Äidin vaivannäkö hänen poikansa Ikennan pelastamiseksi meni kuitenkin hukkaan, sillä ennustus riehui kuin raivostunut peto ja tuhosi julmasti Ikennan mielen. Hän repi tauluja alas, potki aitoja, tyhjensi kaappeja ja kaatoi pöytiä, kunnes kaikki hänelle tuttu, kaikki mitä hän oli tai mikä kuului hänelle, oli kaaoksen vallassa. Pelko Abulun ennustamasta kuolemasta yltyi kouriintuntuvaksi, siitä tuli häkki, jonka sisään veljeni Ikenna oli peruuttamattomasti teljetty ja jonka ulkopuolella ei ollut mitään muuta.

Kuulin kerran, että kun pelko ottaa vallan ihmisen sydämestä, se heikentää häntä. Niin kävi veljelleni, sillä kun pelko otti vallan hänen sydämestään, se ryöväsi häneltä paljon – hänen rauhansa, hyvinvointinsa, ihmissuhteensa, terveytensä ja jopa hänen uskonsa.

Voi pojat! Voi pojat. Ensimmäinen riemastunut huudahdus on tälle mainiolle kirjalle, jonka on onnistunut livahtaa koukustani ilmestyessään pari vuotta sitten. Toinen surumielisempi toteamus on romaanin veljeksille, epäonnisille kalamiehille, jotka onnistuvat sotkemaan asiansa perinpohjaisesti. Nigeralaissyntyisen Chigozie Obioman esikoisromaani Kalamiehet on saanut innostuneen vastaanoton ja Man Booker-ehdokkuudenkin. Eikä suotta. Nigerialaisen värikylläisen kerrontaperinteen ja maan menestyneiden kirjailijoiden (Adichie, Achebe) jalanjäljissä kulkeva Obioma on keittänyt sellaisen kalasopan, joka ei mausteissa säästele. Liemestä löytyy Nigerian yhteiskuntapoliittista kuohuntaa, kirkon ja taikauskon yhteentörmäyksiä, kielten sekameteliä, mutta sopan pääraaka-aineina ovat Agwun perheen veljekset, jotka onkireissullaan kohtaavat liian suuren pedon: epävarmuudesta kumpuavan pelon.

Agwun perheen neljä vanhinta veljestä – Ikenna, Boja, Obembe ja Benjamin – ovat hitsautuneet yhteen monien jännittävien kokemusten seurauksena. Pojat ovat tavanneet ihka oikean presidenttiehdokkaan ja pelastautuneet keskeltä veristä mellakkaa. Vuoroin veljekset ovat pelastaneet toisiaan pulasta, mutta kukaan ei ole täysin säästynyt isän piiskalta. Kun isä muuttaa työn perässä isompaan kaupunkiin, pojat käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja livistävät kalastamaan kielletylle Omi-Alan joelle. Yhdellä kalastusreissulla veljekset törmäävät kylähulluun, pelottavista ennustuksista tunnettuun Abuluun, joka langettaa veljesten ylle kirouksen. Hän ennustaa, että joku pojista tappaa vanhimman veljen. Ennustus syö Ikennan mieltä ja istuttaa häneen sitkeän pelon, joka iilimatona imee hänestä kaiken elinvoiman. Traaginen tapahtumaketju vyöryy eteenpäin hajottaen koko perheen.

Tarinan kertojana toimii Ben, kalastavista veljeksistä nuorin. Perheeseen kuuluu vielä kaksi pienempää sisarusta, David ja Nkem. Perheen äidillä on kestämistä lapsikatraansa kanssa, kun mies on viikot poissa eikä ole enää pitämässä yllä kuria ja järjestystä. Esikoisen apuun on aina voinut luottaa, mutta nyt juuri Ikenna tuntuu käyttäytyvän oudon välinpitämättömästi ja uhmakkaasti. Levoton ja väkivaltainen ympäristö, taikauskoon taipuvaiset kanssaihmiset, ankara mutta poissaoleva isä ja murrosiän myllerrykset saavat Ikennan pois raiteiltaan. Abulun ennustuksen lietsoma pelko sysää vanhimmat veljekset törmäyskurssille traagisin seurauksin. Lopulta viha ja kostonhimo tarttuu myös nuorempiin, Beniinkin. Voiko junaa enää pysäyttää?

Kalamiehet on väkevän realistinen ja vangitsevan omaperäisesti kirjoitettu romaani, jonka kerronta on vaivatonta ja helposti lähestyttävää. Nigerialainen kulttuuri ja ympäristö vyöryy lukijan mieleen aistivoimaisena ja värikylläisenä, vieraana ja pelottavanakin. Lasten ruumiillinen kuritus hirvittää, se oli esillä myös viime kesänä lukemassani Chimamanda Ngozi Adichien romaanissa Purppuranpunainen hibiskus. Näillä romaaneilla tuntuukin olevan paljon yhteistä. Molemmissa isän unelmat lasten menestyksestä luovat paineita ja ryöstävät lapsuuden ilon ja huolettomuuden. Agwun veljesten isä toivoo pojistaan lääkäreitä, lentäjiä, lakimiehiä ja professoreita. Heidän on hänen mielestään kalastettava henkisillä vesillä, ei millään saastaisella rämeellä. Isän unelmakartta paremmasta huomisesta revitään kuitenkin palasiksi. Vaikka tarinassa uidaan alati synkkenevissä virroissa, loppussa jäädään toiveikkaampiin tunnelmiin. Onhan vielä pienimmät sisarukset, viattomat jalohaikarat, jotka saattavat enteillä parempia aikoja.

Chigozie Obioma: Kalamiehet

Chigozie Obioma: Kalamiehet
The Fishermen (2015),
suom. Heli Naski
Atena 2016
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Kannesta kanteen
Kirja hyllyssä
Kirja vieköön!
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Mitä luimme kerran
Pieni kirjasto
Reader, why did I marry him?

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

4 Kommenttia

  1. riitta k says:

    28/07/18 @ 08:04 

    Upea bloggaus Tiina tästä järkyttävästä perhetragediasta. Nigeriasta tulee upeita kirjailijoita, kuten tämän kevään Adebayo.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      29/07/18 @ 10:30 

      Adebayon esikoinen oli myös loistava, unohtuikin mainita bloggauksessa. Nigerialaista kirjallisuutta onkin tullut luettua eniten Afrikan mantereelta. Viime aikoina myös Itä-Afrikan maiden kirjallisuus tullut tutummaksi: Zimbabwe Petina Gappahin kirjoista ja Burundi ja Ruanda Gaël Fayen upeasta esikoiskirjasta Pienen pieni maa. Siinä on muuten kirja, johon kannattaa tutustua, jos et ole vielä ehtinyt. Kalamiesten veroinen esikoiskirja, myöskin lapsen näkökulmasta kirjoitettu.

      Vastaa
  2. takkutukka says:

    28/07/18 @ 14:25 

    Kivasti todettu: maukas liemi, jota toden totta kelpasi lusikoida!

    Mikä on se korsi, joka tässä ei katkaise kamelin selkää, vaan suistaa perheen sisäisen dynamiikan epästabiiliin tilaan? Igbonkielinen sananlasku toteaa:
    Yhden miehen askeleet eivät vielä voi aiheuttaa vauhkoontumista.

    Kirjailija pyörittelee isoja, vaikeita kysymyksiä näppärästi kuin lottokone palloja ja vastausten löytäminen on ihan oma lukunsa…
    Lisäaromina ratkonnassa vahvana taustavaikuttajana on taikausko. Mainio teos.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      29/07/18 @ 10:41 

      Mainio tuo igbonkielinen sananlasku. Toden totta, tässä sopassa on monia lusikoijia. Ikennan käytös voisi olla hyvin tyypillistä murrosikäisen uhmaa, joka turvatummissa oloissa menisi ohi lievemmin seurauksin. Ikennan ja kumppaneiden elinpiirissä reaktiot ja seuraukset ovat kuitenkin paljon traagisemmat. Ajatuksia herättävä ja tunteisiin menevä teos kaiken kaikkiaan.

      Vastaa