Minä elin tavallista elämää. Todennäköisesti sitä ei jatkuisi enää kovin monta vuotta. Kun oli tämä angina pectoriskin. Mutta elämäni oli silti tavallista ja jopa hyvää. Sain osakseni hellyyttä. Joskus hellyydenosoituksena olivat muhkeat valmiiksi laitetut voileivät. Joskus iho minun ihoani vasten. Usein, sivumennen sanoen. Mutta en pystynyt täyttämään odotusta, jonka hellyys viritti meissä kummassakin. Oletan, että syypäänä olivat lääkkeet. Me nyt joka tapauksessa sopeuduimme. Hellyys ei loppunut. Joskus otimme yhteen jotta rymisi. Niin olimme aina tehneet. Kaksi vahvaa tahtoa törmää kuin raskaat tavaravaunut. Meillä oli kummallakin täysi lasti elettyä elämää. Seassa mielipiteitä ja käsityksiä ja muuta aika turhanpäiväistä. Mutta tietysti ja ennen kaikkea omaa tahtoa. Ei meillä mitään kirskutusta ja kitinää pidetty, eikä jääty jauhamaan. Pääsimme taas käyntiin.
Me elimme tavallista elämää. Minä elin sitä.
Sitten näin sen suden.
Mieletön eläin. Nuorempana ajattelin sen merkitsevän, ettei eläimillä ollut mieltä, ei siis sielua. Mutta tosiasiassa kyse on järjestä. Mieletön merkitsee järjetöntä.
Mitä susi oli minulle tehnyt?
Kerstin Ekman: Suden jälki
Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.
Eipä ole tullut Kerstin Ekmania (s. 1933) ennen luettua ja siitä susi tämän kirjan kannessa minua syyttävästi tuijottaa. Suden jälki on Ekmanin uusin romaani ja oli vuonna 2022 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Dekkaristina kirjailijanuransa aloittanut Ekman hyödyntää usein rikosromaanin aiheita ja kerrontaa teoksissaan ja myös Suden jälki jolkottelee jännitteisissä mysteeritunnelmissa. Kyseessä on kuitenkin ennen kaikkea taidokas kuvaus ikääntymisestä, pitkästä avioliitosta ja muuttuvasta luontosuhteesta. Romaanin minäkertoja on metsästyksenjohtaja Ulf, joka kohtaa 70-vuotispäivänään metsässä suden. Tuo kohtaaminen villin luontokappaleen kanssa muuttaa miestä pysyvästi ja saa hänet kyseenalaistamaan elämäntyönsä eettisyyden.
Ekmanin kerronta vetää vastustamattomasti mukaan Ulfin maailmaan ja keskelle ikääntyvän miehen identiteettikriisiä. Ruotsalaisessa Uffessa on jotain todella tuttua suomalaiselle lukijalle. Näitä metsästäjä-keräilijäukkoja löytyy omastakin lähipiiristä. Ekman kuvaa hirviporukan dynamiikkaa ja metsästyksen kulkua uskottavasti. Uffe joutuu syrjään metsästyksenjohtajan pestistä, osin vanhuuttaan ja osin pehmentyneiden näkemystensä vuoksi. Susimyönteisiä puheita ei oteta porukassa helpolla vastaan ja koko metsästystouhu on alkanut kuvottaa Uffea. Hän on alkanut myös kyseenalaistaa työnsä metsähallituksen leivissä, jossa hän on huolettomasti päättänyt lukuisten metsien hakkuista. Vaimolleen Ingalle Uffe ei saa ajatuksistaan tai varsinkaan susikohtaamisesta kerrottua, vaikka kyllä Inga on pannut merkille ilmastonmuutoskirjojen ahmimisen ja yleisen apatian. Inga patistaa Uffea vanhojen jahtipäiväkirjojen pariin, mutta niiden lukeminen vain lisää ahdistusta ja dissonanssia: tapettujen eläinten ylös kirjaaminen tuntuukin yhtäkkiä makaaberilta ja lisäksi muistot vaikuttavat vääristyneen vuosien varrella.
Jännällä tavalla romaanissa on yhtä aikaa verkkainen tunnelma että paljon dramaattisia käänteitä: on kammottava karhuhyökkäys, suden raatelemia lampaita, sairaskohtaus, metsäpalo ja rikoskin. Mutta on myös pitkän avioliiton ja elämän mukanaan tuomaa tuttuutta ja läheisyyttä, kömpelöä mutta syvältä sydämestä kumpuavaa hellyyttä puolisoa, koiraa ja muita lähimmäisiä kohtaan. Ja tietysti kaiken kruununa luonto, joka kapenevassa elintilassaan yrittää löytää tapoja jatkaa elämäänsä ja saada ihminen puolelleen ennen kuin on liian myöhäistä. Tästä romaanista jää loppujen lopuksi toiveikas olo. On virkistävää, että joku vielä vanhoilla päivillään viitsii tarkistaa omaa ajatteluaan eikä sysää aiheuttamiaan ongelmia pelkästään tulevien sukupolvien ratkaistaviksi.
PS. Kerstin Ekmania on paljon suomennettu ja hänen teoksiaan on hyvin saatavilla antikvariaateissa. * Klikkaa tästä ostoksille Finlandia Kirjan Kerstin Ekman -valikoimaan.
Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 29 – Kirjassa on minä-kertoja.
Kerstin Ekman:
Suden jälki
Löpa varg (2021),
suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammi 2022
Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Mummo matkalla
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
avioliitto helmet2023 helmethaaste ikääntyminen ilmastonmuutos Kerstin Ekman metsästys muistot Ruotsi Suden jälki susi
Mainio postaus hienosta teoksesta, joka jätti viipyilevän lukujäljen ja kuten osuvasti toteat: toiveikkaan olon!!
Noiden hirviukkoporukoiden keskinäiset ja vaihtelevat dynamiikat tosiaan huvittivat todentuntuisina näin yli 30-vuotta iloisena “luuskaleskenä” vierestä tilanteita seuranneena…
Ekman on laatukirjailija, minkä esim. myös “Huijareiden paraati” 2014, todentaa. Enemmän tämäntyyppistä saisi olla tarjolla:)
Ekman oli kyllä mielenkiintoinen tuttavuus tällaiselle myöhäisheränneelle. Täytyypä lukea lisääkin! Nythän on se klassikkodekkarikin julkaistu uudelleen Keltaisessa kirjastossa: Tapahtui veden äärellä. Huijareiden paraati kuulostaa myös kiinnostavalta. Apua, mihin näiden lukulistojen kanssa vielä joutuu 😅