Tâmin muistikuvissa yksi ainoa sotilas muistutti ihmistä. Sotilaalla oli pyöreät posket ja pehmeä iho. Amerikkalainen lentäjä nosti hänet selkä edellä ilmaan, taivasta kohti. Näkymätön käsi tempaisi hänet pyörryttävän nopeasti pois verisestä massasta, maanmiehistä, menneisyydestä. Lennon aikana Tâm tajusi paitsi olevansa elossa myös sen, että pääsisi koskettamaan taivasta. Kiitos siitä kuului sotilaalle, jolla oli yhtä ruusunpunaiset […]

Olin tuolloin viisitoistavuotias. Yksikään poika ei kiinnittänyt minuun huomiota, kun seisoin kukkapöydän takana myymässä ystävänpäivän neilikoita yhdellä dollarilla kerätessämme rahaa päättäjäisjuhliin. Olin yhtä läpinäkyvä kuin “luurankokukan” eli Diphylleia grayin terälehdet sateessa, vaikka olinkin koulumme parhaita oppilaita. Osasin pysyä taustalla, ettei parhaan ystävättäreni olisi tarvinnut hävetä minua kaveriporukassaan. Sopimatta varsinaisesti merkkikielestä välttelimme katsekontaktia, kun kohtasimme koulun […]

Minun nimeni on Nguyễn An Tịnh, kun taas äitini nimi on Nguyễn An Tinh. Nimeni on pelkkä äitini nimen variaatio, koska yksi ainoa i:n alle kuuluva piste erottaa ja eriyttää minut äidistäni, rajaa minut toiseksi ihmiseksi. Olin äitini jatke jopa nimeni merkitystä myöten. Vietnamin kielessä äitini nimi tarkoittaa rauhallista ympäristöä, kun taas minun nimeni merkitsee […]