menu Menu
Patrick Radden Keefe: Empire of Pain: The Secret History of the Sackler Dynasty
Keefe Patrick Radden, Picador, Tietokirjallisuus, Yhdysvallat 18/06/2022 2 kommenttia
Hanna Meretoja: Elotulet Edellinen Patrick Radden Keefe: Say Nothing: A True Story of Murder and Memory in Northern Ireland Seuraava

In the 1940s, Arthur Sackler had watched the introduction of Thorazine. It was a “major” tranquilizer that worked wonders on patients who were psychotic. But the way the Sackler family made its first great fortune was with Arthur’s involvement in marketing the “minor” tranquilizers Librium and Valium. Thorazine was perceived as a heavy-duty solution for a heavy-duty problem, but the market for the drug was naturally limited to people suffering from severe enough conditions to warrant a major tranquilizer. The beauty of the minor tranquilizers was that they were for everyone. The reason those drugs were such a success was that they were pills that you could pop to relieve an extraordinary range of common psychological and emotional ailments. Now Arthur’s brothers and his nephew Richard would make the same pivot with a painkiller: they had enjoyed great success with MS Contin, but it was perceived as a heavy-duty drug for cancer. And cancer was a limited market. If you could figure out a way to market OxyContin not just for cancer but for any sort of pain, the profits would be astronomical. It was “imperative,” Friedman told the Sacklers, “that we establish a literature” to support this kind of positioning. They would suggest OxyContin for “the broadest range of use.” Still, they faced one significant hurdle. Oxycodone is roughly twice as potent as morphine, and as a consequence OxyContin would be a much stronger drug than MS Contin. American doctors still tended to take great care in administering strong opioids because of long-established concerns about the addictiveness of these drugs. For years, proponents of MS Contin had argued that in an end-of-life situation, when someone is in a mortal fight with cancer, it was a bit silly to worry about the patient’s getting hooked on morphine. But if Purdue wanted to market a powerful opioid like OxyContin for less acute, more persistent types of pain, one challenge would be the perception, among physicians, that opioids could be very addictive. If OxyContin was going to achieve its full commercial potential, the Sacklers and Purdue would have to undo that perception.

Patrick Radden Keefe: Empire of Pain: The Secret History of the Sackler Dynasty

Kirjoitin juuri Patrick Radden Keefen loistavasta tietokirjasta Say Nothing (Älä sano mitään), jossa palkittu tutkiva journalisti Keefe käsittelee Pohjois-Irlannin konfliktia. Vuonna 2021 julkaistussa kirjassaan Empire of Pain Keefe jatkaa tarinallisen journalismin parissa ja siirtää katseensa omalle maalle Yhdysvaltoihin ja yli puoli miljoonaa uhria vaatineeseen opioidiepidemiaan. Opioidikriisistä on julkaistu viime vuosina paljon kirjoja ja teemaa on käsitelty myös tv-sarjoissa. Keefen kirjan pohjalta tehty draamasarja Painkiller on tulossa Netflixiin ilmeisesti tänä vuonna. Viime vuonna Disney+-palvelussa julkaistiin samaa teemaa käsittelevä draamasarja Dopesick, joka perustuu Beth Macyn samannimiseen bestselleriin. Molemmissa sarjoissa keskiössä on Sacklerin perheen johtama Purdue Pharma, jonka sanotaan olevan opioidikriisin pääpahis. Keefen Empire of Pain keskittyy paljastamaan Sacklerin perhedynastian edesottamuksia kolmessa polvessa. Yksi Yhdysvaltain rikkaimmista suvuista on paistatellut hyväntekijän roolissa, jättäen mainitsematta mistä varallisuus on peräisin.

Keefe vie lukijan ensin vuoteen 1904, jolloin Isaac Sackler tuli siirtolaisena Yhdysvaltoihin, sai kolme poikaa ja kannusti näitä unelmoimaan suuria ja opiskelemaan lääkäreiksi. Arthur, Mortimer ja Raymond Sackler tosiaan tekivät kuten isä kehotti ja rakensivat Sacklerin nimen ympärille todellisen bisnesimperiumin. Kirjan ensimmäinen osa keskittyy erityisesti Arthur Sackleriin ja seuraa hänen nousuaan keskiluokkaisesta kauppiaasta äveriääksi lääkäriksi, mainosmieheksi, liikemieheksi ja taidemesenaatiksi. Hän aloitti lääkärin uransa psykiatrian parissa, mutta lääkkeiden markkinoinnista tuli hänen todellinen leipälajinsa. Hän vaikutti suuresti siihen, että vahvoja reseptilääkkeitä, kuten Valiumia ja Thorazinea, alettiin markkinoida kaikelle kansalle ja niiden käyttö kaikenlaista lievää ahdistusta lievittävinä lääkkeinä normalisoitiin. Hän siis loi pohjan sille ajatukselle, jolle tulevat Sacklerit rakensivat miljoonabisneksensä: markkinoida suppeaan käyttöön tarkoitettua lääkettä mahdollisimman laajalle joukolle ihmisiä.

Kirjan toinen osa keskittyy Purdue Pharmaan, joka nousi Arthurin ostaman Purdue Fredericks -lääkeyhtiön perustalle ja jota voidaan hyvällä syyllä pitää opioidikriisin keskeisimpänä syyllisenä. Tässä osassa Keefe nostaa keskiöön Richard Sacklerin, Raymond Sacklerin pojan, joka Purdue Pharman johdossa aloitti kipulääkkeiden valmistuksen ja aggressiivisen markkinoinnin. Siihen asti vahvoja morfiinipohjaisia kipulääkkeitä oli käytetty ainoastaan vakavista kivuista kärsivien ja saattohoitopotilaiden kipujen lievittämiseksi. Richard Sackler keksi ajatuksen ”turvallisesta” kipulääkkeestä, jota voisi käyttää kaikenlaiseen kipuun ja normalisoida sen käyttö, kuten hänen setänsä Arthur oli tehnyt Valiumin kanssa. Purdue Pharma toi vuonna 1995 markkinoille Oxycontin-kipulääkkeen, jonka vaikuttava aine on oksikodoni, jota on verrattu kodeiiniin, heroiiniin tai morfiiniin. OxyContin-lääkkeen innovaatio oli kalvo, joka annosteli opioidia vähitellen verenkiertoon, ja jonka väitettiin estävän huumaavan aineen nopea vaikutus ja lääkkeen riippuvuutta aiheuttava ominaisuus.

Uskomattoman syvälle ulottuvan suhmuroinnin avulla Purdue Pharma lanseerasi uuden tavan puhua kipulääkkeistä ja niiden eduista. He rahoittivat kipuyhdistyksiä, jotka puhuivat systemaattisesti kipulääkkeiden puolesta Yhdysvaltoja kuulemma jäytävän ”kipuepidemian” hoidossa. He saivat jopa lääkeviraston suosittelemaan lääkettä turvallisena kilpailijoihin verrattuna. Markkinointi- ja myyntiosastosta tuli lääkeyhtiön kivijalka. Parhaille myyjille maksettiin bonuksia ja kustannettiin palkintomatkoja rantalomakohteisiin. Lääkäreitä voideltiin erilaisilla lahjuksilla ja heitä kehotettiin jatkuvasti kasvattamaan annoskokoja ja lääkekuurien pituuksia. Väärinkäyttäjät ja lääkkeeseen koukkuun jäänet oppivat pian poistamaan lääkeainetta suojaavan kalvon saadakseen vahvemman vaikutuksen. Moni opioidilääkkeen käyttäjä myös siirtyi halvempaan ja usein helpommin saatavilla olevaan heroiiniin.

En ymmärrä, miten nämä ihmiset saavat nukuttua yönsä! Kirjan perusteella varsinkin Richard Sackler vaikuttaa täysin empatiakyvyttömältä ja kyltymättömän ahneelta. Se lienee myös syy siihen, että tilanteessa on ajauduttu niin pitkälle. Kirjan kolmas osa keskittyy Purdue Pharman alamäkeen ja jatkuvien vahingonkorvauskanteiden ja oikeudenkäyntien sumaan. Jääräpäisesti Sacklerit kieltävät osallisuutensa kriisiin ja syyttävät lääkkeiden väärinkäyttäjiä maineensa pilaamisesta. Pitkään Sacklerit onnistuivat pitämään myös nimensä poissa näistä yhteyksistä ja piilottelivat kasvottoman yhtiön ja sitä edustavien huippupalkkaisten asianajajien takana, samalla siirtäen itselleen järkyttäviä summia yhtiön rahaa turvatakseen omaisuutensa. Heidän ökyrikkautensa varmasti säilyy, mutta jotain tärkeää he ovat sentään menettäneet. Sacklerin nimi komeili monien arvostettujen yliopistojen, museoiden ja instituutioiden seinissä ympäri maailman ja yhdistettiin hyväntekeväisyyteen ja taiteeseen. Nyt nimikyltit on poistettu ja Sacklerin nimi on ikuisesti tahrittu opioidikriisissä kuolleiden vereen ja heidän läheistensä kyyneliin.

Mitään lopullista tilinpäätöstä Keefe ei voi kirjassaan antaa, sillä oikeudenkäynnit ja opioidikriisin perkaus jatkuvat yhä edelleen. Keefen kirja myös jättää monia opioidikriisin puolia käsittelemättä, sillä katunäkymän sijasta se katsoo tapahtumia tarkoituksella Sacklereiden norsunluutornista käsin. Siksi se myös tuntuu usein kovin kliiniseltä ja steriililtä. Ehkä siksi vastapainoksi voisi tutustua tuohon aiemmin mainittuun Beth Macyn kirjaan Dopesick, jossa ilmeisesti lääkäreiden, kipulääkkeiden käyttäjien ja uhrien näkökulma on vahvemmin mukana. Fiktion puolella opioidiriippuvuutta on käsitellyt esimerkiksi Yaa Gyasi romaanissaan Maa ja taivas sekä Ocean Vuong romaanissaan Lyhyt maallinen loistomme. Keefen kertoma Sacklerin dynastian tarina on ennen kaikkea varoittava kertomus kapitalismista ja suuryritysten ahneudesta. Yrityksen tavoitteena on ainoastaan tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Yrityksiä ja varsinkin niiden nimissä toimivia yksittäisiä ihmisiä on vaikea saada vastuuseen epäeettisestä toiminnasta. Onneksi on tutkivaa journalismia, joka voi tuoda päivänvaloon sellaista, minkä edessä oikeuslaitos on voimaton. Perusteellisesti taustoitettu ja vangitsevasti kerrottu Empire of Pain on omaa luokkaansa tutkivan journalismin ja tarinallisen tietokirjallisuuden saralla. Gummerus julkaisee kirjan suomeksi ensi vuonna.

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 35 – Kirjassa on oikeudenkäynti.

Patrick Radden Keefe:
Empire of Pain: The Secret History of the Sackler Dynasty
Picador 2021
Äänikirjan lukija: Patrick Radden Keefe

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Empire of Pain opioidikriisi OxyContin Patrick Radden Keefe Sackler tutkiva journalismi Yhdysvallat


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

    1. Niin on. Tästä on kirjoitettu paljon, mutta tällainen erinomaisesti kirjoitettu ja hyvin taustoitettu kirja mahtuu erinomaisesti joukkoon. Minä talletan Keefen nimen kyllä muistiini. Tulee tosi vähän luettua tietokirjallisuutta, mutta näistä Keefen kirjoista innostuin.

keyboard_arrow_up