menu Menu
Morten A. Strøksnes: Merikirja
Gummerus, Käännöskirjallisuus, Norja, Strøksnes Morten A., Tietokirjallisuus 18/05/2018 4 kommenttia
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin Edellinen Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran Seuraava

Kun pienet jäähait syntyvät, ne erottavat satoja metrejä yläpuolellaan kalpean harmaan sävyn. Sitä ne tuskin huomaavat. Sitten ne alkavat etsiä yksinäisen kylmyyden mustasta hiljaisuudesta syötävää. Ei ole mielekästä kysyä, miksi tämä eläin on ylipäätään olemassa. Kaikkiin eliöihin on ohjelmoitu halu elää. Eläimet eivät tee itsemurhaa, olipa niiden olemassaolo miten lohdutonta tahansa.

Tällainen on ihmisen avuton eläytymisyritys. Jäähai kuulee verisuonissaan ehkä aivan toisenlaisen musiikin kohinaa. Se on painoton, sillä ei ole vihollisia, ja se leijailee maailmankaikkeudessa, jossa se on täydellisesti sopeutunut ympäristöön monen kymmenen miljoonan vuoden aikana.

Ei, jäähain maailmaan ei voi eläytyä.

 

You know the drill. Olemme heittäneet syötin mereen. Varsinainen kalastus alkaa vasta seuraavana päivänä.

Hugo sammuttaa moottorin ja päästää veneen ajelehtimaan. Virta kuljettaa sitä yhä kauemmas. Samaan aikaan juttelemme tai istumme hiljaisuudessa, mutta välillämme ei juuri koskaan ole painostavaa. Ehkä se on yhtä hyvä ystävyyden määritelmä kuin mikä muu tahansa.

Morten A. Strøksnes on norjalainen toimittaja ja kirjailija, jonka juuri suomennettu Merikirja on saanut Brage-palkinnon ja käännetty yli 20 kielelle. Olen aika huono lukemaan tietokirjallisuutta, mutta Merikirja veti puoleensa jo pelkällä nimellään. Kirja on omintakeinen yhdistelmä faktaa ja omakohtaista tarinaa ja sen syvyyksiin mahtuu mm. meribiologiaa, maantiedettä, tähtitiedettä, tenhoavaa luontokuvausta, eräseikkailua, mytologiaa, runoutta, kansanperinnettä ja hymyn huulille nostattavaa ystävyyden kuvausta.

Merikirja kertoo tositarinan kahdesta ystävyksestä, kirjailija Mortenista ja vanhan kalastajasuvun kasvatista Hugosta, jotka päättävät koetella ystävyyttään ryhtymällä melko päättömältä tuntuvaan hankkeeseen. Kirjan alaotsikko, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana, kertoo mitä ystävyksillä on mielessään. Lofoottien pienellä Skrova-nimisellä majakkasaarella asuva Hugo on kuullut koko elämänsä tarinoita Länsivuonon syvyyksissä asuvasta jäähaista, jopa tonnin painoisesta ja viisisataavuotiaaksi elävästä puolisokeasta merten hirviöstä. Sellainen pitäisi nyt pyydystää. Miksi, siitä ei tunnu olevan varmuutta miehillä itselläänkään. Määrätietoisesti he kuitenkin uhmaavat myrskyjä ja istuvat tuntikausia kiikkerässä kumiveneessä odottaen edes vilahdusta tuosta mystisestä pedosta. Kaikista turhista asioista, joita olisimme voineet keksiä, tämä tuntuu turhalta juuri oikealla tavalla.

Merikirja käsittelee merta ja ihmisen suhdetta siihen monelta kantilta. Kirja herättelee ajattelemaan mikä merkitys maailman merillä on ihmiskunnalle ja miten välinpitämättömästi meriä kohtelemme. Se kertoo myös elämästä pohjoisen meren rannalla, vaativien luonnonolosuhteiden äärellä. Majesteettinen meri varjelee syvyyksissään ihmeellistä elämää, josta meillä ihmisillä on vain hento aavistus. Kunnioitus tuota suurta tuntematonta kohtaan välittyy Merikirjan sivuilta, vaikka lähtökohtaisesti kahden miehen kalastusretki harvinaisen valaan pyydystämiseksi kuulostaa enemmänkin siltä, että ihminen jälleen nostaa itsensä luomakunnan kruunuksi muita luontokappaleita riistäen. Eiväthän miehet edes tiedä mitä tekevät jos jäähai oikeasti saadaan nousemaan pintaan. Ennen on ainakin tiedetty, sillä kirjan mukaan jäähaita on osattu hyödyntää esimerkiksi 1. maailmansodan aikaan. Jäähain maksasta on keitetty kalaöljyä nitroglyseriinin valmistamiseen eli jäähait ovat päätyneet pommeiksi ja kraanateiksi. Jäähain nahkaa on myös Saksassa käytetty hiekkapaperina. Ihan älyttömältä kuulostaa myös jäähain hermomyrkkyä sisältävän lihan työläs käsitteleminen syömäkelpoiseksi. Tällaisia outoja ja kiehtovia yksityiskohtia Merikirja on pullollaan.

Ympäristön kuvailussa ja rönsyilevässä kerronnassa on jotain meditatiivista. Varsinkin meren syvyyksiä kuvailtaessa kuulen mielessäni David Attenboroughn rauhoittavan äänen ja muistankin nähneeni Sininen planeetta -sarjassa samoja erikoisia syvyydessä eläviä lajeja, joita Strøksnes kirjassa kuvaa. Välillä tempaudutaan mukaan hurjaan vedenalaiseen seikkailuun, kun kirjailija ajautuu merivirtojen viemäksi sukellusreissullaan. Miesten välistä jurottamistakin päästään seuraamaan, kun kelirikon saartamat ystävykset joutuvat turhautuneina viettämään päiviä neljän seinän sisällä toistensa musiikkimausta kärsien. Hugo on taiteilija, jolla riittää tarinoita kalastajasuvustaan ja alueen historiasta ja elämänmenosta. Kalastajan elämä Länsivuonossa ei totisesti ole ollut helppoa! Olen matkustellut paljon Pohjois-Norjassa, mutta Lofooteille asti en ole vielä päässyt. Jokohan Hugon perheen majatalo ottaa vieraita vastaan?

Morten A. Strøksnes on yksi tämän vuoden Helsinki Lit -vieraista. Keskustelusta tulee varmasti antoisa ja viihdyttävä, sillä Brage-palkitun Mortenin kanssa Savoy-teatterin lavalla perjantaina 25.5. nähdään Finlandia-palkittu Juha Hurme. Kirjallisuuspalkinnon lisäksi miehillä tuntuu olevan yhteistä omintakeinen tyyli sekoittaa faktaa ja (auto)fiktiota omaääniseksi kokonaisuudeksi. Hurme on itse sanonut Niemi -teoksensa kallistuvan enemmän fiktion puolelle siitäkin syystä, ettei kirjassa ole lähdeviittauksia. Strøksnesin kirjasta lähdeviitteitä taas löytyy peräti 12 sivua. Ehkä saamme Helsinki Litissä kuulla lisää miesten mietteitä faktan ja fiktion häilyvistä rajoista.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 45 – Palkittu tietokirja.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa valitsin kuunneltavan levyn kannen perusteella. Haastekohdalla 22 – Levyn kannessa on sinistä ja valkoista ehkä alunperin haettiin jotain suomalaista, mutta nämä värit sopivat hyvin myös meriteemaan. Chill Colen Ocean Lines -albumin kannessa on sininen meri, jossa on valkoinen hai. Sopii siis erinomaisesti tämän kirjan teemaan. Kaikki haasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Osallistun tällä kirjalla myös Nannan kirjakimaran Kirjoja ulapalta -haasteeseen.

Morten A. Strøknes: Merikirja

Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom fire årstider (2015),
suom. Katriina Huttunen
Gummerus 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjarouvan elämää
Kirjavinkit
Nannan kirjakimara
Reader, why did I marry him?


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

#helsinkilit #helsinkilit2018 #kirjojaulapalta Gummerus helmethaaste meri Merikirja Morten A. Strøksnes tietokirjallisuus


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Meri on minulle tärkeä ja rakas elementti, Varangerin ja Norjan vuonot on tullut kierreltyä ja kalojakin narrailtua. Kiinnostus kirjaa kohtaan oli suuri, ja alku veti mukaansa Moby-Dickin ja Vanhus ja meri -teosten vanaveteen
    Tieto-osio tässä oli laaja ja mukavasti esitetty; merenalaisen maailman monimuotoisuus ja osin tutkimattomuus jaksavat aina vain hämmästyttää.
    Noissa kohdin jäin myös pohtimaan ihmisen tapaa kyllästää meri muovilla ja muilla saasteilla…
    Loppuneljänneksen kohdalla lukeminen takkuuntui ja tiivistäminen olisi hyvinkin ollut teokselle eduksi:)

    1. Ai Takkutukalla takkusi lukeminen? On kyllä ihan totta, että tiivistämisen varaa tässä olisi ollut. Kerronnan rönsyily vähän uuvutti minuakin ja fokus tuntui katoavan aika ajoin.
      Silti enemmän kallistui nautinnon puolelle.

      Meri on myös minulle tärkeä ja Norjan maisemat tuttuja. Siellä on tullut käytyä sekä lapsena että aikuisena. Olen ollut miehen sukellusmatkojen seuralaisena ja myöhemmin on reissattu koko perheen voimin useaan otteeseen. Norja on myös poikani lempimaa, johon hän aina haluaa palata upeiden maisemien vuoksi.

  2. Minun piti kovastikin tämä kirja lukea, mutta se jäi kesken jo alkumetreillä. En oikein osaa suhtautua kovin hyvin siihen, että jos jossain meriemme pohjassa elää eläin, joka on elänyt (hypoteettisesti) jo elämänsä ensi hetkiä meidän uskonpuhdistuksemme aikaan, on ihmisellä jonkinlainen kieroutunut vietty tappaa se. Tai jokin sen lajitovereista.

    Hetken harkitsin, että tämä olisi kirja, jonka pariin saattaisin palata, mutta ehkä luulen, että näistä hienoista sanoistasikin huolimatta tämä ei oikein ole minulle. 🙂 Mutta mukava kuulla, että sinä olet pitänyt!

    1. Ymmärrän hyvin että tuollaisia ajatuksia ja lukemisen esteitä voi tämän kirjan kanssa tulla. Toisaalta se on sääli jos se estää lukemasta, sillä Merikirja mielestäni tarkastelee ihmisen suhdetta mereen ja luontoon hyvin monelta kantilta. Kalastus on tuon seudun tärkein elinkeino, joten se on tietysti yksi tarkastelunäkökulma muiden joukossa.
      Mielestäni kirja nimenomaan herättää pohtimaan sitä miten kohtelemme merta ja sen asukkaita. En halua spoilata kirjaa sinulle tai muille, jotka vielä harkitsevat sen lukemista, mutta ehkä voin sen verran vakuuttaa, että jäähaita ei vahingoitettu 🙂

keyboard_arrow_up