menu Menu
Hanna Meretoja: Elotulet
Kotimainen kaunokirjallisuus, Meretoja Hanna, Suomi, WSOY 22/06/2022 4 kommenttia
Tana French: The Likeness Edellinen Patrick Radden Keefe: Empire of Pain: The Secret History of the Sackler Dynasty Seuraava

Elea heittää nuotioon pari puuta lisää. Taistelupuhe herättää hänessä syvältä kumpuavaa ärtymystä, jonka kaikkia säikeitä hän ei osaa vielä hahmottaa. Eivät Matias ja Otto tietenkään tarkoita mitään pahaa, päinvastoin, mutta hän ei suostu siihen, että joutuisi valitsemaan urhean aurinkosoturin ja luovuttajan roolien välillä. Koko ikänsä hän on taistellut. Yliopistolla ei pärjää muuten. Se juuri on ongelma: hän on kasvanut ajattelemaan, että elämästä selviää taistelemalla, mutta ei siitä selviä! Elämä on sellaista, että taistelet ja taistelet ja sitten saat syövän. Siinä ei auta, että taistelee vielä raivoisammin. Tämä ei ole hetki, jolloin sankari lähtee sotaan, vaan kohta, jossa on pysähdyttävä ja todettava, että kertomus on väärä.

Kaipa sairastuneista puhutaan taistelijoina, koska haluamme epätoivoisesti uskoa, että omat tekomme ratkaisevat miten meidän käy. Ikään kuin mistä tahansa voisi selvitä riittävällä tahdonvoimalla ja oikealla asenteella. Elean mieleen tulevat sanat normatiivinen optimismi. Hän tuntee tyydytystä, kun pystyy nimeämään sen, mikä häntä ahdistaa: paine olla aina positiivinen, syövänkin kohdatessaan, tai varsinkin silloin, jotta olisi kunnon taistelija. Vaatimus huokui sakeana vasten kasvoja viesteistä, joita hän sai parilta yhdysvaltalaiselta työkaveriltaan. Silloin hän ajatteli, että onneksi pakkopositiivisuus ei kuulu suomalaisiin kulttuurisiin patologioihin, ei ainakaan niin vahvana. Täällä on hyväksyttävää olla välillä synkkä. Ilman pakollista optimismia on helpompi kokea spontaaneja ilon ja onnen hetkiä. Mutta kyllä myönteisyyden normi on yllättävän yleinen täälläkin. Elealle on sanottu jo monesti, että pitäisi ”suuntautua kohti paranemista”. Kuoleman ajattelemista pidetään halpamaisena antautumisena. Täällä pohjolassakin tuntuu jo tuulahduksia amerikkalaishenkisestä pinkistä rintasyöpäkulttuurista, jossa taistella kuuluu hymyssä suin, vaikka hymy olisi miten hampaat irvessä naamalle ripustettu.

Hanna Meretoja: Elotulet

Hanna Meretojan esikoisromaani Elotulet on saaristoon sijoittuva yhdenpäivänromaani, joka käsittelee vakavan sairauden virittämiä tunteita ja ajatuksia sairastuneen ja hänen läheistensä näkökulmasta. Joukko ystäviä kokoontuu saareen viettämään muinaistulien yötä: juhlat järjestävä pariskunta Elea ja Otto lastensa Iiriksen ja Elliotin kanssa, ystäväpariskunta Matias ja Aura sekä juuri kumppaninsa menettänyt Salma Aida-tyttärensä kanssa. Elokuisessa illassa elämänliekki kipunoi vahvana, kun Elea kertoo ystävilleen aggressiivisesta rintasyövästään. Ravisuttava uutinen sysää jokaisen tarkastelemaan omaa suhdettaan itseensä, toisiinsa, elämään ja kuolemaan.

Elea on romaanin keskushenkilö, mutta myös kaikkien muiden näkökulmiin kurkistetaan. Sairaudesta kertominen muuttaa tietysti juhlan ilmapiiriä ja jokainen kamppailee omien reaktioidensa kanssa. Lääkäri Matias on salaa rakastanut Eleaa aina ja reagoi uutiseen voimakkaasti. Hän yrittää rauhoitella tilannetta lääkärin auktoriteetillaan, ja samalla palaa halusta julistaa rakkauttaan ennen kuin on liian myöhäistä. Taiteilija Aura kokee huonoa omaatuntoa, koska on ollut aina Elealle kateellinen tämän päästyä elämässä niin helpolla. Salma taas on juuri menettänyt kumppaninsa pandemialle ja Veeran kuolema väijyy kaikkien tietoisuudessa puhumattomana möykkynä. Elea ärsyyntyy muiden taistelupuheesta ja penää oikeutta tuntea hätää, olla heikko ja pohtia kuolemaa. Eleaa hiertää myös filosofimiehensä epämääräinen haahuilu. Olisiko Otosta edes huolehtimaan perheen lapsista, jos häntä ei enää ole? Tunteet leimahtavat välillä yhtä roihuavana kuin kokko pimenevässä illassa, mutta ystävyyden ja rakkauden luja side kestää onneksi venymisen.

Meretoja sanoittaa upeasti niitä ajatuksia ja tuntemuksia, joita vakava sairastuminen ja elämän rajallisuuden kanssa kasvotusten joutuminen aiheuttaa. Fiktion kipinänä onkin ollut kirjailijan oma sairastuminen rintasyöpään ja halu löytää tapoja sanoittaa kokemusta. Vaikka jokaisen kokemus on varmasti erilainen, aihetta käsitellään niin monipuolisesti, että uskon romaanin tarjoavan sekä vertaistukea, lohtua että uutta ajateltavaa vakavan sairauden kohdanneille ja heidän läheisilleen. Tämä romaani tarjoaa lukijalle kuitenkin paljon muutakin. Syöpädiagnoosin lisäksi ystävysten mielissä velloo yleisempää hätää ja huolta: pandemiaa, ympäristöuhkia ja aavistuksia uusista globaaleista kriiseistä. Poikkeuksellisen lämmin merivesi ja lapsen jalasta löytyvä punkki ovat konkreettisia muistutuksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Kaikki me elämme muuttuvassa maailmassa, jossa tulevaisuus on epämääräisen sumun peitossa.

Meretoja on Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori ja tutkijatausta näkyy kirjassa monella tapaa. Romaanin ystävyksillä on ollut opiskeluaikoina lukupiiri ja he jakavat saman kirjallisen maailman. Elea on jopa pyytänyt vieraitaan valmistautumaan jollain itselleen tärkeällä meritarinalla, joita he sitten vuorollaan jakavat nuotion ääressä ja peilaavat niihin omia kokemuksiaan. Tarinat kirvoittavat myös käsittelemään kunkin omia heikkoja kohtia ja paljastamaan pitkään haudottuja salaisuuksia. Kirjallisuusterapiaa nuotion ääressä, ei hassumpaa! Kulttuurillisia viittauksia vilisee henkilöiden puheissa ja ajatuksissa muutenkin, ja kirjan lopussa on pitkä teosluettelo kirjoja ja musiikkia. Välillä runsas viittausten viljely etäännytti kuitenkin minua kirjan henkilöistä. Kovin sivistynyttä ja lukenutta porukkaa selvästi ovat, mutta jatkuva suurten ajattelijoiden siteeraaminen ja punnittujen ajatusten suoltaminen tuntuu epäaidolta ja uuvuttavalta. Ehkä olen vain kateellinen, kun omissa piireissä ei osata puhua näin hienoja 😅 Romaanin lapsetkin ovat äärimmäisen fiksuja ja luovia ja elävät omassa kuplassaan aikuisten maailman laitamilla. Elliot on paljon asioista tietävä, utelias ja erityisherkkä poika – näitä herkästi ympäristön hätätilaan reagoivia poikia onkin nyt tullut monissa romaaneissa vastaan.

Yhdenpäivänromaaniksi Elotulet on varsin pitkä, kesäpäivä venyy yli 450 sivuun. Niin paljon ystävykset ehtivät puuhailla päivän aikana ja ajatuksissaan matkustaa ajasta ja paikasta toiseen, että välillä lukiessa unohdin, että on edelleen kyse samasta päivästä. Sujuvasti kirjoitetun romaanin parissa viihtyy hyvin ja kirjan teemojen pohdinta jatkuu omassa päässä kirjan kansien sulkeuduttua. Suurin osa romaanissa mainituista teoksista on minulle tuttuja ja rakkaita, ja moni niistä löytyy saaristoaiheisesta kokoelmastani, jota olen alkanut omalle saarimökille kerätä. Elotulet saa myös paikkansa sieltä.

Hanna Meretoja:
Elotulet
WSOY 2022

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Elotulet esikoisromaani Hanna Meretoja rintasyöpä saaristo sairaus ystävyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Sitaatti herättää kunnioitusta, ja on minusta ihan oikeassa. Sait kiinnostumaan kirjasta! 🙂

    1. Kiva, että kiinnostuit! Valitsin tuon sitaatin juuri siksi, että minusta se on täyttä asiaa. Itseänikin häiritsee tuo pakkopositiivisuus. Jos purkautuu vaikeista asioista, moni kauhistuu, että nyt tilaat itsellesi vaan lisää huonoa karmaa. Se on minusta outo ajatus. Jos vaikeita tunteita ei tietoisesti käsittele ja yrittää väkisin kääntää kaiken positiiviseksi, tunnemöykky vaan kasvaa ja joskus on edessä liian iso möykky pureskeltavaksi. Kyllä kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja kuuluvat elämään. Tässä romaanissa on muutakin hienoa pohdintaa aiheesta. Ja upeaa kesä- ja saaristokuvausta.

  2. Samaa mieltä Ankin kanssa – hyvä sitaatti! Hanna Meretojan kirjallisuudentutkimukseen liittyvistä teksteistä monet ovat tuttuja ja pidän hänen kirjoitustyylistään. Vaikka olen kirjastossa töissä, on tämä teos mennyt jotenkin ohi. Kansikin on mukavan houkutteleva. Pitää tehdä varaus, kun omassa kimpassa näkyi olevan kaikki kappaleet lainassa 😊.

    1. Tuo sitaatti tosiaan osui ja upposi. Kiinnostava romaani, toivottavasti saat pian luettavaksi. Kaunis kansi on Anna Makkosen käsialaa.

keyboard_arrow_up