menu Menu
Linda Olsson: Sisar talossani
Gummerus, Käännöskirjallisuus, Olsson Linda, Ruotsi 14/01/2017 2 kommenttia
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät Edellinen Maja Lunde: Mehiläisten historia Seuraava

Kuuntelin omaa ääntäni yhtä keskittyneesti kuin olin kuunnellut Emmaa. Kertomuksemme kulkivat rinta rinnan nyt ensimmäistä kertaa. Tietenkin olin vähitellen ymmärtänyt Emman loputtoman surun. Ja ehkä myös hänen syyllisyydentunteensa. Minä olin ymmärtänyt ne älyllisellä tasolla. Mutta en ollut koskaan ennen tuntenut niitä. En koskaan hänen tunteitaan. Ainoastaan omani. Nyt näin hänet ensimmäisen kerran notkahtelevalla jäällä. Niin pienenä ja yksinäisenä. Pakokauhun vallassa, šokissa. Ja näin myös ensimmäisen kerran itseni tulevan rantaan ja jatkavan ylös lumista rinnettä vilkaisemattakaan taakseni. Miksi en ollut kääntynyt? Varmistanut että he seuraisivat minua? Se ei olisi muuttanut väistämätöntä. Mutta se olisi muuttanut kaiken, mikä tapahtui sen jälkeen. Se olisi tehnyt Emmasta ja minusta toisenlaisia ihmisiä. Se olisi voinut jopa muuttaa meidän elämämme. Mutta minä menin vain menojani.

Linda Olssonin Sisar talossani on kaunis kirja, sekä ulkoa että sisältä. Eevaliina Rusasen suunnittelema kansi on ihastuttava. Kun saa silmänsä irti kansikuvasta, tekstissäkin tekisi mieli viipyillä. Linda Olssonin lempeä ja elämänmakuinen tyyli on aina viehättänyt minua. Olssonin romaanihenkilöt ovat elämän kolhimia, mutta menevät aina kohti valoa. Myös Sisar talossani on sellainen, toivoa antava, kohti valoa kurotteleva. Olsson usein myös sijoittaa rikkinäiset henkilönsä eheytymään johonkin sielua hivelevään paikkaan. Tällä kertaa ollaan meren rannalla Espanjassa, Costa Bravan rannikolla.

Maria odottaa Costa Bravan talossaan sisarpuoltaan kylään levottomissa tunnelmissa. Kaksi vuotta sitten yhteisen äidin muistotilaisuudessa esitetty puolihuolimaton kutsu kaduttaa. Miksi Emman pitää nyt tulla horjuttamaan hänen haurasta tasapainoaan kaikkien näiden vuosien jälkeen. Toisilleen lähes vieraaksi jääneet siskokset kantavat samoja suruja ja syyllisyyttä kykenemättä jakamaan taakkaa keskenään. Vuosikausien puhumattomuus on jättänyt jälkensä. Välttääkseen vaikeita puheenaiheita siskokset tutustuvat nähtävyyksiin, käyvät kävelyillä, istuvat kahviloissa ja nauttivat viinistä ja ilta-auringosta talon terassilla. Muistoja ei vaan pääse pakoon ja sanojen on viimein löydyttävä, päästettävä oma totuus ulos ja kohdattava toisen erilainen totuus.

Siskokset viettävät yhdessä kuusi päivää. Se on paljon enemmän kuin he ovat viettäneet yhdessä siitä asti, kun olivat lapsia. Emma oli vasta kymmenen, kun 16-vuotias Maria lähti pois kotoa, taakseen katsomatta. Maria ei pystynyt kohtaamaan Emmaa, koska Emma oli aina muistutus siitä, mitä Maria oli menettänyt, oman rakkaan kaksoissiskonsa Amandan. Maria ei ole koskaan lämmennyt Emmalle, joka jo syntyessään loi kiilan ennen niin erottamattomien siskosten välille. Maria ei myöskään haluaisi muistaa Emman isää, omaa isäpuoltaan, joka iltaisin teki ällöttäviä vierailuja Marian makuuhuoneeseen. Itsekästä ja levotonta äitiään kumpikaan siskoksista ei muistele suurella lämmöllä.

Yhdessä vietetyt päivät saavat siskokset vähitellen avautumaan ja kurkottamaan toisiaan kohti. Välillä tunteet purkautuvat rajuina ja työntävät toista kauemmas, välillä jaetut kyyneleet tuovat lähemmäs. Molempia yhdistää hiljattain menetetty rakkaus. Sisar talossani tuo kiinnostavasti esiin, miten erilaisia saman katon alla eläneiden muistot ja kokemukset voivat olla, ja miten helppo on pitää kiinni omista uskomuksistaan. Kirja rohkaisee ottamaan varovaisia askelia kohti toista ihmistä, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta. Tarttumaan traumaattisiin kokemuksiin ja katsomaan niitä myös toisen näkökulmasta. Jakamaan yhteisen todellisuuden ja antamaan anteeksi itselle ja toiselle. Tämän hienon ohjeen Maria on saanut edesmenneeltä rakastetultaan, mutta ymmärtää sanoman kunnolla vasta siskonsa kohdatessaan:

Älä kuvittele tietäväsi, mitä ihmiset ajattelevat, Maria. Ihmiset ovat arvoituksia, emmehän usein tiedä edes omia ajatuksiamme. Pyrimme selittämään asioita jälkeenpäin järjellä, teemme uusia tulkintoja. Ymmärrämme asioita väärin. Sorrumme toiveajatteluun. On paljon tärkeämpää yrittää ymmärtää omia ajatuksiaan kuin pohtia, mitä muut mahdollisesti ajattelevat. Ei koskaan vastaa tarkoitustaan istuttaa ajatuksia toisten aivoihin. Antaa muiden pohtia omiaan. On tärkeämpää ymmärtää itseään. Se on ihan tarpeeksi vaikeaa.

Lämmin kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Linda Olsson: Sisar talossani
En syster i mitt hus (2016), suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2017.
Arvostelukappale.

Vaikka kirja sopisi Helmet-haasteen moneenkin kohtaan, se oikea on helppo valita: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

Kirjasta ovat pitäneet myös mm.:
Kirja vieköön!
Leena Lumi

Gummerus Linda Olsson Sisar talossani


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Välillä tuntui että kaikenlaista pohdintaa oli liikaakin. Siskosten erilainen käsitys lapsuutensa todellisuudesta oli hyvin kiinnostavaa. Samoin rohkeus lopultakin kohdata toisensa.

    1. Tämä oli tosiaan pohdiskeleva, jopa Olssonin kirjaksi. Minä pidin myös tuosta kontrastista, jossa myrskyisät tunteet pääsevät valloilleen noin leppoisassa ympäristössä. Paljon omissa valmennuksissani käsittelemme tuota ajatusharhaa, jossa oma näkökulma on se ainoa oikea. Puhuminen kannattaa aina 🙂

keyboard_arrow_up