Hän oli yksin, yksinäisempi kuin oli ollut vielä koko elämänsä aikana. Hän oli elänyt yksinään täällä kahdenkymmenenseitsemän kilometrin päässä Holtin eteläpuolella siitä päivästä lähtien kun he teinipoikina olivat saaneet kuulla, että äiti ja isä olivat menehtyneet Chevrolet-pakettiautoonsa öljyn liukastamalla tiellä Phillipsin itäpuolella. Mutta he olivat olleet yksin yhdessä ja tehneet ne työt, jotka oli tehtävä, syöneet ja puhelleet ja miettineet asioita yhdessä, ja illalla he olivat menneet nukkumaan samalla kellonlyömällä, nousseet aamuisin yhtä aikaa ja lähteneet taas päivän töihin, aina toistensa seurassa, melkein kuin toisiinsa piintynyt vanha aviopari tai kaksoset, joita ei voi erottaa, sillä kukaan ei tiedä, miten silloin kävisi.

Ihastuin hiljattain Kent Harufiin ja jouduin heti tekemään surutyötä, kun huomasin, että tämä lempeän realistisia arkikuvaelmia luova kirjailijanero on poistunut keskuudestamme vajaa vuosi sitten. Jo ilta on on itsenäinen jatko-osa kirjalle Tasangon laulu, joka teki minuun niin suuren vaikutuksen. Myös kirjassa saatetaan haudan lepoon yksi rakastettu mies, Tasangon laulusta tuttu Harold McPheron, jota jää (lukijan lisäksi) syvästi kaipaamaan hänen veljensä Raymond. Nämä kotitilaansa hoitavat poikamiesveljekset olivat Tasangon laulun keskeinen voimakaksikko ja kun Haroldin poismeno paljastettiin jo takakansitekstissä, mietin miten ihmeessä tästä selvitään – minä ja Raymond.

Kaikki Kent Harufin kirjat kuvaavat kuvitteellisen Holtin pikkukaupungin asukkaita ja elämää. Voi hyvin kuvitella, että juuri tällaisia Holteja löytyy oikeastikin Coloradon maaseudulta. Maaseutukaupungin asukkaiden elämä ei ole helpoimmasta päästä. Mukaan mahtuu pari todellista mätämunaakin, mutta päällisin puolin näistä ihmisistä kumpuaa arjen sankaruutta, joka näkyy pieninä ja suurina välittämisen tekoina. Tässä kirjassa lapset saavat kantaa suurinta taakkaa. On 11-vuotias äiditön ja isätön poika, joka pitää huolta sairastelevasta isoisästään. Ikäisekseen liian vakava poika hoitaa tunnollisesti läksynsä ja auttaa naapurin rouvaa pihatöissä. Ystävystyminen naapurintytön kanssa saa pojan hetkeksi ulos kuorestaan. Tyttö taas kärsii vanhempiensa erosta ja äidin asteittaisesta alamäestä. Vieläkin riipaisevampaa on seurata sisarusten Richien ja Joy Raen huostaanottoon päätyviä vaiheita. Asuntovaunutalossa asuva perhe on ollut kauan sosiaalihuollon asiakkaita, hyvää tarkoittavat ja lapsiaan rakastavat vanhemmat eivät vain meinaa saada otetta elämästään, jotta voisivat tarjota lapsille turvallisen ympäristön kasvaa. Kun perheen väkivaltaan taipuva sukulaismies saapuu siipeilemään muutenkin ahtaaseen kotiin, asiat alkavat mennä toden teolla synkkään suuntaan.

Onneksi Holt on täynnä arjen enkeleitä. Apua annetaan ja vastaanotetaan vastavuoroisesti oman jaksamisen mukaan ja osalla sydän tuntuu olevan niin avara, että sillä pystyy paikkaamaan parin pienisieluisen kokoiset aukot. Yksi tällainen on sosiaalityöntekijä Rose, jolla tuntuu olevan ehtymätön lähde ymmärrystä ja empatiaa yhteiskunnan syrjäkujien kulkijoille. Ja mitä tulee Raymondiin – en ole hänestä enää huolissani. Onhan hänellä Victoria ja tämän pikkutyttö, ja Victorian uusi poikaystäväkin vaikuttaa kunnon sälliltä.  Ja onhan hänellä Tom ja Maggie, jotka pitävät huolen, ettei Raymond jää yksin kotiin jurottamaan. Ja ehkäpä erään sosiaalityöntekijän laajassa sydämessä on vielä yhden aikamiescowboyn kokoinen aukko..

Kent Haruf: Jo ilta on
Eventide (2004), suom. Kaijamari Sivill.
WSOY 2005.

arkielämä Colorado Holt Jo ilta on Kent Haruf maaseutu yksinäisyys