menu Menu
Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Gavalda Anna, Gummerus, Käännöskirjallisuus, Novellit, Ranska 6 kommenttia
Piia Leino: Taivas Edellinen Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani Seuraava

Me emme enää liiemmin nähneet toisiamme, te ja minä, mutta sitten yhtenä iltana te aloititte uudelleen. Törmäsitte meihin porrastasanteella ja kutsuitte meidät elokuviin luoksenne.

O tempora, o mores, tryffeleiden tilalla oli nyt sushia, eikä Julia ollut pukeutunut Givenchyyn, mutta piditte kovasti Pretty Womanista, ja tytöt pitivät siitä yhdessä teidän kanssanne.

Sai alkunsa uusi elokuvakerho: joka toinen lauantai-ilta, jos Louis oli kotona, menimme hänen luokseen. Te esittelitte tytöille Paul Grimaultin, ja he antoivat teille vastalahjaksi Hayao Miyazakin. Te annoitte heille Buster Keatonin, ja he lainasivat teille Buzz Lightyearin. Te tarjositte heille Demyn koko tuotannon ja he vuorostaan teille Ghiblin tuotannon. He kävivät mielellään luonanne. He pitivät sekasotkustanne, kävelykepeistänne, Daumierin maalauksista, paperiveitsistä ja koristelasipalloista. He sanoivat teille: “Miksi ihmeessä säilytät kaikkia näitä sanomalehtiä lattialla?” Ja te vastasitte ääntänne madaltaen: “Koska, uskokaa tai älkää, niiden alla elää pikkuruisia hiiriä…” Ja sen jälkeen tyttöjen oli todella vaikea keskittyä elokuvaan… Todella, todella vaikea… Toisella silmällä he itkivät E.T.:n kohtaloa ja toisella kärkkyivät pienintäkin kahahdusta lattialla lojuvan Le Monden suunnalta.

Olin jotenkin päässyt unohtamaan Anna Gavaldan. Olen lukenut häneltä kaksi romaania, Viiniä keittiössä (2004) ja Kimpassa (2005), ja molemmat kolahtivat silloiseen 20 ja risat -minääni. Gavalda kirjoittaa hurmaavasti mutkikkaista ihmissuhteista ja ranskalaisesta elämänmenosta. Sittemmin en ole jostain syystä tarttunut hänen teoksiinsa, ehkä ne ovat tuntuneet liian kepeiltä nykyiseen kirjamakuuni. Uusi novellikokoelma Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja herätti kuitenkin mielenkiintoni. Halusin testata, mitä kulunut aika (yli 15 vuotta!) on tehnyt Gavaldalle kirjoittajana ja minulle hänen lukijanaan. Testi oli varsin onnistunut. Nämä elämänmakuiset novellit onnistuivat koskettamaan syvemmältä kuin uskalsin “pintanaarmuilta” odottaa.

En syttynyt tosin välittömästi. Avausnovellissa Ritarirakkautta posmotetaan reteästi nuorison puhekielellä ja ensimmäinen v-sana tulee vastaan jo ensimmäisellä sivulla. Mitä Gavaldalle on tapahtunut? Kun pääsen ensijärkytyksestä ohi, alan lämmetä tarinalle. Maahanmuuttajataustainen Lulu on töissä eläinkaupassa ja tietää paikkansa. Kun ystävä raahaa hänet puoliväkisin snobibileisiin, hän ei usko viihtyvänsä saati sulautuvansa joukkoon. Yllättäen hän saakin viettää ihanan illan hurmaavan runoilijapojan kanssa. On myönnettävä, että Gavalda osaa heittäytyä henkilöhahmojensa maailmoihin ja pukea ne sanoiksi todentuntuisesti. Olen suunnitellut lukevani jonkun kirjan ranskaksi tänä vuonna ja vasta tätä kirjoittaessani tajusin, että se olisi voinut olla vaikka tämä. Tosin en ruostuneella ranskalla olisi tavoittanut kaikkia niitä sävyjä, jotka Lotta Toivanen on upeassa suomennoksessa tavoittanut. Olisin varmaan lannistunut jo tässä puhekielisessä aloituksessa, pimppahöylää kun ei taidettu opettaa ranskantunneilla 😉

Seuraavassa novellissa Sotilaanelämää ollaan jo ihan toisenlaisissa tunnelmissa ja alan lämmetä todella. Auto-onnettomuudessa kuolleen miehen leski on käpertynyt suruunsa ja elää eristäytynyttä elämää kahden pienen lapsensa kanssa. Lohtu on alkanut löytyä liian usein pullosta. Kahvilassa hän tutustuu erääseen naiseen ja kutsuu tämän kotiinsa illanviettoon. Illan aikana nämä kaksi kovia kokenutta naista murtavat toistensa panssareita ja avaavat sydämiään. Leski joutuukin yllättäen terapeutin asemaan, kun vieras avautuu ahdingostaan.

Ja kun minä näin, miten liikuttunut, utelias ja tarkkaavainen sinä olit, miten kuuntelit heitä ja painoit mieleesi pehmolelujen, nukkevauvojen, koulukavereitten ja toinen toistaan uskomattomampien Wigglytuffien, Jigglypuffien, Slowpokejen, Psykokwakien ja muiden Pokémonien nimet, silloin minä ymmärsin, että kaipasit kuollaksesi lasta niin kuin minä kaipasin kuollakseni lasillista.

Kokoelman novellit ovat tarinoita tästä ajasta ja elävästä elämästä. Vaikka tarinat onkin maalattu pittoreskin ranskalaisella sävyllä, niihin on helppo samaistua. Pokémonit mainitaan useassa novellissa ja alakoululaisen pojan äitinä löysin paljon muutakin tarttumapintaa. Erityisesti sydämeni sykähti novelleissa Happy Meal ja Minun kestopisteeni. Happy Mealissa mies vie suuresti rakastamansa nuoren naisen tämän pyynnöstä hampurilaisravintolaan, vaikka mielummin tarjoaisi hänelle kulinaristisempia elämyksiä. Novellin loppukeikautus sai hihkumaan ihastuksesta. Minun kestopisteeni taas kertoo perheenisästä, jolla on ihailtavaa psykologista pelisilmää ja riemastuttavan luova ratkaisu kiperään kusaamistilanteeseen.

Novellihaasteessa peukutan hahmoa novellissa Jalkaväensotilas. Novelli kertoo kahden samassa kerroksessa asuvan aikuisen miehen epätavallisesta ystävyydestä. Tarinan kertoja on kiireinen bisnesmies, joka lamaantuu täysin vaimon jättäessä hänet yllättäen. Murtunut mies saa odottamatta tukea hyväntahtoiselta naapuriltaan, jonka kanssa on tähän asti jakanut vain huomaamattomia nyökkäyksiä ja intohimon laadukkaisiin kenkiin. Naapuri, Louis nimeltään, lähes komentaa miehen luokseen syömään, ja pian yhteisestä keittoateriasta ja leffaillasta tulee terapeuttinen rituaali. Ystävällinen Louis jää kuitenkin pienoiseksi mysteeriksi sekä kertojalle että lukijalle. Käy ilmi, että hän on hautonut sisällään sydäntäsärkevää salaisuutta. Tästä novellista tuli mieleen Muriel Barberyn hieno romaani Siilin eleganssi, jossa myös omalaatuiset naapurukset tukevat toisiaan.

Kokoelma sisältää seitsemän novellia, joita kaikkia yhdistää ihmisen haavoittuvuus ja yhteiselon ihanuus ja vaikeus. Novellit sukeltavat syvälle erilaisten ihmisten arkeen ja ajatuksiin ja niiden tahdissa voi sekä nyökytellä tunnistamisen riemusta että pudistella päätään ihmetyksestä omaperäisten ratkaisujen äärellä. Olen iloinen, että löysin takaisin Gavaldan hurmaavaan ja suloisenkirpeään maailmaan.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 22 – Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin, kuten valitsemastani lainauksesta käy ilmi.

Helmet-musahaaste:
Musaahaasteessa kuuntelin ranskalaisen Zazin albumin Paris, jonka sijoitan kohtaan 6 – Jonkin kaupungin inspiroima levy. Kaikki musahaasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Fendre l’armure (2017),
suom. Lotta Toivanen
Gummerus 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjapolkuni
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Mummo matkalla


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

#novellihaaste2 Anna Gavalda Gummerus helmethaaste Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja novellit Pariisi Ranska


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä oli hurmaava. Minuun ei niin kolahtanut tuo Jalkaväensotilas, sillä koin sen aika outona. Minäpuhuja vaikutti hiukan hysteeriseltä 🙂 Luin perään Gavaldan 2009 ilmestyneen novellikokoelman Kunpa joku odottaisi minua jossakin – samaa taattua laatua. Lainaa jos et ole vielä lukenut!

    1. Minä pidin juuri tuosta outoudesta 🙂
      Nyt on niin, etten kuollaksenikaan muista olenko lukenut tuon Kunpa joku odottaisi minua jossakin. Ainakaan omasta hyllystä sitä ei löydy, toisin kuin nuo kaksi mainittua romaania. No, eipä uudelleenlukukaan haittaa. Kiitos vinkistä, novellihaasteeseen voi mielellään lukea lisää Gavaldaa.

  2. Olen joskus yrittänyt lukea Gavaldan kirjaa, mutta se jäi kesken. Nämä novellit tulivat lukuun kirjan rouhean nimen ansiosta. Tykkäsin Lulun tarinasta. Alkuun nuorisopuhe tökki vastaan, mutta minäkin lämpenin tarinalle, ihana Lulu. Parhaalta tuntui Sotilaanelämää novelli. Nuoren lesken tarina oli jotenkin traaginen ja koskettava.

    1. Sotilaanelämää oli myös yksi suosikeistani. Eikös siinä ollut se joku ihana sohvatyynyolento, jonka syliin voi heittäytyä lohtua saamaan? Se oli hurmaava.

  3. Jännä juttu: Gavaldan kirjoista en ole minäkään innostunut, mutta tämän koosteen laaja, inhimillinen aihekirjo sai sukat makkaralle ja hyvän mielen hyrisemään; taitavaa! Omat suosikit olivat näin ex-koiramattena ”Koirani kuolee” , tarkastelun kestävä “Kestopiste” ja ”Happy meal”. Gavaldalla on tarkka ja hyvä silmä. Hänen kerrontansa jättää lukijalle ajatustilaa ja ilmavuutta . Ei pelkkiä pintanaarmuja . Rouheampi käännös alkuperäisestä jotensakin ”Murtunut haarniska” olisi tämän komeuden edessä puolustanut paikkaansa:)

    1. Minustakin alkuperäinen nimi olisi kuvannut kokoelmaa paremmin. Pidin kovasti tuon Koirani kuolee -novellin lopusta. Se oli toivorikas ja armollinen. Muutenkin näissä novelleissa oli toiveikkuutta ja elämäniloa kovista kohtaloista huolimatta.

keyboard_arrow_up