Harjoitellessaan yksinään, ehkä lainkaan havaitsematta mitä ympärillä tapahtui, vain tämän vuoristolaakson mahtava luonto seuranaan tuo tyttö oli sulautunut luonnon osaseksi ja ominut sen voiman. Juuri hänen yksinäisyytensä oli masentanut murheen ja kasvattanut kesytöntä tahdonvoimaa. Olipa hän hankkinut soitonalkeensa mistä tahansa, suunnatonta tarmoa osoitti kuitenkin se, että hän oli oppinut vaikeita kappaleita vain nuoteista ja osasi niitä ulkomuististakin.

Shimamurasta tuo kaikki tuntui vaivanhukalta, mutta samalla hän tunsi melkein jonkinlaista kaipausta siihen. Komakolle itselleen samisen varmasti merkitsi mahtavaa voimanlähdettä.

Shimamura, joka ei ymmärtänyt samisentekniikan hienouksia ja nautti vain sävelistä, oli kuulijakunnaksi ihanteellinen.

Kun Komako aloitti kolmannen balladinsa, ‘Miyakodorin’, sen hekumallisen vienot sävelet karkottivat ne kylmänväristykset, jotka olivat nostaneet Shimamuran ihon kananlihalle. Rentoutuneena ja lämpimänä hän katsoi Komakoa ja aisti tytön ruumiillisen läheisyyden melkein ahdistavana.

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Yasunari Kawabata (1899-1972) oli ensimmäinen japanilainen Nobel-palkinnon (1968) saanut kirjailija ja hänen romaaninsa Lumen maa oli ilmestyessään 1958 ensimmäinen suomeksi käännetty japanilainen romaani. Romaanin on englannin ja saksan käännösten pohjalta suomentanut Yrjö Kivimies (1899-1980). Tammen keltaisessa kirjastossa on ilmestynyt Lumen maan lisäksi myös kolme muuta Kawabatan teosta, mutta tämä oli minun ensikosketukseni kirjailijaan. Tämä kaunis ja salaperäinen romaani sijoittuu Japanin pääsaaren Hondon pohjoisosan vuoristoon, joka on maailman lumisimpia paikkoja. Se on tunnettu perinteisistä kylpylaitoksista, joissa miehet käyvät rentoutumassa kuumissa lähteissä ja geishojen syleilyssä. Lumen maa on sellaiseen vuoristokylpylään sijoittuva rakkaustarina, jossa nuori geisha Komako rakastuu pääkaupungista saapuneeseen uneksijaan Shimamuraan.

Tokiolainen Shimamura on perheellinen mies ja ilmeisen varakas, mutta mitään työtä hänellä ei vaikuta olevan. Hän on lähes pakkomielteisen kiinnostunut länsimaisesta baletista, jota hänen on mahdotonta edes päästä katsomaan. Hän lukee ranskalaisia esseitä venäläisen baletin kulta-ajasta ja kirjoittelee niiden pohjalta omia tutkielmiaan. Hän on siis unelmoija, nojatuolimatkailija ja tyhjäntoimittaja, joka kerran vuodessa matkustaa vuoristokylpylään rentoutumaan elämästä, josta hän ei varsinaisesti tarvitse lomaa. Eräällä reissulla hän tutustuu nuoreen geishaoppilaaseen Komakoon ja heidän välilleen syttyy herkkä mutta ristiriitainen suhde. Suhde on selvästi vahvan eroottinen, mutta Kawabata hienotunteisesti jättää kuvailun vihjeen tasolle ja lukijan täydennettäväksi. Komako on geishaksi hyvin ailahtelevainen, hallitsee etiketin, mutta rikkoo sitä joko harkitsematta tai tahallaan. Hän saa voimakkaita tunteenpurkauksia ja usein humaltuu liikaa. Suhteessa Shimamuraan hän myös ottaa vapauksia, joita geishan ja asiakkaan välillä ei kuuluisi olla. Hänestä on vaikea päästä selville, onko hänessä laskelmoivuutta vai naiivia herkkyyttä, ehkä molempia. Ainakin haluan jäädä siihen uskoon, että tässä epäsuhtaisessa ja monimutkaisessa valtapelissä Komako oli se, joka eniten veteli langoista.

Tarinan tasolla romaanissa ei tapahdu paljon ja moni asia jää rivien välistä tulkittavaksi. Siellä rivien välissä onkin kokonainen maailma, josta lukija saa välähdyksiä ja aistii tunnelmia. Tunnelman välittämisessä Kawabata onkin virtuoosi. Tätä kirjaa lukiessa todella tuntee olevansa lumisen vuoriston jylhän luonnon keskellä, kuulee geishojen samisenin soiton (vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan koko soittimesta) ja aistii sekä haaveilevan huolettomuuden että sen alla väreilevän levottomuuden ja kaipauksen, joiden vallassa henkilöt tuntuvat alati olevan. Yleensä kammoan kirjojen esittelyissä sanaa hienovireinen, mutta tätä romaania tuo adjektiivi kuvaa täydellisesti.

Lumen maa on hyvin japanilainen romaani kaikessa esteettisyydessään ja runollisessa vihjailevuudessaan. Ei ole varmasti ollut helppo käännettävä ja mietinkin, kuinka paljon on hävinnyt käännöksenkäännöksen mukana. Kirjan lopussa onkin suomentajan jälkisanat, jossa Kivimies selittää kääntämisen haastavuutta. Jo pelkästään englanninnoksen ja saksannoksen välillä on ollut paljon eroja ja hän on joutunut tekemään omat ratkaisunsa niiden välillä. Hän esimerkiksi kertoo karsineensa japanilaisen sanaston mahdollisimman vähiin, kun taas englanninnoksessa japanilaisia käsitteitä oli jätetty kääntämättä. Onneksi joitain japanilaisia sanoja on suomennokseenkin jätetty, kuten kotatsu, jonka ääressä kirjassa usein ollaan. Nykyään on niin helppo selvittää itselle vieraita käsitteitä ja olikin riemastuttavaa googletella tietoa tästä mahtavasta japanilaisesta keksinnöstä, jota on eri muodoissa käytetty 1500-luvulta lähtien. Kyseessä on siis yhdistetty pöytä ja peitto, joka on kaiken lisäksi vielä lämmitetty. Sen alla olisi ollut ihana lukea tätäkin kirjaa, varpaat lämpimässä ja mieli lumisissa maisemissa.

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 2 – Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa.

Yasunari Kawabata:
Lumen maa
Yukiguni (1947),
englannin ja saksan käännöksen pohjalta suom. Yrjö Kivimies
Tammi 2012
(alun perin ilmestynyt suomeksi 1958)

Sinua voisi myös kiinnostaa

Sayaka Murata: Earthlings

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

Durian Sukegawa: Tokuen resepti

Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi

Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Seuraa Kirjaluotsia

geisha helmet2022 helmethaaste Japani Keltainen kirjasto Lumen maa Yasunari Kawabata