menu Menu
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, Venho Johanna, WSOY 06/12/2019 4 kommenttia
Elizabeth Strout: Olive, Again Edellinen Dolores Redondo: La cara norte del corazón Seuraava

Kirjoitan uneni muistiin. Mitä enemmän kirjoitan, sitä nopeammin sanat tulevat, ja alan tuntea Alekkan tuoksun: märkää hiekkaa, jotain väkevää ja pippurista. Ja sitten kirjoitan muutaman lauseen kuvia, joita mieleen nousee samaan tahtiin kuin Alekka heiluttaisi risuluutaa, vaaralta puhaltaisi pellon yli metsäinen tuuli, hämärä ja säkenöivä. Ilahdun niistä niin, että minun täytyy nousta seisomaan, kävellä talon toiseen päähän ja takaisin. Pitkästä aikaa sanat ja lauseet liikkuvat, kuuluu se ääni jota tulin tänne kuuntelemaan. Olin yhtä irtonainen joskus tyttönä, silloin kun ratsastin Alekkan kanssa: polvet olivat aina ruvella enkä pelännyt nousta Mustan selkään ikinä, en edes ilman satulaa, pidin lujilla pienillä kourilla harjasta kiinni. Alekka auttoi minut selkään ja paineli ratamolla nirhaumat kun putosin. Mutta hevosia uittaessa hän ei antanut minun istua selässä, ei vaikka vannoin etten putoa.
Nousen pöydän äärestä, muistikirja läpsähtää lattialle. Annan paksua villaa olevan aamunutunkin pudota, ja ovelle kävellessä riisun yöpaidan, jatkan polkua alasti rantaan. Uimahuoneen naulassa on pyyhe, sen otan laiturille mukaan, vesi on kylmää mutta uin kivelle ja takaisin ja koko ajan tulee lauseita mieleen.
Kun kirjoitan, olen joka hetki yhä vähemmän yksin. Huvila on kansoitettu, muistini kirjavoima. Onko minusta tullut sellainen vanha ihminen, joka elää menneessä, onko se elämän laki, ettei menneisyyttä voi väistää.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Johanna Venhon historiallinen romaani Ensimmäinen nainen äänestettiin lukijoiden suosikiksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Tulos on ymmärrettävä. Upeasti kirjoitettu fiktiivinen kuvaus Sylvi Kekkosesta puhuttelee sekä Sylvin elämästä kiinnostuneita että yleisellä tasolla kuvauksena naisen kamppailusta oman itseilmaisun ja identiteetin säilyttämisessä vahvan ja vallankahvassa tiukasti olevan miehen varjossa. Ollaan vuodessa 1966 ja Kekkosen presidenttikautta on takana 10 vuotta. Sylvin mielestä jo liian kauan, mutta lukija tietää, että vuosia on vielä edessä sitäkin enemmän. Suomen pitkäaikaisimman presidentin puolisolla ei totisesti ole ollut helppoa.

Romaanin kerrontaratkaisu on nerokas. Poikkeuksellisen vaikean kesän jälkeen Sylvi vetäytyy koiransa kanssa perheen kesäpaikkaan Katermaan ja käy siellä pään sisäisiä keskusteluja hiljattain menehtyneen ystävänsä, kirjailija Marja-Liisa Vartion kanssa. Marjaliisan haamu saa Sylvin käymään läpi elämänsä käännekohtia ja pohtimaan suhdettaan itseensä, mieheensä, lapsiinsa, asemaansa ja kirjoittamiseensa. Muistelun apuna toimii päiväkirjat. Katerman rauhassa avautuvat myös luovuuden lukot ja tekstiä alkaa virrata kirjailija-Sylvin kynästä uudella voimalla. Erityisesti lapsuuden viattomat kesät ja tunnelmat vetävät Sylviä puoleensa. Elämä oli niin paljon yksinkertaisempaa silloin.

Romaanin nimi Ensimmäinen nainen kuvaa hyvin Sylvin asemaa ja kohtaloa. Sylvi oli presidentin puolisona maan ensimmäinen nainen, mutta samalla hänen miehensä viehtymys toisiin naisiin oli julkisesti tiedossa ja syrjähypyt hiljaa hyväksyttyjä. Urho on Sylvin onni ja onnettomuus, ja miehen rinnalla pysyminen on ollut sekä välttämättömyys että oma valinta. Venho luo Sylvistä syvästi inhimillisen ja kaikkine ristiriitaisuuksineen kokonaisen henkilön. Sylvi on herkkä mutta tarvittaessa periksiantamaton, lempeä mutta ajoittain pisteliäs, mukautuvainen mutta tärkeissä asioissa itsenäinen ja jämäkkä, hauras mutta selviytyjä. Siihen kapeaan varjokaistaleeseen, joka hänelle oli miehensä rinnalla suotu, hän onnistui raivaamaan oman tilansa äitinä, naisena ja taiteilijana.

Sylvi Kekkonen on romaanin sydän, mutta kirja kertoo myös kahdesta muusta naistaiteilijasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttajasta: kirjailija Marja-Liisa Vartiosta ja kuvanveistäjä Essi Renvallista. Renvall on tekemässä kipsipäätä Sylvi Kekkosesta ja kokee luomisen tuskaa etsiessään muotokuvaluonnokseen sitä ydintä, joka kuvaisi parhaiten hänen ystävänsä moniulotteista ja ristiriitaistakin persoonaa. Räväkkä Renvall ruotii omasta näkökulmastaan rouva Kekkosen julkista ja yksityistä kuvaa ja samalla omaa kuoppaista polkuaan taiteilijana ja ihmisenä.

Erityiseen valoon Venho nostaa Sylvin kipuilun kirjoittamisen kanssa. Kirjailijuus vetää Sylviä puoleensa, mutta asemansa vuoksi hänen on vaikea löytää jalansijaa uskottavana itsenäisenä kirjailijana. Voiko presidentin puolisoa edes nähdä kokonaisena ihmisenä, hän pohtii. Hänen läsnäolonsa kirjailijaliiton kokouksissa koetaan ahdistavana ja kirja-arvioissa Sylvin teokset kutistetaan Kekkosen rouvan puuhasteluksi. Kaiken lisäksi Urho julkaisee kirjan toisensa perään ilman suurempia luomisen tuskia, mikä ärsyttää miehensä käsikirjoituksia korjaavaa Sylviä.

Kirjoittaminen oli Sylville tärkeä henkireikä, lapset olivat toinen. Kaksospojat Matti ja Taneli olivat Sylvin elämän keskipiste. Kolmatta lasta oli myös toivottu ja yritetty, mutta turhaan. Lopulta lääkäri kehotti pariskuntaa muuttamaan eri makuuhuoneisiin ja näin tehtiin. Urho vietti sitten aikaa monissa muissakin makuuhuoneissa, minkä Sylvi hiljaisesti mutta syvästi loukkaantuneena hyväksyi. Sylvikin viritteli pientä romanssia, mutta uskollisena ja tottelevaisena vaimona päästi irti niistä haavekuvista. Henkisen tuskan lisäksi Sylviä vaivasi fyysinen kipu pahan nivelreuman muodossa. Kanttia siis tarvittiin tästä kaikesta selviämiseen eikä ihme, ettei Sylvi viihtynyt julkisuuden valokeilassa.

Kuuntelin romaanin äänikirjaversion, jonka lukee näyttelijä Sari Haapamäki. Haapamäki lukee kirjan sujuvasti ja miellyttävästi, mutta ehkä hieman vanhemman naisen ääni olisi soveltunut paremmin 66-vuotiaan Sylvin kertojaääneksi. Nämä ovat makuasioita, mutta itse pidän siitä, että varsinkin minämuotoisessa kerronnassa ääni olisi mahdollisuuksien mukaan kertojan omaan ääneen rinnastuva. Ehkä tämä romaani olisi päässyt parhaaseen loistoonsa kansien välistä itse luettuna, mutta elämys se oli myös äänikirjana. Fiktion kautta on kiinnostavaa tutustua oikeasti eläneisiin historian henkilöihin ja Johanna Venhon Ensimmäinen nainen on siinä kategoriassa kaunokirjallisesti poikkeuksellisen koskettava ja eheä teos.

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Ensimmäinen nainen historiallinen romaani Johanna Venho Sylvi Kekkonen WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Vaikea kuvitella tätä äänikirjana, jos ääni ei täysin natsaa.

    Minulle tämä on kirjavuoteni paras teos. Venho on herkänkarheasti tuonut esiin Sylvin tuntoja ja onnistunut siinä loistavasti.

    1. Minua vähän harmittaa, että juuri tämän kirjan kuuntelin äänikirjana. Tämä olisi ehdottomasti pitänyt lukea itse, kun kansipaperin altakin ilmeisesti löytyy hieno yllätys! Upea romaani joka tapauksessa, missä formaatissa tahansa.

  2. Tiina, hyvin värisyttävä teksti siitä,mitä Sylvi joutui kokemaan. Minua suututtikin välillä Sylvin puolesta, mutta hienosti Venho toi esiin Sylvin kokeman vääryyden. Niidenin, jotka häntä ovat arvostelleet lienee tämän kirjan myötä jäädä miettimään, millaista olisi ollut Sylvin nahoissa….Tämä oli minulle lukuvuoteni paras kirja ehdoitta!

    1. En ole Sylvin elämästä ollut niin tietoinen ennen tätä kirjaa, osin siksi että olin vasta lapsi, kun Kekkosten aika veteli viimeisiään. Oli kyllä kiinnostavaa tutustua tähän fiktiiviseen Sylviin. Upeasti kirjoitettu romaani tosiaan. Kuten tuohon edelliseen kommenttiisi vastasin, harmittaa että kuuntelin tämän äänikirjana. Olisi varmasti toiminut paremmin itse luettuna.

keyboard_arrow_up