menu Menu
Inka Nousiainen: Mustarastas
Kotimainen kaunokirjallisuus, Nousiainen Inka, Suomi, WSOY 02/10/2019 0 kommenttia
Surukirjat keskustelevat keskenään Edellinen Petri Tamminen: Musta vyö Seuraava

Kun meren kohtaa ensimmäisen kerran, sen kyllä muistaa. Mä kohtasin meren ensimmäisen kerran kun sun katoamisesta oli kulunut yli vuosi. Mietin sitä nyt kun katson merta ikkunassa. Tuo meri tuossa yhdistyy siihen mereen, jonka mä kohtasin, ja se yhdistyy siihen mereen, johon sä katosit. Kaikki liittyy kaikkeen, niinhän aina sanotaan. Ehkä kaikilla maailman merilläkin on sama tajunta, ja jotain siitä mikä tapahtui kaukana täältä, toisessa ajassa, voi kuulla aalloissa, jotka lyövät tähän rantaan nyt.

Inka Nousiainen: Mustarastas

Elokuussa 1989 17-vuotias Juha lähtee Vaasasta risteilylle kavereidensa kanssa. Kaverit palaavat laivalta hämmentyneinä Juhan keltaisen repun kanssa, mutta Juha ei palaa enää koskaan. Pikkusisko Eevan elämä muuttuu sillä hetkellä peruuttamattomasti. Hänen pitäisi jatkaa kasvamista, kun veli jää ikuisesti nuoreksi. Mitä veljelle tapahtui? Epätietoisuus kalvaa, veljen tarinalle ei tule päätöstä, jää vain nippu kysymyksiä ja loputon suru. On vaikea päästää irti, kun sydämessä elää aina pieni toivon kipinä siitä, että jonain päivänä arvoitus ratkeaa. Lopulta kuitenkin koittaa se päivä, kun kadonnut julistetaan kuolleeksi ja voidaan pitää muistotilaisuus. Nimi kaiverretaan isän hautakiveen, että olisi joku konkreettinen paikka surra.

Eeva on 12-vuotias kun veli katoaa. Iloisen tytön ympäröi nyt hiljaisuus, niin kotona kuin koulussa. Kaikki ovat hiljaa, paitsi äiti joka vaan itkee. Vasta kun Eevasta itsestään tulee äiti, hän todella ymmärtää mitä hänen äitinsä on joutunut käymään läpi. Niinhän se menee, vaikka ei taustalla olisi edes mitään tragediaa. Oman äidin rakkauden syvyyden ja lapsen menettämisen pelon ymmärtää vasta sitten kun saa syliinsä sen oman pienen ihmisen. Eeva yrittää olla antautumatta pelolle, sillä hän ymmärtää, ettei voi sulkea lasta maailmalta. On opeteltava ottamaan vastaan ja päästämään irti. Veli kulkee aina rinnalla, sillä poissaolevat ovat läsnä niin kauan kuin heistä kerrotaan.

Romaani perustuu näyttelijä Eeva Soivion elämäntarinaan ja monologinäytelmään Mustarastas, kadonnut veli, jota Soivio esitti KOM-teatterissa vuosina 2017-2018. Näin esityksen joulukuussa 2017. Monologi oli todella koskettava ja lähdin teatterista kyynelsilmin ja suurta kiitollisuutta tuntien. Tiesin siis mitä odottaa tätä romaania lukiessa ja upeasti Nousiainen onkin tavoittanut monologista tutun tunnelman.

Mustarastas on kuulaan kaunis tarina menetyksestä, kaipauksesta, surusta ja lohdusta. Nousiainen kirjoittaa upeasti, puhekielinen teksti on täynnä tarkkoja havaintoja ja hauraita mielenliikkeitä. Kadonneelle veljelle osoitetun kerronnan sävy on intiimiä, hellää ja suloisenkirpeää. Yhden ihmisen henkilökohtainen tarina kasvaa kokoaan suuremmaksi ja muistuttaa miten arvaamatonta ja siksi kallisarvoista elämä on. Koska olen nähnyt Eevan koskettavan monologin, kuulin hänen äänensä vahvasti mielessäni myös kirjaa lukiessa. Eeva Soivio muuten lukee romaanin äänikirjaversion, sitä voin kuuntelemattakin lämpimästi suositella.

Inka Nousiainen: Mustarastas
WSOY 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Helmi Kekkonen
Kirjakaapin kummitus

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äitiys Eeva Soivio Inka Nousiainen läheisen menettäminen Mustarastas suru


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up