Luin Gummerukselta kaksi tuoretta dekkaria, joita yhdistää moni asia. Toinen on nykyään Walesissa asuvan Clare Mackintoshin Rikosetsivä Ffion Morgan -sarjan avaus Tummat vedet ja toinen pohjanmaalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan avaus Kivipuiston tyttö. Molemmat siis aloittavat dekkarisarjan, ja molemmissa pääosassa on nuorehko naispoliisi, jonka omapäisyys ja rempseät otteet saavat kollegat usein varpailleen. Vastinparina molemmilla […]

Kuu oli kirkas. Reki nytkähti liikkeelle jalakset kirskahtaen. Muurikki laittoi sorkkia tanaan ja mylvi kammottavalla äänellä. Reki liukui hitaasti pienen, ojassa makaavan mytyn ohi. Vasikan pitkät ripset olivat jo jääriitteessä. Etujalat lepäsivät ristikkäin, kuin vastasyntynyt rukoilisi. Muun vartalon Sylvi oli peitellyt tuuheilla havuilla. Oksat hän oli hakannut irti tienvarren kuusista, ja minä olin vain katsellut. […]

Tâmin muistikuvissa yksi ainoa sotilas muistutti ihmistä. Sotilaalla oli pyöreät posket ja pehmeä iho. Amerikkalainen lentäjä nosti hänet selkä edellä ilmaan, taivasta kohti. Näkymätön käsi tempaisi hänet pyörryttävän nopeasti pois verisestä massasta, maanmiehistä, menneisyydestä. Lennon aikana Tâm tajusi paitsi olevansa elossa myös sen, että pääsisi koskettamaan taivasta. Kiitos siitä kuului sotilaalle, jolla oli yhtä ruusunpunaiset […]

Elle pysähtyy, kääntyy, muttei minua vaan jokea kohti, taas.”Niinä päivinä ku isä makas Hammerfestissa, mie näin tähenlennon. Mie puristin käet nyrkkiin ja toivoin, että isä paranis. Mutta se oli omituinen tähenlento, semmonen hias, se kesti ja kesti, ja mie toivoin ja toivoin.”Utsjoki virtaa.”Lopulta, ku olin toivonu pitkään ja hartaasti, mie ajattelin että ehkä tässä vois […]

Elämä ei ole kenellekään erityisen suosiollinen. Kun hän oivaltaa sen, sataa räntää. Räntää, joka kastelee otsan, kulmakarvat ja posket. Kaikki päättyy aikanaan. Sataa räntää, kun hän kävelee tätä tietoa kantaen. Sataa räntää, kun hän ymmärtää, että kaikki, mihin on takertunut kaikin voimin, lopulta katoaa. Se ei ole sadetta eikä lunta. Se ei ole jäätä eikä […]

Nyt olen tällainen. Kai jotenkin viallinen.Kunpa voisin vain istua Lassen sylissä suukottelemassa ja kuuntelemassa musiikkia ja keskustelemassa. Kunpa Lasse ei haluaisi niin usein, tai kunpa voisin kelata sen kohdan yli.Koska sitten jälkikäteen kaikki on niin hyvin. Kun makaamme vieretysten kapeassa sängyssä, kun Lasse vetää minut kainaloonsa ja silittää hiuksiani, eikä sillä ole kiirettä nousta. Silloin […]

Kuullessani hänestä ensi kertaa en alkanut heti hakea hänestä tietoa. En tehnyt hänen nimellään mitään. Halusin vain pitää kiinni sisälläni syntyneistä mielikuvista. Ne lävistivät vaimean todellisuuteni, ja lyhyiden unenomaisten näkyjen kohtaukset iskeytyivät tietoisuuteeni kuin kiilat. Hänen ruumiinsa, saari, metsästä esiin astuvat eläimet. Tuntui kuin hän olisi luonut valonvälähdyksiä synkkyyteeni, elämääni ensimmäisinä vuosina kasvavan perheen kanssa […]

Vaikka aamun aavistaa jo taivaan itäisellä syrjällä, vielä on yö ja se on minun. Minä saavuin ja lähdin ensimmäisenä. Aaro nukkuu kuusimajassa vielä hetken ja hankkiutuu sitten kärrytietä maantielle. Hän ei tunne Vehkasalosta muita reittejä, hänelle tämä on mikä tahansa metsä, mutta minä voin valita miten kuljen. Vähän ennen suolampea lintujen lauluun ja tuuleen punoutuu […]

Ennen kirjastossa oli helppoa laittaa ilmoituksia nähtäville, mutta nykyisin ilmoitustaulun päällä on lasikansi. Sen avaamiseen tarvitaan avain, ja avainta on pyydettävä meiltä lainaustiskiltä. Pomo päätti uudesta järjestelystä sen jälkeen kun joku oli alkanut kiinnittää taululle vihamielisiä vuodatuksia. Jonkin teorian mukaan maailmaan on ilmestynyt uutta vihaa. Toisen teorian mukaan vihaa on täsmälleen saman verran kuin sitä […]

Naisia kammotti, kun koskin toukan karvaista selkää nähdäkseni, miten se kiertyy kerälle. Kuuntelin neitsytkerhon naisia ja mieleni teki kysyä: Ketä teistä on koskaan koskettu niin? Onko kukaan koskaan halunnut ymmärtää teitä, tutkinut teitä, kääntänyt kaiken huomionsa teidän puoleenne, uskonut teidän omaavan salaisen elämän? Halusin sanoa: Näillä toukilla on enemmän merkitystä, heidän elämänsä on tarjonnut enemmän […]

Japanilaisten mukaan jokaisella on ikigai. Ranskalaiset kutsuisivat sitä nimellä raison d’être. Jotkut ovat jo löytäneet oman ikigainsa, kun taas toiset etsivät sitä yhä sisimmästään.Meillä kaikilla on ikigai, mutta sen löytäminen edellyttää kärsivällistä itsetutkintaa. Okinawan saarella on keskimäärin eniten satavuotiaita maailmassa, ja siellä ajatellaan, että ikigai on syy nousta aamulla vuoteesta. Héctor García & Francesc Miralles: […]

Pääsisinpä pian konbiniin. Siellä tärkeintä oli vain se, kuinka hyvin toimin tiimissä. Asiat eivät olleet näin mutkikkaita. Sukupuolella, iällä tai kansalaisuudella ei ollut merkitystä. Samanlaiset työvaatteet puettuamme olimme kaikki tasa-arvoisesti vain myyjiä.Vilkaistessani kelloa se oli kolme. Näihin aikoihin kassa alkoi olla laskettu, pankissakin oli käyty vaihtamassa rahaa, kuorma-auto oli tuonut lastin leipää ja valmisaterialaatikoita, niitä […]

Viime yönä en ollut saada millään nukutuksi. Makasin valveilla ja kelasin kaikkea mielessäni. Alkaen siitä, kun tapasimme Aucklandin lentokentällä. Loppuun saakka. En halua unohtaa mitään. Mutta en halua yksinomaan yrittää muistaa kaikkea, haluan myös elää sen uudelleen mielessäni. Kokea sen toistamiseen, vielä kerran. Sen ymmärryksen valossa, joka minulla nyt on. Pyrin olemaan oikeudenmukainen. Ja rehellinen. […]

Moi AnttiKun pari viikkoa sitten vastaanotin kirjeesi, se vaikutti minuun niin, että siivosin tunnin. sitten otin Opamoxin. Hetken päästä otin toisen. Sitten makasin matolla.Tällaisen reaktion kertominen on epäreilua. Ensin sinun piti sietää ne minun raivokohtaukseni ja nyt sinun pitää sietää tätä minun valittamistani. Vai että tuli isä-raukalle paha mieli..Antti, pyydän anteeksi. Sinun ei olisi pitänyt […]

Luuseri. Nössö. Luuseri. Aina kun ohitan bussipysäkillä värjöttelevän ryhmän, odotan että joku räjähtää nauramaan. Sama juttu kauppakeskuksissa. Ohitan aulassa notkuvat nuoret ja odotan huutoa. Luuseri. Runkkari. Odotan lumipallojen suhahduksia. Ja eikö itsesääli ole surkeinta mitä on? Jos pahan olonsa paljastaa, ihmiset väsyvät, oikeastaan suuttuvat. Ryhdistäydy, he sanovat. Älä ajattele sitä, he sanovat. Älä välitä. Ota […]

Olin tuolloin viisitoistavuotias. Yksikään poika ei kiinnittänyt minuun huomiota, kun seisoin kukkapöydän takana myymässä ystävänpäivän neilikoita yhdellä dollarilla kerätessämme rahaa päättäjäisjuhliin. Olin yhtä läpinäkyvä kuin ”luurankokukan” eli Diphylleia grayin terälehdet sateessa, vaikka olinkin koulumme parhaita oppilaita. Osasin pysyä taustalla, ettei parhaan ystävättäreni olisi tarvinnut hävetä minua kaveriporukassaan. Sopimatta varsinaisesti merkkikielestä välttelimme katsekontaktia, kun kohtasimme koulun […]

”Kun synnyit, lupasin pitää sinut turvassa ja huolehtia siitä, ettei kukaan voi koskaan tehdä sinulle pahaa. Ja…” Hengitän hitaasti, sillä olen päättänyt sanoa sanottavani itkemättä näyttääkseni Dylanille, että minäkin osaan olla urhea. ”Ja olen niin pahoillani, etten pystynyt suojelemaan sinua sairaudelta, mutta minä pidän sinut turvassa nyt, kulta. Aion viedä pois kaiken kivun, kaikki putket […]

On kai hetkiä, jotka koetaan (ainakin useimmiten) juopuneina nuoruuden vuosina, kun tyttö päättää, kuka – tai mitä – hänestä tulee.On tyttöjä, jotka jahtaavat poikia, pöyhivät hiuksiaan ja kävelevät ketjuliikeparfyymin pilvessä opiskellen viehätysvoimaansa. On tyttöjä, jotka rakastavat kirjoja ja nautiskelevat ylhäisestä yksinäisyydestään, ja yksinäisiä tyttöjä, jotka eivät nautiskele; tyttöjä, jotka syövät, ja tyttöjä, jotka eivät syö. […]

Aamulla Martin tulee huoneestaan farkkujaan vyöttäen, ja Turtle avaa jääkaapin ja ottaa paketin kananmunia ja oluen. Hän heittää oluen Martinille. Martin asettaa korkin tason reunaa vasten, paukauttaa sen irti ja juo seisten. Paljas rintakehä näkyy avoimen flanellipaidan alta. Vatsalihakset liikkuvat, kun hän juo. Turtle kopauttaa munat yksitellen tasoa vasten, nostaa ne ilmaan nyrkissään ja raottaa […]

Minun nimeni on Nguyễn An Tịnh, kun taas äitini nimi on Nguyễn An Tinh. Nimeni on pelkkä äitini nimen variaatio, koska yksi ainoa i:n alle kuuluva piste erottaa ja eriyttää minut äidistäni, rajaa minut toiseksi ihmiseksi. Olin äitini jatke jopa nimeni merkitystä myöten. Vietnamin kielessä äitini nimi tarkoittaa rauhallista ympäristöä, kun taas minun nimeni merkitsee […]

Kiinan yöt tuntuivat aina unilta. Vasta kun astuin Zhichunlulla ulos metroasemalta, tajusin mitä olin hetki sitten tehnyt. Olin istunut alas. Metrossa. Paikalliset eivät uskoneet monia juttuja Suomesta. Kuten sitä, että pimeällä ei melkein koskaan olisi lämmintä, tai että kulkuvälineissä sai useimmiten istua. Pekingissä ilma, lika ja roska olivat öisin lämpimämpiä kuin monet muut ainekset, ja […]

Irrotimme kätemme, ja se oli viimeinen kerta, kun kaikki oli täydellistä. Olen käynyt sen hetken läpi mielessäni niin monia kertoja sen jälkeen. Jos voisin elää uudelleen Lizardin festivaalit, ottaisinko kukkaron käteeni? Osa minusta – koppava jälkiviisaus – sanoo, että minun olisi pitänyt jättää se maahan ja mennä teltalle Kitin kanssa. Mutta vaikka tiedän, mitä kukkaron […]

Minä rakastin runoilijoitani ja romantikkojani, koska heidän avullaan sieluni autiomaan hiekkaan piirtyi kuvioita. Heidän jalanjälkensä näkyivät edelläni sannassa, josta kuuma aavikkotuuli pyyhkisi ne näkymättömiin, kuin veteen kirjoitetut nimet. Shelley oli minulle läheisin juuri siksi, että tiesin hänen kulkeneen samassa autiomaassa, pelänneen omaa yksinäisyyttään ja yrittäneen kaikin keinoin välttää kohtaamasta sitä. Shelleyllä oli vaimo vierellään aina […]

Nyt kun kaikki oli kunnossa ja valmiina, Finn kulutti päivänsä kiertämällä kokemassa pyydyksiä, joissa ei ollut mitään vielä, ei vielä, ja piti sadetakkinsa taskussa kaiken varalta ilmapallopakettia. Lamput hän kävi läpi hämärissä juuri ennen auringonnousua tai heti auringonlaskun jälkeen, ja paristot kolisivat astiassa, joka oli veneen pohjalla hänen jaloissaan. Hän ei saanut olla merellä yöllä, […]

Else piti Ingan sanoja kielensä alla kuin sokeripalaa ja antoi sulaa sinne, ahnehti niitä nälkäisenä, kuin olisi kuollut ilman niitä. Ennen Ingaa roikkui hänen kielensä menneisyyden helmoissa. Hänen kielensä oli täynnä jälkiä, sanojen sammioita, joista osa oli märkiviä rakkuloita, osa kielen poikki risteileviä arpia, joista piirtyi kotiin vievä kartta. Isän sanat olivat hänen kielessään kuin […]

Aleia tunsi, kuinka vakaa käsi tarttui häneen ja piti pystyssä siihen saakka kunnes hän sai tuolin alleen ja huojahti raskaasti polviaan kohti. Katse alkoi sumentua, kasvot tuntuivat turrilta. Kutina ja kihelmöinti hänen vartalossaan voimistui kohisevaksi virtaukseksi. Aleialla ei ollut enää voimia taistella tuntemusta vastaan, hänen puolustuksensa oli romahtamaisillaan. Se sai lumouksen kuvittelemaan, että se pääsisi […]

Kynä rahisi paperia vasten luokkahuoneen hiljaisuudessa. Minna keskittyi kirjaimiin, kallisti niitä oikealle ja teki niistä koko ajan saman kokoisia, ja rivin yläpuolelle kurottuvissa koon ja hoon lenkeissä ja alapuolisissa yyn ja jiin silmukoissa oli aina taiteellinen häivähdys, pieni vihjaus siitä että hänessä myllersivät estetiikan kaipuu ja dramaattiset tunteet. Oli mukava ajatella sillä tavalla. Ässä kurottui […]

Hänellä ei ollut hajuakaan kellonajasta, vaikka hän kuvittelikin ettei aamu voinut olla vielä kovin pitkällä: todennäköisesti oli taas toisen samanlaisen päivän varhainen aamuhetki. Manuel oli ruvennut mittaamaan aikaa uudella tavalla, ja tämän uuden kalenterin mukaan päivä ei koskaan vaihtunut. Ensihetkien sekasorron ja hämmennyksen korvasi nyt tyyni turtumus ja välinpitämättömyys hänen sopeuduttua siihen ajatukseen, että Álvaro […]

Kahvilasta menimme myymälän puolelle selaamaan kirjoja, joita minua sinnikkäämmät ihmiset olivat saaneet aikaan. Akateemisen kirjakaupan self help -osasto oli laajentunut viime käyntini jälkeen. ”Olisi kiva tietää, kuinka sekaisin nämäkin kirjailijat ovat”, Samuli sanoi. Luin kirjojen takakansia. Niissä kerrottiin, että kirjat opettaisivat lukijaa olemaan armollinen itselleen, vaalimaan omaa naiseuttaan ja sanomaan ei. Samuli nosti hyllystä Tommy […]

Kun pienet jäähait syntyvät, ne erottavat satoja metrejä yläpuolellaan kalpean harmaan sävyn. Sitä ne tuskin huomaavat. Sitten ne alkavat etsiä yksinäisen kylmyyden mustasta hiljaisuudesta syötävää. Ei ole mielekästä kysyä, miksi tämä eläin on ylipäätään olemassa. Kaikkiin eliöihin on ohjelmoitu halu elää. Eläimet eivät tee itsemurhaa, olipa niiden olemassaolo miten lohdutonta tahansa. Tällainen on ihmisen avuton […]

Minun on aina ollut vaikeaa ymmärtää järjestys ja erottaa syyt seurauksista. Mikä tulee ensin ja sen jälkeen. Kun ensimmäinen junamatka alkoi, huusin äidille, että maailma liikkuu, ja kaikki vaunun aikuiset nauroivat. Sitä ennen oli muita luuloja, joita äiti ei välittänyt oikaista. Kun puut ryhtyvät heilumaan, nousee tuuli. Kun kello lähtee kiertämään, syntyy aika. Kun ihminen […]

Kirjat olivat vapauttavia, täynnä elämää. Peri oli mieluummin satumaassa kuin kotimaassa. Viikonloppuisin hän ei suostunut tulemaan huoneestaan lainkaan vaan syödä rouskutti siellä omenoita ja auringonkukansiemeniä ja luki lainakirjan toisensa jälkeen. Hänelle selvisi, että älyä täyttyy rasittaa päivä päivältä enemmän kuten lihasta, jotta se kehittyy niin teräväksi kuin mahdollista. Koska ulkoluku koulussa ei ollut hänen mielestään […]

Me emme enää liiemmin nähneet toisiamme, te ja minä, mutta sitten yhtenä iltana te aloititte uudelleen. Törmäsitte meihin porrastasanteella ja kutsuitte meidät elokuviin luoksenne. O tempora, o mores, tryffeleiden tilalla oli nyt sushia, eikä Julia ollut pukeutunut Givenchyyn, mutta piditte kovasti Pretty Womanista, ja tytöt pitivät siitä yhdessä teidän kanssanne. Sai alkunsa uusi elokuvakerho: joka […]

Päätin antaa itselleni vielä hetken aikaa toipua ja lähetin LinkedInistä viestin muutaman suorahakutoimiston headhunterille. En ollut koskaan saanut puhelua headhunterilta, mutta ei ollut epäilystäkään, etteikö hyvin hoidettu sisäinen tarkastus Venäjällä veisi minua oikeaan suuntaan. LinkedIn oli jatkuvasti auki omalla välilehdellään, jotta pääsin välittömästi tarkastamaan, kuka oli vieraillut profiilissani ja minkälaisia mielenkiintoisia positioita maailmalla oli tarjolla. […]

Olipa kerran lintu, joka toimi lastenvahtina, kutsukaamme sitä Varikseksi. Se oli lukenut liikaa venäläisiä satuja (miten laiska poika paloi, miten Baba Jaga ulvoi, miten kunnon prinssi voitti), mutta oli silti virallisesti hyväksytty, ansioitunut hoitaja, jota lontoolaisvanhemmat kovasti arvostivat ja joka oli perjantai-iltaisin hyvin kysytty. Sen lehtikioskimainoksessa luki: ”Pikkuväen arkeen – ennen ja jälkeen!” Televisio suljettiin, […]

Kun outo ja kuohuttava yö läheni loppuaan ja aamunkoiton sinerrys alkoi levitä sysimustalle taivaalle, ajattelin yhtäkkiä sinua, Dong-ho. Niin, olit kanssani silloin, sinä päivänä. Kunnes jokin osui yllättäen kylkeeni kuin kylmän kangen kärki. Kunnes lyyhistyin maahan kuin räsynukke. Kunnes käsivarteni heilahtivat pystyyn mykästä hädästä asfalttia tömisyttävien askelten ja korviahuumaavina kajahtelevien laukausten riitasointuisessa pauhussa. Kunnes tunsin […]

En muistaisi äitiä tuollaisena. Savinen ihminen. Valettu arkunkokoiseen muottiin. Kasvot murenisivat heti, kun kansi vedettäisiin kiinni. Muistaisin hänet luultavasti vähän yli kolmekymmenvuotiaana kuten tähänkin asti. En muistanut hänen vanhentuneen, se oli tullut aina yllätyksenä kun tapasimme. Muistin hänet jostain syystä sellaisena kuin hän oli ollut viisikymmentäluvulla. Silloin kun itse olin yhden- tai kahdentoista tienoilla. Kun […]

Yöllä Anna heräsi kauhuissaan. Rouva Kuronen kuorsasi viereisellä sängyllä, eikä Anna käsittänyt miksi hänen ei annettu nukkua rauhassa omassa kodissaan. Kuka tuon Kurosenkin oli tänne siirtänyt? Hän otti kellon yöpöydältä, mutta se oli taas rikki. Anna ravisti kelloa ja etsi sitten laatikosta muita kelloja. Varmasti hänellä oli rannekello. Ei kai täällä käynyt varkaita? Millainen se […]

Hän oli ihminen. Ja hän oli takertunut lumouksen verkkoon, joka kiskoi häntä vastakkaiseen suuntaan. Kohti seleesien maailmaa. Aleia tunsi, kuinka nuo kaksi maailmaa alkoivat liukua vastakkaisiin suuntiin hänen jalkojensa alla. Hän pelkäsi, että vielä kerran railo kasvaisi niin syväksi ja leveäksi, että hänen olisi valittava puolensa pysyäkseen hengissä. Corildon katsoi häntä silmiin ja odotti, hädin […]

Tässä tarinassa on sokea kohta, joka on myös koko tarinan lähtökohta: Barthesin lounas Mitterandin luona. Se on se merkittävä kohtaus, jota ei näytetä. Mutta se tapahtui kyllä… Jacques Bayard ja Simon Herzog eivät koskaan saa tietää, eivät koskaan kuule, mitä sinä päivänä tapahtui, mitä silloin sanottiin. Hyvä jos saavat nähdä vieraslistan. Mutta minä, minä ehkä […]

Suurempaa kirousta ei ole kuin synnyttää kauniita tyttöjä maailmaan, jossa miehet ovat häijyjä kiimaisia koiria. Raju, rujo, runsas, ronski, raaka, rietas, rehevä, raflaava, revittelevä, rivo, rakastettava, rohkea, reteä, räävitön. Jostain syystä mieleen tulee näitä ärrällä alkavia adjektiiveja lukiessani indonesialaisen Eka Kurniawanin romaania Kauneus on kirous. Eli voisi sanoa, että kyseessä on Romaani isolla R:llä. Lisää ärriä […]

Oikeissa olosuhteissa fotonit voivat muuttua materiaksi. Samalla syntyy aina antimateriaa, mutta meidän maailmassamme se tuhoutuu heti. Aaro ajatteli antimaterian olevan kuin ne muistikuvat jotka katoavat ennen kuin niistä saa kunnolla kiinni, ne muistinvälähdykset jotka eivät koskaan palaa. Ehkä jossakin on maailma, jossa kaikki tämän maailman muistot ovat unohtuneet ja täällä unohdetut muistetaan – ehkä kuoleman […]

Nousen rosoista polkua, astun juurten päälle ja otan tukea rungoista. Miten Kerttu ikinä pääsi tästä ylös? Jokin lintu tohahtaa lentoon melkein jaloista ja lentää vaappuen oksiston turvaan. Minä olen vieras. Ylhäällä istun avokalliolle ja katson Mustaselkää. Jää on epämääräisen kirjava kuin marmoripöytä, Mustasaari lepää suurena kalana sen keskellä. Kalalla on vankka ranka, nikamina ikivanhat männyt. […]

Hän oli mies, hänessä eli nainen. Hän kuoli pois, hän alkoi syntyä. Hän tiesi mutta salasi, hän ei tiennyt salaavansa. Hän oli niin avoin kuin osasi, hän ei kertonut itsestään mitään. Meillä oli rakkautta, me elimme valheessa. Me elimme yhdessä, me emme koskaan tunteneet toisiamme. Hän petti ja valehteli, hän rakasti. Hän oli ja meni, […]

Malla käy pitkäkseen varvikkoon. Kaskipellon laitaan on vain muutama metri, ja puolukoiden ja mustikoiden lehdet ovat kärventyneet tulen hehkussa. Hän painaa posken varpujen sekaan, haistelee mietoa käryä ja mittailee pohjatonta taivasta, metsänharjaa ja kaskea. Hän yrittää kuvitella näkymään karhunkin, ja hyvin se siihen sopii, ruskea kyttyräselkä rukiinhujoppien sekaan. Hetken siristeltyään hän näkee karhun oikeastikin, samaan […]

Tässä on kirja, jonka lukemista vähän pelkäsin. Kun esikoiskirjailija rinnastetaan sellaisiin nimiin kuin Jonathan Franzen, Donna Tartt ja John Irving, ja joista jälkimmäinen vertaa kirjailijaa Dickensiin ja hehkuttaa ”huikeuden mestariksi” ja ”parhaaksi uudeksi yhdysvaltalaiseksi romaanikirjailijaksi”, odotukset nousevat aika korkealle. Ja kun odotukset nousevat (liian) korkealle, pettymys voi olla kolossaalinen. Mutta kun sain sähköpostin, jossa kysyttiin […]

”Minä en näet tiennyt. Luulin, että puut seisovat pystyssä.. Tajusin juuri, että niiden kädet ovatkin maan sisällä. Katso, katso tuonne – eikö olekin ällistyttävää?” Yeong-hye ponnahti pystyyn ja osoitti ikkunasta ulos. ”Ne kaikki ovat ylösalaisin.” Hän nauroi innoissaan. In-hye muisti, että hänen ilmeensä oli ollut toisinaan lapsena samanlainen. Hänen vinot silmänsä olivat siristyneet ja tummuneet […]

Ehkä joku muukin tietää, että pystyn tuntemaan huonot tuulet. Tällä kertaa kylmät väreet hytisyttivät häntä sisältäpäin. Toinen asia, jota hän pelkäsi, oli se, että ovaalinmuotoinen kivi katoaisi. Aleia noukki aarteensa esiin. Jopa hämärässä se näytti hehkuvan kuin himmeä lyhty. Jälleen hän yritti muistella, mitä kivi hänelle merkitsi ja miksi se lipesi hänen mielestään aina niin […]

Kun herään, tajuan heti, että jokin on toisin, mutta olen vielä unenpöpperössä, enkä pysty heti sanomaan, mikä se on. Vaikka paino vierelläni tuntuukin oudolta, tunne ei johdu siitä, että vieressäni on joku vaan siitä, että tajuan oikeasti nukkuneeni. Kasvoilleni leviää hidas hymy. Olen herännyt luonnollisesti. En ole havahtunut unesta omaan huutooni, en jarrujen kirskunaan enkä […]

Kuuntelin omaa ääntäni yhtä keskittyneesti kuin olin kuunnellut Emmaa. Kertomuksemme kulkivat rinta rinnan nyt ensimmäistä kertaa. Tietenkin olin vähitellen ymmärtänyt Emman loputtoman surun. Ja ehkä myös hänen syyllisyydentunteensa. Minä olin ymmärtänyt ne älyllisellä tasolla. Mutta en ollut koskaan ennen tuntenut niitä. En koskaan hänen tunteitaan. Ainoastaan omani. Nyt näin hänet ensimmäisen kerran notkahtelevalla jäällä. Niin […]

Missä, hän kysyi itseltään, oli tämä muunnelma hänen minästään? Mikä rohkeuden puute johti siihen, että hän oli vuodesta toiseen aina vain vatsakkaampi ja huonoryhtisempi, varsinainen kävelevä anteeksipyyntö? Miksi hän ei onnistunut hoitamaan itseään kuntoon, saamaan asennetta kohdalleen, purjehtimaan huolettomasti klubeille mustassa liskonnahkapuvussa, jonka takista on toinen hiha leikattu irti? Just joo, muru, tämä on siipi […]

Ovensuussa Alistair empi. ”Olisi yksi asia.” ”Niin?” Lääkäri selaili pöydällään lojuvia papereita, etsi seuraavan tulijan tietoja. ”Muutama kaveri, jonka kanssa ystävystyin… no, he eivät selvinneet Ranskasta kotiin. Ja nyt… nyt taidan pysytellä aika lailla omissa oloissani.” ”Niin pitääkin”, lääkäri sanoi. ”Odottakaa vain rauhassa, kunnes piristytte.” Alistair kuitenkin empi yhä ja pohti, voisiko asian ilmaista paremmin. […]

Nyt kun hän seisoi katselemassa kupolia, jonka he olivat rakentaneet neljän jättimäisen pylvään varaan, hän näki sen tuhannetta kertaa, mutta aivan kuin kerta olisi ollut ensimmäinen. Ja hän tunsi samoin kuin lapsena koivujen alla. Kupoli oli sulautunut yllä olevaan taivaaseen. Hän putosi polvilleen välittämättä siitä, kuka häntä ehkä katseli. Hän meni makaamaan matolle silmät kiinni […]

Helsinki on niin tuulinen kaupunki, että palavan sikarin sijasta on järkevintä nuuskata. Vastaan tulee miehiä, jotka ovat antaneet hattunsa juosta lopullisesti mereen. Rakastavaiset hakeutuvat rantaan käveleskelemään, silloin voi puhua toisen kuulematta ja kaikki sanat ovat mieluisia korville. Paitsi että korvat kipeytyvät. Meri paiskaa kaikki ajatukset takaisin, nekin jotka heitin mielestäni Tallinnassa. Ehrenström oli nerokas huomioidessaan […]

Siitä lähtien, kun aloitin urani isän museossa, hän sanoi yhä uudestaan minun olevan yksi maailman ihmeistä. Mutta kun tarkastelin kasvojani käsipeilistä, en nähnyt niissä mitään ihmeellistä. Piirteeni – harmaat silmät, mustat kulmakarvat, korkeat poskipäät, kalpea iho – kuuluivat tavalliselle, yksinkertaiselle tytölle jota kukaan ei katsoisi kahdesti. En pitänyt itseäni millään lailla erikoisena, vaan tylsänä ihmisenä […]

Juuri sillä hetkellä Armanoush tunsi kaupungin sykkeen ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun oli saapunut Istanbuliin. Hänelle oli juuri valjennut, miksi ja kuinka ihmiset saattoivat rakastua Istanbuliin kaikesta siitä murheesta huolimatta, jota se saattoi aiheuttaa. Ei olisi helppoa lakata rakastamasta kaupunkia, joka oli niin sydäntä särkevän kaunis. Tämän oivalluksen myötä hän kohotti maljan: ”Şerefe!” Elif Shafakin […]

Hän hikoili burkansa alla, mutta otsalta oli mahdoton pyyhkiä hikeä. Palattuaan leveälle kadulle hän näki kirkkaaseen paimentolaisasuun pukeutuneen naisen huutavan jotakin miehelle, jolla oli leveä kori päänsä päällä ja joka sitten kyykistyi ja antoi naisen valita korista kaikkein houkuttelevimmat melonit. Kadunvierustaa asteli mies, jolla oli iso kartiomainen kangasmytty kainalossaan; kartion suiposta alaosasta erottui vihreää ja […]

Yksin asumisen vaikeus on siinä, että jos sotkee paikat, pitää siivota itse. Ei, yksin asumisen todellinen vaikeus on siinä, että kukaan ei välitä jos on pahalla päällä. Kukaan ei välitä, minkä takia 39-vuotias mies on tempaissut muoviastiallisen vindaloota huoneen poikki kuin pikkulapsi. Hän kaataa itselleen lasin punaviiniä. Hän levittää pöytäliinan. Hän kävelee olohuoneeseen. Hän avaa […]

 Toisekseen Puri suunnitteli jättävänsä kaikki asiakirjansa Kansallisarkistolle, koska oli varma, että tulevat yksityisetsiväsukupolvet haluaisivat tutkia hänen menetelmiään ja saavutuksiaan. Etsivä myös leikitteli ajatuksella, että jonain päivänä joku haluaisi kirjoittaa hänen elämäkertansa. Hän oli keksinyt kirjalle täydellisen nimen: TUNNUSSANANI ON LUOTTAMUKSELLISUUS. Ja miten huikean Bollywood-elokuvan siitä saisikaan. Purin suosikkinäyttelijä Anupam Kher vetäisi pääroolin, ja Rekhasta tulisi […]