iStockPhoto
Unsplash.com
© Kirjaluotsi 2018
Minä en ole pystynyt suhtautumaan kaikkiin taideteoksiin viileän ammattimaisella otteella, en läheskään. Joskus trauma maalaa teoksen synnyttämän kokemuksen ja tunnevyyhdin alusta loppuun. Joitain teoksia pelkää etukäteen, joskus syystä, usein myös syyttä. Samalla kun välttelen kipeisiin kokemuksiin osuvaa kirjallisuutta jo esittelytekstien perusteella, se myös kiinnostaa – säästelen sitä “parempiin päiviin” eli aikaan, jolloin olen henkisesti niin […]
After all, were we not ọgbanje? It was an insult to be subject to the decisions made around what was just a vessel. To be carried away like cargo, to be deposited in the land of the corrupters, inside this child simmering with emotions, searching for us because she was uprooted and alone, and we, […]
Nick ja minä olimme tavanneet viikon aikana pari kertaa, aina silloin kun Bobbi oli ollut luennoilla. Nick toi käydessään pieniä tuliaisia. Yhtenä päivänä hän toi jäätelöä ja keskiviikkona rasiallisen donitseja O’Connell Streetin kojusta. Donitsit olivat vielä lämpimiä kun hän tuli, ja söimme ne kahvin kanssa ja juttelimme. Hän kysyi, olinko ollut paljon yhteydessä isääni viime […]
Minä rakastin runoilijoitani ja romantikkojani, koska heidän avullaan sieluni autiomaan hiekkaan piirtyi kuvioita. Heidän jalanjälkensä näkyivät edelläni sannassa, josta kuuma aavikkotuuli pyyhkisi ne näkymättömiin, kuin veteen kirjoitetut nimet. Shelley oli minulle läheisin juuri siksi, että tiesin hänen kulkeneen samassa autiomaassa, pelänneen omaa yksinäisyyttään ja yrittäneen kaikin keinoin välttää kohtaamasta sitä. Shelleyllä oli vaimo vierellään aina […]
Kuinka selittää taidetta kuolleelle jänikselle. “Selitän taidetta kuolleelle jänikselle, koska ei huvita selittää ihmisille.” Klaus ja Paul tiirikoivat itsensä galleria Schmelaan ja ripottelevat joka puolelle mikrofoneja. Pistorasioihin, katkaisimiin, lamppuihin. He irrottavat listoja ja kätkevät piuhoja. He poraavat reikiä seiniin. He siivoavat jälkensä maalin ja kipsin avulla. Esitys taltioidaan kolmella kameralla, joista kaksi on avoimesti esillä […]
Else piti Ingan sanoja kielensä alla kuin sokeripalaa ja antoi sulaa sinne, ahnehti niitä nälkäisenä, kuin olisi kuollut ilman niitä. Ennen Ingaa roikkui hänen kielensä menneisyyden helmoissa. Hänen kielensä oli täynnä jälkiä, sanojen sammioita, joista osa oli märkiviä rakkuloita, osa kielen poikki risteileviä arpia, joista piirtyi kotiin vievä kartta. Isän sanat olivat hänen kielessään kuin […]
Omien vanhempien kuolevaisuuden tajuaminen johtaa väistämättä ajatuksiin omasta kuolevaisuudesta. Ihminen on – toisin kuin muut eläimet – tietoinen heikkoudestaan, lähestyvästä kuolemastaan. Psykologisia ja kulttuurisia puolustusmekanismeja on paljon, mutta ne eivät koskaan riitä. Siksi isän heikkous sairaalassa tuntuu niin pelottavalta, niin musertavalta. Tajuan ettei keisarilla ole vaatteita – eikä minullakaan. Vahvuutta ihaillaan, koska vahvuus tarkoittaa elämää, […]
Kahvilasta menimme myymälän puolelle selaamaan kirjoja, joita minua sinnikkäämmät ihmiset olivat saaneet aikaan. Akateemisen kirjakaupan self help -osasto oli laajentunut viime käyntini jälkeen. “Olisi kiva tietää, kuinka sekaisin nämäkin kirjailijat ovat”, Samuli sanoi. Luin kirjojen takakansia. Niissä kerrottiin, että kirjat opettaisivat lukijaa olemaan armollinen itselleen, vaalimaan omaa naiseuttaan ja sanomaan ei. Samuli nosti hyllystä Tommy […]
Äidin vaivannäkö hänen poikansa Ikennan pelastamiseksi meni kuitenkin hukkaan, sillä ennustus riehui kuin raivostunut peto ja tuhosi julmasti Ikennan mielen. Hän repi tauluja alas, potki aitoja, tyhjensi kaappeja ja kaatoi pöytiä, kunnes kaikki hänelle tuttu, kaikki mitä hän oli tai mikä kuului hänelle, oli kaaoksen vallassa. Pelko Abulun ennustamasta kuolemasta yltyi kouriintuntuvaksi, siitä tuli häkki, […]
Naistenviikkohaaste päättyy tänään. Nimipäiväänsä juhlivat tänään Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja. Tänään saan myös itse juhlia nimipäivääni. Päivän kirjasta löytyy myös kaimani, päähenkilön sisar Tiina. Vuorossa siis Jarkko Volasen esikoisromaani Hiekankantajat. Hiekkapoukamaa rajaavissa kallioissa on kohta, jossa Aurasta tulee lähes näkymätön. Se on salainen paikka. Sen huomaa vain yläpuolelta, ilmasta käsin. Aura seisoo […]
Poika hyppäsi alas halkopinolta ja juoksi Pobedaa vastaan. Hän näki tuulilasin läpi tutun sedän leveän hymyn. Pobeda pysähtyi, ovi avautui ja mies ojensi kätensä, että poika voisi tehdä pantterinhyppynsä nahkaistuimelle. Autosta paiskautui vastaan sama tuttu haju. Siellä oli hyvä ja lämmin olla. “Kiva tavata taas, linjurinkuljettaja!” setä sanoi leppoisasti. “Käännäpä tästä.” Poika ojensi kätensä ja […]
Menimme erääseen ketjuun kuuluvaan kahvilaan – olin nähnyt muita samanlaisia ympäri kaupunkia. Jonotimme tiskille, ja tilasin vuorollani ison suklaacappuccinon ja siihen kaksinkertaisen annoksen kermaa ja hasselpähkinäsiirappia. Tiskin takana seisova nuori mies kysyi nimeäni. “Mihin sinä tarvitset sitä?” kysyin äimistyneenä. “Kirjoitan sen pahvimukiin, etteivät juomat mene sekaisin”, nuorukainen vastasi. Naurettavaa. “Toistaiseksi en ole kuullut kenenkään tekevän […]
Päätin antaa itselleni vielä hetken aikaa toipua ja lähetin LinkedInistä viestin muutaman suorahakutoimiston headhunterille. En ollut koskaan saanut puhelua headhunterilta, mutta ei ollut epäilystäkään, etteikö hyvin hoidettu sisäinen tarkastus Venäjällä veisi minua oikeaan suuntaan. LinkedIn oli jatkuvasti auki omalla välilehdellään, jotta pääsin välittömästi tarkastamaan, kuka oli vieraillut profiilissani ja minkälaisia mielenkiintoisia positioita maailmalla oli tarjolla. […]
Olipa kerran lintu, joka toimi lastenvahtina, kutsukaamme sitä Varikseksi. Se oli lukenut liikaa venäläisiä satuja (miten laiska poika paloi, miten Baba Jaga ulvoi, miten kunnon prinssi voitti), mutta oli silti virallisesti hyväksytty, ansioitunut hoitaja, jota lontoolaisvanhemmat kovasti arvostivat ja joka oli perjantai-iltaisin hyvin kysytty. Sen lehtikioskimainoksessa luki: “Pikkuväen arkeen – ennen ja jälkeen!” Televisio suljettiin, […]
En muistaisi äitiä tuollaisena. Savinen ihminen. Valettu arkunkokoiseen muottiin. Kasvot murenisivat heti, kun kansi vedettäisiin kiinni. Muistaisin hänet luultavasti vähän yli kolmekymmenvuotiaana kuten tähänkin asti. En muistanut hänen vanhentuneen, se oli tullut aina yllätyksenä kun tapasimme. Muistin hänet jostain syystä sellaisena kuin hän oli ollut viisikymmentäluvulla. Silloin kun itse olin yhden- tai kahdentoista tienoilla. Kun […]
Yöllä Anna heräsi kauhuissaan. Rouva Kuronen kuorsasi viereisellä sängyllä, eikä Anna käsittänyt miksi hänen ei annettu nukkua rauhassa omassa kodissaan. Kuka tuon Kurosenkin oli tänne siirtänyt? Hän otti kellon yöpöydältä, mutta se oli taas rikki. Anna ravisti kelloa ja etsi sitten laatikosta muita kelloja. Varmasti hänellä oli rannekello. Ei kai täällä käynyt varkaita? Millainen se […]
Valas muuttaa kaksi asiaa Popescujen perheessä. Ensinnäkin veljekset ymmärtävät, että on olemassa toinen maailma heidän maailmansa ulkopuolella, ja sinne he aikovat päästä. Mutta koska vuonna 1964 he ovat vasta lapsia, lähtö on vain epämääräisiä kuvia heidän mielessään. Toiseksi Susi alkaa rakentaa taloa. Talon rakentaminen on häilynyt lupauksena hänen avioliittonsa horisontissa. Vanhan appelsiininkeltaisen talon seinät natisevat […]
Elin rakastavassa yhteisössä, vanhempieni ja kolmen siskoni kanssa. Tiesin olevani turvassa, tiesin että meillä oli totuus, tiesin kuuluvani suureen joukkoon, valittuun kansaan, ettemme olleet osa tätä maailmaa. Minulla oli käynyt tuuri, kun olin syntynyt totuuden tuntevaan perheeseen. Tiesin, että aina olisi olemassa joku, joka rakasti minua, mutta arvelin, että voisi olla vaikeaa löytää ketään, joka […]
“It’s hard. It’s really, really hard.” Why didn’t she have more words? She thought of the Nothing. The ghost girl’s orange teeth. She thought of doors slammed. The bright blur of her mother’s cooking in a trashcan now long since rotted in some suburb. She thought of the flashes of something bigger and brighter than […]
Ajatusten vedenjakaja kulkee tässä kohden. Jos aika olisi pysähtynyt tähän hetkeen, kesäflunssan yllättämä Chang olisi jäänyt makaamaan lauttasaarelaiseen vuokrakaksioon ja minä olisin pysähtynyt tutkimaan maailmaa laboratoriooni. Avasin hanan. Kylmä vesi virtasi posliinilavuaariin ja aika kulki eteenpäin. Me emme voineet jäädä roikkumaan jonnekin vältilaan, eteiseen, oli mentävä eteenpäin ajassa ja ajatuksissa. Mikseivät verisuonet kasvaneet verkkokalvoilla useista […]
Kun Viaporia lähestyi päivänvalossa, jo kaukaa mereltä tulijaa tervehti saaren päällä leijaileva pölypilvi. Tuulella ja sateellakaan pöly ei laskeutunut ennen kuin vasta iltamyöhällä, töiden päätyttyä siltä päivältä. Pilvessä velloi saarille laivattua täyttömaata ja räjäytysten savua, se oli loputtomien ruokanuotioiden käryä ja partaisissa suupielissä roikkuvien piipunnysien katkua. Siihen yhtyivät myös sepänpajojen huurut ja veneiden tervauksen ja […]
Malla käy pitkäkseen varvikkoon. Kaskipellon laitaan on vain muutama metri, ja puolukoiden ja mustikoiden lehdet ovat kärventyneet tulen hehkussa. Hän painaa posken varpujen sekaan, haistelee mietoa käryä ja mittailee pohjatonta taivasta, metsänharjaa ja kaskea. Hän yrittää kuvitella näkymään karhunkin, ja hyvin se siihen sopii, ruskea kyttyräselkä rukiinhujoppien sekaan. Hetken siristeltyään hän näkee karhun oikeastikin, samaan […]
Tässä on kirja, jonka lukemista vähän pelkäsin. Kun esikoiskirjailija rinnastetaan sellaisiin nimiin kuin Jonathan Franzen, Donna Tartt ja John Irving, ja joista jälkimmäinen vertaa kirjailijaa Dickensiin ja hehkuttaa “huikeuden mestariksi” ja “parhaaksi uudeksi yhdysvaltalaiseksi romaanikirjailijaksi”, odotukset nousevat aika korkealle. Ja kun odotukset nousevat (liian) korkealle, pettymys voi olla kolossaalinen. Mutta kun sain sähköpostin, jossa kysyttiin […]
Rhea ja Raine olivat pitkästä aikaa Korkeavuorenkadulla. On monta Elleniä. Eilen vieressäni istui se Ellen, jota eniten rakastan. Hän antoi itsestään, ojensi Rhealle lahjoja sanoillaan. Hiuksesi ovat upeat. Olen niin onnellinen siitä, että sait työpaikan. Tulen kanssasi kauppoihin. Sinun värisi ovat ruiskukan sininen ja vahva pinkki, etsimme juuri oikeat sävyt. Kun he olivat lähteneet, lojuimme […]
Ehkä joku muukin tietää, että pystyn tuntemaan huonot tuulet. Tällä kertaa kylmät väreet hytisyttivät häntä sisältäpäin. Toinen asia, jota hän pelkäsi, oli se, että ovaalinmuotoinen kivi katoaisi. Aleia noukki aarteensa esiin. Jopa hämärässä se näytti hehkuvan kuin himmeä lyhty. Jälleen hän yritti muistella, mitä kivi hänelle merkitsi ja miksi se lipesi hänen mielestään aina niin […]
Later, when they look back on this last evening, the family will remember almost nothing. So many things will be pared away by the sadness to come. Nath, flushed with excitement, chattered through dinner, but none of them – including him – will remember this unusual volubility, or a single word he said. They will […]
Ilta heittää värejään kadulle, siirtomaatalojen keltaisiin ja valkoisiin seiniin ja puisten parvekkeiden koristeleikkauksiin. Laiha hevonen laukkaa ylös katua. Kärryillä istuvan pojan nauru räiskyy hetken kiviseinissä. Papaijan värisestä seinästä avautuu puinen ikkunaluukku josta nutturapäinen vanhus kaataa kadulle vettä. Kävelen hitaasti, tällään jalkojani mukulakivien sileille pinnoille. Quevedo-virran aukiolla lyhdyt ovat syttyneet ja väkeä kerääntyy tarinankertojien ympärille. Lettejä […]
Jonakin hetkenä minä menin rikki. Tajuan sen paljon myöhemmin, mutten pysty tavoittamaan hetkeä, jolloin särö syntyi. Halkeama, jota ei korjaa mikään, ei aika, ei rakkaus, ei kolmevuotinen psykoanalyyttinen yksilöterapia. Halkeamasta irtoaa pieniä, karheita murusia sielun pohjalle. Siellä ne liikkuvat minun mukanani, raapien hiljaa tai helisten kuin päältä ehjä hehkulamppu. Se särö tekee minusta minut. Se […]
But surely we all carried some little piece of each other inside of us. So what did it matter, whether the memories belonging to her boy existed inside this other one? Why were we all hoarding love, stockpiling it, when it was all around us, moving in and out of us like the air, if […]
We carry our families like anchors, rooting us in storms, making sure we never drift from where and who we are. We carry our families within us the way we carry our breath underwater, keeping us afloat, keeping us alive. I’ve been lifting anchors since I was eighteen. I’ve been holding my breath since before […]
Otto alkoi kirje, jonka Etta oli kirjoittanut sinisellä musteella. Olen lähtenyt. En ole koskaan nähnyt merta, joten menen sen rantaan. Älä ole huolissasi, jätin auton sinulle. Voin kävellä. Yritän muistaa tulla takaisin. Sinun (ikuisesti) Ettasi. Näin alkaa Emma Hooperin valloittava esikoisromaani Etta ja Otto ja Russell ja James. Etta on 82-vuotias entinen kyläkoulun opettaja kanadalaiselta […]
Edellinen sivu Seuraava sivu