtaa sulkea oven Katharinan perässä, sillä niin kiire hänellä on sulkea nuori nainen syliinsä. Toisaalta heillä on jälleen onnellisen olosuhteen vuoksi kokonainen yö edessään, ja hän haluaa olla kiirehtimättä. Katharinakaan ei riisu hopeanhohtoista boleroaan tervehtimisen jälkeen. Hans kaataa turkkilaista kahvia, kuohuviinin hän on laittanut viilenemään jo kaksi tuntia aiemmin. Kaksi kuppia ja […]

Kaikki on menossa parempaan päin, mutta sitten ovikello jälleen soi. Sillä kertaa ovella on Pikku pilvi. Hänellä on paha mieli, olkapäätä särkee ja hänen pitää päästä istumaan keittiönpöydän ääreen jauhamaan miehistä jumalauta, jotta tulisi taas hyvä mieli. Ja sitten me istumme pöydän ympärillä koko illan. He toistavat sitä yhtä ja samaa vuorotellen, joskus naurun, joskus […]

Voisi aloittaa vaikkapa pedosta ja sen takia alkaneesta sodasta. Oli ollut aika, jolloin M. oli vielä hallinnut – tai luullut hallitsevansa – elämäänsä, ja silloin pedon rakenteen ymmärtäminen oli ollut hänestä ensisijaisen tärkeää. Sitä varten hänellä oli ollut erinäisiä tietoja ja jonkinmoinen määrä havaintoja, hän oli yrittänyt analysoida pedon elkeitä ja mahdollisia aikeita, mutta se […]

Vuosia myöhemmin Anna ajatteli, että tuleville äideille ei kerrottu pelosta, koska kaikki halusivat unohtaa sen. Anna oli itsekin lapsen varttuessa unohtanut pelkonsa, ja vasta tekstejä läpi käydessään hän muisti sen taas, se oli olemassa hänen sisällään yhä edelleen, ja siinä papereiden ääressä hänet valtasi epävarmuus ja hän oli kahden vaiheilla, pitäisikö hänen tuhota ne, hävittää […]

If you wanted to describe Mina in a few words, you might say she was an asthmatic girl who loved words and rode a pygmy hippopotamus. But if you wanted to distinguish her from everyone else in the world, you’d say that she was a girl who could strike a match more beautifully than anyone. I’m […]

Lentokoneessa näin elämäni ensimmäisen värillisen muovipussin. Lentoemäntä kysyi, matkustimmeko ensimmäistä kertaa, ojensi sitten pussin minulle ja ohjeisti käyttämään sitä, jos minua alkaisi oksettaa. Koko loppumatkan kyselin itseltäni, joko minua oksetti, ja olin huolissani kun kone alkoi jo laskeutua eikä niin ollut vieläkään tapahtunut. Meille tarjottiin lounasta muovirasioista, mutta meillä oli omat byrekit eväänä. Säästimme lounasrasiat […]

Lapsi näki, miten väki oli joutilasta, ja päätti pitää kokouksen.»Kaikki ulos, kaikki ulos!» lapsi huusi kuuluvalla äänellä.Kaikki tulivat ulos.Pihalla pidettiin kokous.Väki oli joutilasta. Kaikki tulivat kokoukseen.Lapsi seisoi edessä, seisoi jakkaralla.Lapsi sanoi: »Tästä päivästä alkaen otamme käyttöön punaisten kukkien ja viisisakaraisten tähtien järjestelmän. Sille, joka on tottelevainen, myönnetään punainen kukka. Tarvitaan palkintoja ja tarvitaan kukkia. Kun […]

Evelyn oli hetken hiljaa. Sitten hän kysyi, olinko kuullut huhuja hänen perheestään, ja kun kerran oli ryhtynyt rehelliseksi, en pitänyt järkevänä lopettaa sitä, joten nyökkäsin ja sanoin:Joo, sun perheestä kulkee huhuja.Meidän perhe on vähän erilainen, hän sanoi ja minä nyökkäsin.Niin meidänkin, sanoin.Miten niin?Niin no tiedäthän sä, sillä tavalla, että vanhemmat on eri maista, että on […]

Mutta kaiken sen onnen viereen, jota ropisi Stasian päälle kuin kultaisia konfetteja, avautui sillä hetkellä pieni ovi. Se oli ovi ajan ja kohtalon, kaikkien lainmukaisuuksien tuolla puolen. Haamujen maailma heräsi hetkeksi, kuu muuttui kalpean vihreäksi, lumi ja jääpuikot puutarhassa lakkasivat hohtamasta ja samppanjassa räjähtelivät pienet hiukkaset. Kaikki meni sekaisin, maailma sai hikan sekunnin murto-osan ajaksi. […]

Lapinvuokko Tuntuuko koskaan työpäivän jälkeen lapinvuokolta? Se on puutunut puolivarpu.Umpeenkasvun uhkaama,ilmastonmuutoksen rasittama,mattomainen ja matala.Monilla tunturin kasveilla onkokoonsa nähden komea kukinto.Kasvukausi on siellä lyhyt,siksi puusilmäisimmänkin pölyttäjän on löydettävä ajallaan perille,ja pöristeltävä oikeissa paikoissa. Lapinvuokon kukka on kaksieuroista suurempi,ja se loistaa paljakallavalkoisena kuin leikkaussalivalokahdeksan terälehtensä koko teholla.Lehdet ovat tammenlehvämäisiä,kiiltäviä ja itsevarmoja.Lapinvuokko on tosi-Lapin laji. Mikään vuokko lapinvuokko […]

Loiko tiikerin sama joka loi karitsan? Suhtaudun kysymykseen pakkomielteisesti. Se liippaa niin läheltä sitä kaikkein perimmäistä kysymystä, jossa analysoinnin rationaalinen prosessi loppuu ja esiin rajaantuu se hetki, kun ainoa vaihtoehto on antaa periksi – ja ehkä ottaa ajatus uuteen käsittelyyn, mutta nyt eri muodossa, sellaisessa henkisessä muodossa, johon kaikki eivät ole valmiita tarttumaan. Onko minut […]

Täällä ei ole metsää. Jätimme metsän Näytämöön. Täältä metsä on tuullut pois, jättänyt vain pajukoita suojaisimpiin poukamiin. Joudumme lämmittämään turpeella tai ostamaan polttopuuta ihmisiltä, jotka kuljettavat sitä Vesisaareen. Lapset poimivat ajopuita. Poika, joka raahaa perässään sileäksi huuhtoutunutta runkoa, muistuttaa Heikkiä ja saa sydämeni kivistämään. Metsä täällä olemme me, ajattelen nähdessäni ihmisten virtaavan hierualle ja veneille […]

18. joulukuuta 1970 Rakas Michele, Tapasin sen Via dei Prefettin tytön. Maran. Mikä sarjakuvanimi. Maria olisi parempi. Yksi i-kirjain lisää, ja kaikki voisi olla toisin. Vein hänelle vähän rahaa. Pyysin ne äidiltä. Osvaldo tosin sanoo, että Mara tarvitsisi työpaikan enemmän kuin rahaa. Se ei ole kovin yksinkertaista, sillä hän ei osaa mitään. Osvaldo järjesti hänet […]

Soittimessa on kullanvärinen cd-levy. Hän ottaa sen ulos. Myös se puoli, johon on painettu levyn sisältö, hohtaa pikemminkin kultaisena tai messinkisenä eikä hopeisena, joka hänen muistaakseen oli levyjen yleisin väri. Hänen olonsa on puoliksi jännittynyt, puoliksi pelon kangistama. Kuulokkeet ovat kuluneet. Korviin työnnettävissä osissa on kuivunutta vaikkua – hän hakee lavuaarin vierestä paperia ja pyyhkii […]

Tungen koko ruumiini jalkateriä lukuun ottamatta toppatakin sisään ja upotan pääni poskia myöten syvälle huppuun, mutta lunta sataa silti oikealle nenänsivulleni ja silmäluomilleni. Annan lumen kerrostua kasvoilleni, sillä jos pyyhkisin sen kädelläni, palloksi kertynyt ruumiini avautuisi, ja ennen kaikkea niin tuottamani lämpö karkaisi. Tärisevää leukaani särkee niin, että puren lumen peittämää, jäykkää hihaa kun mielessäni […]

”Minä olen tänään Beth”, Cecelia sanoi.Sylvie nyökkäsi. Tätä keskustelua oli käyty Padavanon neljän siskoksen kesken jo kauan. Kun Julia oli aikoinaan lukenut Pikku naisia, hän oli kertonut siskoilleen kirjan kuvitteellisesta sisarusparvesta, ja he olivat alkaneet kiistelemään siitä, kuka heistä oli kukakin Marchin tytöistä. Sekä Julia että Sylvie olivat kokeneet olevansa palavasieluinen Jo, ja siinä he […]

Israelilaiskartan alle jäävät kyräilemään muut mukaan ottamani kartat, kuten se, joka kuvaa Palestiinaa ennen vuotta 1948, mutta nyt en avaa sitä. Olen kuullut riittävästi juttuja tältä seudulta kotoisin olevilta ihmisiltä, että tiedän, miten paljon Jaffan ympäristössä aina Askaloniin asti oli kyliä ja kaupunkeja, eikä edes niin kauan sitten, ennen kuin ne hävitettiin jäljettömiin. Kaupunkien ja […]

– Meillä kaikilla on nyt vaikeaa, hän sanoi, – olemme kaikki muualla kuin siellä, missä haluaisimme olla, kaikki olemme menettäneet normaalin elämämme. Tolik nyökytteli ja tajusi Irusjan puhuvan totta, mutta mietti mielessään, ettei ollut ehtinyt edes hankkia sitä elämää ja oli jo menettänyt sen, ja taas hänet valtasi häpeä mitättömien ongelmiensa takia. ”Tuskinpa”, hän ajatteli, […]

En tiedä kasvien nimiä siellä, mistä olen kotoisin (Antigua). Tunnistan hibiskuksen, mutta en tiedä erään valkoisen liljan nimeä, joka kukkii heinäkuussa, avautuu illalla, hajustaa ilman lähes ällöttävän makeaksi ja sulkeutuu aamulla. Siellä kasvaa valkonupukaksi kutsuttu pensas, joka oli tärkeä ainesosa äidin ja hänen ystäviensä aborttia varten keittämissä juomissa, mutta en tiedä sen oikeaa nimeä; minun […]

Onkohan olemassa maailmaa ilman epämaailmaa. Kysyn Isalta mitä hän arvelee.Mikä on epämaailma hän kysyy.Tämä tässä sanon ja osoitan kädellä ympärilleni.Entä maailma sitten.Mietin onko maailmassa muuta kuin musiikki. Etsin oikeaa sanaa mutta mikään ei tunnu sopivan.Maailmassa saattaa olla jotakin muutakin mistä en vain tiedä. Mutta juuri nyt se on musiikki sanon.Kai tiedät että olet ihmelapsi Isa […]

Ilman Angieta ja Encarna-tätiä Puisto oli alkanut menettää entistä loistoaan, mutta lopullisesti paikka meni pilalle, kun se täytettiin katulampuilla, kun kaupunki päätti ryhtyä taistoon maanalaista ammattiamme, hämärän kauneutta vastaan. Emme ole valon lapsia, olemme yöeläimiä, liikumme salavihkaa, äänemme kaikuvat vain vaimeasti ja yhtä heikosti panemme vastaan. Valo antaa meidät ilmi, se häätää meidät. Emme pysty […]

Se minkä haluat unohtaa palaa luoksesi, vainoaa sinua niin elävästi että tuntuu kuin kokisit sen uudestaan, ja tunteesi ovat yhtä pakahduttavia ja hallitsemattomia kuin ne alkuperäisetkin, niin että luulet menehtyväsi niiden alle, ja siksi yrität vastustella paluuta, haraat sitä vastaan, mutta et pysty estämään sitä etkä suojautumaan kivulta joka sitä seuraa, ja siksi sinun on […]

Tämän unen jälkeen jokin alkaa muuttua Baumgartnerissa. Hän on täysin tietoinen siitä, että irti kytketty puhelin ei soinut, että hän ei kuullut Annan ääntä, että kuolleet eivät jatka elämää tietoisessa olemattomuudeessa, mutta vaikka unen sisältö oli kuinka epätodellinen, hän todella koki sen, eivätkä nämä unessa koetut asiat kadonneet ajatuksista niin kuin unille useimmiten käy. Siitä […]

Ennen kuin erosimme, äiti sanoi: ”Sinä palaat, tiedän sen, mutta älä anna minun odottaa loputtomiin. Kai kirjoitat minulle usein?””Kirjoitan sinulle joka päivä”, sanoin ja näin hänen hymyilevän liioittelulleni. Myöhemmin samana päivänä nousin koneeseen, joka lensi Addis Abeban kautta Lontooseen, enkä jälkeenpäin muistanut matkasta juuri mitään. Kaikki oli niin outoa ja vierasta – lentokoneen matkustamo, alla […]

Ennen kuin T’ien-hung pääsi vapauteen, eräs vankitoveri kysyi häneltä: ”Minne aiot mennä, kun pääset ulos?”Hän ei tuntenut Berliinissä ketään, eikä hänellä ollut kotia. Pitäisi kai ensin hakeutua tilapäismajoitukseen. Mutta sitä ennen hän vierailisi kotikonnuillaan. Vankitoveri kysyi häneltä: ”Mitä tarkoitat kodilla? Missä sinun kotisi on?” Onneksi vankilassa oli karttapallo. Hän painoi sormensa Saksan kohdalle ja antoi […]

Hysteria levisi seuraavien viikkojen aikana, minkä jälkeen tilanne riistäytyi vielä pahemmin käsistä. Kotoa lähteneitä nuoria alkoi näkyä kaupungilla, mutta ei kuitenkaan missä tahansa, vaan ainoastaan neljässä suuressa puistossa: Chacabucossa, Avellanadassa, Sarmientossa ja Rivadaviassa. Niihin he leiriytyivät, nukkuivat vieretysten yöt, eikä heillä näyttänyt olevan aikomustakaan liikahtaa puistoista mihinkään. Lasten joukossa oli jopa vauvoja, jotka ilmeisesti toinen […]

Välillä äiti teki minulle lettuja ja ripotteli päälle sokeria. En pystynyt syömään mitään muuta, kun hän oli poissa; letut tarkoittivat, että hän oli lähdössä ja jäisin illaksi yksin, ja minusta tuntui pahalta heti kun haistoin letut, näin ne keittiössä ja käsitin mitä tapahtuisi. Äiti paistoi ne mummun valurautapannulla ennen töihin lähtöä, ja aluksi tuntui oudolta, […]

”Stephan hyvä,” Fabian sanoi hiljaa, ”on liikuttavaa miten sinä pidät huolta minusta. Mutta en minä ole yhtään sen onnettomampi kuin nykyinen aika. Haluatko sinä tehdä minusta onnellisemman kuin se? Vaikka hankkisit minulle johtajapestin, miljoona dollaria tai kunnollisen naisen jota rakastaa, tai vaikka kaikki kolme yhdellä ja samalla kertaa, ei se onnistu.” Pieni musta vene punainen […]

Máriddjá istui ulkosalla aamupäivän viileydessä puhelin kädessään ja painoi vaihteen kutsunappia.”Ring ring vaan, onko se keskusneiti kuulolla?””Oo-oo, ring-ring, miksei se viimein jo soi? Ring-ring, mikset sä soittaa jo voi?” rallatti Sire vitsikkäästi vastaukseksi.Sire taisi olla aamuvirkku. Eli niitä kaikista pahimman sortin sirkkuja, ajatteli Máriddjá äkeästi.”Tännään on kuule Sire vitsit vähissä”, hän varoitti.”Mikä on iso ja […]

Malnata käveli keskustan kaduilla ikäkulut sandaalit mukulakiviä vasten hieroutuen, leuka pystyssä, rinnallaan kaksi itseään vanhempaa poikaa. Hänen kulkiessaan naisten ohi nämä sihahtivat hampaidensa välistä: ”Herra meitä häneltä varjelkoon!” ja tekivät kiireen vilkkaa ristinmerkin; miehet puolestaan sylkäisivät maahan. Silloin Malnata nauroi kovaäänisesti, näytti kieltä ja niiasi sen perään kuin kiitollisena noista loukkauksista. Hän oli kaunein olento, […]

Myunghye selvitti kurkkuaan. Kaikki katsoivat häntä. ”Pidämme äidille jesa-seremonian kahdeksalta illalla hänen kuolinpäivänään. Muistojuhla pidetään vain tämän kerran, nyt kun äidin kuolemasta tulee kymmenen vuotta täyteen. En halua mitään kaavoihin kangistunutta, tunkkaista muistotilaisuutta, ei perinneruokia eikä mitään sellaista. Teidän tehtävänänne on taltioida se, mikä teistä täällä Havaijilla on kaikkein parasta. Jokin iloinen tai vaikuttava hetki, […]

En olisi osannut Exeteristä lähtiessäni aavistaa, että tulisin kaipaamaan kotiin, mutta niin vain kävi. Kaipasin lumikenkäilijää – kaipasin äitiä ja Mollya, Dottieta ja isoäitiä. Minulla täytyi olla kova koti-ikävä, sillä kaipasin myös emeristussikiön haamua. Mitä minä silloin kirjoitin? Ennen kaikkea kirjoitin kirjeitä Elliot Barlow’lle. Kyselin, oliko hänellä kaikki hyvin – toisin sanoen oliko hän yhä […]

Todennäköisesti äidillä ja isällä on aina ollut norsunsa, ehkä he kantoivat niitä sisällään jo syntyessään. Mutta aina tähän iltaan asti pappilan keittiössä ne ovat olleet eräänlaisen kannen alla. Isän ja Tilten pikku ajatustenvaihto on jotenkin avannut kannen. Seuraamuksena siitä me ja meidän kanssamme koko maailma koemme seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana, mitä tapahtuu kun norsut […]

Hänellä on ulkopuolelta kuuma ja sisäpuolelta kylmä. Perhosia vatsassa. Isä sanoo, että parhaiden esiintyjienkin vatsaa nipistelee ensi-illassa. Tämä on ensimmäinen päivä. Uudet vihkot. Uudet luokkakaverit. Uusi opettaja. Uusi Madeleine. Hänen tekee hirveästi mieli päästää isän kädestä ja liitää pois kuin leija. ”Isä?””Niin?””Tuota. Voitko tulla minua vastaan koulun jälkeen?””Etkö halua kulkea sitten jo kavereiden kanssa?””En.””No, katsotaan. […]

Aamuaurinko paistoi puunrunkojen välistä, kun he lähtivät kävelemään. Linnunlaulu tulvi kaikkialta. Kaikki näytti nyt kauhean paljon helpommalta, kun aurinko alkoi lämmittää. He ylittivät joen samasta kohtaa, Annie ei uskaltanut muualta yrittääkään. Vastarannalla he sitten helposti löytäisivät teltan, mutta joenrantaa ei ollut lainkaan helppo kulkea. Pajukko kasvoi korkeana ja läpitunkemattomana ja maassa oli eläinten koloja. Heidän […]

Joitain kuukausia sen jälkeen kun A. ja minä olimme tavanneet toisemme hississä, vietimme Pariisissa useita päiviä yhdessä. Hänen asunnossaan, vuoteessa, valkeissa lakanoissa, punaisessa jeepissä, bunkkerimaisessa valokuvastudiossa. Mutta tyttö joka olin silloin murenee aina kun kosken häneen. On niin paljon mitä et tajua, hän huutaa kadunkulmasta vieraassa kaupungissa. Etkä voi puhua tuntemisesta, hän sanoo. Kirjoitit kun […]

Seuraavaksi yritin herättää oppilaiden kiinnostuksen dilemmaattisella syllogismilla ja valehtelijan paradoksilla. Päätin vaihtaa Demokritosin nimen ajankohtaisempaan, sellaiseen, jonka kaikki teinit tunnistaisivat. Tähän tapaan minä sen muotoilin: laulaja David Bisbal väittää, että almerialaiset valehtelevat aina (abderalaisten sijaan); David Bisbal on almerialainen, eli siis David Bisbal valehtelee… Luulen että tässä vaiheessa oppilaat lakkasivat seuraamasta; joko he tippuivat kärryiltä […]

Kuten kaikki yhteiskunnan normien rikkojat, tunnistimme kaltaisemme pariskunnat oitis. Heidän ja meidän välillä vaihdettiin merkitseviä katseita. Kaipasimme peilauspintaa. Ulkona liikkuessamme meiltä ei päässyt unohtumaan, että elimme yhteiskunnan katseen alla, minkä minä otin haasteena koettaa muuttaa sovinnaissääntöjä. Annie Ernaux: Nuori mies Joku taannoin ihmetteli, onko todella olemassa kirjoja, joita voi oikeasti lukea kokonaan ”yhdeltä istumalta” vai […]

Hän kiepauttaa kuulokejohdon muutamaan kertaan korvalappustereoiden ympäri, tiukasti, jotta pieni kasettiluukku pysyy kiinni. Hän pussaa Walkmaniaan ja sanoo: Aito jungle jyrää. Hän laskee soittimen retkipöydälle, taputtaa sitä kahdesti ja sanoo: Kiitos. Hän kääntyy katsomaan talolle päin ja kuulee suoraan edestään kahinaa, kuivien lehtien laahaavaa ääntä tai ehkä askeleita, mutta näkee vain polun, pensasaidan ja alapellon. […]

Ei merkitse mitään, mitä perusteita Óli esittää vastaan. Totta kai hän tietää, ettei tämä ole mikään taikaratkaisu, että merkintäpakko ei ratkaise heidän kaikkia ongelmiaan eikä hävitä rikoksia tai väkivaltaa. Totta kai hän tietää, ettei tämä ole mustavalkoista. Mutta Sólveig ei voi puolestaan ohittaa varmoja tilastotieteellisiä totuuksia: merkityillä alueilla rikokset vähenevät suuresti. Viime vuonna kymmenestä tuomion […]

Ken olisi uskonut, että yksi hävinnyt, yksi hengestään päässyt Otto Vokl, ehkä itse päivänsä päättänyt, kenties pois lähtenyt, olisi voinut käynnistää näin jättimäisen härdellin? Sittenkin tiedämme eittämättä sisimmässämme, että meidän jok’ikinen tekomme, puheemme on velvoitettu, ettei ole mitään ei-mietittyä, sillä millä hyvänsä on välittömästi oikeutus, merkitys, kuin eläisimme fiktion keskellä, jonkun Potockin, Poen, Christien (mieleen […]

En pelännyt aborttia lainkaan. Se tuntui, jos nyt ei helpolta, niin ainakin mahdolliselta, eikä vaatinut erityistä urheutta. Se oli arkinen vastoinkäyminen. Oli vain kuljettava polkua, jota iso liuta naisia oli kulkenut jo ennen minua. Olin teini-iästä lähtien kuullut aborttitarinoita, lukenut niitä romaaneista, napannut kulmakunnan juoruista ja supinoista. Olin muodostanut hataran mielikuvan abortintekokeinoista, sukkapuikoista, persiljanvarresta, saippuaveden […]

Mikään elämä ei tietenkään ole ikuista, eikä aika ole suhteellista valtameren syvyyksissä, se voi vain tuntua siltä. Jopa valtameren rytmi on sirkadiaaninen. Myös meri on yhteydessä kaikenkattavaan rytmiin, joka yhdistää kaikki olennot yhdeksi säännölliseksi kuvioksi. Jopa ne meren syvyyksissä elävät elämänmuodot, jotka eivät ole koskaan nähneet auringonvaloa, omaavat tämän sisäisen kellon. Niilläkin on aktiivisuus- ja […]

Aika se siinä tikittää. Pian on maaliskuu, pian talvi alkaa perääntyä. Sulaneen lumen jättämät lätäköt välkkyvät auringossa. Ensimmäiset mehiläiset lähtevät tiedustelulennolle, vaikka vihreys on vasta tuskin puhkeamassa rouodasta heräilevän mustan maan peitoksi, sen lämmikkeeksi ja kaunistukseksi. Talven jälkeen mehiläiset eivät lennä pitkälle, ne treenaavat ja kertaavat suunnistustaitojaan. Pesät on kuitenkin jo siirretty aurinkoon, ne alkavat […]

Silloinkin kun hän oli yksitoista, kaksitoista, kolmetoista ja hän nukkumaan mennessään pyysi, että tulisin hänen viereensä, että käpertyisimme yhdessä peiton alle höpöttelemään, minä menin aina. Hän kutsui sitä syväpeittelyksi. Et ole pitkään aikaan syväpeitellyt minua, hän sanoi. Äiti kiltti. Harvoin kieltäydyin. Höpöttelimme pimeässä, ja jos hän yritti kertoa minulle jotakin, kiertelemällä tai suoraan, pinnistelin ollakseni […]

Mä menin takaisin töihin jo kuun alussa, ja mua säälitti katsoa, kun se jäi kotiin etsimään aina vain töitä. Säälin sitä ja säälin meitä.Kun palasin töistä, löysin sen samasta asennosta kuin mihin se oli mun lähtiessä jäänyt: istumassa keittiönpöydän ääressä paljain jaloin ja tukka päälaelle vedetyllä poninhännällä täyttämässä erilaisia kaavakkeita. Työhakemuksia, kaavakkeita ajokorttia ja oleskelulupia […]

Menin kävelylle ja tarkkailin ihmisiä. Ajattelin, että asun tässä kaupungissa niin kuin hekin, nuo ihmiset jotka olin nähnyt Pariisin kaduilla kauppakasseineen muutama kuukausi sitten, joita olin kadehtinut ja joiden elämää kuvitellut. Nyt olin yksi heistä, ja ulkoapäin olisi voinut luulla, että olin aina ollut osa tätä elämää, että olin aina ollut täällä, tässä kaupungissa, nyt […]

Toisesta silmäkulmasta näin äitini. Toisesta silmäkulmastani taas saatoin nähdä hänen varjonsa seinällä lampun valokeilan heijastamana. Varjo oli kookas ja todellinen ja niin kovasti äitini näköinen että aivan pelästyin. Sillä en voinut olla varma saatoinko koko loppuelämäni aikana koskaan tietää, milloin todella oli kysymyksessä äitini ja milloin itse asiassa hänen varjonsa, joka erotti minut muusta maailmasta. […]

”Ja ehkä huomenissa”, sanoo hänen aviomiehensä samalla kun kallistaa kulhoaan lusikoidakseen keiton viimeiset pisarat, ”voisimme lähteä ratsastamaan joen varteen. Kauempana lännessä näköala on mitä miellyttävin. Käsken säätämään satulaanne – panin tullessa merkille, että se oli vinossa. Luulen, että myös tammanne kaviot kaipaavat huomiota, kun olemme tehneet retkemme, ja…” Lucrezian tuijottaessa miestään tämän sanojen merkitys hajoaa […]

Toukokuun 1968 tapahtumista Aïcha ei ymmärtänyt yhtään mitään. Hän tentti koko kevään yhtä ahkerasti kuin ennenkin ja vietti lukuisia öitä ja päiviä sairaalassa, josta hän otti vastaan kaikki tarjotut päivystysvuorot. Toki hän jotain ilmapiirissä aisti, jonkinlaisen muutoksen ja kuohunnan. Joskus jostain tyrkytettiin lentolehtistä, jonka hän otti ujosti hymyillen vastaan ja heitti hetken päästä kotitalonsa edessä […]

Victor on kirjoittanut viimeisen sanan lyhyeen kirjaan, joka kertoo keväisestä lennosta, poikkeamasta, eriytymisestä. Hän harkitsi antavansa kirjalle nimen Jos talviyönä kaksisataaneljäkymmentäkolme matkustajaa – mutta Anne pudisti päätään. Sitten hän halusi nuo sanat kirjan motoksi – ja Anne huokaisi. Kirjan nimestä tulee lopulta lyhyt, yksi ainoa sana. Valitettavasti Poikkeama oli jo käytössä. Victor ei yritä selittää. […]

Pelkään kirjoittaa tämän kirjan loppuun. Kuusi kuukautta sitten avasin yöllä kannettavan tietokoneeni ja kirjoitin ensimmäisen luvun. Luulin, että tästä tulisi tavallista dokumentaarista proosaa siitä, kuinka vein äidin tuhkat haudattavaksi Siperiaan. Sitten jokin sekoittui sisälläni, ja kertomus alkoi karkailla eri suuntiin. Aluksi muistelin pitkään sitä, kuinka äiti söi kalaa tai kuinka kävimme hänen kanssaan torilla. Sitten […]

Kun aloitin collegen Yhdysvalloissa, olin lukenut kaikki lapsuudenkotini kirjat. Kouluni valkoinen dekaani esitteli minut sanomalla, että olin kuusitoistavuotias länsiafrikkalainen, joka oli jo lukenut Dickensiä, Tolstoita ja Dostojevskiä, ikään kuin tässä olisi ollut jotakin yllättävää tai erityistä. Olin lukenut noita kirjoja vain siksi, että ne olivat olleet käden ulottuvilla, eikä tiettyyn eurooppalaiseen kirjallisuuskaanoniin liittyvä kunnioitus merkinnyt […]

Kolme päivää kului kuin maininkien hitaasti keinuttamassa laivassa. Kerrand pysytteli huoneessaan, minä menin omaani vasta myöhään yöllä, jotta hän olisi jo varmasti nukkumassa. Kävelin joka ilta satamaan. Valmistauduttiin mustekalojen pyyntiin. Kalastajat viivyttelivät soppakeittiössä, pukivat huolellisesti varusteitaan jottei tuuli pääsisi puhaltamaan vatsaan tai niskaan, lähtivät sitten laiturille, nousivat kahteenkymmeneenneljään veneeseen ja sytyttivät lamput, joita roikkui vaijereissa […]

Arkistossa on paljon sellaista minkä luulin jo unohtaneeni, mutta tarvitsen vain pienen muistutuksen ja asiat palaavat mieleen. Lappunen tai jokin reunamerkintä isän tyypillisen kömpelöllä käsialalla heilauttaa minut suoraan menneisiin aikoihin ja tapahtumiin. En osaa vieläkään sanoa, onko minulle hyväksi vai pahaksi joutua silmätysten niiden muistojen kanssa, joita olen kuluneet viisi vuotta yrittänyt kaikin voimin unohtaa. […]

Hän ojentautui nauttien vuoteelleen. Tämä oli hänen kaunein iltansa, ensimmäisen todellisen onnen ilta. Jos joku mies nyt olisi astunut huoneeseen, vaikka maailman paras mies, ja olisi tahtonut suudella häntä, hän olisi tullut hyvin tyytymättömäksi. On olemassa naisia, jotka ovat luodut elämään kahden, toisia taas, jotka ovat luodut elämään yksin. Kaikista nautinnoista ainoastaan tämä tuntui olevan […]

Elämme oman tarinamme puitteissa monta pienempää elämää muiden kanssa, ihmisten jotka tulevat ja menevät, ystävien jotka katoavat omille teilleen tai lasten jotka kasvavat – en vain ole koskaan ymmärtänyt, missä ne varsinaiset puitteet ovat. Kaikki vaikuttaa itsestäänselvältä kun minulla on kuumetta tai kun olen rakastunut, silloin ”minä” väistyy ja jäljelle jää nimetön, yhtenäinen ja erottamaton […]

Kun olin collegessa, yksi vuosikurssini tytöistä keksi kerran, miten internetiin pääsee. Se oli hyvin vaikeaa, mutta hän oli hyvin fiksu, ja vaikka muutama muukin tyttö oli halunnut nähdä, millaista siellä oli, minä en halunnut. Tiesin totta kai mikä internet oli, vaikka olin liian nuori muistamaan sitä: olin vasta kolme, kun siitä tuli laitonta. En ollut […]

Minä luen edelleenkin roskaromaaneitani. Ne tyydyttävät minun rakkauteni herrasmiehiksi pukeutuneita roistoja kohtaan. Samoin mieltymykseni petkutukseen ja väärennykseen, joka voisi hyvinkin saada minut painattamaan käyntikortteihini tekstin: ”Jean Genet, Tillancourtin varakreivi.” Noiden paksujen kirjojen tiheästi painetuilla sivuilla tapahtuu ihmeitä. Niistä pistää esiin suorien liljojen tavoin nuoria miehiä, jotka ovat, osaksi minun ansiostani, samalla kertaa sekä prinssejä että […]

Ei täällä mitään tapahdu. Elokuvateatterin sisäänkäynti oli loistelias. Vanhan rakennuksen seinät tuntuivat kuiskailevan tarinoita julisteiden johdattaessa ajatukset menneisiin aikoihin – vuodesta toiseen oli kulttuurielämä kukoistanut Siglufjörðurissa. Kaupungin kultaisina vuosina silliä oli suolattu päivin ja öin, ja niihin aikoihin tässä teatterissa oli nähty näytelmä toisensa perään. Lavalle noustiin silloinkin, kun silliä ei enää saatu ja kaupungin […]

Isällä oli tapana sanoa, että maailma joutui pahasti hakoteille siinä vaiheessa, kun ihminen erkaantui luonnosta. Hän sanoi, että tuon fataalin virheen voisi ehkä korjata, jos onnistuisimme villiinnyttämään itsemme uudelleen. Mutta minä en käsitä, miten se voisi onnistua, kun pelkkä olemassaolomme pelottaa luontokappaleita, joiden kanssa uusi yhteys pitäisi löytää. Asia surettaa minua, ja antaisin mitä tahansa, […]

Minä elin tavallista elämää. Todennäköisesti sitä ei jatkuisi enää kovin monta vuotta. Kun oli tämä angina pectoriskin. Mutta elämäni oli silti tavallista ja jopa hyvää. Sain osakseni hellyyttä. Joskus hellyydenosoituksena olivat muhkeat valmiiksi laitetut voileivät. Joskus iho minun ihoani vasten. Usein, sivumennen sanoen. Mutta en pystynyt täyttämään odotusta, jonka hellyys viritti meissä kummassakin. Oletan, että […]

Me emme tahdo enää punastua emmekä vapista, me tahdomme tottua solvauksiin, haavoittaviin sanoihin.Istuudumme vastakkain keittiön pöydän ääreen ja toisiamme silmiin katsoen me lausumme yhä hirveimpiä sanoja. Toinen:– Paskapää! Persläpi! Toinen:– Mulkku! Kusipää! Näin me jatkamme, kunnes sanat eivät enää yllä aivoihimme, eivät edes korviimme.Harjoittelemme tähän tapaan noin puoli tuntia joka päivä, sitten lähdemme kaupungille kävelemään.Järjestämme […]

Harriet katsoo ulos ikkunasta, juna kulkee sillalla, korkealla veden yläpuolella, vauhti on niin kova, että ojanpientareen siniset kukat vilisevät vauhtiraitana kiskojen vierellä. Suurkaupunki on jäänyt taakse, ajetaan esikaupunkien, sitten maatilojen ja vihreiden peltoaukeiden ohi, Harriet istuu selkä menosuuntaan, ja junan kiitäessä ihmisten ohi he kutistuvat pian pieniksi pisteiksi pitkin aukeita. Sitten juna hiljentää vauhtia – […]

Oli vielä pimeää, vaikka päivänkoiton kajo muhi jo taivaanrannan takana. Luin; yö loppui ääntäkään päästämättä. Sen jälkeen luin taas ja pullo oli tyhjä. Harkitsin toisen avaamista mutta luovuin ajatuksesta ja jatkoin lukemista kuunnellen samalla Diamonon lauluja, kunnes viimeisetkin tähdet katosivat ikkunaani osuvaan valojuovaan ja kaikki varjot ja loukatut hiljaisuudet väistyivät ja Stanislasin kuorsaus lakkasi niin […]

Angelika oli jo kotona. Istui pirttisohvalla ja voivotteli. En ymmärrä hän sanoi. Brorhan oli tullut kotiin. Mitä sen sinne kalliolle piti mennä. Jos en olisi lähtenyt töihin se eläisi yhä. Jos minä en olisi yrittänyt kiskoa veljeä köydellä ylös se eläisi yhä ajattelin. Palokunta olisi tullut pelastamaan brorin tikasautolla. Nilkka murtuneena ja jalat kylmettyneinä toki […]

Anja mietti, että vielä pari päivää sitten hän oli ollut hirvittävän kaukana kaikesta tällaisesta: poliiseista, syyttäjistä, tuomioistuimista ja vankiloista. Nyt hän osasi itsekin päätellä syyttäjän viis veisaavan valituksista, ja valittaminen tuntui ylipäätään turhalta ja vaaralliselta – jos siitä ei kostoksi aiheutettaisi hankaluuksia, ei kyllä taatusti autettaisikaan. Mistä tämä hiljainen tieto oli peräisin? Anja vihastui itselleen. […]

Luin Gummerukselta kaksi tuoretta dekkaria, joita yhdistää moni asia. Toinen on nykyään Walesissa asuvan Clare Mackintoshin Rikosetsivä Ffion Morgan -sarjan avaus Tummat vedet ja toinen pohjanmaalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan avaus Kivipuiston tyttö. Molemmat siis aloittavat dekkarisarjan, ja molemmissa pääosassa on nuorehko naispoliisi, jonka omapäisyys ja rempseät otteet saavat kollegat usein varpailleen. Vastinparina molemmilla […]

Minulle on sanottu, että kirjallisuus ei saa muistuttaa tunteenpurkausta, mutta kirjoitan vain ja ainoastaan päästääkseni pintaan tunteita, joita keho ei kykene ilmaisemaan.Minulle on sanottu, että kirjallisuus ei saa muistuttaa poliittista manifestia, ja hion oitis jokaista lausettani kuin veitsenterää.Koska nyt minä sen tiedän: se mitä kirjallisuudeksi kutsutaan, on rakennettu vastoin äitini kaltaisten ihmisten elämää ja kehoa. […]

Kasvoimme Sanan kanssa, mutta kotona sanoja oli aina vain vähemmän. Kahviaika päättyi aikaa sitten, mutta istumme yhä keittiönpöydässä vaiti ja nyökyttelemme kysymyksiin, joita ei ole esitetty, ja pöydän päässä isän paikalla äitiä vastapäätä istuu eläinlääkäri. Hän juo kahvinsa mustana, minä limsani synkkänä. Isä on ottanut pyöränsä ja häipynyt järven rannalle katsomaan, onko häneltä jäänyt jotakin […]

Avain rapisi lukossa. Gustav astui sisälle.”Miten menee?” Gustav heitti takkinsa lähimmälle tuolille.”Surkeasti.””Sinulla on vain huono päivä.””Mitä jos minulla on huono vuosi. Tai mitä jos minä yksinkertaisesti olen huono.””Tietenkään sinä et ole huono. Katso mitä minä hain tuolta mahtavasta pikku supermarchésta.” Gustav kohotti pussia, jossa näytti olevan pullo.”Minun pitäisi kirjoittaa…””Kello on yli viisi, nyt on lupa.””Sitten […]

Perheen elämä muistuttaa enemmänkin topografista karttaa kuin romaania, ja biografia on sen läpikäymien geologisten ajanjaksojen summa. Itsestään kirjoittaminen merkitsee sen muistamista, että on syntynyt raivosta, että on ollut paksu katkeamaton laavavirta ennen kuin sen pinta on kovettunut ja halkeillut ja päästänyt esiin jonkinlaista rakkautta, tai anteeksiannon hyödytön voima on tullut hiomaan ja tasoittamaan painautumia. Itsestään […]

Sillä nimenomaisella hetkellä, seistessään kynttilöiden keskellä sademetsän sietämättömässä kuumuudessa ja seuratessaan Vihittyjä, jotka heittäytyivät maahan itkien ja vavisten, Talin oli vaikea kuvitella, että sykli voisi olla päättymässä. Kaikkien muiden tavoin hän tunsi meedion lähestyvän eikä uskaltanut kääntyä katsomaan. Meedio ei ollut sama Juan, joka oli nukkunut hänen sängyssään. Tuo mies, joka askelsi päämääräänsä kohti niin […]

Onpa se ruma, sanon ällistyneenä ja katson pientä nyyttiä jonka olen saanut syliini. Hänen kasvonsa ovat päärynän muotoiset, ja ohimoissa on pihtien jättämät syvät jäljet. Hänellä ei ole yhtään hiusta päässä. Ylilääkäri nauraa: teistä vain tuntuu siltä, koska ette ole ikinä nähnyt vastasyntynyttä, hän sanoo. Ne eivät ole koskaan kauniita, mutta yleensä äidit ovat toista […]

Käännyn käytävällä ja palaan kohti omaa osastoani. En mene sisään. Käytävässä on istuin, istun sille ja nojaan otsani ikkunaan. Ulkona on pimeää, mitään ei näy. Missähän me nyt olemme, kuinka kaukana kotoa ja kuinka pitkän matkan päässä määränpäästä, mikä se sitten onkaan. Lasi on kylmä ja kostea ja kasvoni tuntuvat märiltä. Parempi niin: jos minua […]

Kaikki olivat odottaneet ja silloin tällöin varovasti kyselleet, tulisiko Elsa mukaan poroaidalle. Nástegallun kuoleman jälkeen hän ei ollut käynyt kertaakaan ruokkimassa poroja. Kun Elsa lopulta pani sukset jalkaan sen päivän jälkeisenä aamuna, jona he olivat turhaan odotelleet poliisia, isä ja äiti katsahtivat toisiinsa, mutta eivät sanoneet mitään. ”Taidan hiihtää aidalle”, Elsa sanoi. ”Etkö tulisi myöhemmin […]

Ketään ei näkynyt. Erla seisoi yksin lumessa ja pelotteli itseään oman mielikuvituksensa tuotteilla, kuten niin monesti aiemminkin. Hän alkoi harppoa takaisin kohti taloa niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi. Kengät upposivat syvään puuterimaiseen hankeen, joka hidasti hänen askeleitaan kuin painajaisessa, jossa pyristeli eteenpäin, muttei päässyt minnekään. Kun hän lopulta saapui talolle, hän avasi oven, jäi kynnysmatolle […]

Nukuin kolme päivää ja kolme yötä dividivipuiden kaitojen, lehdettömien rankojen alla. Minua pakotti kaikkialta, olin rasituksesta ja väsymyksestä murskana. Kävin vajalla juomassa kanisterin hanasta vettä ja palasin varjoon makaamaan. Nukuin kaiket päivät, silloinkin kun olin hereillä. Valo oli ainoa keino tietää, kuinka kauan aikaa Salveiron lähdöstä oli kulunut. Yöllä näin hänestä unta. Visitación herätti minut, […]

Harjoitellessaan yksinään, ehkä lainkaan havaitsematta mitä ympärillä tapahtui, vain tämän vuoristolaakson mahtava luonto seuranaan tuo tyttö oli sulautunut luonnon osaseksi ja ominut sen voiman. Juuri hänen yksinäisyytensä oli masentanut murheen ja kasvattanut kesytöntä tahdonvoimaa. Olipa hän hankkinut soitonalkeensa mistä tahansa, suunnatonta tarmoa osoitti kuitenkin se, että hän oli oppinut vaikeita kappaleita vain nuoteista ja osasi […]

Mietin, oliko mahdollista olla äidillinen hahmo, joka ei alista muita tarpeidensa, egonsa ja ahdistuksensa panttivangiksi. Olla voimakas nainen keskellä perheen ja ystävien muodostamaa verkostoa mutta silti nainen, joka ei salaa haavoittuvuuttaan tai temppuile saadakseen muilta huomiota ja empatiaa. En ole varma, olenko koskaan tavannut sellaista naishahmoa. Minä en ainakaan ole hän. Kuinka voimme rohkaista, suojella […]

Tässä puisto nyt on, toisena kesäiltana, ja täällä minä jälleen kävelen. Katu takanani ja eletty elämä kasvoillani katson harson läpi suoraan vanhoihin muistoihin ja huomaan, ettei niillä ole enää valtaa minuun. Näen puiston sellaisena kuin se on – mustana, ruskeana, nuorena; kulkureita ja narkomaaneja ja surkeita kitaristeja kuhisevana paikkana – ja tunnen itseni sellaiseksi kuin […]

Tuuli raivoaa ulkona. Rosana nostaa jalkansa sohvalle ja siemailee viinilasistaan kuin osallistuisi divaanilla maaten roomalaisiin pitoihin. Otan pitkän kulauksen viiniä ja kuiskaan, ”Rosana, ei kulu päivääkään ilman että muistan Lígian…” ”Mitä?!” hän havahtuu turtumuksestaan. ”Helvetti, Oséias”, Rosana nousee äkillisesti viinilasi kädessään ja sytyttää valon, ”Etkö sinä vieläkään ole päässyt eroon siitä haamusta?! Tule jo sieltä […]

Ei, ei tällä kertaa. Haluan, että häivyt, rakastaja ja kriitikko, tulet potkaistuksi kumiselta gagaatinmustalta triptyykin lopussa, että olet lyötynä tai polvillasi, palaat luokseni ja sanot: Ole kiltti, tein sen loukatakseni sinua, pilatakseni Pariisin, ja minä sanon: EN KUULE SANAAKAAN, tein sen, koska se oli helppoa, profiilisi piirtyi valmiina esiin, kaikki muut olivat kuoleman omia, ja […]

Maanantaiaamu on maanantaiaamu riippumatta siitä missä päin maailmaa asuu. Vaikka mitäpä se lohduttaisi. Heräsin kännykän sinnikkääseen pirinään niin läheltä korvaani että minun oli pakko vastata jotta saisin sen hiljaiseksi. Soitinko janakipolle tiedusteli naisääni linjan toisessa päässä. Märitljunqvist täällä smalångerin kunnan vanhustenhuollosta. Olet hakenut meiltä töitä ja haluaisin mielelläni tavata sinut niin pian kuin mahdollista. Kun […]

Hollande, Valls, El Khomri, Hirsch, Sarkozy, Macron, Bertrand, Chirac. Sinun kärsimystarinallasi on monta nimeä. Elämäntarinasi on tarina näistä ihmisistä, jotka yksi toisensa perään musersivat sinut. Sinun kehosi tarina on tarina näistä nimistä, jotka yksi kerrallaan tuhosivat sen. Sinun kehosi tarina on syytös, joka kohdistuu poliittiseen historiankirjoitukseen. Édouard Louis: Kuka tappoi isäni Édouard Louis on tullut […]

As I cycled past the rows of identical houses, I thought to myself again how much like nests they looked. They resembled a huge cocoon that Yuu and I had once found in the Akishina mountains. My town was a collection of nests, a factory for manufacturing babies. I was a tool for the town’s […]

Mom said everything was for my sake, calling it love. But to me, it seemed more like we were doing this out of her own desperation not to have a child that was different. Love, according to Mom’s actions, was nothing more than nagging about every little thing, with teary eyes, about how one should […]

On niin surullista että en voi näyttää runoa kenellekään ja että minun on aina odotettava, kunnes kohtaan jonkun herra Kroghin kaltaisen ihmisen. Olen näyttänyt runojani Ninalle, ja hänen mielestään ne kaikki ovat hyviä. Olen näyttänyt isälleni sen runon jonka kirjoitin firman ullakolla, ja hän sanoi että se oli amatööriruno ja että runojen kirjoittaminen oli minulle […]

Now she feels like an off-key note in the musical score of the universe. The point is not to play all the notes correctly, Rakel. The point is to impart the universe’s symphony. You were born to be expanded, just as the universe is expanding. Ever since you were born, you have been growing. At […]

St Valentine’s Book of Rhetoric, give me a precise and elegant metaphor to describe what those eyes of Capitu were like. How can I describe, without abandoning the dignity of classical style, what they were and what they did to me? Perhaps they were undertow eyes. Yes, undertow. That’s what they suggested to me. They […]

Ei ihme, että Richard sulkee kirjeensä teipillä. Ei ihme, että Meredith pitää päiväkirjansa lukossa, polttaa kirjeensä, vie puhelimen omaan huoneeseensa voidakseen puhua rauhassa. Ei ihme, että Martin turvautuu verukkeisiin eikä kerro minulle, että The Renaissance Society kieltäytyi julkaisemasta hänen uusinta artikkeliaan. Ja piilottelee, missä lie hämärässä tarkoituksessa, niitä värikylläisiä villalankojaan.Ja John Spalding Birminghamissa.John Spalding parka, […]

Näinä viime kuukausina, siitä lähtien kun Maitomies-juttu oli alkanut, olin saanut huomata, miten suuri vaikutus minulla oli ihmisiin, vaikka en tiennyt heidän edes huomanneen minua. ”Se on kammottavaa, perverssiä, jääräpäisen määrätietoista”, pitkäaikaisin ystävä jatkoi. ”Tässähän ei ole kyse siitä, että joku silmäilisi kävellessään sanomalehdestä tuoreimmat otsikot tai jotain. Kyse on siitä, miten sinä sen teet: […]

Saramago suuntasi kasvonsa kohti ohikiitäviä yhdentekeviä kuvia, kuvia, jotka siirtyivät paikaltaan omassa tahdissaan; kaupungin valot heijastuivat silmälasien leveistä linsseistä, yhtäkkinen kimallus, liikkeessä sekin. Paikallaan pysyvät kulmakarvat olivat linjassa rypistyneen otsan uurteiden kanssa. Saramago ei pitänyt ajatuksistaan. Hän ei ollut kyennyt vastustamaan kiusausta, hän oli ilmaissut tietävänsä enemmän kuin José osasi kuvitellakaan. Hän ei ollut huolissaan […]

We can pull atoms apart, peer back at the first light and predict the end of the universe with just a handful of equations, squiggly lines and arcane symbols that normal people cannot fathom, even though they hold sway over their lives. But it’s not just regular folks; even scientists no longer comprehend the world. […]

Ohut pilviharso oli väistynyt ja aurinko helotti täydeltä terältä. Oli vaikea kuvitella upeampia olosuhteita, mutta Alexandra näytti jostain syystä olevan todella huonolla tuulella. Kun he olivat kavunneet ylös ruohikkoista rinnettä kallioseinämän vieressä ottaen tukea vanhasta kallioon kiinnitetystä köydestä, Alexandra oli nurkunut lakkaamatta, että ei olisi pitänyt lähteä, ja jopa kääntynyt sanomaan Klaralle: ”Sinun ei olisi […]

Palasin kylään lähes juoksujalkaa. Sen sijaan, että olisin kääntynyt mummin huvilalle päin, suuntasin kohti maatilaa. Puomi oli auki. Astellessani vanhaa lammasreittiä pitkin talolle minusta tuntui samalta kuin olisin syöksähtänyt suoraan sisälle lapsuudenmuistoon, muistoon joka oli pysynyt koskemattomana ja vain odottanut minua. Jokainen yksityiskohta, jokainen puu, jokainen kivenkolo olivat minulle tuttuja. Bern istui viiniköynnöskatoksen alla seurassaan […]

Minä istuin hievahtamatta ja katsoin L:ää ensimmäisen kerran kunnolla. Miten voisin kuvailla häntä sinulle, Jeffers? Ihmisten ulkonäöstä on vaikea sanoa mitään sen jälkeen, kun heidät on oppinut tuntemaan – paljon helpompaa on kertoa, millaista heidän lähellään on olla! Kun itätuuli puhaltaa marskimaalla, se saa kaiken tuntumaan kylmältä ja uhittelevalta, silloinkin kun ilma on lämmin – […]

Iltapäivän rukoushetken jälkeen Abu Qatada nappasi mukaan teekannun, apupoika Elias lasit. He nousivat kirkon katolle nauttimaan keväisistä tuulenhenkäyksistä, pitämään toisilleen ruoanlaitto- ja šariaoppitunteja ja suomaan itselleen hetken tauon sapuskan tehtailusta kyltymättömille jihadisteille. ”Tänään voitaisiin käydä uudestaan läpi edellisiä oppitunteja, vaikka erilaisia Mosulin alueen perinteisiä kubba-pyöryköitä”, kokki ehdotti.”Selvä. Minä kyselen sinulta šarianläksyt”, Elias vastasi.”Kabbagh-pyörykät?””Niihin tulee bulguria, […]

Mitsuko selailee aikakauslehteä, kun tulen töistä. Hän tuijottaa kenkiäni kun astun sisään, joten käännyn ja jätän ne ovenpieleen. Tajuan, että minun täytyy yrittää.No, sanon, millainen päivä on ollut?Millainenko päivä, Mitsuko sanoo.Poikani lähtee maasta heti sen jälkeen kun minä olen tullut, hän sanoo.Jättää minut ties kenen kanssa ties kuinka pitkäksi aikaa, hän sanoo.En ole nähnyt poikaani […]

Tâmin muistikuvissa yksi ainoa sotilas muistutti ihmistä. Sotilaalla oli pyöreät posket ja pehmeä iho. Amerikkalainen lentäjä nosti hänet selkä edellä ilmaan, taivasta kohti. Näkymätön käsi tempaisi hänet pyörryttävän nopeasti pois verisestä massasta, maanmiehistä, menneisyydestä. Lennon aikana Tâm tajusi paitsi olevansa elossa myös sen, että pääsisi koskettamaan taivasta. Kiitos siitä kuului sotilaalle, jolla oli yhtä ruusunpunaiset […]

Sekä Olivia että Francis kuuluivat sukupolveen, joka tunsi syntyneensä ihmisen ahneuden ja tietämättömyyden peruuttamattomasti vahingoittamalle planeetalle. Siinä missä edellinen sukupolvi oli pelännyt ydintuhoa, Francis, joka oli ollut Berliinin muurin murtuessa viisivuotias, ymmärsi ettei biosfäärin tuhoutumiseen tarvittu sotaa: nykymenon jatkuminen riittäisi. Keskustellessaan ensi kertaa Olivian kanssa Oxfordin megafaunakonferenssissa, kenties jo ihastuneena vaikka ei sitä vielä myöntänytkään, […]

Tämän retken jälkeen ei kuitenkaan tule enää uusia, tämän retken jälkeen en enää tutki meriä. Ja ehkä siksi rauha täyttää minut. Elämäni on ollut muuttomatka, jolla ei ole ollut päämäärää ja joka on siis ollut mieltä vailla. Olen lähtenyt liikkeelle yhä uudelleen ilman syytä, vain liikkumisen takia, ja sydämeni on särkynyt siksi lukemattomia kertoja. On […]

Jokunen viikko kului sillä tavoin rauhallisesti, minkä jälkeen tapahtui taas uusi katoaminen. Olin luullut tottuneeni niihin jo läpikotaisin, mutta tällä kertaa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Kirjallisuus katosi. Katoaminen tuli aamusta kuten tavallista, mutta se eteni verkalleen. Aamupäivällä kaupungilla ei näkynyt mitään erityistä muutosta. ”Eihän meillä ole kotona yhtään romaania. Mikäpä tässä on ollessa. Mutta […]

Mutta entä sinun kysymyksesi? Greta kysyy. Pitäisikö harkita, että pyydämme miehiä lähtemään? Kukaan meistä ei ole koskaan pyytänyt miehiä tekemään mitään, Agata toteaa. Ei yhtikäs mitään, ei ojentamaan suolaa pöydässä, ei antamaan yhtä penniä tai hetken rauhaa, ei tuomaan pyykkejä sisään tai avaamaan verhoja tai kohtelemaan nätisti pieniä vuosikkaita tai laskemaan kättä ristiselälle, kun yritän […]

I’m sure Michk’ heard the quick tap of the woman’s fingers on her keyboard. ’I have the name of a Miss Marie Chapier. Shall I call her?’’I don’t know…’’Is she your daughter?’’No.’’Do you want me to call her?’’Yes, please. Tell her I didn’t want to … truffle her, but it’s because I’m losing something, something […]

Äiti opetti minut soutamaan venettä ja uimaan. Hän syntyi Etelä-Afrikassa, kasvoi Port Elizabethin ”tuulisessa kaupungissa” ja kaipasi päivittäin merta niinä neljänä vuosikymmenenä, joina hän asui Pohjois-Lontoossa. Äiti tapasi sanoa, että Doris Lessingin toinen romaani Parempien ihmisten lapsi kuvasi rikostutkimuksen tarkkuudella hänen omia kasvuvuosiaan Etelä-Afrikan valkoisen, kolonialistisen kulttuurin steriilissä ja tietämättömässä ilmapiirissä. Vanhemmalla iällä äiti oli […]

BILLY: Kun astelimme lavalta sen palkinnon kanssa, katsoin häntä. Ja hän hymyili minulle. Ja minä mietin: hän on saamassa elämänsä reilaan. ELAINE CHANG: Kun Daisy otti vastaan Vuoden äänite -Grammyn, hänen tukkansa oli sotkussa ja hänellä oli rannerenkaita kyynärpäihin saakka ja ohut kermanvärinen naruolkaiminen silkkimekko ja hän näytti johtavan sitä bändiä, hän näytti luottavan itseensä […]

”Autoitko sinä häntä usein?” Rozie kysyi, kun kun he istuutuivat molemmin puolin baaripöytää ja Aileen sytytti kynttilän ja kaatoi heille molemmille lisää viiniä. ”Pari kertaa. Luojan kiitos mysteerejä ei osu joka päivälle. Mutta Mary – minun edeltäjäni edeltäjä seitsemänkymmentäluvulla – voisi kertoa kymmenen hiuksia nostattavaa tarinaa kadonneista suurlähettiläistä ja varastetuista jalokivistä ja luoja ties mistä. […]

Sänkyyn päästyäni minulla oli outo ja vapiseva olo. Olin asunut Englannissa kuusi vuotta ja olin lähestulkoon niin englantilainen kuin olla saattoi. Silti olin tullut jostakin muualta. Kaipasin nimettömien kasvien tuoksua, nimettömien lintujen ääniä, nimettömien kielten sorinaa. Missä eteläinen Afrikka täsmälleen ottaen sijaitsi? Jonain päivänä tutkisin karttaa ja ottaisin siitä selvää. Makasin valveilla koko yön. Makuuhuoneestani […]

Aika kului ja lapsuudesta tuli ohut ja litteä, paperimainen. Se oli kulunut ja nukkavieru eikä apeina hetkinä näyttänyt siltä että se kestäisi siihen saakka kun olisin aikuinen. Muutkin näkivät sen. Joka kerta kun Agnete-täti oli meillä, hän sanoi: hyvä tavaton, kylläpä tuo tyttö kasvaa! Niin, äitini sanoi ja katsoi minua valittaen, saisi tukevoitua edes vähän. […]

Muistan: Olin tehnyt maalauksen nimeltä Oma maa mansikka, muu maa mustikka ja antanut sen äidille syntymäpäivälahjaksi. Herätimme hänet aamulla, silloin oli varmaankin syksy, ehkä tähän aikaan vuodesta, eikä Ruthia ollut, luulisin, koska olin silloin varmaankin ensimmäisellä luokalla, isä oli lähtenyt töihin ja minä olin lähdössä kouluun, äiti avasi minulle ulko-oven ja astuin portaille, hän kumartui […]

Valokuva: paidaton Vivek pujottaa koruja kaulaansa, järjestää ne hopeaketjunsa päälle ja nipistää kultaiset renkaat korviinsa hiukset olkapäille ryöpyten. Hän näyttää vähäpukeiselta morsiamelta, puoliksi riisutulta. Kuvassa on toinenkin poika. Hänen nimensä on Osita. Hän on yhtä pitkä kuin Vivek mutta leveäharteisempi, ja hänen ihonsa on syvältä kaivetun saven värinen. Hän on Maryn ja Ekenen lapsi, ja […]

Äiti, on niin paljon mitä haluaisin kertoa. Olin aikanaan niin hölmö että kuvittelin tiedon kirkastuvan, mutta joitain asioita peittää niin paksu lauseopin ja semantiikan sideharso, niin monta päivää ja tuntia sekä unohdettua, pelastettua ja hylättyä nimeä, ettei pelkkä tieto haavan olemassaolosta auta vielä yhtään sen löytämisessä. En oikein tiedä mitä yritän sanoa. Tarkoitan varmaan, että […]

Likainen poika ja hänen äitinsä nukkuvat kolmen patjan päällä. Ne ovat niin kuluneita, että päällekkäin pinottuina ne vastaavat yhtä tavallista joustinpatjaa. Äiti säilyttää vähäisiä vaatteitaan mustissa roskapusseissa ja hänellä on myös reppu täynnä tavaraa, vaikka vielä tähän päivään mennessä en ole nähnyt, mitä sen sisällä on. Hän ei liiku kadunkulmasta mihinkään vaan päivystää siellä ja […]

Kenneth Burke pilkkoi yhä puita. Leyland painoi otsan ikkunaa vasten. Olen täällä, hän ajatteli, olen täällä, Lontoossa. Hän veti takin ylleen ja kulki sitten kaikkien huoneiden läpi. Hän oli Warren Shawnin talossa, Hampsteadissa, Lontoossa, talossa, joka kuului nyt hänelle. Ja nyt hän murtaisi tulevaisuudettomuuden muurin, joka oli silloin tuntunut ylitsepääsemättömältä, ja menisi aivan ensimmäiseksi käymään […]

Mathilde tiesi kyllä, että aviomies moittisi häntä. Amine ei pitänyt hänen kasvatustavoistaan, siitä miten ymmärtäväisesti hän suhtautui lasten huoliin ja murheisiin. Mies valitti, että Mathilde teki heistä heikkoja marisijoita, etenkin pojastaan. ”Ei miestä noin kasvateta, ei hän noin opi kestämään elämää.” Mathildea pelotti syrjäisessä talossa, hän kaipasi ensimmäisiä Marokon-vuosiaan, jolloin he olivat asuneet Meknèsin medinassa […]

Minusta alkoi tuntua siltä, että olin tiiviimmin naimisissa Teresan kuin Nadian kanssa. Tosin tämä ilmaisu ei välttämättä ole osuva, pitäisi ehkä vain täsmentää, että jokapäiväisestä vaimostani oli vähemmän apua kuin rapakontakaisesta puolisosta, jonka yllätyshyökkäykset olivat aina yhtä hurjaa ja kiihdyttävää pyörrettä, mahdollisen pelastuksen ja todennäköisen tuhon mylläkkää. Sanalla sanoen tuo Teresan ideoima uusi instituutio, ”eettinen […]

Poliisi astuu muutaman askeleen takoa kohti ja pysähtyy. Yhtäkkiä hän menee ymmälleen ja katselee näkymää. Kolme miestä istuu rinnakkain kiviportailla, jotka johtavat talon ulko-ovelle. He itkevät ja kaulailevat. Heillä on yllään puku ja solmio. Heidän vierellään nurmella on tuhkauurna. Hän saa katsekontaktin mieheen, joka nousee seisomaan. Kaksi muuta jää istumaan ja syleilemään toisiaan. He ovat […]

Hulda ajoi etelää kohti pitkin samaa tietä, jota oli kulkenut päivittäin asuessaan miehensä kanssa pienessä omakotitalossa Álftanesissa. Hän ei ollut poikennut tienoolla moneen vuoteen. Kun talo myytiin, hän päätti, ettei palaisi seudulle enää, ja oli pysynyt päätöksessään. Ohitettuaan Álftanesin hän jatkoi kohti Keflavíkin lentokentän lähellä sijaitsevaa Njarđvíkiä, jonne oli perustettu turvapaikanhakijoille tarkoitettu asuntola. Tutkintaraportin mukaan […]

Nukuin kunnes heräsin enkä tiennyt kuka olin, missä ja miksi. Sillä kertaa he veivät kolme yhdeksästä elämästäni. Olin aiemmin tuhlannut viisi ja nyt minulla oli jäljellä vain yksi ainoa. He veivät ne minulta tuosta vain. Kahdeksantoista hoitoa. Minä en muista paljon. En juuri mitään. Eivät he siitä välitä. Ihmettelen miksi minä välitän, mutta niin vain […]

Kun äiti ei saanut elämältä haluamaansa, sitä mitä hän omasta mielestään tarvitsi ja tunsi tarvitsevansa, hän katosi oman murheellisuutensa pilven alle. Tämän pilven alla hän tunsi olevansa avuton, hauras, myötätunnon tarpeessa. Kun hän sai kuulla, että hänen hellittämätön melankoliansa oli painostavaa niille, jotka joutuivat sen todistajiksi, hän yllättyi. Hänen suustaan ja silmistään paistoi vihainen loukkaantuneisuus, […]

Elämä ei ole kenellekään erityisen suosiollinen. Kun hän oivaltaa sen, sataa räntää. Räntää, joka kastelee otsan, kulmakarvat ja posket. Kaikki päättyy aikanaan. Sataa räntää, kun hän kävelee tätä tietoa kantaen. Sataa räntää, kun hän ymmärtää, että kaikki, mihin on takertunut kaikin voimin, lopulta katoaa. Se ei ole sadetta eikä lunta. Se ei ole jäätä eikä […]

Lopulta yö ympäröi minut;ajelehdin sen mukana, ehkä sen sisällä,tai se kantoi minua niin kuin joki kantaavenettä, ja samanaikaisestise kieppui yläpuolellani,tähtien peittämänä mutta silti pimeänä. Tällaisia hetkiä varten elin.Tunsin, että minut oli salaperäisesti kohotettu maailman yläpuolelleniin että toiminta oli lopultakin mahdotonta,mikä teki ajattelemisesta ei vain mahdollista, vaan myös rajatonta. Sillä ei ollut loppua. Tunsin, ettei minun […]

Puutarha kukoisti. Buddy keihästi poikien kanssa kalaa ja pyydysti hummereita ja simpukoita. Meistä tuli osa meitä ympäröivää kylää, merenlahtea ja viidakkoa; jokainen päivä tuntui täydeltä, jokainen päivä oli rauhallinen. Aamut alkoivat kylän satojen kukkojen kiekunalla ja Teodoran kanojen kaakatuksella. Pojat söivät puuroa pöydän ääressä, ja minä ja Buddy joimme maitokahvia puutarhassa, aitauksessa joka oli pystytetty […]

Proosateoksessaan Kävelyretki ja muita kertomuksia sveitsiläinen kirjailija Robert Walser toteaa, että tarve päästä paikasta toiseen kokematta mitään matkan varrella on silkkaa hulluutta: ”sillä en käsitä enkä tule ikinä käsittämään, että voi olla nautinto pyyhkäistä kauniin maailmamme halki kuin olisi hulluksi tullut ja joutuisi juoksemaan ollakseen vaipumatta kurjaan epätoivoon.” Kesällä tammenlehtien yläpinnalla erottuu lukemattomia tummanvihreän vivahteita, […]

Pete soitti äidilleen kertoakseen, ettei pääsisi tulemaan sunnuntaina, koske menisi tapaamaan sairasta ystävää. Hän vakuutti tulevansa seuraavalla viikolla ajallaan. Äiti käski hänen lopettaa murehtiminen, olo oli kuulemma ollut parempi ja hänen istuttamansa keltainen ruusu kukki. Äiti lupasi lähettää hänelle kuvan, jos onnistuisi päättelemään, miten puhelimen kamera toimii. Pete pakkasi viikonloppulaukun. Hän ei aikonut viipyä matkalla […]

And so, with a slow sweep of the arm that remained forever etched in my memory, he took out a match, lit it, and tossed it onto the pile of books. With a quiet huff…ff…ff the flames rippled over the pages, catching first the old books with the brown paper whose smell I loved so […]

Kartanon kulmilla äkkään nokkosryppään. Leivän mutustelun jälkeen minuun iskee halu pidellä sylillistä yrttejä, vaikka ne olisivat äksyjä. En tiedä, mitä päässäni oikein liikkuu, mutta revin kahmaloittain nokkosia, ja ne polttavat kuin tulenlieskat. Eivät niinkään ihoani, kun sormeni ahertavat, sukeltavat vihreään, hamuavat lapsuutta, viattomuuden väriä. Poltteessa piilee jotain syvempää, alta puskevaa synkkyyttä. Se pyrkii läpäisemään vuodenkiertojen […]

Hänen edessään ja takanaan on satoja tanssijoita. Niin myös hänen vasemmalla ja oikealla puolellaan. Häntä ympäröivät intiaaniudelle tyypilliset värit ja kuviot, värien vähittäinen vaihtuminen toisiksi väreiksi, geometrisesti järjestetyt paljetit kiiltävissä materiaaleissa ja nahassa, sulat, helmet, nauhat, höyhenet ja harakan, haukan, variksen ja kotkan sulat. Kaikkialla on sulkapäähineitä, pullokurpitsoja, tiukuja ja rumpukapuloita, metallikelloja, tikansulkia nuolissa ja […]

”No niin, aika lähteä.”Tokue katseli ympäriinsä myymälässä ja silmäili lautasta, jolla oli epäonnistuneita kakkusia. Sitten hän viikkasi esiliinan ja asetti sen työtasolle, sujautti päässään pitämänsä huivin laukkuunsa ja nousi ylös. ”Terveisiä Wakana-chanille ja muille lapsille.””Kerron, jos hän tulee.”Tokue avasi takaoven ja lähti.Sentarō seurasi rinnalla. He astuivat kujalle, missä lehtiään pudottava kirsikkapuu levittäytyi himmeän katulampun valossa.”Ensi […]

Rouva Elm otti kirjan hyllyltä ja ojensi sen Noralle.Hän näytti hieman odottavalta ja ylpeältä, kuin olisi antanut Noralle joululahjan.Kirja oli näyttänyt rouva Elmin kädessä kevyeltä, mutta olikin paljon painavampi kuin miltä se vaikutti. Nora aikoi avata sen.Rouva Elm pudisti päätään.”Sinun pitää aina odottaa minulta lupaa.””Miksi?””Kaikki kirjat täällä koko kirjastossa – paitsi yksi – ovat eri […]

”Minusta tuntuu yhäkkiä, että Peter on suunnitellut kaiken etukäteen. Että hän otti minut ja pani Skotlantiin, jotta pojilla olisi paikka jonne vetäytyä. Aina kun pojat tulevat koulusta lomalle, esitämme eräänlaista perhenäytelmää. Joskus se tuntuu vilpittömän hyvältä. Nyt sitten mietin, onko Peterin mieli ollut koko ajan muualla.” ”Voi tyttökulta, tyttökulta, miesten mieli on aina muualla, niin […]

Nyt haluan kirjoittaa Nanan riippuvuudesta sisältäpäin. Niin minä haluan sen tuntea, ikään kuin se olisi oma riippuvuuteni. Tein päiväkirjaani yksityiskohtaisia muistiinpanoja hänen viimeisistä vuosistaan. Kirjoitin kuin antropologi, jolla on vain yksi tutkimuskohde, Nana. Voin kertoa, miltä hänen ihonsa näytti (kelmeältä), miltä hänen tukkansa näytti (kampaamattomalta, leikkaamattomalta). Voin kertoa, että hän, joka oli muutenkin aina ollut […]

Stanin on pakko myöntää, että pr-tiimi ja brändääjät ovat tehneet hyvää työtä; Edkin näyttää olevan sitä mieltä. Positron-projektissa vankilan entinen nimi on muutettu, Ed sanoo, koska ”Osavaltion pohjoinen rangaistuslaitos” oli ankea ja ikävä. Tilalle otettiin Positron, joka fysiikassa viittaa elektronin antihiukkaseen, mutta sitähän ei moni ulkopuolinen tiedä, vai mitä? Se vain kuulosti sanana jotenkin positiiviselta. […]

Toisella tapaamisellamme oli vielä suurempi vaikutus kuin ensimmäisellä. Tulin esimerkiksi tietoiseksi siitä, että sisälläni oli tyhjyys, johon mikä tahansa tunne hyvin nopeasti hukkui. Paljastuneen valheen paino, pettämisen häpeä, suru vanhemmilleni aiheuttamasta kärsimyksestä kestivät siihen saakka, kun hissin rautakehikon ja lasiovien läpi näin äidin sulkevan kotimme oven. Mutta heti kun pääsin alas porraskäytävään ja sitten Vittorian […]

Tänään saan rakastajaltani sarjan taskupuheluita. Hän painaa soittonäppäintä vahingossa, ja linja avautuu hänen tietämättään. Näyttöön ilmestyy hänen numeronsa, vastaan, ja hän puhuu innokkaasti, mutta ei minulle. Kuulen, kuinka hän lounastaa, pyytää ravintolassa päivän annoksen, kävelee kadulla, tekee töitä. Hänen vaelteleva äänensä kantautuu korvaani kaukaisena, mutta aina tunnistettavana, läsnä olevana, poissa olevana. Hän puhuu ja nauraa. […]

Kuullessani hänestä ensi kertaa en alkanut heti hakea hänestä tietoa. En tehnyt hänen nimellään mitään. Halusin vain pitää kiinni sisälläni syntyneistä mielikuvista. Ne lävistivät vaimean todellisuuteni, ja lyhyiden unenomaisten näkyjen kohtaukset iskeytyivät tietoisuuteeni kuin kiilat. Hänen ruumiinsa, saari, metsästä esiin astuvat eläimet. Tuntui kuin hän olisi luonut valonvälähdyksiä synkkyyteeni, elämääni ensimmäisinä vuosina kasvavan perheen kanssa […]

Amysta tuntui kuin kattoa olisi kohotettu, kuin taivas olisi ollut korkeammalla kuin ennen, ja joskus – ellei auto ajanut ohi – hän nosti kättään ja heilautti sitä ilmassa. Hän oli iloinen Robertsonin siristelevistä, leikkisistä silmistä, ja hänen mielessään myllersivät asiat, jotka hän olisi halunnut sanoa Robertsonille mutta jotka hän oli unohtanut. Mutta välistä hän oli […]

Kuvailin tapahtumia kahdelle edessäni olevalle poliisille – naiselle ja miehelle – mies istui tietokoneen ääressä, nainen seisoi hänen vieressään. Oli kulunut vajaa vuorokausi siitä kun olin kohdannut Redan. Kuulustelu oli juuri alkanut, en tiennyt lainkaan mitä tuleman piti. En osannut vielä aavistaa, miten vihaisin itseäni sen vuoksi että olin tullut poliisiasemalle. Katuminenkaan ei voinut minua […]

Ennen kirjastossa oli helppoa laittaa ilmoituksia nähtäville, mutta nykyisin ilmoitustaulun päällä on lasikansi. Sen avaamiseen tarvitaan avain, ja avainta on pyydettävä meiltä lainaustiskiltä. Pomo päätti uudesta järjestelystä sen jälkeen kun joku oli alkanut kiinnittää taululle vihamielisiä vuodatuksia. Jonkin teorian mukaan maailmaan on ilmestynyt uutta vihaa. Toisen teorian mukaan vihaa on täsmälleen saman verran kuin sitä […]

Isä on jotenkin niin kuin Pyhä kolminaisuus, koska hänessäkin on kolme erilaista ihmistä. On lehteä lukeva aamuihminen, on iltaihminen satuineen ja rukouksineen, ja on se joka joutuu huonoille teille ja tulee kotiin viskiltä lemuten ja vaatii meitä kuolemaan Irlannin puolesta. Se huonoille teille joutuminen surettaa, mutta en minä isää voi hyljätäkään, koska se aamuihminen on […]

Puoliltapäivin seuraavana päivänä Kya lähestyi kantoa hitaasti kädet poskilla, melkeinpä kuin rukoillen. Mutta kannolla ei ollut sulkaa. Hän mutristi huuliaan.”Niin juu, pitäähän munkin jättää pojalle jotain.”Hänellä oli taskussa mukanaan samana aamuna löytynyt keskenkasvuisen valkopäämerikotkan pyrstösulka. Vain hyvin lintuja tunteva tunnistaisi nuhjuisen täplikkään sulan kotkalle kuuluneeksi. Kolmevuotiaalle yksilölle, jolle ei vielä ollut kehittynyt valkeita pääsulkia. Se […]

Ruuta rakasti sieniä vielä enemmän kuin kasveja ja eläimiä. Hän kertoi, että sienten varsinainen valtakunta on piilossa maan alla, siellä minne auringonsäteet eivät pääse tunkeutumaan. Hän sanoi, että maan päälle nousevat vain sellaiset sienet, jotka on tuomittu kuolemaan tai karkotettu valtakunnasta. Maan päällä ne kuolevat auringonvalosta, ihmisen kädestä tai eläinten tallomana. Sienten todellinen, maanalainen valtakunta […]

Tuossa vaiheessa mieleeni ei tullut, että erityiskohtelulla olisi jotain tekemistä ihonvärin kanssa. Uskoin, että sillä oli jotain tekemistä Trevorin kanssa. En ajatellut, että ’Trevor ei saa selkäänsä, koska Trevor on valkoinen.’ Ajattelin, että ’Trevor ei saa selkäänsä, koska Trevor on Trevor.’ Trevor ei voi mennä ulos kadulle. Trevor ei voi kävellä kadulla ilman seuralaista. Näin […]

[…] Nuoruuden aura kuinuusi kampaus – julkea,raaka, musertava. Hiuspantapitää ruskean tukan poissa kasvoilta,huulet ovat vähän raollaan.Voi miten hän tahtoo. Miten läpitunkevakatse, silmät syvälläkulmien alla niin kuin äidillä,niin kuin heidän isällään: tummat,kuuliaiset, ahmivat. Kasvotusten hänen kasvojensa kanssaajatukset jähmettyneinä yhteenaallonharjallajoka viilenee kylmänvalkeaksi, kiertyyja vajoaa takaisin kuohuvaan vihreään.Kun aloin katsella Janea hän olipaljon vanhempi kuin minä.Kasvot näyttävät vierailtarakeiselle […]

Olen pakannut kaiken murhaan liittyvän aineiston muuttolaatikoihin ja yritän myös ajatuksissani jättää jäähyväiset Mikaelille. Se on vaikeaa ja vähän tuskallistakin. Useat vuodet elämästäni ovat olleet kiinteässä yhteydessä hänen kuolemaansa. Ihmisen, jota en ole koskaan tavannut tai jonka kanssa en ole koskaan puhunut mutta joka on silti asettunut sisimpääni pysyvästi. Toivoin että olisin ollut yksityisetsivä, joka […]

Autossa paluumatkalla rauhoituin. Tajusin etten muistanut tarkasti hetkeä, jolloin olin tehnyt tuon teon, jota nyt pidin lähes koomisena, koomisena siksi, että se oli niin absurdi. Olin kuin tilanteessa, jossa ihminen toteaa hätääntyneen huvittuneena: kappas vain, mitä minulle tapahtui. Se oli varmaan ollut sellainen voimakas säälintunne, joka saattoi tulvahtaa rintaani jo lapsena ilman selvää syytä ja […]

”Mitä se tekee?” Orvokki huutaa karmean, kiljuvan ja kalisevan äänen yli. Mutta Jenny vain nyökkää kirjoituskoneen suuntaan. Ja sitten, yhtä äkkiä kuin kaikki alkoikin, merenapina pysähtyy tärähdellen. Sen oikea käsi kohoaa pois kirjoituskoneelta ja vasen käsi ojentaa taas hattua. Sen silmät välkähtävät sammuksiin, ja kauppaan lankeaa taas hiljaisuus, eikä jäljelle jää kuin aavistus karvasta savua […]

Sanoin, ettei ehkä ollut väliä sillä, missä ja miten ihminen asuu, koska jokaisen luonne synnyttää omat olosuhteensa: on vaarallista olettaa, sanoin, että voi kirjoittaa uusiksi oman kohtalonsa vaihtamalla sen sijaintia; kun ihminen joutuu tekemään niin vastoin tahtoaan, tutun maailman menettäminen – riippumatta siitä millainen se on – on katastrofi. Minun poikani tunnusti kerran, sanoin, että […]

Nyt hän lähtee syli täynnä pyykkiä lastenhuoneesta ja ohittaa jakkaralla istuvan tyttärensä. Hän tietää hyvin, miksi on naittanut tyttärensä kristitylle. Isä oli eräänä päivänä lähtenyt eikä koskaan palannut, hän oli kertonut tyttärelleen, kun tämä oli alkanut kysellä. Miksi isä lähti? Minne? Palaako hän vielä joskus? Kirjahyllyyn laitatettiin uudet lasit. Hän myi ghetossa sijaitsevan talonsa ja […]

Minä rakastan Olof Lagercrantzia ja Karin Stolpea. Rakastan heidän ensi tapaamistaan, heidän uteliaisuuttaan ja varovaista lähestymistään. Rakastan heidän rakkauttaan. Ja rakastan heidän rohkeuttaan. Sillä he molemmat tietävät, että jossakin päin säätiötä istuu Sven Stolpe ja tarkastelee tapahtumia valppain epäluuloisin silmin. Minä olen se kaikkitietävä kertoja, joka tietää miten tarina etenee. Alex Schulman: Polta nämä kirjeet […]

Kukaan ei uskoisi tätä, vaikka kertoisimme, Paula sanoi. Tämä on maailman tylsin pettämisjuttu. Omituista, että me vain juttelemme tuntikausia, kun ajattelee miten huono omatunto meillä on. Mutta siinähän se juuri onkin, Richard sanoi. Tämä on paljon vahvempaa. Mutta silti, Paula sanoi, koko tämä kulmakunta, varsinkin tämä naapurusto, on täynnä ihmisiä jotka vain pettävät iloisesti ajattelematta […]

Olin alkanut itkeä hysteerisesti. Micaela, joka oli jäänyt terveydenhoitajan huoneeseen, istuutui sängyn laidalle viereeni ja halasi minua. Pelkään mennä kotiin. Pelkään mennä kotiin. Kun sanat oli kerran sanottu ääneen, niitä ei enää saanut takaisin.Paikalle kutsuttiin poliisit. Yksi heistä oli äidin ikäinen ystävällinen nainen, joka tarttui minua kädestä ja kannusti minua puhumaan, kertomaan kaiken, minkä tiesin. […]

Kim Jiyoung is thirty-three years old, or thirty-four in Korean age. She got married three years ago and had a daughter last year. She rents a small apartment on the outskirts of Seoul with her husband Jung Daehyun, thirty-six, and daughter Jung Jiwon. Daehyun works at a mid-size IT company, and Jiyoung used to work […]

SOITAN VELJILLENI JA SANON: Äsken sattui niin sairas juttu. Ootteko kuulleet? Mies. Auto. Kaksi räjähdystä. Keskellä kaupunkia. Soitan veljilleni ja sanon: Ei, ketään ei ole otettu kiinni. Ei ole epäiltyjä. Ei vielä. Mutta tästä se alkaa. Valmistautukaa. Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni Tukholman Drottninggatanilla joulukuussa 2010 tapahtunut pommi-isku ja sitä seurannut ilmapiirin kiristyminen sai Jonas […]

Romaanit ovat vanhempien romaaneja, ajattelin silloin, ajattelen nyt. Kasvoimme siinä uskossa, että romaanit kuuluivat vanhemmille. Me kirosimme heitä varjoissa, ja sinne me myös pakenimme, huojentuneina. Sillä välin kun vanhempamme tappoivat tai olivat kuolleita, me piirtelimme jossain nurkassa. Sillä välin kun kotimaamme romahti, me opimme puhumaan, kävelemään, taittelemaan serveteistä laivoja ja lentokoneita. Sillä välin kun romaani […]

Hotelli tuntui sinä iltana kovin autiolta. Siellä hiljattain käyneet eivät olleet jättäneet sinne jälkiä, ilmassa ei viipynyt partaveden hajua, ja tavarat olivat entisillä paikoillaan vastaanottotiskillä. Näytti siltä, ettei mihinkään ollut koskettu. Talo oli niin iso, että siellä tuli orpo olo, eivätkä Bea ja Dan pystyneet unohtamaan hetkeksikään, että heidän ympärillään oli paljon huoneita ja että […]

Xabier jätti äitinsä mahdollisimman lähelle hautausmaan porttia. Vettä tuli kuin saavista. Bittori nousi kömpelösti autosta; tiedä vaikka hitaus johtui tämän huolellisesti piilottelemasta vatsakivusta. Että eikö ama varmasti halunnut, että hän tulisi mukaan? Ei. Odottaisiko hän siinä tapauksessa autossa? No jos välttämättä halusi, mutta kyllä hänellä menisi siellä ainakin puoli tuntia. Pojan ja äidin lausumien sanojen […]

Makaamme ääneti paikoillamme. Ajattelen pikkuistani, joka nukkuu viereisessä huoneessa. Tai ehkä hän ei nukukaan. Ehkä hän tanssii puutarhassa keijukaisten ja menninkäisten kanssa. Luulemme, että hän nukkuu kuin normaali lapsi, mutta hän ei ole normaali lapsi vaan Lanny Viherpuu, meidän pieni mysteerimme. Max Porter: Lanny Max Porterin esikoisromaani Surulla on sulkapeite ihastutti pari vuotta sitten omaperäisellä […]

Dinaa vaivaa jokin. Kuin hän eläisi omaa sadekautta, missä raivokas pauhu ja pinnan palaminen vuorottelee kyynelten paljouden ja vuolaan niiskutuksen kanssa. Ehkä se johtuu siitä, ettei Elombe käy enää Dinan luona vaan esittelee polkupyörätemppuja viisitoistavuotiaalle naapurintytölle joka on yhtäkkiä alkanut juosta jatkuvasti Upanga 81:ssä. Ehkä se johtuu siitä, ettei isä saa rauhaa ja Dina onnistuu […]

Japanilaisten mukaan jokaisella on ikigai. Ranskalaiset kutsuisivat sitä nimellä raison d’être. Jotkut ovat jo löytäneet oman ikigainsa, kun taas toiset etsivät sitä yhä sisimmästään.Meillä kaikilla on ikigai, mutta sen löytäminen edellyttää kärsivällistä itsetutkintaa. Okinawan saarella on keskimäärin eniten satavuotiaita maailmassa, ja siellä ajatellaan, että ikigai on syy nousta aamulla vuoteesta. Héctor García & Francesc Miralles: […]

Pääsisinpä pian konbiniin. Siellä tärkeintä oli vain se, kuinka hyvin toimin tiimissä. Asiat eivät olleet näin mutkikkaita. Sukupuolella, iällä tai kansalaisuudella ei ollut merkitystä. Samanlaiset työvaatteet puettuamme olimme kaikki tasa-arvoisesti vain myyjiä.Vilkaistessani kelloa se oli kolme. Näihin aikoihin kassa alkoi olla laskettu, pankissakin oli käyty vaihtamassa rahaa, kuorma-auto oli tuonut lastin leipää ja valmisaterialaatikoita, niitä […]

Olin kuvitellut, että isokokoinen nainen aikoi ohjata minut johonkin tiettyyn osaan huonetta tai jonkun tietyn ihmisen luo, mutta vähän ajan kuluttua minulle valkeni, että kiersimme hitaasti kehää. Itse asiassa olin varma, että olimme ohittaneet samat paikat jo ainakin kahdesti. Panin merkille myös toisen kummallisen seikan: vaikka ihmiset kääntyivät tervehtimään emäntääni, hän ei tehnyt elettäkään esittelläkseen […]

Tuntuu kuin julkistusta edeltävä viikko olisi yhtä ainoaa ohikiitävää vuorokautta. Teen artikkeliin koko ajan muutoksia. Itse tekstin pitää olla selvä ja kristallinkirkas. Osa minusta haluaa myös varmistaa, ettei kukaan pääse sanomaan artikkelia banaaliksi. Skandaalinhakuiseksi tai populistiseksi. Journalistiikasta käytetään sellaisia adjektiiveja, kun käyn keskusteluja ja tutkin akatemian jäsenten tekstejä oppiakseni ymmärtämään Forumin ja Ruotsin akatemian ympärillä […]

Äiti ja isä olivat halunneet ostaa meidät, ostaa minut, siksi olimme saaneet kolme vuotta sitten jouluna tiedon että he olivat kirjoittaneet testamentin että kaikki perisivät tasapuolisesti, mökkien jakamista lukuun ottamatta, jotta pitäisin suuni kiinni, pitäisin epämiellyttävän tarinani omana tietonani, kunhan vain saisin rahaa, mutta niin ei käynytkään, en pitänytkään sitä omana tietonani, joten testamentin tarkoitus […]

Sargassomeri on samanaikaisesti maailman ääri ja kaiken alku. Se on koko jutun suuri oivallus. Jopa ne kelmeät ankeriaat, joita minä ja isä nostimme joesta elokuun lopun öinä, olivat kaikki joskus olleet pajunlehtiä, jotka olivat ajautuneet kuuden- tai seitsemäntuhannen kilometrin matkan oudosta ja sadunomaisesta paikasta kaukana kaikesta, minkä osasin kuvitella. Kun pidin ankeriasta kädessä ja yritin […]

Viime yönä en ollut saada millään nukutuksi. Makasin valveilla ja kelasin kaikkea mielessäni. Alkaen siitä, kun tapasimme Aucklandin lentokentällä. Loppuun saakka. En halua unohtaa mitään. Mutta en halua yksinomaan yrittää muistaa kaikkea, haluan myös elää sen uudelleen mielessäni. Kokea sen toistamiseen, vielä kerran. Sen ymmärryksen valossa, joka minulla nyt on. Pyrin olemaan oikeudenmukainen. Ja rehellinen. […]

Susi hymyili minun suuntaani ja sanoi: ”Halima on oikeassa. Ruumiissa on kova kuivattaminen, mutta kyllä se onnistuu.”Carus Farrar sanoi: ”Mitä sisäelimille tehdään, sydämelle ja muille? Kaikkea ei varmasti voi kuivattaa.””Haudataan sydän tänne”, Susi sanoi. Hän hymyili. ”Se on erinomainen ratkaisu. Käsitellään ruumis kuljetusta varten, mutta haudataan sydän ja sisukset tänne. Ja jos hän joskus ilmestyy […]

Talo oli palapa, perinteinen meksikolainen talo, jossa oli palmunlehväkatto. Tai oikeastaan kolme kattoa, sillä korkean, suorakaiteen muotoisen keskiosan lisäksi talon kummassakin päädyssä oli puoliympyrän muotoinen laajennus. Rakennus oli majesteetillinen kuin vanha viktoriaaninen jokilautta, ja siitä se oli saanut nimensäkin: la barca de la ilusión, aavelaiva. Sisällä oli viileää ja katto korkealla; pitkät pystypalkit olivat kovaa […]

”Tuntuu kuin elämä olisi minua vastaan”, Vince sanoi. ”Ihan kuin olisin kirottu.””Joskus ihminen on tuulilasi”, Jackson sanoi, ”joskus hyönteinen.” Niin Mary Chapin Carpenter ainakin lauloi Dire Straitsin sanoin.”Niin kai”, Vince myönsi, nyökytteli hitaasti ja pureskeli viimeistä paahtoleivän palaa. Hyvä merkki Jacksonin mielestä. Jos ihminen syö, hän ei yleensä suunnittele henkensä riistämistä.”Eikä ole mitään järkeä takertua […]

Guavakeksit oli asetettu tarjolle ja kahvi oli valmiina kaadettavaksi. Silvia oli istunut ikkunan vierellä kädet ristissä sylissään. Hänen isällään oli ollut tapana sanoa, että joskus pelkoa täytyi läimäyttää kevyesti. Vaikka siitä ei kokonaan eroon pääsisikään, sen voi pakottaa takaisin nurkkaan riittävän pitkäksi aikaa, jotta ehtii nähdä vilauksen tulevaisuudesta. Tulevaisuutta ajatellessaan Silvia ei nähnyt liehuvia lippuja […]

On maita, joissa ihmiset puhuvat englantia. Mutta he eivät puhu sitä niin kuin me, joilla on oma kielemme piilossa käsimatkatavaroiden seassa ja toilettipussukoissamme ja jotka puhumme englantia vain matkoilla, vieraissa maissa ja vieraille ihmisille. Vaikea kuvitella, mutta englanti on heille ihan oikea kieli! Ja usein ainoa. Heillä ei ole mihin palata tai minkä puoleen kääntyä […]

Prosessi johon sisältyy oikeudenkäynti, tuomioita, julkisuutta – helvetillistä julkisuutta – alkaa. Ja tuon prosessin aikana Gusten Grippe tajuaa, tuntee, oppii monia asioita. Ja alkaa vihata sitä (suurta osaa siitä), vihata myös sitä mitä oppii. Esimerkiksi lainausmerkkejä. Kuinka kaikesta, mikä oli – on – tärkeää, tuli lopulta kuitenkin sanoja ja ilmauksia, jotka saivat ympärilleen lainausmerkit. ”Rikoksentekijät.” […]

Kirjoitin sinä vuonna päiväkirjaa. Löysin sankarini, vaeltelevien ajatusteni homunculuksen, ja kokeilin kirjoittaa katkelmia hänestä kertovasta romaanista muistikirjaani. Riipustelin ja piirustin ja kirjasin muistiin ainakin joitakin tulemisiani ja menemisiäni ja keskustelujani ihmisten ja itseni kanssa, mutta mustavalkoinen Meadin muistikirja kaikkine silloista minääni koskeneine ajatuksineen katosi kauan ennen täyttymistään. Vasta kolme kuukautta sitten löysin sen laatikosta, jonne […]

Toistin kysymyksen. ”Mitähän minä voisin tehdä?””Tanssia”, sanoi Lammasmies. ”Niin kauan kuin musiikki soi, jatka tanssimista. Ymmärrätkö mitä sanon? Tanssi. Tanssi aina vain. Älä jää miettimään, miksi. Älä pohdi syitä. Sellaisia ei olekaan. Jos jäät miettimään, jalkasi pysähtyvät. Ja kun ne ovat pysähtyneet, olet meikäläisen avun tavoittamattomissa. Kaikki kytköksesi ovat silloin poissa. Poissa ikuisiksi ajoiksi. Jos […]

Muspelheimissa, liekkien laitamilla, jossa sumu palaa valossa, jossa maa päättyy, seisoo Surtr, joka oli olemassa ennen jumalia. Hän seisoo siellä nytkin. Hän pitelee palavaa miekkaa, ja kupliva laava ja jäinen sumu ovat hänelle yhdentekeviä. Sanotaan, että kun maailmanloppu Ragnarök koittaa, vasta silloin Surtr jättää paikkansa. Hän lähtee liekehtivine miekkoineen Muspelheimista ja polttaa maailman tulellaan, ja […]

Mehän emme syö koiriamme. Vain kiinalaiset syövät, mutta ei pidä aliarvioida, miten vaikeaa monille vanhoille kotieläimille on, että niiden lajitovereita syödään. Eräällä ohjelmaan kuuluvalla on hevonen tai useampia, ja sen ymmärrän hyvin. Olen itsekin harkinnut hevosen hankkimista. Vanhoissa ja älykkäissä hevosissa on se hyvä puoli, että niillä on helppo ratsastaa, koska niiden kanssa voi puhua. […]

Olin tuolloin viisitoistavuotias. Yksikään poika ei kiinnittänyt minuun huomiota, kun seisoin kukkapöydän takana myymässä ystävänpäivän neilikoita yhdellä dollarilla kerätessämme rahaa päättäjäisjuhliin. Olin yhtä läpinäkyvä kuin ”luurankokukan” eli Diphylleia grayin terälehdet sateessa, vaikka olinkin koulumme parhaita oppilaita. Osasin pysyä taustalla, ettei parhaan ystävättäreni olisi tarvinnut hävetä minua kaveriporukassaan. Sopimatta varsinaisesti merkkikielestä välttelimme katsekontaktia, kun kohtasimme koulun […]

Khawla talked and talked. She would never stop talking, she said to her father, the way Maya had stopped talking when they married her off without anyone asking her opinion. Mayya had not had an education but Khawla had, and she would kill herself if her father insisted on this marriage. She was vowed to […]

Voisi ehkä sanoa että torkahdimme. Meitä sivusta katsova aikuinen olisi saattanut sanoa niin.Se ei kuitenkaan tuntunut siltä.Vaan siltä kuin olisimme rakentaneet jotain yhdessä.Kuin olisimme suunnitelleet tien tietoisuuteen ja kulkeneet sitä tietä niin monta kertaa, ettei meidän tarvinnut nukkua päästäksemme uniin.Otimme mukavan asennon ja rentouduimme.Samalla katselimme violettia sisiliskoa.Se kasvoi. Sen keltaiset silmät kasvoivat. Kunnes ne sulautuivat […]

Juuttuneena Via Salvator Rosan liikenneruuhkaan ajattelin etten tuntenut enää mitään sympatiaa Amalian kaupunkia, hänen käyttämäänsä murretta, lapsuuteni maisemia tai napolilaisia kohtaan. Kun tietyllä kohdalla reittiä tuli näkyviin kaistale merta (sama kaistale josta lapsena iloitsin), se näytti minusta vain hilseilevään talonseinään liimatulta violetilta silkkipaperilta. Tajusin että olin menettämässä äitini lopullisesti ja että juuri sitä halusinkin. Elena […]

Jos pidin silmäni kiinni, ruokalan äänet kuulostivat suorastaan miellyttäviltä. Haarukoiden kilinä lautasilla, kaadetun veden lorina, lasien tömähdykset puupöytää vasten, suiden maiskutukset, askelten kopina lattialla, äänten sorina ja lintujen laulu ja koirien haukunta, avoimista ikkunoista kantautuva traktorin pärinä. Se vaikutti kaikin puolin seuralliselta; ihmisen tarpeessa syödä henkensä pitimiksi on jotakin hellyttävää. Mutta kun avasin silmät ja […]

He palasivat. He arvostivat paikan syrjäisyyttä, sieltä he löytäisivät minut vuorenvarmasti eikä heidän tarvinnut pelätä, että välituntivalvoja yllättäisi heidät. He odottivat minua siellä joka päivä. Joka päivä minä palasin, ikään kuin meillä olisi ollut tapaaminen, sanaton sopimus. En mennyt sinne uhmatakseni heitä. Rohkeus tai mikään urheus ei ajanut minua siihen käytävään, jonka valkoinen seinämaali hilseili, […]

Viidensadan viime vuoden aikana on tapahtunut valtava määrä vallankumouksia. Maapallo on yhdistynyt yhdeksi ekologiseksi ja historialliseksi kokonaisuudeksi. Talous on kasvanut eksponentiaalisesti, ja ihmiskunnalla on nykyisin rikkauksia, joista aiemmin kerrottiin vain saduissa. Tiede ja teollinen vallankumous ovat antaneet ihmiskunnalle yli-inhimilliset voimat ja käytännöllisesti katsoen rajattomasti energiaa. Yhteiskuntajärjestys on mullistunut täysin, samoin politiikka jokapäiväinen elämä ja ihmisen […]

Svante istuu tietokoneen ääressä ja hieroo käsillä kasvojaan. Kirjan käsikirjoitusluonnos on ollut lukukierroksella ja nyt arvioimme tulosta. Hän kääntyy puhumaan Gretalle.”Jotkut sanovat, että luvun 41 paikkeilla teksti on vähän raskasta. Heistä on paljon hauskempaa kun sinä ja Beata olette mukana. Voisiko siihen lisätä jotain?””Ai mitä?” kysyy Greta. Hän on juuri etsinyt kuvia sioista teurastamolla ja […]

”Kun synnyit, lupasin pitää sinut turvassa ja huolehtia siitä, ettei kukaan voi koskaan tehdä sinulle pahaa. Ja…” Hengitän hitaasti, sillä olen päättänyt sanoa sanottavani itkemättä näyttääkseni Dylanille, että minäkin osaan olla urhea. ”Ja olen niin pahoillani, etten pystynyt suojelemaan sinua sairaudelta, mutta minä pidän sinut turvassa nyt, kulta. Aion viedä pois kaiken kivun, kaikki putket […]

On kai hetkiä, jotka koetaan (ainakin useimmiten) juopuneina nuoruuden vuosina, kun tyttö päättää, kuka – tai mitä – hänestä tulee.On tyttöjä, jotka jahtaavat poikia, pöyhivät hiuksiaan ja kävelevät ketjuliikeparfyymin pilvessä opiskellen viehätysvoimaansa. On tyttöjä, jotka rakastavat kirjoja ja nautiskelevat ylhäisestä yksinäisyydestään, ja yksinäisiä tyttöjä, jotka eivät nautiskele; tyttöjä, jotka syövät, ja tyttöjä, jotka eivät syö. […]

Aamulla Martin tulee huoneestaan farkkujaan vyöttäen, ja Turtle avaa jääkaapin ja ottaa paketin kananmunia ja oluen. Hän heittää oluen Martinille. Martin asettaa korkin tason reunaa vasten, paukauttaa sen irti ja juo seisten. Paljas rintakehä näkyy avoimen flanellipaidan alta. Vatsalihakset liikkuvat, kun hän juo. Turtle kopauttaa munat yksitellen tasoa vasten, nostaa ne ilmaan nyrkissään ja raottaa […]

Uni tuli niin pian, että vasta uneksiessaan hän koki sen oudon uutuuden: turvallisuuden. Helpotuksen häivän, kuten alkuaikoina koulukodissa, kun yöt olivat niin kamalat; kun käärmeet odottivat pystyssä pikkuruisilla jaloillaan seisten, kärttäen ohuilla vihreillä kielillään häntä tulemaan alas puusta. Toisinaan oksien alla seisoi joku käärmeistä erillään, ja vaikkei hän erottanut kuka se oli, seisoskelijan läsnäolo tiesi […]

Kaksi ensimmäistä työpäivää satoi tasaisesti. Ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä päiväkävelylle, joten vietimme kaiken ajan olohuoneessa. Effing oli sopuisampi kuin haastattelussa, istui enimmäkseen vaiti ja kuunteli lukiessani hänelle kirjoja. Oli vaikea arvioida vaitonaisuuden luonnetta: käyttikö hän sitä koetellakseen minua jollain käsittämättömällä tavalla vai kuvastiko se vain hänen mielialaansa. Kuten niin usein sinä aikana, jonka vietin […]

Se tapahtui kesäkuussa pahimman sarvikorentosesongin aikaan. Joka vuosi nuo häilyvät hyönteiset nousevat suurina pilvinä saastuneen järven leväkasvustoista ja peittävät alleen koko kaupungin. Ne pimentävät ikkunat, levittäytyvät autojen ja katulamppujen päälle ja sotkevat venelaiturit ja purjeveneiden mastot kaikenkattavalla ruskealla töhnällä. Rouva Scheer, joka asuu meidän kadullamme, sanoi nähneensä Cecilian päivää ennen itsemurhayritystä. Cecilia oli seissyt katukäytävällä […]

Tom tunsi olevansa yksin, mutta ei lainkaan yksinäinen. Tunne oli hyvin samanlainen kuin jouluaattona Pariisissa, tunne että kaikki katselivat häntä kuin hänellä olisi ollut koko muusta maailmasta koostuva yleisö. tunne joka piti hänet rohkeana. Virheestä olisi nimittäin seurannut katastrofi. Hänestä tuntui kuitenkin täysin varmalta ettei hän tekisi virhettä. Se antoi hänen olemassaololleen hienon puhtauden tunnun, […]

Kukaan ei ollut kysynyt Jiniltä hänen nimeään pitkään aikaan.Rouva Seo kutsui häntä Lapsoseksi, Yeon Kieloksi, Soa Jinjiniksi. Kuningatar taas nimitti häntä nuorempi hovineiti Seoksi. Rouva Seo oli kertonut, että Jinin äiti oli kutsunut tätä Ihwaksi. ”Kotisi edessä oli valtavasti päärynäpuita. Kun ne kukkivat, taloa ei näkynyt lainkaan.” Jinillä ei ollut muistikuvia äidistään. Hän ei myöskään […]

Ensimmäinen päivä Tranquillium Housessa oli lopuillaan, ja Frances makasi sängyssä lueskellen uhmakkaasti samalla kun joi iltasmoothietaan. Kukaan ei voinut vaatia häntä luopumaan kerralla sekä viinistä että kirjoista. Hän oli pakannut seuraavien kymmenen päivän tarpeisiin neljä romaania, eikä niitä ollut takavarikoitu, kun viini ja suklaa oli viety – ehkä kirjat eivät olleet kiellettyjen tuotteiden listalla (muussa […]

Unohdin sanoa, että asuimme Pripjatissa, reaktori ei ollut kaukana. Vieläkin näen silmissäni sen heleänpunaisen loisteen, reaktori ikään kuin hohti valoa sisältäpäin. Epätodellista valoa. Se ei ollut mikään tavallinen tulipalo vaan jonkinlaista valohehkua. Kaunista. Jos unohdamme kaiken muun, se oli hyvin kaunista. En ollut elokuvissakaan nähnyt mitään vastaavaa. Illalla parvekkeet olivat täynnä ihmisiä, ja ne joilla […]

Näin uutisista, että Irakista oli taas löytynyt uusi joukkohauta, ja muistin taas ideani blogista, jossa voisi julkaista novelleja ja runoja ilman että tarvitsisi ikinä välittää arabisensuurista. Menin nettiin etsimään ilmaisia blogialustoja. Kauaa en viitsinyt. Kello oli kymmenen. Vaihdoin vaatteet ja lähdin baariin. Matkalla mietin että blogissa olisi hyvä olla yhtenäinen tyyli ja vain ennen julkaisemattomia […]

Kävimme pienellä reissulla Ranskan Rivieralla ja nyt onkin aika pikaluotsata läpi matkalukemistoni. Kotoa mukaan lähti ranskalainen klassikko, Françoise Saganin Tervetuloa, ikävä vuodelta 1954. Menomatkalla lentokentältä ostin Leïla Slimanin romaanin Adèle, joka julkaistaan suomeksi syksyllä. Tämä oli englanninkielinen käännös, koska tässä vaiheessa vielä ajattelin, etten pysty lukemaan romaania ranskaksi. Toulonin hotellissamme oli aulassa myytävänä kirjoja ja niitä […]

Täysinpalvellut professori kuulee päivän aikana niin monia asioita ensimmäistä kertaa eläessään, että hänestä tuntuu kuin olisi jälleen tullut lapseksi, ja äkkiä hän ymmärtää, että Oranienplatz ei ole ainoastaan paikka, jonka kuuluisa puutarha-arkkitehti Lenné 1800-luvulla suunnitteli, ei ainoastaan paikka, jossa vanha nainen ulkoilutti päivittäin koiraansa, tai jonka puistonpenkillä nuori neito suuteli ensimmäisen kerran poikaystäväänsä. Paimentolaisten kanssa […]

Kahvilan pöydässä minusta tuntui, etten voisi hevillä panna hanttiin mestarilleni. Vastuu veden löytämisestä ja työpanoksemme kaikkineen olivat sitoneet minut mestariin ja kaivoon. Voisin panna hänelle vastaan vain jos päättäisin ottaa lopputilin, lopettaisin työt ja palaisin kotiin. Se taas tarkoittaisi, että olisin pelkuri ja luopuisin veden etsinnästä. Kuin mikäkin jänishousu, joka tiukan paikan tullen hylkää aatteensa. […]

Algeria kutsuu heitä rotiksi. Pettureiksi. Koiriksi. Terroristeiksi. Luopioiksi. Roistoiksi. Saastoiksi. Ranska ei kutsu heitä juuri miksikään. Ranska ompelee suunsa kiinni piirittämällä vastaanottoleirit piikkilanka-aidoin. Kenties on parempi, ettei heitä kutsuta miksikään. Ei yksikään ehdotettu nimitys sovi viittaamaan heihin. Ne vain lipuvat heidän ylitseen kykenemättä määrittelemään heitä. Paluumuuttajat? Moni heistä ei ole koskaan nähnyt maata, johon he […]

Lauantaina Kimin ystävät tulevat meille käymään. He tulevat New Yorkista, Dubaista, Oslosta ja Kööpenhaminasta. Olemme liikuttuneita heidän päätöksestään keskeyttää kaikki ja hypätä lentokoneeseen tullakseen meidän luoksemme. Monet heistä ovat meille uusia tuttavuuksia. Olemme kuulleet heidän seikkailuistaan Kimin kanssa, mutta emme ole tavanneet heitä kasvokkain aiemmin. Yhtäkkiä talo on täynnä nuoria ihmisiä. Nauru ja kyyneleet vuorottelevat, […]

Tasa-arvo ei ole naiskysymys, vaikka me olemmekin siinä altavastaajia. Tasa-arvo on ihmisoikeuskysymys. Epäoikeudenmukaisuus ei ole minulle mikään uusi asia, mutta tasapaino on. Ystävystyttyäni Irman kanssa opin että naisilla, jotka tuntevat vetoa toisiinsa, ei ole tiettyjä vakiintuneita rooleja. Me olemme avoimia, me olemme keskeneräisiä. Lisäksi suhteessamme vallitsee symmetria, ja se tuo vakautta tilanteeseen jossa mikään muu […]

Eräänä päivänä toukokuun alussa kun Ingrid tuli töistä kotiin ja Jan istui keittiössä ja sanoi haluavansa kertoa jotain, Ingridistä tuntui kuin hän olisi jo kokenut sen ja joutui nyt käymään kaiken läpi toisen, kolmannen tai ehkä jopa neljännen kerran. Samalta hänestä oli tuntunut silloin seitsemänvuotiaana, kun isoäiti oli seissyt hänen huoneensa oviaukossa ja sanonut, että […]

Nick ja minä olimme tavanneet viikon aikana pari kertaa, aina silloin kun Bobbi oli ollut luennoilla. Nick toi käydessään pieniä tuliaisia. Yhtenä päivänä hän toi jäätelöä ja keskiviikkona rasiallisen donitseja O’Connell Streetin kojusta. Donitsit olivat vielä lämpimiä kun hän tuli, ja söimme ne kahvin kanssa ja juttelimme. Hän kysyi, olinko ollut paljon yhteydessä isääni viime […]

154. On houkuttelevaa johtaa tästä jonkinlainen kehityskertomus: ajan mittaan rauhoitumme ja kasvamme ulos harkitsemattomasta rakkaudestamme kiihkoon (eli punaiseen); ajan mittaan opimme rakastamaan hienovaraisempia asioita, joissa on enemmän vivahteikkuutta, ja sitä rataa. Minun rakkauteni siniseen ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut kypsymiseltä tai hienostumiselta, saati rauhoittumiselta. Totuushan on, että ihminen voi säilyttää kromofiilisen holtittomuutensa pitkälle aikuisikään asti. […]

Kun lapset heräsivät viideltä, isä hoiti hommansa. Hän valmisti aamiaista, vaihtoi aamukakkavaipan, valmisti lapsille hopeateetä, joka oli hänen äidinäitinsä suosikkijuoma ja koostuu lämpimästä vedestä, maidosta ja hunajasta. Naisystävä tosin pelkää kuollakseen että lapset saavat liikaa sokeria, joten juoma on yksinkertaistunut lämpimäksi vedeksi ja maidoksi, mutta naisystävä on myös lukenut uusista tutkimustuloksista, joiden mukaan tavallinen maito […]

Mikami pyöräytti tuoliaan ja kääntyi kohti ikkunaa. Ei haittaisi, vaikka alaiset ehkä tulkitsisivat hänen kätkeneen sillä hämillisyytensä. Hän laski katseensa polvillaan oleviin papereihin. Tavanomaisia kysymyksiä… Syyteoikeuden vanhenemiseen on hieman yli vuosi. Millaisilla keinoilla te aiotte poliisiylijohtajana edistää rikosjutun ratkeamista? Teloituslava oli valmis. Viestinnästä ei tulisi Dallasia. Mitä rikostutkintayksikkö tekisi? Kuinkahan moni ihminen vedettäisiin mukaan viimeiseen […]

Muuton jälkeen, kerroin Gerardille, meillä oli ollut aluksi tapana kävellä iltaisin lähikaduilla ja katsella ympärillemme kuin olisimme turisteja. Ensin pojat pitivät minua vaivihkaa kädestä, mutta pian he lopettivat sen ja kävelivät kädet taskussa. Jonkin ajan kuluttua iltakävelyt loppuivat, koska pojilla oli kuulemma liikaa läksyjä. He söivät iltaruoan nopeasti ja menivät huoneisiinsa. Aamuisin he häipyivät harmaaseen […]

Päivällisellä hänen kolmantena iltanaan vaistosin, että hän tuijotti minua, kun selostin Haydnin teosta Vapahtajamme seitsemän viimeistä sanaa ristillä, jota olin nuotintamassa. Olin sinä vuonna seitsemäntoista, ja koska olin pöydän nuorin ja se jota vähiten todennäköisesti kuunneltiin, olin ottanut tavaksi yrittää ujuttaa mahdollisimman paljon sisältöä mahdollisimman vähiin sanoihin. Puhuin nopeasti, ja sen takia ihmisille syntyi kuva, […]

Minun nimeni on Nguyễn An Tịnh, kun taas äitini nimi on Nguyễn An Tinh. Nimeni on pelkkä äitini nimen variaatio, koska yksi ainoa i:n alle kuuluva piste erottaa ja eriyttää minut äidistäni, rajaa minut toiseksi ihmiseksi. Olin äitini jatke jopa nimeni merkitystä myöten. Vietnamin kielessä äitini nimi tarkoittaa rauhallista ympäristöä, kun taas minun nimeni merkitsee […]

”Jos elää pitkän elämän eikä koskaan oo tuntenu itseään täydellisen masentuneeks, ei oo luultavasti ollu ihan hereillä.” Kansallisteatteri: Kaikki hienot jutut Parasta teatteria aikoihin! Kansallisteatterin Kaikki hienot jutut on Duncan Macmillanin yhteistyössä Jonny Donahuen kanssa käsikirjoittama vuorovaikutteinen monologinäytelmä, jonka Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen ovat suomentaneet ja mukauttaneet suomalaiseen todellisuuteen sopivaksi. He myös vuorottelevat sen […]

Eräs vanha mies kävi joka päivä. Hän osti postimerkin tai kysyi postinumeroa… Mitättömiä pikkuasioita. Hän vaihtoi pari sanaa. Hymyili lempeästi. Hän oli osa Jeannen tarinaa. Jeanne piti hymyistä. Paljon enemmän kuin kasvoista. Myös paljon enemmän kuin katseista. Hymyt kertovat paljon siitä mitä ihmisen sisällä piilee. Jeanne piti eniten ujoista, vereslihalla olevista, haavoittuneen oloisista, pelokkaista, vapisevista, […]

Irrotimme kätemme, ja se oli viimeinen kerta, kun kaikki oli täydellistä. Olen käynyt sen hetken läpi mielessäni niin monia kertoja sen jälkeen. Jos voisin elää uudelleen Lizardin festivaalit, ottaisinko kukkaron käteeni? Osa minusta – koppava jälkiviisaus – sanoo, että minun olisi pitänyt jättää se maahan ja mennä teltalle Kitin kanssa. Mutta vaikka tiedän, mitä kukkaron […]

Pian sen jälkeen isäni toi minulle Macintosh-tietokoneen. Hän nosti laatikon takapenkiltä, vei sen huoneeseeni ja laittoi lattialle. ”Katsotaanpa”, hän sanoi. ”Miten tämä mahdetaan avata?” Ikään kuin hän ei olisi tiennyt. Aloin epäillä, oliko hän sittenkään keksinyt kyseistä tietokonetta. Huoneeni kiiltävällä puulattialla oli ainoastaan parvisänky. Ikkunasta heijastuva auringonvalo muodosti suunnikkaanmuotoisia valokeiloja, joissa pölyhiukkaset kieppuivat villisti. Isä […]

Kaikkina niinä vuosina, kun en halunnut tulla raskaaksi – vuosina, jolloin rankasti pilkkasin ”tiineenä olevia” – olin salaa sitä mieltä, että odottavat äidit olivat omahyväisiä valittajia. Siinä he istuivat yhteiskunnan kermakakun päällä ja heitä ylistettiin siitä, että tekivät juuri sen mitä naisen oletetaan tekevän, ja silti heistä tuntui ettei heitä tuettu ja että heitä syrjittiin. […]

Kirjabloggaajat äänestävät tänään vuoden 2018 parhaista kirjoista. Blogistanian kirjallisuuspalkinnot valitaan neljässä eri kategoriassa: Blogistanian Finlandia, Blogistanian Globalia, Blogistanian Kuopus ja Blogistanian Tieto (vastuublogit linkitetty). Osallistun tänä vuonna äänestykseen Finlandian, Globalian ja ensimmäistä kertaa myös Tiedon osalta. Lastenkirjoista en ole viime vuonna blogannut riittävästi, jotta voisin osallistua Kuopus-äänestykseen. Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään […]

Siipi hipaisi ikkunaa. Lintu ravisteli itseään, se oli hetkeksi juopunut oman pelkonsa rajuudesta. Minun valoniko niitä houkutteli? Pelkkä piste, joka hädin tuskin valaisi, mutta tässä paksussa sumussa se varmaan näytti niistä lyhdyltä. Valot tappoivat lintuja sadoittain. Kuin isoja hyönteisiä. Ne murskautuivat. Sammutin valon. Katsoin ulos ikkunasta. Théo oli sanonut: Menisitte sinne yhdeksi yöksi, venekyydillä. Sinne: […]

Nyt kun kaikki oli kunnossa ja valmiina, Finn kulutti päivänsä kiertämällä kokemassa pyydyksiä, joissa ei ollut mitään vielä, ei vielä, ja piti sadetakkinsa taskussa kaiken varalta ilmapallopakettia. Lamput hän kävi läpi hämärissä juuri ennen auringonnousua tai heti auringonlaskun jälkeen, ja paristot kolisivat astiassa, joka oli veneen pohjalla hänen jaloissaan. Hän ei saanut olla merellä yöllä, […]

Mutta se ihana on jo totta. Hän on jo ihanasti ja kuolettavasti rakastunut eikä suinkaan Daltoneihin, ihme ja kumma, sillä sarjakuvahahmoista saa tarpeeksi jo kotona, missä kapteeni Haddock kiroilee ja remeltää ja kädet viuhtovat kuin myllynsiivet. On ihanaa olla kuolettavan rakastunut, ja sen vallassa on yötä päivää ja siihen liittyy joku ihan muu, joku joka […]

”Nii-in, sievä on…”, Jevdokia keikuttaa päätään. ”Siellä oli vielä punanen, mutta valitsin tämän.” Äiti levitti sen sohvalle ihailtavaksi. Mummot seisovat nyökyttelemässä. ”Ilman muuta! Punaista nyt ei voi edes verrata.” ”Villa on pehmosta”, äiti sanoo silittäen kädellään, ”ihan kuin pikkuvasikan karva. Mehän piettiin lehmää ennen sotaa. Sitten se piti teurastaa.” ”Siinäs nyt näätte kiinalaiset”, Jevdokia-mummo huokaa. […]

María katsoi minua tulenpalavasti, koska jokainen ihminen täälläpäin on tulisieluinen. Toden totta joka puolella Meksikoa tiedetään, että Guerreron osavaltiossa ihmiset ovat pullollaan kiukkua ja yhtä vaarallisia kuin valkoinen, läpikuultava skorpioni piilossa tyynyn alla. Guerrerossa hallitsivat kuumuus, iguaanit, hämähäkit ja skorpionit. Elämä ei ollut minkään arvoista. Äiti hoki sitä jatkuvasti: Elämä ei ole minkään arvoista. Hän […]

Tiina ei kerro isälle, että vieras kävi äidin luona uudestaan. Äidillä oli sillä kertaa yllään uusi leninki ja hiukset oli kiharrettu. Vieraan nimi oli Toivo. He istuivat toisessa huoneessa sohvalla, vierekkäin, ja juttelivat hiljaa. Kun äiti nauroi, hänen päänsä heilui ja kiharat hyppelivät. Tiina ei kerro äidille, että isän koulutoveri Friida kokeili isän syntymäpäiviltä lähtiessään […]

The child seemed relieved when she disappeared down the hallway. He placed one of the books on the table, arranged the other on my legs as if they were a desk, and began to leaf through each page. I ran my hands through his hair and he, perhaps encouraged by the gesture, asked me, composed: […]

Viha, jota hän tunsi Pradellea kohtaan, oli muuttunut vihaksi häntä itseään kohtaan, hän inhosi itseään, kun ei voinut lakata pelkäämästä Pradellea. Pradellen pelkkä nimi sai hänen sydämensä tykyttämään. Eikö painajainen päättyisi koskaan? Melkein kokonaiseen vuoteen hän ei ollut muistellut Pradellea, vaikka oli silti ajatellut häntä koko ajan. Häntä oli mahdotonta unohtaa. Albertin ei tarvinnut kuin […]

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 10 aukesi eilen blogissa Aina joku kesken ja huominen luukku 12 aukeaa blogissa Luetaanko tämä. Kirjabloggaajien joulukalenterin luukussa 11 kurkistetaan hieman toisenlaisiin joulutarinoihin. Äänikirjojen kuuntelu on kasvanut räjähdysmäisesti kuluvan vuoden aikana ja minäkin olen kantanut korteni kekoon. Nopeasti laskettuna olen tämän vuoden aikana kuunnellut noin 30 äänikirjaa lukuaikapalveluista. Ihan sattumalta viime aikoina […]

Sinä yönä merestä nousee sumu. Ei sellainen melkein jokapäiväinen harmaa mörkö, joka tulee ja matelee ylös vuorten huippujen välistä sumuvanojaan pitkin, vaan sellainen sumu, joka tulee ja seisoo. Se sumu on kuin. No ei osaa sanoakaan kuin mitä. Sellainen sumu, jollaiseen koira ei tahdo mennä ja jollaiseen lapsia ei päästetä. Vaikka he tahtovat. Eipä siis […]

Hän puhui pitkään. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän yritti selittää minulle sisäistä maailmaansa. Tähän asti, hän sanoi – tiivistän tämän nykypäivän kielelläni – olen luullut että ne ovat vain ikäviä hetkiä, jotka tulevat ja menevät vähän kuin kasvukivut. Muistatko, kun kerroin sinulle kuparikattilan halkeamisesta? Ja uudenvuodenyöstä 1958, kun Solarat ampuivat meitä kohti, […]