Jos äiti oisi ehtiny elää ja jos se oisi joutunu näkemään, kuinka oma penikkansa valihtee mustilaisen, se oisi kuollu siihen paikkaan. Se ei voinu sietää niitä, jos nyt ei voinu oikein muitakaan. Sillon harvakseltaan kun nuo tulivat kerjuulle, se laitto raakasti oven säppiin ja teki sen joka ikinen kerta. Meijän navetan ikkuna oli kuin tarkotuksella […]

Julius Ukkosen päiväkirja oli osunut silmiini istuessani hikisenä hänen kirjoituspöytänsä ääressä. En ollut löytänyt mitään merkityksellistä, kunnes muistin Ukkosen kertoneen eräässä TV-dokumentissa päiväkirjastaan. Hän oli kutsunut sitä ”historialliseksi ilmapuntarikseen”. Hän tuskin olisi kannellut moista ulos huoneistostaan. Kun nostin katseeni, näin silmieni korkeudella kirjahyllyssä lakattuun puunkappaleeseen kiinnitetyn ilmapuntarin, sellaisen, joita saa lahjatavarakaupoista tai venetarvikeliikkeistä. Sen molemmin […]

– Haluaisinhan minä, että minusta välitetään. Sitä minä olen aina halunnut. Siinä on vain se, että kaikki, jokaikinen ihminen, joka on ollut minua lähellä, on halunnut aina muuttaa minua joksikin muuksi kuin mikä minä olen. Ne ovat kyllä kaikki olleet viisaita ihmisiä, mutta ulkopuolisia kumminkin. Ne ovat neuvoneet ja opastaneet ja minä olen totellut ja […]

Likainen poika ja hänen äitinsä nukkuvat kolmen patjan päällä. Ne ovat niin kuluneita, että päällekkäin pinottuina ne vastaavat yhtä tavallista joustinpatjaa. Äiti säilyttää vähäisiä vaatteitaan mustissa roskapusseissa ja hänellä on myös reppu täynnä tavaraa, vaikka vielä tähän päivään mennessä en ole nähnyt, mitä sen sisällä on. Hän ei liiku kadunkulmasta mihinkään vaan päivystää siellä ja […]

Paloviita peruutti hämillään käytävään. Hänen sydämensä takoi edelleen kovaa, ja hänen oli tunnustettava itselleen, että oli ollut hetken peloissaan. Hän ei tiennyt, oliko pelännyt vanhuksen kuolevan silmiensä edessä vai sitä pohjatonta kauhua, joka oli täyttänyt koko huoneen. Hän yritti analysoida keskustelua, muttei saanut koottua siitä mitään järjellistä ketjua, paitsi sen, että jollain tavalla vanhus oli […]

Me leikimme kuolemista, varsinkin kuolemista me leikimme. Me kiipesimme ja putosimme. Karkasimme öisin laitakaupungille ja oikaisimme aina hämärimmän puiston läpi kotiin. Laitoimme muovipussin päähän, vuoronperään kummallekin. Kun veti henkeä, muovia tuli suuhun, toisella yrityksellä pussi huurtui ja imeytyi naamaan kiinni. Kolme nyrkiniskua lattiaan ja pussi oli leikattava pois. Kolme nyrkiniskua ja keuhkot täyttyivät jo unohtuneesta […]

Kaipaan hetkiä, jotka kestävät sen minkä kestävät. Kaipaan nukkekodin sijaan aitoja ihmisiä. Nyt koen kulkevani peilisaleissa, joissa näen heijastuksia muiden kuvajaisista ja katseet valehtelevat. Unelmoin perheessäni siitä, että kuuntelisimme toisiamme, että vapauttaisimme toisemme olemaan elossa ja vaihtamaan asentoa. Haaveilen siitä, että löytäisin levon jo ennen kuolemaani. Tuntuisi kauhealta, jos vanhempani olisivat nyt kuolleet. Heidän kanssaan […]

En tiennyt, miten suhtautua isäni menestykseen, sillä samaan aikaan kun olisin halunnut tuntea ylpeyttä hänestä, se, että häntä arvostettiin niin paljon tuntui kuitenkin vain vahvistavan ulkopuolisuuden tunnettani. En ollut varma, oliko minulla oikeutta iloita hänen saavutuksistaan. Hänhän oli itse halunnut jättää minut kaiken sen ulkopuolelle. Tehnyt selväksi, ettei mikään, mikä kuului hänelle, kuulunut minulle. Ja […]

Mathilde tiesi kyllä, että aviomies moittisi häntä. Amine ei pitänyt hänen kasvatustavoistaan, siitä miten ymmärtäväisesti hän suhtautui lasten huoliin ja murheisiin. Mies valitti, että Mathilde teki heistä heikkoja marisijoita, etenkin pojastaan. ”Ei miestä noin kasvateta, ei hän noin opi kestämään elämää.” Mathildea pelotti syrjäisessä talossa, hän kaipasi ensimmäisiä Marokon-vuosiaan, jolloin he olivat asuneet Meknèsin medinassa […]

Kun leppäkertut saapuvat, kävelen puistossa jossa kävelen monina muinakin päivinä, nurmikko on hyvin hoidettu ja pariskunnat kaupunginosan arvoisesti vaatetettuja; he aavistavat että tulen muualta.Mutta kävelen.Ja se alkaa.Tunnen salaista riemua siitä ettei kukaan mahda sille mitään, ei pariskunnat, ei palolaitos, ei leikkipuiston tädit joita leimaa monenlainen mahtaminen. Tuuli yltyy ensin vain hieman. Se tuntuu tavalliselta, meri […]

Minusta alkoi tuntua siltä, että olin tiiviimmin naimisissa Teresan kuin Nadian kanssa. Tosin tämä ilmaisu ei välttämättä ole osuva, pitäisi ehkä vain täsmentää, että jokapäiväisestä vaimostani oli vähemmän apua kuin rapakontakaisesta puolisosta, jonka yllätyshyökkäykset olivat aina yhtä hurjaa ja kiihdyttävää pyörrettä, mahdollisen pelastuksen ja todennäköisen tuhon mylläkkää. Sanalla sanoen tuo Teresan ideoima uusi instituutio, ”eettinen […]

Toisella tapaamisellamme oli vielä suurempi vaikutus kuin ensimmäisellä. Tulin esimerkiksi tietoiseksi siitä, että sisälläni oli tyhjyys, johon mikä tahansa tunne hyvin nopeasti hukkui. Paljastuneen valheen paino, pettämisen häpeä, suru vanhemmilleni aiheuttamasta kärsimyksestä kestivät siihen saakka, kun hissin rautakehikon ja lasiovien läpi näin äidin sulkevan kotimme oven. Mutta heti kun pääsin alas porraskäytävään ja sitten Vittorian […]

He ohittivat aapoja, joiden keskellä rimmet vaanivat varomatonta kulkijaa, kävelivät läpi palsasoiden, joiden kumpujen kätkemä jää oli syntynyt jo Kristuksen eläessä. Paikka paikoin he erottivat tien reunassa kohdan, jonka pintaa ei peittänyt jäkälä vaan tuore sora. Ensimmäisillä kerroilla Irene ihmetteli, mitä niistä paikoista oli kaivettu, mutta ymmärsi, kun kysyi Siiriltä. Sellaisen soraikon alla lepäsivät tienteossa […]

Puoliltapäivin seuraavana päivänä Kya lähestyi kantoa hitaasti kädet poskilla, melkeinpä kuin rukoillen. Mutta kannolla ei ollut sulkaa. Hän mutristi huuliaan.”Niin juu, pitäähän munkin jättää pojalle jotain.”Hänellä oli taskussa mukanaan samana aamuna löytynyt keskenkasvuisen valkopäämerikotkan pyrstösulka. Vain hyvin lintuja tunteva tunnistaisi nuhjuisen täplikkään sulan kotkalle kuuluneeksi. Kolmevuotiaalle yksilölle, jolle ei vielä ollut kehittynyt valkeita pääsulkia. Se […]

Oksman tunsi itsensä täysin loppuunajetuksi. Hän oli ollut valveilla yhtämittaisesti 28 tuntia. Muutenkin kaikki tuntui luhistuvan hänen päälleen, tuhkanharmaa yökerho akustolevyineen. Hän oli poliisi, ja hän oli ollut yökerhossa vain tuntia ennen räjähdystä. Hänen olisi pitänyt ilman muuta kertoa se heti kaikille ja antaa lausunto illan tapahtumista. Se oli hänen velvollisuutensa. Salaamalla asian hän syyllistyisi […]

Autossa paluumatkalla rauhoituin. Tajusin etten muistanut tarkasti hetkeä, jolloin olin tehnyt tuon teon, jota nyt pidin lähes koomisena, koomisena siksi, että se oli niin absurdi. Olin kuin tilanteessa, jossa ihminen toteaa hätääntyneen huvittuneena: kappas vain, mitä minulle tapahtui. Se oli varmaan ollut sellainen voimakas säälintunne, joka saattoi tulvahtaa rintaani jo lapsena ilman selvää syytä ja […]

”Mitä se tekee?” Orvokki huutaa karmean, kiljuvan ja kalisevan äänen yli. Mutta Jenny vain nyökkää kirjoituskoneen suuntaan. Ja sitten, yhtä äkkiä kuin kaikki alkoikin, merenapina pysähtyy tärähdellen. Sen oikea käsi kohoaa pois kirjoituskoneelta ja vasen käsi ojentaa taas hattua. Sen silmät välkähtävät sammuksiin, ja kauppaan lankeaa taas hiljaisuus, eikä jäljelle jää kuin aavistus karvasta savua […]

Keittokomerosta kuului aplodeja. Bukowski käveli käsiään yhteen hakaten nurkan takaa ja istahti sohvan eteen, lattialle risti-istuntaan. – Suvantovaiheitakin tarvitaan, hyvä. Nyt olisi kuitenkin syytä harkita seuraavaa siirtoa. Olet piehtaroinut yksin sen verran pitkään, että pitää saada äksöniä. – Muistaakseni ajoin sinut ulos kämpästä, Tino sanoi. – Niin taisit tehdä, mutta ymmärrän sinun toimineen vastoin parempaa […]

Sitten alkoi sade, sanon.Rouva odottaa, että jatkaisin, mutta en haluakaan. On sittenkin liian oma muisto kertoa siitä, miltä sade kuulostaa, kun se ensin rauhallisesti mutta varoittamatta ja pian voimistuen napsahtelee huokoiseen pahviin ja rakas ihminen makaa kainalossa. Sade voimistuu, Precious kaivautuu lähemmäksi, hänen päänsä paino on raskas. Ensin sitä luulee, että maja kestää, mutta kun […]

Niin kauan kuin muistan, en ole asunut itsessäni yksin. On ollut myös toisia, kutsutaan niitä vaikka sivupersooniksi. Ne ovat kulkeneet mukanani yhtä itsestäänselvinä kuin kädet tai jalat tai sydän. Joillakin on ollut erityinen väri tai äänensävy, ehkä nimikin. Ne ovat huutaneet tai kuiskutelleet pääni sisällä, saaneet minut palelemaan tai hikoilemaan, iloitsemaan tai pelkäämään. Yksi on […]

Xabier jätti äitinsä mahdollisimman lähelle hautausmaan porttia. Vettä tuli kuin saavista. Bittori nousi kömpelösti autosta; tiedä vaikka hitaus johtui tämän huolellisesti piilottelemasta vatsakivusta. Että eikö ama varmasti halunnut, että hän tulisi mukaan? Ei. Odottaisiko hän siinä tapauksessa autossa? No jos välttämättä halusi, mutta kyllä hänellä menisi siellä ainakin puoli tuntia. Pojan ja äidin lausumien sanojen […]

Makaamme ääneti paikoillamme. Ajattelen pikkuistani, joka nukkuu viereisessä huoneessa. Tai ehkä hän ei nukukaan. Ehkä hän tanssii puutarhassa keijukaisten ja menninkäisten kanssa. Luulemme, että hän nukkuu kuin normaali lapsi, mutta hän ei ole normaali lapsi vaan Lanny Viherpuu, meidän pieni mysteerimme. Max Porter: Lanny Max Porterin esikoisromaani Surulla on sulkapeite ihastutti pari vuotta sitten omaperäisellä […]

Huhtikuun lopulla äiti joutuu sairaalaan. Auroran sairaalan osastolta hän kirjoittaa pojille jo muutaman päivän kuluttua: ”Rakkaat äidin omunaiset! Mitäs teille oikein kuuluu? Onko ollut ’vänkää vai dorkaa’? Onko tikit Eeron ranteesta poistettu? Tekikö kipeätä? Pantiinko haavan päälle vielä side?”Sairaanakin Stadin friidu tietää, miten kundeja lähestytään. Slangi pitää osata ja sitä pitää käyttää. ”Vänkää vai dorkaa?” […]

Kirjoitan uneni muistiin. Mitä enemmän kirjoitan, sitä nopeammin sanat tulevat, ja alan tuntea Alekkan tuoksun: märkää hiekkaa, jotain väkevää ja pippurista. Ja sitten kirjoitan muutaman lauseen kuvia, joita mieleen nousee samaan tahtiin kuin Alekka heiluttaisi risuluutaa, vaaralta puhaltaisi pellon yli metsäinen tuuli, hämärä ja säkenöivä. Ilahdun niistä niin, että minun täytyy nousta seisomaan, kävellä talon […]

Antteks häiriöolissin vaa ilmottanu etolen myynysun päälaestas mainostilaRed Bull makso hyvinäkyvyys 99kattavuus 100vaikuttavuus 0tiäräks ko kenelläkä ei ol aikka sun päätäs kattelmuutki on koton vaik konttoriskonttoril vaik kouluskoulus vaik kokoukseskokoukses vaik kotonsyrämenkuva syrämenkuva syrämenkuva Näink se nyy sit o hyvä, tämä elämine? Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. (ote runosta Toi sinine valo sun naamallas) Kehotan […]

Juuttuneena Via Salvator Rosan liikenneruuhkaan ajattelin etten tuntenut enää mitään sympatiaa Amalian kaupunkia, hänen käyttämäänsä murretta, lapsuuteni maisemia tai napolilaisia kohtaan. Kun tietyllä kohdalla reittiä tuli näkyviin kaistale merta (sama kaistale josta lapsena iloitsin), se näytti minusta vain hilseilevään talonseinään liimatulta violetilta silkkipaperilta. Tajusin että olin menettämässä äitini lopullisesti ja että juuri sitä halusinkin. Elena […]

Pankista alkoi tulla muistutuskirjeitä.Aluksi isä repi kirjekuoret auki, kirosi itsekseen ja rutisti kirjeet pieniksi palloiksi. Hän heitti paperipallot eteishallin roskakoriin, eikä välittänyt, jos ei osunut.Kun vanhempani eivät nähneet, kävin avaamassa mytyksi käärityn kirjeen ja luin. Velkanne on erääntynyt. Olkaa hyvä ja suorittakaa maksu välittömästi. Summat olivat minun silmissäni tähtitieteellisiä. Kaksikymmentä tuhatta. Kolmekymmentäviisi tuhatta. Viisikymmentä tuhatta.Jossain […]

Kun meren kohtaa ensimmäisen kerran, sen kyllä muistaa. Mä kohtasin meren ensimmäisen kerran kun sun katoamisesta oli kulunut yli vuosi. Mietin sitä nyt kun katson merta ikkunassa. Tuo meri tuossa yhdistyy siihen mereen, jonka mä kohtasin, ja se yhdistyy siihen mereen, johon sä katosit. Kaikki liittyy kaikkeen, niinhän aina sanotaan. Ehkä kaikilla maailman merilläkin on […]

Olen hakenut uurnasi ja ajanut mökillesi. Luulin että haluaisin laittaa sinut mahdollisimman pian maahan, mutta nyt haluankin pitää sinut lähelläni. Vien sinut kävelylle postilaatikolle ja poikkean metsään, jossa kaikki elävät ja kuolevat sen enempää eksistentiaalisia kysymyksiä pohtimatta. Rajallisuus on koskettanut sinua, mutta ei tätä muuta, joka vuoroin kasvaa ja vuoroin horrostaa. Käperryn kanssasi sammaleiden alle. […]

Kun punainen myrsky nousee, äiti on taas raskaana, isä on taas poissa.Teltta repeää, äidin kankaat ja korut lentävät tuuleen.”Ei hätää”, äiti huutaa, tuuli vie hänen sanansa. Minä ja Badr puristamme Nargesia, Aladinia ja Maedaa, äiti sitoo meidät teltan tolppaan ja kietoo kätensä ympärillemme kuin siivet.”Ei hätää”, hän huutaa, tai sitten se on vain tuuli.Tuuli painaa […]

Tulet rätisevät ja iskevät kipinää. Valtavat kokot liekehtivät pellolla kuin väliaikaiset jumalat. Ihmiset ovat niin pieniä ja mitättömiä liekkien kupeessa, mustan savun alapuolella. Kaistale nokea leijailee kasvoilleni. Roviot liekehtivät niin raivoisasti, että niiden voisi kuvitella olevan ikuisia.Vihdoin Eino sytyttää soihdun. Haluaisin itse tuikata veneet liekkeihin, mutta sitä kunniaa Eino ei minulle suo. Hän on rakentanut […]

Ensimmäinen päivä Tranquillium Housessa oli lopuillaan, ja Frances makasi sängyssä lueskellen uhmakkaasti samalla kun joi iltasmoothietaan. Kukaan ei voinut vaatia häntä luopumaan kerralla sekä viinistä että kirjoista. Hän oli pakannut seuraavien kymmenen päivän tarpeisiin neljä romaania, eikä niitä ollut takavarikoitu, kun viini ja suklaa oli viety – ehkä kirjat eivät olleet kiellettyjen tuotteiden listalla (muussa […]

”Mä haluaisin, että mullakin olisi pikkusisko”, Antti sanoo. ”Ja mä haluaisin, että Tiina olisi normaali, eikä tollanen vammanen. Ihan sen itsensä vuoksi. Nyt se ei koskaan saa tehdä mitään kivoja juttuja, ja kaikki vaan nauraa sille ja matkii sitä.” Kyyneleet kihoavat Jarin silmiin ja hän kääntää katseensa pois. ”Joo, mutta ne onkin kusipäitä, eikä sellaisia […]

Näin uutisista, että Irakista oli taas löytynyt uusi joukkohauta, ja muistin taas ideani blogista, jossa voisi julkaista novelleja ja runoja ilman että tarvitsisi ikinä välittää arabisensuurista. Menin nettiin etsimään ilmaisia blogialustoja. Kauaa en viitsinyt. Kello oli kymmenen. Vaihdoin vaatteet ja lähdin baariin. Matkalla mietin että blogissa olisi hyvä olla yhtenäinen tyyli ja vain ennen julkaisemattomia […]

Lauantaina Kimin ystävät tulevat meille käymään. He tulevat New Yorkista, Dubaista, Oslosta ja Kööpenhaminasta. Olemme liikuttuneita heidän päätöksestään keskeyttää kaikki ja hypätä lentokoneeseen tullakseen meidän luoksemme. Monet heistä ovat meille uusia tuttavuuksia. Olemme kuulleet heidän seikkailuistaan Kimin kanssa, mutta emme ole tavanneet heitä kasvokkain aiemmin. Yhtäkkiä talo on täynnä nuoria ihmisiä. Nauru ja kyyneleet vuorottelevat, […]

Niin. Kyllä. Hirvittävintä oli ajatella, kuinka löytää voimia seuraavalle päivälle vain jotta voisi tehdä juuri sitä mitä on tehnyt ennenkin ja kuten on tehnyt niin monet päivät sitä ennen, kuinka löytää viitseliäisyys kaikille sille typerälle hääräämiselle ja touhuamiselle, aikeille, projekteille joista ei lopulta tule mitään, joista ei ”loppupeleissä” ole mitään hyötyä… Nuo välttämättömyyksien pakoyritykset, jotka […]

Kyllä kannattaa tutkia sanakirjasta mitä eroa on näillä sanoilla: luovuttaminen, luoviminen, luominen. Pitää valita luotavat asiat tarkasti. Tarinoiden, kuvien ja pelien luojista on nykyisin ylitarjontaa, lannan- ja lumenluojista pula. Entisinä aikoina uusi sukupolvi jatkoi edellisen hommia oli kyseessä sitten kuningas, seppä, maanviljelijä tai narri. Työt opittiin matkimalla. Minäkin seurasin kuinka kokeneemmat käyttivät sahaa ja betonimyllyä […]

Eräs vanha mies kävi joka päivä. Hän osti postimerkin tai kysyi postinumeroa… Mitättömiä pikkuasioita. Hän vaihtoi pari sanaa. Hymyili lempeästi. Hän oli osa Jeannen tarinaa. Jeanne piti hymyistä. Paljon enemmän kuin kasvoista. Myös paljon enemmän kuin katseista. Hymyt kertovat paljon siitä mitä ihmisen sisällä piilee. Jeanne piti eniten ujoista, vereslihalla olevista, haavoittuneen oloisista, pelokkaista, vapisevista, […]

Pian sen jälkeen isäni toi minulle Macintosh-tietokoneen. Hän nosti laatikon takapenkiltä, vei sen huoneeseeni ja laittoi lattialle. ”Katsotaanpa”, hän sanoi. ”Miten tämä mahdetaan avata?” Ikään kuin hän ei olisi tiennyt. Aloin epäillä, oliko hän sittenkään keksinyt kyseistä tietokonetta. Huoneeni kiiltävällä puulattialla oli ainoastaan parvisänky. Ikkunasta heijastuva auringonvalo muodosti suunnikkaanmuotoisia valokeiloja, joissa pölyhiukkaset kieppuivat villisti. Isä […]

Herään aamulla ja hän on olemassa kuin ihme, hän on neljä-, viisi- ja kuusivuotias. Minulla on sellainen ajatus, että kudon sanoista verkon hänen ympärilleen: – Rakastan sinua kuuhun ja takaisin ja maailman ympäri. – Minä suojelen sinua aina aina aina. Seelan verkko voimistuu, sen säikeet alkavat säkenöidä. Näen, miten lapsi voi kiivetä sen varassa, roikkua […]

Siipi hipaisi ikkunaa. Lintu ravisteli itseään, se oli hetkeksi juopunut oman pelkonsa rajuudesta. Minun valoniko niitä houkutteli? Pelkkä piste, joka hädin tuskin valaisi, mutta tässä paksussa sumussa se varmaan näytti niistä lyhdyltä. Valot tappoivat lintuja sadoittain. Kuin isoja hyönteisiä. Ne murskautuivat. Sammutin valon. Katsoin ulos ikkunasta. Théo oli sanonut: Menisitte sinne yhdeksi yöksi, venekyydillä. Sinne: […]

Jotta ymmärtäisit mitä seuraavaksi kerron, sinun on tiedettävä jotain Kaivoksesta. Kun puhun mielenosoituksista, en tarkoita niitä, joissa kansalaiset vastustavat jotain. Metsien hakkaamista tai niiden suojelua, autoilua tai autoilun rajoittamista, asuntoalueen rakentamista tai purkamista, mitä milloinkin mielipiteestä riippuen. Kaivoksessa sellaisesta ei ollut kyse. Kaivoksen mielenosoitukset olivat aina Johtajan järjestämiä ja aikuisten ohella koululuokat osallistuivat niihin opettajiensa […]

Hän puhui pitkään. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän yritti selittää minulle sisäistä maailmaansa. Tähän asti, hän sanoi – tiivistän tämän nykypäivän kielelläni – olen luullut että ne ovat vain ikäviä hetkiä, jotka tulevat ja menevät vähän kuin kasvukivut. Muistatko, kun kerroin sinulle kuparikattilan halkeamisesta? Ja uudenvuodenyöstä 1958, kun Solarat ampuivat meitä kohti, […]

Asettauduin haara-asentoon putsattavaksi ja nautin Ettun köpelönhellästä läheisyydestä, meidän leikistämme. Isän luutiessa minua lumesta kuiskasin: Missä äiti? Isä ei aluksi näyttänyt kuulevan kysymystä, alkoi vilustumissepostella huurteisia tumppujani vesipatterin päälle ja Pattin huovuttamia kukallisia sisätöppösiä jalkoihini. Minun teki mieli olla isän kanssa kahden ja kertoa, miten ikävä minulla oli ja että halusin tulla mummin luota kotiin. […]

Jokaisen elämää voi mitata sillä, kauanko pyörähdys kestää. Lasinpuhaltajan pyörähdys alkaa pilliin tarttumisesta ja päättyy, kun valmis lasi viedään uuniin, alkaa taas alusta. Kauppiaan elämässä leikataan yhä uudelleen laukkamakkarasta palasia ja kansakoulun opettajan ympyrä alkaa syksyllä uusista oppilaista ja päättyy kevään suvivirteen. Vain kartanossa elämä on pysähtynyt jatkuvaksi sunnuntaipäiväksi. Helmi pysähtyy ja tuijottaa levyllä olevaa […]

Näin Mustan Saaran jo ensi-illassa keskiviikkona 12.9., mutta halusin odottaa juttuni kanssa hetken, sillä karnevalistinen näytelmä vaati mielestäni syvällisempää perehtymistä aiheeseen. Halusin nimittäin lukea heti perään Kimmo Oksasen ja Heidi Piiroisen tänä syksynä ilmestyneen kirjan Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina, joka niin olennaisesti pyörii näytelmän teemojen ympärillä. Idean yhteispostaukseen sain Bloggariklubilla Kansallisteatterissa 31.8., jolloin saimme saman […]

Toisinaan Paul huolestuu Louisen pitkiksi venyvistä työpäivistä. ”En halua, että hän joku päivä syyttää meitä hyväksikäytöstä.” Myriam lupaa ottaa asian puheeksi. Hän, joka on niin ehdoton ja suoraselkäinen, soimaa itseään siitä, ettei ole tehnyt sitä aiemmin. Hän puhuu pian Louiselle, panee asiat järjestykseen. Hän on kiusaantunut mutta samalla salaa iloinen siitä, että Louise ottaa kontolleen […]

En tiedä, miksi oikeastaan tartuin taas kynääni. En enää siksi, että odottaisin paluupostia. Silti tahtoisin kertoa jollekulle, että on tapahtunut jotain kummallista, eräitä merkillisiä, ikäviä muutoksia, enkä tiedä ollenkaan mistä ne johtuvat. Ehkä se on vain väliaikaista, ehkä elämäni palaa taas ennalleen. Ehkä palaavat nekin päivät, jotka olivat kuin palkintoja, kauan sitten. En ole matkustanut […]

Seuraavana vuonna alkoi kouluttamiseni yläkerran naisten kamarissa toden teolla, vaikka tiesin jo muutenkin aika lailla. Tiesin, että miehet kävivät harvoin naisten kamarissa; se oli tarkoitettu yksinomaan meille, siellä me teimme työmme ja vaihdoimme ajatuksiamme. Tiesin viettäväni lähes koko elämäni sen kaltaisessa huoneessa. Tiesin senkin, että ero nein – kodin sisäisen valtakunnan – ja wain – […]

Koska lukutahtini varsinkin näin kesällä ylittää reippaasti sen ajan, jonka voin ja haluan käyttää blogin päivittämiseen, päätin kokeilla monesta blogista tuttuja lyhytarvioita. Kirjaluotsin hengen mukaisesti sarja saa nimen pikaluotsaus. Nämä kirjat ansaitsisivat perusteellisemman käsittelyn, mutta parempi edes lyhyesti kuin ei ollenkaan. Pitemmittä puheitta, tässä tiivistetysti ajatuksiani kolmesta tunnelmaltaan hyvin erilaisesta käännösromaanista. ”Onko sinulla suunnitelmia viikonlopun […]

Poika hyppäsi alas halkopinolta ja juoksi Pobedaa vastaan. Hän näki tuulilasin läpi tutun sedän leveän hymyn. Pobeda pysähtyi, ovi avautui ja mies ojensi kätensä, että poika voisi tehdä pantterinhyppynsä nahkaistuimelle. Autosta paiskautui vastaan sama tuttu haju. Siellä oli hyvä ja lämmin olla. ”Kiva tavata taas, linjurinkuljettaja!” setä sanoi leppoisasti. ”Käännäpä tästä.” Poika ojensi kätensä ja […]

Olen väsynyt, itku on laukaissut päänsäryn, se on vaiva josta kärsin ihan niin kuin isäkin. Kyynelillä on silti ollut myös puhdistava vaikutus; vaistoni sanoo, että minä ja Sandro olemme lähestyneet toisiamme. Ja jos vaistoni on oikeassa, hän ottaa vielä omasta aloitteestaan puheeksi ehdotukseni. Silittelen Labesia ja päätän paljastaa veljelleni salaisuuden, jonka sain täysin sattumalta selville […]

Yhdeksänvuotiaana Veikko oli pelannut Final Fantasy seiskaa. Hän ei ymmärtänyt englanninkielisestä pelistä mitään. Isä kulki olohuoneen ohi, vilkaisi ruutua ja heitti lonkalta, että kannattaa valita ”pre-emptive strike”. Veikkoa ärsytti, kun isä puuttui, eikä tarttunut neuvoon. Hän hävisi taistelun. Nyt neuvo tuli mieleen. – Lähdetkö kahville joku päivä? Veikko sanoi. – Kahville. – Ihan vaan kahville. […]

Menimme erääseen ketjuun kuuluvaan kahvilaan – olin nähnyt muita samanlaisia ympäri kaupunkia. Jonotimme tiskille, ja tilasin vuorollani ison suklaacappuccinon ja siihen kaksinkertaisen annoksen kermaa ja hasselpähkinäsiirappia. Tiskin takana seisova nuori mies kysyi nimeäni. ”Mihin sinä tarvitset sitä?” kysyin äimistyneenä. ”Kirjoitan sen pahvimukiin, etteivät juomat mene sekaisin”, nuorukainen vastasi. Naurettavaa. ”Toistaiseksi en ole kuullut kenenkään tekevän […]

-Tiedättekö, kenen kanssa nyt puhutte? Woland kysyi tulokkaalta. -Kenen luona olette? -Tiedän, Mestari vastasi. -Naapurinani mielisairaalassa oli se poika, Ivan Bezdomnyi. Hän kertoi minulle teistä. -Kas vain, kas vain, Woland virkkoi. -Minulla oli kunnia tavata se nuori mies Patriarkan lammilla. Hän oli vähällä suistaa minut itseni pois raiteilta todistelemalla ettei minua ole. Mutta te siis […]

”Minne me oikein olemme joutuneet?” kysyi Pietro puoliksi kauhistuneena, puoliksi huvittuneena, kun olimme saaneet tytöt nukkumaan ja päässeet huoneeseen, jonka Elisa oli meille osoittanut. Hän yritti laskea leikkiä illan uskomattomimmista tilanteista, mutta minä suutuin ja riitelimme hiljaisella äänellä. Olin raivoissani Pietrolle, kaikille, itselleni. Tunteiden kaaoksen keskeltä nosti jälleen päätään toive, että Lila olisi sairas ja […]

ITÄ-EUROOPPA Unessa sitten puksuttelin albaanian halki junalla. En tiedä maasta mitään. Paitsi vuoret. Kerran luin kirjaa jossa mentiin hulluna junalla, kaikista läpi esim afganistan. Tuntui vaaran maku. Unessa voi maistaa näitä. Se on painajainen kun menee tunneliin eikä näe kättään. Unessa voi kohdata turvallisesti pelkonsa vaikka koiran. Tai albaanian. Kerran näin siitä kuvan. Nykyään monilla […]

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en äidistäni tiedä. Tiedän paljonkin syntymäni jälkeen, mutta sitä edeltäviltä vuosilta en. Likka selasi vanhoja valokuvia ja esitti kysymyksiä, joihin minulla ei ollut vastauksia. Häntä kiinnosti mistä äiti tuli meille. Kyllä olisi pitänyt osata itse kysyä sama asia jo aikoinaan, mutta lapsena ihminen kyselee joko on ruoka-aika ja vieläkö […]

Kun Langdon ja Ambra seurasivat isä Beñaa kohti Sagrada Famílian kolossaalista pariovea, Langdon huomasi tavalliseen tapaan ihmettelevänsä kirkon pääsisäänkäynnin äärimmäisen eriskummallisia yksityiskohtia. Se on koodiseinä, hän tuumi silmäillessään pintareliefejä, jotka hallitsivat kiillotettuja, monoliittisia metallilaattoja. Niiden pinnasta kohosi yli kahdeksantuhatta kolmiulotteista pronssikirjainta. Kirjaimet etenivät vaakasuorina riveinä ja muodostivat valtavan tekstikentän käytännöllisesti katsoen ilman sanavälejä. Vaikka Langdon […]

Kohta sie olet siinä. Toisin pelkäsin käyvän. Hävetti pelätä, koska kielsit pelkäämästä jo ensimmäisen sodan alla. Sinusta tuli sotilas, meistä evakkoja. Virne naamalla lähdit, se arjessa ärsyttänyt ja nyt itkuun asti ikävöimäni. Vesittelin, koppasit hartioista. -Kummanko tähden sie itket? Pelkäät sie sovan syttymist vai kuolemaa? -Kumpaakii mie. -Hyö tulleeki molemmat jos on tullakseen, vaik sie […]

Martha nousee ryijyltä ja lähtee ulos. Hän etsii merkkejä ihmisistä, koputtaa oville ja kiskoo niitä auki niiden vääntyneistä aukoista. Mutta taloissa ei ole ketään. Hän ymmärtää ihmisäänen lohdun, kenen hyvänsä, nyt kun se on poissa. Pöydät seisovat yksinäisinä, liedet viruvat mustuudessaan kuin vuosia sitten hylättyinä. Näin siis maailma putoaa saranoiltaan, hän ajattelee, äkkiä, eivätkä sen […]

Eräänä huhtikuun iltapäivänä, heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut. Hän sanoi sen samalla kun korjasimme astioita pöydästä. Lapset riitelivät tapansa mukaan toisessa huoneessa ja koira murisi unissaan lämpöpatterin vieressä. Hän sanoi minulle olevansa hämmentynyt, tavattoman väsynyt, tyytymätön, myönsi olevansa ehkä raukkamainenkin. Hän puhui pitkään, puhui viidestätoista avioliittovuodestamme, lapsista, myönsi ettei ollut millään lailla tyytymätön […]

Arvaamatta noussut sumu, ukkosen jyrinä mereltä, tuulenhenki joka puhalsi pitkin meriroskien ja vanhojen luiden satoa kantavaa rantaa; joskus sellaiset merkit riittivät saamaan aikaan tunteen siitä, että jotakin tapahtuisi pian. Vaikka en oikein tiennytkään mitä. Ajattelin usein, että aikaa oli siellä liikaa. Aikaa oli sairaalloisen paljon. Se kummitteli kaikkialla. Aika ei valunut pois niin kuin olisi […]

Mäyrä kompuroi viimeisen kerran pitkin käytäviä pysähtyen pesäaukolle ja nuuskien varovasti joka taholle. Se mietti, mahtoiko Valkopeuran puistossa olla mäyriä, ja myös minne se voisi rakentaa uuden pesän, jos pääsisi perille asti. Mäyrän iässä oli kovaa lähteä syntymäsijoiltaan ja esi-isiltä peritystä kodista tunteettomien ihmisten vuoksi, jotka eivät näyttäneet välittävän heikkojen eläinveljiensä olemassaolosta. Pojan kanssa olemme […]

”Onko nyt turvallista olla elossa?” hän kuiskasi. Kirosin häntä, kun hän nosti päänsä lumesta. Mitä jos joku katsoi taakseen ja näki? ”Kukaan ei katso taakseen.” Hän naurahti katkerasti. ”Kaikki maailmassa jättävät katsomatta taakseen. Ja jos katsovatkin, he luultavasti sanovat, ettei tätä koskaan todella tapahtunut.” Nyt ei ole vuorossa kevyttä lomaviihdettä, tosin blogiani seuraavat ja minua […]

Jos aion yrittää kuvailla perhettäni, ja sitähän minä aion, niin voisi kai sanoa, että Anni joi unohtaakseen. Minä join tullakseni iloiseksi. Isä joi kestääkseen. Isoäiti joi nukkuakseen paremmin. Selma-täti joi tullakseen vielä ilkeämmäksi kuin ennestään olikaan. Rikard, isoisäni, ei väittämänsä mukaan juonut, vaikka hänestä kerrotaan, että hän rikastui Amerikassa pontikan myynnillä – mutta siitä on […]

Panimme levyn soimaan ja harjoittelimme. Tajusin, että jokin oli hullusti, että tanssi ei muistuttanut mitään mitä olimme aikaisemmin tanssineet, mutta asia ei tuntunut olevan minun käsissäni. Tracey oli, kuten aina, koreografina: ainoa tehtäväni oli tanssia niin hyvin kuin osasin. Kun olimme Traceyn mielestä valmiita, yleisö kutsuttiin uudestaan Lilyn veljen huoneeseen, istumaan lattialle. Lily seisoi perällä […]

”Tämä tarina alkaa pihajuhlista”, Clementine sanoi. Mikrofoni voimisti ja silotti hänen äänensä, teki sen arvovaltaisemmaksi, aivan kuin sitä olisi jotenkin käsitelty. ”Tavallisten naapurusten pihajuhlista tavallisella pihalla.” Liane Moriarty on australialainen kirjailija, jonka kirjat sopivat genreen ”mom-lit”. Mom-lit on chick-litin hieman kypsytetty muoto, joka puhuttelee erityisesti äitiyden huippu- ja niitä vähemmän huippuja hetkiä kokeneita lukijoita. Moriartyn kirjat ovatkin viihdyttäneet lukijoita […]

Lila katsoi minua silmät viiruina. Näin, että hän huomasi sarkasmini, ystävällisen neuvoni taakse kätkeytyvän kaunan ja halveksunnan. Hän huomasi myös, että Nino nosti yhtäkkiä päänsä ja avasi suunsa kuin sanoakseen jotakin mutta muutti mielensä välttääkseen riitaa. Hän vastasi: ”Valheet olivat tarpeen, jotta en päässyt hengestäni. Mutta nyt minä mieluummin vaikka kuolen kuin jatkan tällä tavalla.” […]

Ehkä me nukuimme satunnaisesti päiviä, viikkoja tai kuukausia, aivan kuten arvelimme Jumalankin nukkuvan. Hän nuokkui kirsikkapuussaan kukkien, marjojen tai lumisten oksien suojissa, laskeutui toisinaan alas keskuuteemme, kulki uupuneena pääkadulla, sivukujilla ja metsäpoluilla, kellareissa ja vinteillä, ojensi meille kohmeisia kirsikoita, mutta kaikki katsoivat muualle, sillä olimme alkaneet ottaa Hänestä oppia, tosin harva enää jakoi omista kirsikoistaan […]

Kun isä ja Julia lähtevät talolta, aika hajoaa. Se huojuu ja katoaa välillä näkyvistä kuin katselisi maisemaa vedenpinnan läpi. Jos vesi johtaakin ääniä nopeammin kuin ilma, niin valoa se hidastaa ja taittaa, veden läpi kaikki kulkee hiukan eri tahtiin. Mikään ei tunnu olevan olemassa juuri nyt, aika ei koostu peräkkäisistä nykyhetkistä vaan kaikki on ohi […]

Osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien joulukalenteriin. Eilen luukku aukesi Satun luetut -blogissa ja huomenna kannattaa käydä tarkistamassa seuraava luukku Tuulevin lukublogista. Kaikki tämän vuoden joulukalenterin luukut löytyvät listattuna Hyllytontun höpinöitä -blogista. Lukeudun kyllä ehdottomasti jouluihmisiin, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Tunnustan, että joinakin vuosina on meinannut sinänsä mukavat joulupuuhastelut mennä stressaamisen puolelle. […]

Helmi siirsi nuolen julkaise-painikkeen päälle, mutta ei klikannut vielä. Hän katsoi kirjaston ikkunasta aukeavaa näkymää Pajakkakoskelle. Valkeaa lunta vasten kosken vesi näytti yötaivaan mustalta. Virta tuli jostain jääpeitteen alta. Vedessä oli voima, joka odotti tilaisuutta ärjyä. Kun hetki koitti, se iski. Pieniä mustavalkeita lintuja pulpahteli kuin ongenkohoja kuohuissa. Koski pauhasi, mutta linnut vain leikittelivät. Kiinnostuin […]

Kesän blogitauko venähti aiottua pidemmäksi, mutta onneksi se ei ole tarkoittanut lukutaukoa. Kesäkuun alusta tähän päivään olen ahminut jo 18 romaania! Ymmärrettävistä syistä en jokaisesta aio kirjoittaa omaa arviota, mutta poimin tähän lyhyet fiilistelyt muutamasta kiinnostavasta lukukokemuksesta. Vietämme kesäisin paljon aikaa saaressa mökkeillen ja sieltä käsin onkin ihanaa tehdä nojatuolimatkoja ympäri maailman. Apuna toimii kesäpaikkakuntamme Inkoon kirjasto, joka […]

Vaikka raajani toimivat hyvin, pelkäsin jatkuvasti, että rampautuisin. Ajatus oli mielessäni heti kun sain silmäni auki, ja nousin nopeasti sängystä tarkastamaan, toimivatko jalkani yhä. Ehkä siksi keskityin Lilaan, jonka laihat, vikkelät sääret olivat liikkeessä koko ajan, sätkivät silloinkin kun hän istui opettajan vieressä, niin että tämä hermostui ja lähetti hänet pian takaisin paikalleen. Jostakin syystä […]

Kertoisiko Alice heille? ”Anteeksi nyt, näytätte kyllä tutuilta, mutta en osaa yhdistää teitä mihinkään.” Ei niin voinut tehdä. Lapsen olisi kauheaa kuulla, ettei hänen äitinsä muistanut häntä. Alicen oli pakko teeskennellä, kunnes muisti palaisi, ja se tapahtuisi tietysti pian. Aivan kohta. Hän yrittäisi puhua lapsille luonnollisesti. Ei hilpeän teennäisesti, niin kuin lapsille usein puhutaan. Lapset […]

Loppuviikosta kävin orpokodissa, lastensairaalassa, pidin esityksiä soppajonoissa ja kadunkulmissa. Ellie, nuket ja lapset estivät minua vajoamasta epätoivoon, ja olin siitä kiitollinen. Kuukausia kului saman päiväohjelman toistuessa. Sitten, keskikesällä, yllämme häälyvä pahuuden varjo päästi valloilleen kaikki voimansa. Mikään määrä holokaustista kertovia kirjoja ei riitä ymmärtämään, miten sellaista on ikinä voinut tapahtua ja vielä niin vähän aikaa sitten. […]

Hän oli yksin, yksinäisempi kuin oli ollut vielä koko elämänsä aikana. Hän oli elänyt yksinään täällä kahdenkymmenenseitsemän kilometrin päässä Holtin eteläpuolella siitä päivästä lähtien kun he teinipoikina olivat saaneet kuulla, että äiti ja isä olivat menehtyneet Chevrolet-pakettiautoonsa öljyn liukastamalla tiellä Phillipsin itäpuolella. Mutta he olivat olleet yksin yhdessä ja tehneet ne työt, jotka oli tehtävä, […]

Miltä näytti tämä Laure, joka piti puutarhalounaista, pelkäsi punamuurahaisia, rakasteli unissaan mieheksi muuttuneen lemmikkieläimensä kanssa, käytti korallinväristä huulipunaa ja oli saanut kirjaansa omistuskirjoituksen Patrick Modianolta? Laurentilla oli vastassaan arvoituksellinen nainen. Kuin höyrystyneen lasin takaa nähty epätarkka siluetti, kasvot sellaiset unissa kohdatut, joiden piirteet sumenevat heti kun niitä yrittää palauttaa mieleen. Tässäpä taas herkullinen välipalakirja, tällä […]

Luettuani sattumalta Kent Harufin Tasangon laulun vuodelta 1999, tuntui siltä, että olin löytänyt kauan kadoksissa olleen ystävän. Valitettavasti kävi ilmi, että tuttavuutemme jää lyhyemmäksi kuin ehdin toivoa. Surukseni nimittäin huomasin, että tämä erityisen paikan sydämessäni varastanut kirjailija on jättänyt tämän maailman viime syksynä. Ennen poismenoaan Haruf kuitenkin teki jotain unohtumatonta. Saadessaan tietää sairastavansa parantumatonta keuhkosairautta, hän päätti kirjoittaa […]

Yksitellen potilaat kohottivat äänettöminä kätensä. Laihoja kasvoja. Luurankomaisia ranteita. Siteitä ja letkuja. Aurinko virtasi sisään ikkunoista ja ilma hohti pölyhiukkasista jotka kieppuivat kuin säkenöivät lumihiutaleet. Sitten potilaisen ystävät ja perheenjäsenetkin alkoivat kohottaa käsiään, samoin vapaaehtoistyöntekijät ja nunnat. Kaikilla päivähuoneessa oleville oli käsi ilmassa. Pitkillä, lyhyillä, nuorilla, vanhoilla, lihavilla, laihoilla, terveillä, kuolemaa tekevillä. Kaikki katsoivat toisesta […]

Tuli välillä tarrattua vähän kevyempään teokseen. Vaikka aihepiiri on kyllä kaikkea muuta kuin kevyt: salaisuudet, valheet, syyllisyys ja sovitus. Liane Moriartyn Hyvä aviomies on chick lit -tyylistä psykologista jännitystä, vähän Gillian Flynnin tapaan.  Jos en olisi lukenut hyviä arvosteluja tästä kirjasta, ainakaan takakannen aloituksen perusteella en olisi tähän tarttunut: ”Cecilia Fitzpatrick on Australian 11. menestynein Tupperware-myyjä, […]

Haluan, että tutustut kahteen henkilöön, sillä heistä on tullut minulle rakkaita. On Marie-Laure, harmaakaihista sokeutunut tyttö, jonka silmät tuntuvat näkevän paljon enemmän kuin monien näkevien yhteensä. Marie-Laure tunnustelee tietään maailmassa erityisen herkkyytensä ja uteliaan luonteensa avulla. Marie-Lauren isä, Pariisin luonnontieteellisen museon  päälukkoseppä, rakentaa tyttärelleen suunnistusavuksi pienoismalleja kaupungista ja ruokkii tytön kyltymätöntä uteliaisuutta Jules Vernen pistekirjoituskirjoilla ja […]