menu Menu
Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti
Brennan-Jobs Lisa, Elämäkerta, Käännöskirjallisuus, WSOY, Yhdysvallat 23/03/2019 2 kommenttia
Erin Kelly: Älä jää pimeään Edellinen Stephen Fry: Moab Is My Washpot & Mythos Seuraava

Pian sen jälkeen isäni toi minulle Macintosh-tietokoneen. Hän nosti laatikon takapenkiltä, vei sen huoneeseeni ja laittoi lattialle. “Katsotaanpa”, hän sanoi. “Miten tämä mahdetaan avata?” Ikään kuin hän ei olisi tiennyt. Aloin epäillä, oliko hän sittenkään keksinyt kyseistä tietokonetta.

Huoneeni kiiltävällä puulattialla oli ainoastaan parvisänky. Ikkunasta heijastuva auringonvalo muodosti suunnikkaanmuotoisia valokeiloja, joissa pölyhiukkaset kieppuivat villisti.

Isä tarttui kädensijaan tietokoneen päällä, veti koneen ulos laatikosta ja asetti sen lattialle pistorasian viereen.

“Tähän pitäisi kai kytkeä virta.” Hän katseli johtoa aivan kuin olisi nähnyt sen ensimmäistä kertaa.

Hän istui lattialla koneen edessä jalat ristissä; minä istuin polvieni varassa isän vieressä. Hän etsi käynnistyspainiketta ja löysi sen. Kone heräsi henkiin, ja ruudun keskelle ilmestyi kuva hymyilevästä tietokoneesta. Isä näytti minulle, miten voisin piirtää koneen avulla ja tallentaa piirrokseni työpöydälle. Sitten hän lähti.

Hän ei maininnut toista tietokonetta, Lisaa. Pelkäsin, että hän ei ollutkaan nimennyt tietokonetta mukaani ja että olin ymmärtänyt jotain väärin.

Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti

Mieheni yöpöydällä on ollut Walter Isaacsonin kirjoittama Steve Jobs -elämäkerta jo 8 vuotta, sen ilmestymisvuodesta 2011 lähtien. Koskaan hän ei ole sitä loppuun asti lukenut, mutta sitkeästi se on yöpöydällä pölyä kerännyt. Välillä kuittailen siivotessani, että taas on Jobsista pölyt pyyhitty. Itsekin yritin joskus kyseistä opusta lukea, mutta totesin sen melko puisevaksi ja jätin kesken. Sen sijaan Jobsin tyttären Lisa Brennan-Jobsin muistelmateos Pikkusintti ei yöpöydälläni kauaa pölyä kerännyt. Kaikkea muuta kuin puiseva teos kertoo vangitsevan tositarinan tytöstä, joka palvoi kuuluisaa isäänsä, mutta tunsi jatkuvasti itsensä näkymättömäksi tämän silmissä.

Applen tuotteet ovat olleet olennainen osa elämääni parikymmentä vuotta ja olen niistä lähes riippuvainen sekä työssä että vapaa-ajalla. Tällä hetkellä suorastaan rakastan Applen langattomia kuulokkeita, joilla kuuntelen päivittäin äänikirjoja. Mieheni Apple-fanitus on astetta vakavampaa ja meillä katsotaan kaikki Applen julkistustilaisuudet livenä ja päivitetään ohjelmistojen uusimmat betaversiot samalla sekunnilla kun ne julkaistaan. Tämä kaikki selittänee miksi tämä kirja kiinnosti minua erityisesti. Steve Jobsin nerokkuutta ja lahjaa maailmalle ei käy kiistäminen, mutta miksi, oi miksi, neroudella on oltava aina synkempi puoli!

Se on ollut tiedossa, että Jobs oli sosiaalisesti hieman toistaitoinen, mutta tyttären näkökulmasta käytös on suorastaan musertavaa. Lisan äiti, taiteilija Chrisann Brennan, oli raskaana kun suhde Steven kanssa oli jo päättynyt. Ensin Jobs kielsi isyytensä vuosia ja kävi tapaamassa Lisaa ja tämän äitiä harvoin. Silti hän halusi olla päättämässä esimerkiksi lapsen nimestä ja nimesi suunnittelemansa mikrotietokoneen Lisaksi. Tosin senkin hän aina sitkeästi kielsi, kun Lisa kysyi asiaa isältään. Isän oli suorastaan mahdotonta myöntää, että tytär on hänelle tärkeä. Kun isyys viimein todennettiin oikeudessa ja Steve alkoi maksaa elatusapua, isän ja tyttären yhteydenpito jonkin verran lisääntyi. Lisa kuvaa yksityiskohtaisesti heidän yhteisiä rullaluisteluhetkiään. Jossain vaiheessa Lisa alkoi yöpyä isänsä luona kerran viikossa, mutta äiti päätti lopettaa yökyläilyn kun Lisa kertoi isän oudosta käytöksestä.

Lukiessa saa moneen otteeseen pyöritellä päätään Steve Jobsin eksentrisyydelle. Minimaalisesti kalustetussa kartanossaan iänikuisissa Birkenstock-sandaaleissaan hiihtelevä Steve puputtaa lähes pelkkää raastettua porkkanaa ja laukoo tyttärelleen erikoisia kaksimielisiä juttuja. Näitä lukiessa tuli jotenkin pahaenteinen olo ja odotin jotain kamalaa paljastusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sellaisesta ei onneksi ollut kyse, vaan pelkästään Steven kyvyttömyydestä keskustella ja käyttäytyä luontevasti tyttären kanssa. Tosin Lisa kehuu kirjassa, että isän kanssa oli lopulta luontevaa puhua juurikin seksistä.

Henkisesti hauraan taiteilijaäidin kanssa Lisalla oli omat haasteensa. Lisan ollessa 14-vuotias asuminen äidin kanssa kävi niin haastavaksi, että Lisan koulu päätti puuttua asiaan ja pyytää Steveä ottamaan tytön luokseen asumaan. Stevellä on kuitenkin omat ehtonsa. Lisan on tehtävä valinta: joko äiti tai isä ja tämän uusi perhe. Jos hän muuttaa isän ja Laurenen luokse, hän ei saa tavata äitiään puoleen vuoteen. Lisa valitsee isän, koska toivoo viimein saavansa isältään sen huomion ja rakkauden, jota on aina janonnut. Pian hän kuitenkin huomaa olevansa yksinäisempi kuin koskaan. Isä ei edes suostu tulemaan iltaisin Lisan huoneeseen sanomaan hyvää yötä, vaikka tyttö sitä erikseen pyytää. Tai no, kerran hän tuli. Lisa toimii myös jatkuvasti pikkusisarustensa hoitajana ja joutuu iltaisin tiskaamaan käsin, koska isä ei viitsi korjauttaa tiskikonetta. Lisa pyytää isän ja äitipuolensa Laurenen mukaan terapeutille, jolla on käynyt itse viikottain jo vuosia. Lisan itkiessä yksinäisyyttään, Laurene toteaa kuivasti: “Me nyt vain olemme kylmiä ihmisiä.”

Isä, joka itse osoitti jatkuvaa välinpitämättömyyttä tytärtään kohtaan, yhtäkkiä vaati että Lisa antaa kaikkensa perheelle. Havaijin-matkallekin oli pakko lähteä mukaan, vaikka Lisa ei halunnut olla pois koulusta: “Jos sinä et pysty lähtemään tälle matkalle, voit unohtaa olevasi osa tätä perhettä.” Tällaista edestakaista lähelle vetämistä ja pois työntämistä tapahtuu isän ja tyttären suhteessa pitkin matkaa. Ei voi kuin tuntea surua yksinäisen ja hämmentyneen Lisan vuoksi, joka tuntee hylänneensä äitinsä tunnekylmän isänsä vuoksi. Sovitun puolen vuoden eron jälkeen Lisa alkaa viettää enemmän aikaa äitinsä kanssa ja muuttaa lopulta kokonaan pois isänsä luota. Yliopisto-opinnot auttoivat myös irti päästämisessä. Isä maksoi Lisan Harvardin opintoja jonkun aikaa, kunnes suuttui taas jostain ja lakkasi maksamasta. Aika noloa, että naapurit joutuivat rahoittamaan monimiljonäärin tyttären opintoja. Meni vuosia, etteivät isä ja tytär puhuneet toisilleen juuri ollenkaan.

Sairautensa edetessä Steve Jobs yritti vielä parantaa välejään Lisaan ja pyysi tyttäreltään anteeksi sitä, ettei osannut olla parempi isä ja viettänyt aikaa tyttärensä kanssa kun tämä oli pieni. Jonkinlaiseen sovintoon isä ja tytär siis pääsivät, mutta jatkuvat hylätyksi tulemisen tunteet ja kaltoinkohtelut jättivät pysyvät arvet. “Sinulla ei ole yhtään hyödyllisiä taitoja. Ei ainuttakaan.”, isä sanoo tyttärelleen ilkeyden puuskassaan. Lisa tekee kaikkensa osoittaakseen olevansa isän kunnioituksen arvoinen, mutta sitä ei tehdä hänelle helpoksi. Kuolinvuoteellaankin Steve vielä töksäyttää: “Sinä haiset vessanpöntöltä.” On suorastaan ihme, että kaiken tämän jälkeen Lisalla riittää vielä ymmärrystä isäänsä kohtaan. Hän tuntuu ajattelevan, että ilkeys oli Steve Jobsin tapa suojella kallisarvoista luovuuttaan. Luovuuden tilassa hän oli parhaimmillaan: herkkä, yhteistyöhaluinen ja hauska. Ikävä kyllä sen puolen saivat kokea hänen työkaverinsa, ei oma perhe. Oma tytär oli suuren visionäärin silmissä vain Pikkusintti.

Lisa Brennan-Jobs on kirjan ilmestymisen jälkeen haastatteluissa yrittänyt pehmentää kirjan antamaa jyrkkää kuvaa isästään. Hänestä lukijat ovat tulkinneet häntä väärin ja hänestä esimerkiksi monet Jobsin töksäytykset ovat vain olleet osoitus äärimmäisestä rehellisyydestä ja julmilta kuulostavat teot vain yritys välittää tärkeitä arvoja tyttärelle. Omanlaisiaan rakkaudenosoituksia siis. Kirjan tulkinnanvaraisuutta lisää Brennan-Jobsin kerrontatapa, jossa asioita todetaan ja lukijan varaan jää tulkita mitä niistä pitäisi ajatella. Puhtaasti kirjallisessa mielessä se on todella vangitsevaa ja tekee tämän kirjan lukemisesta nautittavan elämyksen. Koska kyseessä on kuitenkin muistelmateos oikeista ihmisistä, hämmennystä ei voi välttää. Mitä Lisa Brennan-Jobs loppujen lopuksi haluaa kirjallaan sanoa? Ihmissuhteet ovat toki monimutkaisia ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Ehkä kirjaa voikin lukea yleismaailmallisena kuvauksena mutkikkaista perhesuhteista ja lapsen tarpeesta ja oikeudesta tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Se sanoma tästä kirjasta välittyy pakahduttavasti.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 36 – Kirjassa ollaan yksin.

Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti
Small Fry (2018),
suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
WSOY 2019
Arvostelukappale


Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti
Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaaste

#elämäkertakaikkiaan Apple helmethaaste Lisa Brennan-Jobs muistelmat Pikkusintti Steve Jobs WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Kuinka se onkaan niin kaavamaista, tuo nerojen lasten tai puolisoiden elämä! Vuosikymmenestä toiseen paljastuu näitä kauhutarinoita, eri aloilta, eri maista, eri aikoina. Aiheesta tehty elokuva oli myös ikävää katsottavaa.

    1. Taitaa tutkimustenkin mukaan olla ikävä fakta, että narsistit ja psykopaatit päätyvät usein johtoasemiin. Kai se olisi liian raskasta, jos suhtautuisi kaikkiin ja kaikkeen suurella empatialla. Mutta edes läheisiin, onko se liikaa vaadittu! Meillä taas eilen katsottiin Applen julkistustilaisuutta, enkä voinut olla ajattelematta tätä kirjaa. Tilaisuuden lopussa Oprah Winfrey kertoi yhteistyösopimuksestaan Applen kanssa ja suunnitelmistaan uudistaa kirjaklubiaan Applen kanssa. Veikkaan, että Brennan-Jobsin kirjaa ei siellä ihan heti käsitellä 😉

keyboard_arrow_up