‘Darling, now listen. You know about me being beautiful?’ ‘You’re all right.’ ‘No, Rudolph, please say I’m beautiful; it’s part of the thing.’ ‘I suppose you’re going to tell me you’re a beautiful female spy?’ ‘In a way, I was.’ ‘Yes, I’m quite sure you were. And that you have a Chief, but you don’t […]

Broadcasting House was in fact dedicated to the strangest project of the war, or of any war, that is, telling the truth. Without prompting, the BBC had decided that truth was more important than consolation, and, in the long run, would be more effective. And yet there was no guarantee of this. Truth ensures trust, […]

Me emme tahdo enää punastua emmekä vapista, me tahdomme tottua solvauksiin, haavoittaviin sanoihin.Istuudumme vastakkain keittiön pöydän ääreen ja toisiamme silmiin katsoen me lausumme yhä hirveimpiä sanoja. Toinen:– Paskapää! Persläpi! Toinen:– Mulkku! Kusipää! Näin me jatkamme, kunnes sanat eivät enää yllä aivoihimme, eivät edes korviimme.Harjoittelemme tähän tapaan noin puoli tuntia joka päivä, sitten lähdemme kaupungille kävelemään.Järjestämme […]

I’m sure Michk’ heard the quick tap of the woman’s fingers on her keyboard. ‘I have the name of a Miss Marie Chapier. Shall I call her?’‘I don’t know…’‘Is she your daughter?’‘No.’‘Do you want me to call her?’‘Yes, please. Tell her I didn’t want to … truffle her, but it’s because I’m losing something, something […]

Following the meal, the group usually moved to the small Tapestry Room to discuss the latest news: the bombing of Pearl Harbor, Virginia Woolf’s suicide, Nancy’s brother-in-law who was missing in action. After thoroughly covering the topics of the day, they’d turn to savagely reviewing books and friends. The nights ended with Eddy and Helen […]

Boud and I both avoided the company of the Grown-Ups at this time as much as we could. At Swinbrook, we lived in the DFD except for meal-times. We divided it down the middle, and Boud decorated her side with Fascist insignia of all kinds – the Italian ‘fasces’, a bundle of sticks bound with […]

Sinun suudelmasi pamppaili kämmenselälläni hullun rohkeana ja täysin suojattomana, kuin pikkulinnun sydän. Sitten kellon viisarit ilmoittivat että oli iltapäivä ja ihmisiä alkoi lapata sisään. Ovi avautui ja sulkeutui ja avautui ja sulkeutui, ja kaikilla oli nälkä ja jano ja tarve kuunnella radiota. Äiti heräsi kuin unesta ja minä samoin, onko ruoka valmista, mitä peitot tekevät […]

Molly is the gravedigger girl. She’s heard people in town call her that. Poor little gravedigger girl. Mad little gravedigger girl. She leans on her shovel. It has a wooden handle as long as she is tall, with a wide dirt-stained sheet-steel blade with teeth on its sides for root cutting. Molly has given the […]

Paloviita peruutti hämillään käytävään. Hänen sydämensä takoi edelleen kovaa, ja hänen oli tunnustettava itselleen, että oli ollut hetken peloissaan. Hän ei tiennyt, oliko pelännyt vanhuksen kuolevan silmiensä edessä vai sitä pohjatonta kauhua, joka oli täyttänyt koko huoneen. Hän yritti analysoida keskustelua, muttei saanut koottua siitä mitään järjellistä ketjua, paitsi sen, että jollain tavalla vanhus oli […]

Bigga-Marja ja Piera alkoivat käydä keskustelua saameksi. Olavi hautautui mukiinsa. Hän huokaisi ja hieroi silmiään. Olisi vain ajan kysymys, milloin Inkeri pääsisi Koskelan kanssa juttusille. Olavi tiesi, että Koskela oli järkevä ja älykäs mies, mutta saattoiko hän olla varma, että tämä ei mainitsisi hänen nimeään? Koskela saattaisi möläyttää jotain pientä, merkityksetöntä, mutta sellaista, mistä Inkeri […]

This is how the ambush begins: with the slow rise of a monarch’s shadow from a tall mountain peak. With the emperor’s faint image caught in the whir and snap of a camera, reflected in the glint of a lens to ricochet against fog and hill. As Kidane’s army, new recruits and seasoned fighters, prepares […]

Today language abandoned me. I could not find the word for a simple object – a commonplace familiar furnishing. For an instant, I stared into a void. Language tethers us to the world; without it we spin like atoms. Later, I made an inventory of the room – a naming of parts: bed, chair, table, […]

When the roses bloomed, the garden was a sea of silver. Before Ava knew it, summer would be gone. This is the way time moved in the human world. Slowly at first, and then much too fast. The heron still nested on the rooftop, but she knew that in a few months’ time he would […]

Jos pidin silmäni kiinni, ruokalan äänet kuulostivat suorastaan miellyttäviltä. Haarukoiden kilinä lautasilla, kaadetun veden lorina, lasien tömähdykset puupöytää vasten, suiden maiskutukset, askelten kopina lattialla, äänten sorina ja lintujen laulu ja koirien haukunta, avoimista ikkunoista kantautuva traktorin pärinä. Se vaikutti kaikin puolin seuralliselta; ihmisen tarpeessa syödä henkensä pitimiksi on jotakin hellyttävää. Mutta kun avasin silmät ja […]

Olin ilmassa eikä ylläni ollut muuta kuin sininen taivas, maata en voinut nähdä lainkaan, ei ollut koulua eikä opettajia eikä vodia huutavaa miestä, ei pahaa leipää eikä vetoisia lattioita. En painanut mitään eikä koneenikaan painanut ja ajattelin, että voisin lentää Jannen luo New Yorkiin, väistää soihtunaisen piikkikruunun, laskeutua jollekin kadulle ja ihmiset hurraisivat ja heittäisivät […]

When one of the ships moved purposefully towards the quay, our spirits rose immediately; this manoeuvre was clearly the precursor of the promised evacuation and no one regretted having to leave. The crowd was getting impatient, and there were loud cheers and cries of “Let’s go!” When the gangplank was dropped, there was a strange […]

Eräänä kylmänä lauantai-iltana maaliskuussa istun yksin navetassa ja yritän luoda silmieni eteen kuvaa äidistä. Hänen tukkansa, yhtä tumma kuin minun, roikkuu hänen kasvoillaan kun hän soittaa pianoa. En onnistu näkemään hänen kasvojaan. Vain tukan. Silitän kädelläni omaa tukkaani ja toivon että hänen tuntuisi samalta. Karhea tukka, paksuja hiuksia, hiuksia jotka eivät tahdo pysyä letillä, sillä […]

“Every woman who enters the sea carries a coffin on her back,” she warned the gathering. “In this world, in the undersea world, we tow the burdens of a hard life. We are crossing between life and death every day.” These traditional words were often repeated on Jeju, but we all nodded soberly as though […]

Kuinka selittää taidetta kuolleelle jänikselle. “Selitän taidetta kuolleelle jänikselle, koska ei huvita selittää ihmisille.” Klaus ja Paul tiirikoivat itsensä galleria Schmelaan ja ripottelevat joka puolelle mikrofoneja. Pistorasioihin, katkaisimiin, lamppuihin. He irrottavat listoja ja kätkevät piuhoja. He poraavat reikiä seiniin. He siivoavat jälkensä maalin ja kipsin avulla. Esitys taltioidaan kolmella kameralla, joista kaksi on avoimesti esillä […]

After twenty minutes of waiting as instructed – in an unforgiving wind – a Bedford bus pulled up in front of Juliet. It was a single-decker and on its side it announced ‘Highland Tours’ and Juliet thought, crumbs – were they going to Scotland and shouldn’t someone have told her so she could have packed […]

Ainoa mitä täällä kuulee on minun lukemiseni ääni. Tuntuu kummalliselta kuulla ja tuntea millainen ääni tästä kehosta lähtee. Ei se ole minun ääneni – ei minulla ole ääntä – eikä se ole kuolleen tytönkään ääni. Se on jonkun ihan muun ääni. Ehkä joku kuolleista on sittenkin päässyt minun sisääni ja puhuu tällä keholla. Tai sitten […]

Yleisö alkoi taputtaa vimmatusti käsiään. Ingria niiasi ja käveli kuin huumeessa sisar Elkeä kohti, joka odotti kahden ilmeettömän sotilaan välissä. Silloin Ingria muisti Hadarin, tytön, jonka vanhemmat olivat vieneet maasta, Kanadaan asti. Miten onnekas tämä oli ollut. Musiikin alettua rehtori Bauer tuli heidän luokseen. “Sehän meni hyvin”, Bauer sanoi. “Minä haluan kotiin”, Ingria kuiskasi tuskin […]

At last they set down the chair near the water. Panting from the walk, Anna leaned her head against her sister’s and watched a long wave form, stretching until it achieved translucence, then somersaulting forward and collapsing into creamy suds that eked toward them over the sand, nearly touching the wheels of Lydia’s chair. Then […]

Olin niin heikko, aliravittu ja huonosti nukkunut, ettei minusta ollut kummoiseksikaan avuksi natsien sotaponnisteluissa, mutta Schindler ei tuntunut välittävän siitä. Eräänä iltana hän pysähtyi työkoneelleni ja katseli minua, kun seisoin puulaatikollani valmistamassa koteloa. “Kuinka monta tuollaista olet tehnyt tänä iltana?” hän kysyi. “Tusinan verran”, kehuin. Schindler hymyili ja jatkoi matkaansa, mutta huomasin, että hän sitä […]

“Onko nyt turvallista olla elossa?” hän kuiskasi. Kirosin häntä, kun hän nosti päänsä lumesta. Mitä jos joku katsoi taakseen ja näki? “Kukaan ei katso taakseen.” Hän naurahti katkerasti. “Kaikki maailmassa jättävät katsomatta taakseen. Ja jos katsovatkin, he luultavasti sanovat, ettei tätä koskaan todella tapahtunut.” Nyt ei ole vuorossa kevyttä lomaviihdettä, tosin blogiani seuraavat ja minua […]

Ehkä me nukuimme satunnaisesti päiviä, viikkoja tai kuukausia, aivan kuten arvelimme Jumalankin nukkuvan. Hän nuokkui kirsikkapuussaan kukkien, marjojen tai lumisten oksien suojissa, laskeutui toisinaan alas keskuuteemme, kulki uupuneena pääkadulla, sivukujilla ja metsäpoluilla, kellareissa ja vinteillä, ojensi meille kohmeisia kirsikoita, mutta kaikki katsoivat muualle, sillä olimme alkaneet ottaa Hänestä oppia, tosin harva enää jakoi omista kirsikoistaan […]

Ovensuussa Alistair empi. “Olisi yksi asia.” “Niin?” Lääkäri selaili pöydällään lojuvia papereita, etsi seuraavan tulijan tietoja. “Muutama kaveri, jonka kanssa ystävystyin… no, he eivät selvinneet Ranskasta kotiin. Ja nyt… nyt taidan pysytellä aika lailla omissa oloissani.” “Niin pitääkin”, lääkäri sanoi. “Odottakaa vain rauhassa, kunnes piristytte.” Alistair kuitenkin empi yhä ja pohti, voisiko asian ilmaista paremmin. […]

He lähtivät Royal Albert Hallista ja kävelivät lenseään iltaan. He olivat pitkään hiljaa hämärän tihetessä ympärillä. “Ylimaallista”, Ursula rikkoi viimein hiljaisuuden. “Maailmassa on kipinä jumalallisuutta – ei Jumalaa, Jumalaa ei enää tarvita, mutta jotakin. Onko se rakkautta? Ei typerää romanttista rakkautta vaan jotakin suurempaa…” “Ehkä se on sitä, mille meillä ei ole nimeä”, Teddy sanoi. […]

Loppuviikosta kävin orpokodissa, lastensairaalassa, pidin esityksiä soppajonoissa ja kadunkulmissa. Ellie, nuket ja lapset estivät minua vajoamasta epätoivoon, ja olin siitä kiitollinen. Kuukausia kului saman päiväohjelman toistuessa. Sitten, keskikesällä, yllämme häälyvä pahuuden varjo päästi valloilleen kaikki voimansa. Mikään määrä holokaustista kertovia kirjoja ei riitä ymmärtämään, miten sellaista on ikinä voinut tapahtua ja vielä niin vähän aikaa sitten. […]