menu Menu
Kate Atkinson: Hävityksen jumala
Atkinson Kate, Iso-Britannia, Käännöskirjallisuus, Schildts & Söderströms 04/03/2016 0 kommenttia
John Irving: Avenue of Mysteries Edellinen Alice LaPlante: Hämärän huoneet Seuraava

He lähtivät Royal Albert Hallista ja kävelivät lenseään iltaan. He olivat pitkään hiljaa hämärän tihetessä ympärillä.

”Ylimaallista”, Ursula rikkoi viimein hiljaisuuden. ”Maailmassa on kipinä jumalallisuutta – ei Jumalaa, Jumalaa ei enää tarvita, mutta jotakin. Onko se rakkautta? Ei typerää romanttista rakkautta vaan jotakin suurempaa…”

”Ehkä se on sitä, mille meillä ei ole nimeä”, Teddy sanoi. ”Me haluamme antaa kaikelle nimen. Ehkä olemme tehneet virheen juuri siinä.”

”’Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.’ Kauhea kirous joutua hallitsemaan kaikkea.”

Sodan jälkeen – sillä Teddyllä oli kuin olikin sodanjälkeinen elämä – hän päätti yrittää aina olla ystävällinen. Sen parempaan hän ei pystyisi. Ja ehkä juuri se oli rakkautta.

Kate Atkinsonin Hävityksen jumala kosketti ja vaikutti niin, että tunteita on ollut vaikea pukea sanoiksi. Piti ottaa mietintätauko. Onneksi briljantti Kate Atkinson ja yhtä briljantti suomentaja Kaisa Kattelus eivät ole jääneet sanattomiksi. Hävityksen jumala on rinnakkaisteos vuonna 2014 julkaistulle Elämä elämältä, joka oli yksi parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja. Valitettavasti luin sen juuri ennen tämän blogin perustamista, joten siitä ei ole arviota täällä, mutta kirjoitin siitä ihan muissa yhteyksissä vanhassa blogissani.

Elämä elämältä kertoi Ursula Toddin vaihtoehtoisista elämänpoluista, Hävityksen jumala taas kertoo Ursulan pikkuveljen Teddyn elämäntarinan. Atkinsonin käsittelyssä aika notkistuu, laskostuu ja limittyy. Teddyn elämässä hypitään vuodesta, hetkestä ja tunnelmasta toiseen, menneeseen ja tulevaan, ja taas takaisin. Silti, ja ehkä juuri sen vuoksi, kokonaisuus on eheä ja uskottava, niin todentuntuinen. Muistot häilyvät, kokemusten paletti antaa uusia sävyjä myös menneen värittämiseen. Jokainen hetki ulottaa vaikutuksensa sekä tulevaan että menneeseen. Teddyn kuten niin monen muun elämässä vahvimmat muistot ovat muovautuneet sodassa. Sota oli ammottava railo, eikä heillä ollut enää pääsyä sen toiselle puolelle, entiseen elämään, niiksi ihmisiksi joita he olivat olleet. Ne, jotka selviävät, kantavat sodan arpia mukanaan loppuelämänsä ja antavat ne tahtomattaan perintönä tuleville polville. Ja ne jotka eivät selviä, jättävät jälkeensä loputtomasti toteutumattomia elämäntarinoita ja syntymättömiä jälkeläisiä, iäksi menetettyjä.

Herkän ja luontoa rakastavan runoilijasielun lapsuus Fox Cornerissa on onnellinen, mutta elämänpolku tuntuu liian valmiiksi tallatulta: avioliitto naapurintytön kanssa ja isän järjestämä työ pankissa odottavat. Teddylle sota tarjoaa tervetulleen mahdollisuuden muuttaa elämän suuntaa. Pian Teddylle kuitenkin selviää, etteivät he oikeasti olleet sotilaita vaan uhreja, jotka kannettiin yhteisen hyvän alttarille. Lintuja, jotka heitettiin päin muuria toivossa, että jos niitä vain olisi tarpeeksi, muuri murtuisi jossain vaiheessa. Sodan alkaessa Teddy on innokas ja seikkailunhaluinen nuori mies, sen päättyessä hän on vakavoitunut ja enemmän kuin vuosiensa verran vanhentunut mies, joka on nähnyt ja tehnyt liikaa.

Sopeutuminen sodanjälkeiseen elämään on vaikeaa, varsinkin kun Teddy ei koskaan uskonut selviävänsä. Seuraa ihan mukiinmenevä avioliitto naapurin Nancyn kanssa, tytär Viola ja lapsenlapset Bertie ja Sunny. Lapsenlapsiaan Teddy rakastaa yli kaiken, mutta suhde itsekkääseen ja holtittomaan tyttäreen on mutkikas. Viola väittää isän ”järkevyyden” pilanneen hänen lapsuutensa ja tekee itse kaikkea muuta kuin järkeviä valintoja. Tästä eniten kärsivät Bertie ja Sunny, jotka kipeästi kaipaisivat järkevää aikuista heistä huolehtimaan. Erityisesti Sunny-raukan kokemukset hulttioisän ja tämän ankaran perheen hoteissa kouraisevat syvältä.

Hävityksen jumala on täynnä tarinoita, sillä niistähän meidän elämämme koostuu. Kaikkitietävä kertoja ripottelee tarinoihin tiedonmurusia, joista osa tapahtuu vasta tulevassa, tai vaihtaa lennossa jonkun toisen henkilön saappaisiin. Vastaan tulee tapahtumia ja myös esineitä, joihin palataan toistuvasti, eri henkilön näkökulmasta tai saman henkilön muuttuneiden muistojen valossa. Saattaa kuulostaa kikkailulta, mutta kaikki solahtaa luontevasti paikalleen ja tuntuu juuri oikealta tavalta edetä. Romaani huokuu myös kauneutta ja melankoliaa. Luonto, taide ja kirjallisuus ovat vahvasti läsnä ja luovat ylevän kontrastin sodan kauhuille. Vaikka pommi voikin tuhota taideaarteita täynnä olevan talon hetkessä, taide iloa ja lohtua tuovana voimavarana ei häviä koskaan.

Kirjan loppu on suorastaan järisyttävä. Vaikka olinkin nauttinut lukemastani suunnattomasti jo siihenkin asti, lopetus nosti koko komeuden täysin uusiin sfääreihin. Ratkaisu on ehkä jopa hivenen uhkarohkea, mutta ainakin minun mielestäni riski kannatti ottaa, sillä se tekee tarinan vieläkin merkityksellisemmän ja todistaa mikä voima fiktiossa piilee. Hävityksen jumala on monella tapaa erinomainen romaani. Odotan innolla mitä Atkinson keksii seuraavaksi.

havityksen_jumalaKate Atkinson: Hävityksen jumala
A God in Ruins (2015), suom. Kaisa Kattelus
S&S 2016.

Hävityksen jumala on tehnyt vaikutuksen moniin, sitä on käsitellyt mm.:
Lukutoukan kulttuuriblogi
P.S. Rakastan kirjoja
Lumiomena
Ullan Luetut Kirjat
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Rakkaudesta kirjoihin

Hävityksen jumala Iso-Britannia Kate Atkinson Schildts & Söderströms toinen maailmansota


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up