Aamuaurinko paistoi puunrunkojen välistä, kun he lähtivät kävelemään. Linnunlaulu tulvi kaikkialta. Kaikki näytti nyt kauhean paljon helpommalta, kun aurinko alkoi lämmittää. He ylittivät joen samasta kohtaa, Annie ei uskaltanut muualta yrittääkään. Vastarannalla he sitten helposti löytäisivät teltan, mutta joenrantaa ei ollut lainkaan helppo kulkea. Pajukko kasvoi korkeana ja läpitunkemattomana ja maassa oli eläinten koloja. Heidän oli pakko mennä vähän kauemmas, suon reunaan.

Vihdoin hän tunnisti kaksi myrskyjen yhteen solmimaa kuusta mutta telttaa ei näkynyt. Ei sentään ollut mahdollista, joen rannalla oli toinen pari vääntyneitä kuusia. Hän oli jo alkanut tajuta, että suolla oli vaikea suunnistaa. Häilyvässä yövalossa oli näyttänyt kuin sekä puut että pajukot olisivat liikkuneet paikoiltaan.

[…]

Jälkeenpäin hän ei ollut varma edes paikasta. Sitähän ei ollut merkitty eikä rajattu. Se vaelsi kuin auringonläikkä pilvenvarjojen seassa. Jotakin tapahtui, tapahtui veden äärellä. Niin kuin kaikki täällä.

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Kerstin Ekmanin klassikkodekkari Tapahtui veden äärellä ilmestyi alunperin Ruotsissa vuonna 1993 ja voitti sekä August-palkinnon että Pohjoismaiden neuvoston palkinnon. Tammi julkaisi kirjan Oili Suomisen kääntämänä jo vuonna 1994, mutta viime vuonna siitä ilmestyi Keltaisessa kirjastossa uusintapainos. Olisiko uusintapainos liittynyt siihen, että kirjan pohjalta tehty tv-sarja valmistui 2022. Sarja nähtiin Ylellä keväällä ja on edelleen nähtävissä Yle Areenassa. En ole sitä vielä nähnyt. Ekmanin kirja on myös Ruotsissa valittu vuonna 2012 kaikkien aikojen parhaaksi ruotsalaiseksi dekkariksi. Harvakseltaan dekkareita lukevana odotukset olivat siis korkealla.

Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin lähelle Norjan rajaa kuvitteelliseen Svartvattnetin kylään. Eräänä 70-luvun alun juhannusyönä kylässä surmataan kaksi nuorta, jotka telttailevat syrjäisen tunturijärven rannalla. Surmapaikalle sattuvat Annie ja hänen 6-vuotias tyttärensä Mia, jotka ovat etsimässä tunturissa majailevaa kollektiivia, johon he ovat muuttamassa Annien poikaystävän Danin houkuttelemana. Kun Dan ei jostain syystä saavukaan noutamaan heitä bussilta, äiti ja tytär yrittävät löytää paikalle omin avuin. Yöttömän yön hämyssä tunturissa on kuitenkin helppo eksyä ja kaiken lisäksi väsynyt vaellus päättyy veden äärelle järkyttävän veriteon näyttämölle. Samaan aikaan tunturissa hiippailee myös paikallinen teinipoika Johan, joka on jälleen joutunut veljiensä kiusan kohteeksi ja löytää itsensä vanhan kaivon pohjalta seuranaan niljakas ankerias. Kun Johan saa viimein kammettua itsensä ja uuden ankeriasystävänsä kaivosta, hän päättää häipyä. Hänet poimii autonsa kyytiin suomenruotsalainen nainen, jolla on omat suunnitelmansa pojan varalle. Annien ja Johanin lisäksi kolmas kertojanäkökulma on paikallisen lääkäri Birgerin, joka on viettänyt juhannusyön tunturissa kalastamassa paikkakunnan poliisin kanssa. Birgerin vaimo Barbro on myös ollut tunturissa osallistumassa metsänhakkuita ja uraanikaivoksia vastustavaan mielenosoitukseen.

Dekkarijuoni on tässä teoksessa sivuosassa ja pienen pohjoisen kylän ihmissuhteet, luonto ja rikoksen vaikutukset yhteisöön ovat keskeisempiä kuin murhien selvittely. Ekman luo sanoillaan elävän pohjoisen maiseman, joka on yhtä tärkeässä asemassa kirjassa kuin sen ihmishahmot. Metsien avohakkuu ja alkuperäisväestön oikeudet ovat esimerkkejä yhteiskunnallisista teemoista, joita runsas teos käsittelee. Juoni etenee hitaasti mutta jännitteisesti kulkien läpi vuodenaikojen ja ihmisten monimutkaisten elämien. Henkilöiden ja luonnon kuvaus on vahvaa ja kirjan ihmisiin todella kiintyy, vaikka ketään heistä ei varsinaisesti voi kutsua miellyttäväksi. Etenkin mielikuva ankeriasta ämpärissä kuljettavasta Johanista jää pitkäksi aikaa mieleen. Syrjäseudun ihmiset toiveineen, pyrkimyksineen ja ennakkoluuloineen kuvataan tunnistettavasti ja Helsingissäkin kirjassa vieraillaan.

Kamalia, mielivaltaisia ja selittämättömiä tapahtumia tapahtuu, ja niiden seuraukset heijastuvat ihmisten elämiin vuosien ajan. Mutta kuten tosielämässä, arkisemmat draamat – epäonniset romanssit, perheen toimintahäiriöt, naapuririidat, työpaikan konfliktit ja yhteisön sisäiset ristiriidat – kaappaavat huomion elämässä ja vähitellen juhannusmysteeri painuu yhä syvemmälle mielen sopukoihin. Kuluu parikymmentä vuotta ennen kuin selviää, mitä veden äärellä todella tapahtui. Ennen kuin mysteeri ratkeaa, vesi vaatii vielä uuden uhrin. Tapahtui veden äärellä on todella palkintonsa ja kaiken suitsutuksensa ansainnut. Se edustaa juuri sellaista rikoskirjallisuutta, josta pidän. Vahvatunnelmaista, yhteiskunnallisiin teemoihin linkittyvää ja psykologisen tarkkaa ihmiskuvausta ilman sadistisia sarjamurhaajia ja väkivallalla mässäilyä. Nykypäivän nopeatempoisiin dekkareihin verrattuna Ekmanin vähäeleinen ja hitaasti aukeava kerronta voi tuntua laahaavalta, mutta minut se piti vahvasti otteessaan.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 7 – Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta.

Kerstin Ekman:
Tapahtui veden äärellä
Händelser vid vatten (1993),
suom. Oili Suominen
Tammi 2022

Muissa blogeissa:
Kirjasähkökäyrä
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Kerstin Ekman: Suden jälki

Ann-Helén Laestadius: Varkaus

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Niillas Holmberg: Halla Helle

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Terhi Kokkonen: Rajamaa

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

Seuraa Kirjaluotsia

helmet2023 helmethaaste ihmissuhteet juhannus kyläyhteisö murha rikoskirjallisuus Ruotsi syrjäseutu