menu Menu
Johanna Venho: Syyskirja
Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, Venho Johanna, WSOY 20/10/2021 Kommentti
Richard Powers: Bewilderment Edellinen Richard Osman: The Man Who Died Twice Seuraava

Parhaimmillaan saaressa vaipuu ajattomuuteen, jossa päivät liukenevat toisiinsa ja sitä lakkaa tarkkailemasta ja korostamasta itseään ja tekemisiään. Silloin työ sujuu, hän on kirjoittanut saaressa parhaat novellinsa ja käyttänyt viikkokausia niitten hiomiseen, järjestyksen miettimiseen, kaikkeen siihen, mikä tekee kasasta tekstejä kirjan.

Vaikka kumpikin tekisi omaansa, Tootin kanssa he pystyvät työskentelemään samassa mökissä, hiljaisuutensa sisällä. Jos oma työ ei suju ja toinen hehkuu intoa, läheisyys voi piinata, kuten silloinkin jos on juttutuulella ja kerrassaan kyllästynyt yhteiseen, ymmärtävään vaikenemiseen.

Silloin hän lähtee ulos mökistä, menee tuulenpuoleiseen niemennokkaan, istuu kalliolla, katsoo merelle ja antaa tuulen puhaltaa, kunnes tunkkainen ilma haihtuu päästä.

Sitten voi istua muistikirjan kanssa kallionkielekkeen takana tuulensuojassa ja jatkaa kirjoittamista, palata mökkiin, huomata, että toinenkin on siirtynyt tekemään jotain missä kahta puupalaa kiinnitetään ruuvilla yhteen, ja oma ajatus jatkuu siitä mihin jäi, kynä kulkee, sellaista on oleminen, kun se on kaikkein täysintä.

Siinä tilassa taide syntyy.

Johanna Venho: Syyskirja

Viime aikoina autofiktion rinnalle suosituksi kirjallisuusmuodoksi on noussut biofiktio eli elämäkertaromaani. Todellisista historian henkilöistä kertominen fiktion keinoin antaa vapaammat kädet tulkintoihin ja mahdollistaa henkilön sisäisen maailman sanallistamisen eri tavalla kuin perinteinen elämäkerta. Tänä syksynä kotimaisiin elämäkertaromaaneihin ovat päätyneet ainakin Aino Aalto (Jari Järvelä) ja Mikael Agricola peräti kahteen teokseen (Jari Tervo ja Roope Lipasti). Minulle kiinnostavin on kuitenkin Tove Jansson, joka on Johanna Venhon Syyskirjan sydän. Venholle biofiktio on tuttu genre, hänen Sylvi Kekkosesta kertova romaaninsa Ensimmäinen nainen oli myös Finlandia-ehdokkaana.

Syyskirja nimenä viittaa tietysti Janssonin ihastuttavaan Kesäkirjaan, jossa Sophia-tyttö ja isoäiti viettävät kesää saaristomökillä. Jansson kirjoitti sen vuonna 1972 vietettyään jo useita kesiä Tuulikki Pietilän kanssa Pellingin Klovharun saaressa. Venhon Syyskirjassa Tove ja Tooti viettävät viimeistä syksyä Klovharussa vuonna 1991. Ikääntyneiden taiteilijoiden on tullut aika jättää haikeat hyvästit saaristoelämälle. He nautiskelevat viimeisistä päivistä ja käyvät läpi tavaroitaan, jotka herättävät tietysti muistoja elämän varrelta. Tove pohtii elämänsä kipu- ja kohokohtia, epävarmuutta ja itsevarmuuden löytämistä, taiteilijuutta, menneitä rakkauksia, kumppanuutta ja erityisesti suhdetta tärkeään Ham-äitiin.

Äitiin ajatukset suuntaa erityisesti vastaamattomien kirjeiden pinosta löytyvä kysymys, jonka on esittänyt Maria-niminen nuori nainen: Millaista on elää maailmassa ilman äitiä? Ovelasti koko romaani on ikään kuin tämän fiktiivisen Marian vuonna 2019 kirjoittama teos, jossa hän muistelee miten parikymppisenä opiskelijana vietti vuonna 1991 elokuisen viikon Pellingissä. Hän oli silloin ympäristöalan opiskelija, mutta meriluonnon sijasta päätyi kiikaroimaan Klovharun eläjiä. Hän toivoi saavansa tavata Toven kasvotusten, koska ei ollut saanut vastausta kirjeeseensä. Marian äiti on vakavasti sairas ja Muumi-kirjoja rakastava ja itsekin kirjoittamisesta haaveileva Maria haluaisi tietää, miten Tove on pystynyt kaikkeen, varsinkin äidin menettämisen jälkeen. Tässä kohtaa on pakko mainita, että yllättävällä tavalla Syyskirja muistuttaa toista WSOY:n uutuusromaania: Maisku Myllymäen Hollya. Siinäkin luonnosta kiinnostunut ja haastavan äitisuhteen omaava kirjoittaja kohtaa saarella taiteilijapersoonan. Syyskirjan Toven ja Marian kohtaaminen ei onneksi ole lainkaan niin dramaattinen ja kokonaisvaltainen kun Evan ja Hollyn. Itse asiassa yhteys Toven ja Marian välillä tapahtuu enemmän ajatuksen tasolla.

Pidän Venhon kerronnasta, jossa Toven maailma avautuu pieninä tuokiokuvina. Olen tutustunut Tove Janssonin elämään ja taiteeseen verrattain paljon. Tuoreessa muistissa on tietysti Tove-elokuva ja Svenska Teaternin muutaman vuoden takainen näytelmä, mutta myös Tuula Karjalaisen kirjoittama mainio elämäkerta Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta palautui mieleen tätä romaania lukiessa. Olen lukenut Toven aikuisille suunnattuja romaaneja ja novelleja ja tietysti kaikki Muumi-kirjat, osan niistä omalle pojalle viime vuosina. Myös Toven taidetta on tullut nähtyä useamman näyttelyn verran. Mitään kovin uutta tämän biofiktion bio-osuus ei minulle antanut, mutta siitä fiktio-osasta nautin sitäkin enemmän. Syyskirja on haikean kaunis teos oman polun löytämisestä ja luopumisesta. Se on intiimi kurkistus ikääntyvän taiteilijan sisimpään ja samalla tavoittaa universaaleja teemoja, joihin on helppo samaistua. Jälleen yksi tärkeä teos saaristokirjakokoelmaani, jossa se saa tietysti kunniapaikan Kesäkirjan vierestä.

Johanna Venho:
Syyskirja
WSOY 2021
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

#kirjojaulapalta biofiktio elämäkertaromaani Johanna Venho saaristo Syyskirja taiteilijaromaani Tove Jansson


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Syyskirjan haluan kyllä lukea! Kuulostaa ihan minun kirjaltani.

keyboard_arrow_up