Poika hyppäsi alas halkopinolta ja juoksi Pobedaa vastaan. Hän näki tuulilasin läpi tutun sedän leveän hymyn. Pobeda pysähtyi, ovi avautui ja mies ojensi kätensä, että poika voisi tehdä pantterinhyppynsä nahkaistuimelle. Autosta paiskautui vastaan sama tuttu haju.

Siellä oli hyvä ja lämmin olla.

“Kiva tavata taas, linjurinkuljettaja!” setä sanoi leppoisasti. “Käännäpä tästä.”

Poika ojensi kätensä ja väänsi nappia. Radio alkoi soida. Se kuulosti niin hyvältä ja täytti koko sisätilan toisin kuin rätisevä radio kotona.

“Nyt kuulemme työkansan kulttuuritalon solistin Veera Nelusin laulamana suosikkisävelmän”, radiokuuluttajan reipas ääni ilmoitti. Joku täti lauloi kauniilla korkealla äänellä Ain’ laulain työtäs’ tee.

Poika katsoi ylpeänä myhäilevää setää. He huojuttivat yhdessä päätään musiikin tahdissa.

Ikkunan takaa ajoi ohi tumma kuorma-auto. Miehen katse kiinnittyi siihen. Poikakin seurasi nyt isoa autoa, joka pysähtyi heidän talonsa eteen. Siitä hyppäsi ulos nahkapusakkaisia miehiä, jotka juoksivat pojan kotiovea kohti.

Mies kumartui liki poikaa, veto tämän lähemmäksi itseään ja sanoi: “Nyt tehdään pieni koeajo. Ota kiinni ratista. Sinä ohjaat.”

Vielä riittää joitakin lukemattomia Helsinki Lit -vieraiden kirjoja, mutta tämä saakoon olla viimeinen tällä erää. Kaikki lukemani tämän vuoden Helsinki Lit-kirjat löytyvät täältä: Helsinki Lit 2018. Ilmar Taskan Pobeda 1946 on keikkunut lukulistallani viime syksystä saakka. Olin kuuntelemassa Taskaa sekä Turun että Helsingin Kirjamessuilla ja molemmilla kerroilla vaikutuin miehen karismasta ja tarinasta. Pobeda 1946 julkaistiin äänikirjana sopivasti Helsinki Litin alla, joten nyt oli viimein korkea aika tutustua tähän naapurimaamme lähihistoriaa valottavaan romaaniin. Elokuvallisen kerrontansa vuoksi kirja toimi loistavasti äänikirjana ja Jukka Pitkäsen lukemista kuunteli mielellään. Kun juuri äänikirjan aloitettuani vielä satuin näkemään museokilvillä varustetun ihka oikean Pobedan parkissa lähikadulla, oli kokonaisvaltainen elämys täydellinen.

Tallinna vuonna 1946. Poika leikkii kotipihallaan linjurikuskia, kun upea kermanvalkea Pobeda ajaa kotikatua ja pysähtyy kuin ihmeestä juuri hänen kohdallaan. Hymyilevä Pobeda-setä on niin ystävällinen, että poika unohtaa äidin kiellot vieraille puhumisesta. Setä on niin paljon hauskempi ja iloisempi kuin kodin pimeydessä piilotteleva isä – vie ajelullekin hienolla autollaan ja päästää ratin taakse! Ajelun aikana isä on kadonnut kotoa, mutta onneksi Pobeda-setä osaa lohduttaa itkevää äitiä. Kohta äiti raahaa pojan Johanna-tädin luo ja katoaa sitten itsekin. Poika ei millään jaksaisi odotella ikävystyttävän tädin luona, eihän Pobeda-setä edes tiedä missä hän on. On päästävä taas ajelulle ja Pobeda-setään voi ainakin luottaa, voihan?

Johanna taas on itsenäinen virolaisnainen, oopperadiiva ja laululintunen, jolle neuvostoaika näyttäytyy myös kulttuurin romahtamisena – onhan Estonia-teatterikin tuhottu pommituksessa. Menestyneenä oopperalaulajana Johanna saa toki erivapauksia, haluavathan neuvostoupseeritkin nauttia taiteesta ja kulttuurista. Tosin Madama Butterfly ja Carmen on vaihdettava ikävystyttävään Tatjanaan. Erivapaudet eivät kuitenkaan ulotu kaikkialle ja Johanna joutuu katsomaan sivusta, kun hänen pieneen kotiinsa majoitetaan perhe Keski-Aasiasta. Suhde BBC:n toimittajaan Alaniin avaa Johannalle ikkunan rautaesiripun toiselle puolelle, mutta koituuko rakkaus kansanviholliseen pelastukseksi vai tuhoksi? Johanna ja Alan ovat muuten romaanin harvoja nimettyjä henkilöitä. Helsinki Litissä Taska kertoi tarkoituksella jättäneensä henkilöt nimeämättä korostaakseen, että neuvostokoneiston jauhaessa kuka tahansa oli vaihdettavissa toiseen – myös Pobeda-sedät.

Taska kirjoittaa mukaansatempaavasti ja jokainen luku on kuin elokuvan kohtaus. Jännitteensä hienosti säilyttävästä kerronnasta todella huomaa, että Taska on tehnyt pitkän uran elokuvien parissa. Johannan ja Alanin rakkaustarina ja Pobeda-sedän pahiksen rooli tuntuivat paikoitellen kliseisiltä, mutta pojan kohtaloa sai jännittää tosissaan. Ensi alkuun pidin poikaa epäuskottavana ja turhan sinisilmäisenä. Hän tuntuu suhtautuvan kaikkeen samalla uteliaalla innolla ja reippaudella eikä vaikuta epäilevän mitään tai ketään. Kuultuani nyt jo kolmannen kerran Taskan omakohtaisia tarinoita, pystyn hyvin uskomaan, että juuri noin on neuvosto-Virossa lapsi asioihin suhtautunut. Taska on eittämättä kirjoittanut poikaan myös paljon itseään. Helsinki Litissä hän kuvasi kiehtovasti, miten etenkin lapset elivät jakaantuneessa todellisuudessa, jossa kodin seinien sisällä oli täysin eri maailma kuin seinien ulkopuolella. Näitä kahta maailmaa ei missään nimessä saanut sekoittaa. Monien totuuksien maailmassa voi hyvinkin käydä niin, että aikuinen ei luota kehenkään mutta lapsi luottaakin ihan kaikkiin ja kaikkeen eikä näe siinä mitään ristiriitaa. Elämä on seikkailu, johon ajetaan vaikka upealla Pobedalla tai jännittävällä junalla. Siksi lapsen näkökulma onkin tässä romaanissa niin sydäntäsärkevä. Siinä missä lapsi näkee seikkailun, lukija näkee vaaran, mutta ei pysty tekemään mitään.

Toivon, että tämä romaani tavoittaa mahdollisimman laajan yleisön. Pobeda 1946 valottaa koskettavasti ja trillerimäisellä sykkeellä naapurimaamme traagista lähihistoriaa ja ihmisten arkea neuvostovallan aikana. Jos haluat juhlia ja kunnioittaa naapurimme satavuotisjuhlaa, lue tai kuuntele tämä unohtumaton tarina. Jos et päässyt paikan päälle Helsinki Litiin, kannattaa myös katsoa Ilmar Taskan ja Sofi Oksasen sydämellinen keskustelu Yle Areenasta.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 8 – Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin Luc Robertin ja Viron Kansallisoopperan kuoron ja sinfoniaorkesterin levytyksen La donna è mobile: Famous Tenor Arias by Verdi vuodelta 2017. Sijoitan albumin haastekohtaan 34 – Kuoromusiikkia. Kaikki haasteeseen kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Osallistun tällä romaanilla myös Ompun Rakas Viro-haasteeseen.

Ilmar Taska: Pobeda 1946Ilmar Taska: Pobeda 1946
Pobeda 1946 (2016), 
suom. Jouko Vanhanen
WSOY 2018
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Annelin kirjoissa
Donna Mobile kirjat
Kirja vieköön!
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Nannan kirjakimara
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

6 Kommenttia

  1. Tuijata says:

    06/06/18 @ 16:37 

    No niin, monen kirjailijan kohtaamisen jälkeen luit Pobedan! Trillerimäinen ja elokuvallinen teos tosiaan on, ja parasta on pienen pojan kautta katselu. Neuvosto-Viron rakentaminen on ollut aikamoita vakoiluvenkoilua, ja kaikki keinot ovat olleet siinä sallittuja. Kiinnostava ajankuva. Ja Taskan omasta elämästä saattaisi saada aikaan melkoisen veijariromaanin, siltä jutut Helsinki Litissä kuulostivat.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      06/06/18 @ 17:40 

      Taskan elämästä tosiaan saisi vaikka kirjasarjan! Hämmästyin myös sitä keveyttä ja huumoria, jolla kuittasi monet karmivat kokemukset. Mutta ilman huumoria noista kokemuksista tuskin selviäisi järjissään. Hieno teos ja toimi mainiosti äänikirjana.
      ps. Kirjoitusvirhe korjattu 😉

      Vastaa
  2. Mai Laakso says:

    07/06/18 @ 09:21 

    Tämä on lukematta, mutta kirjoitit niin kiinnostavasti Popeda-ajelusta, että laitan kirjan lukulistalle. Virolaista kirjallisuutta tulee luettua tosi vähän.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      07/06/18 @ 11:12 

      Kiva, että kiinnostuit tästä! Minäkin luen tosi vähän virolaista kirjallisuutta, mutta tämä vuosi on hyvä vuosi tehdä siihen korjausliike. Viro on myös tämän vuoden Turun Kirjamessujen teemamaa, joten sieltä saa lisää vinkkejä hyvistä virolaisista kirjoista ja kirjailijoista.

      Vastaa
  3. riitta k says:

    08/06/18 @ 14:41 

    Pelinappulaksi ideologioiden puristukseen jäänyttä poikaa tuli niin sääli. Taska ei antanut vastausta siihen, miten poika selvisi tädin lähdettyä. Meidän suomalaisten on vaikea ymmärtää millaista Virossa todella oli. Hyvä kirja, joskin minustakin rakastavaisten kuvaus oli kirjassa kömpelöintä. Charmikas herra!

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      11/06/18 @ 14:07 

      Hyvin avoimeksi jäi tosiaan pojan kohtalo. Haluan ajatella, että hänelle kävi loppujen lopuksi hyvin. Uskomattoman reipas ja sitkeä hän ainakin oli! Hurjaa ajatella, miten erilaisessa todellisuudessa me naapurukset olemme tuolloin eläneet.

      Vastaa

Jätä vastaus.