Ensimmäinen päivä Tranquillium Housessa oli lopuillaan, ja Frances makasi sängyssä lueskellen uhmakkaasti samalla kun joi iltasmoothietaan. Kukaan ei voinut vaatia häntä luopumaan kerralla sekä viinistä että kirjoista.
Hän oli pakannut seuraavien kymmenen päivän tarpeisiin neljä romaania, eikä niitä ollut takavarikoitu, kun viini ja suklaa oli viety – ehkä kirjat eivät olleet kiellettyjen tuotteiden listalla (muussa tapauksessa Frances ei olisi tullut koko paikkaan) – mutta jokaisen kirjan kannen alle oli sujautettu pieni lappu: Muistutamme ystävällisesti, että lukeminen ei ole suositeltavaa jalon hiljaisuuden aikana.
Siinä vasta vitsi. Frances ei voinut mennä nukkumaan ilman iltalukemista. Se ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista.
Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
Juuri niin. Minäkään en pystyisi olemaan erossa kirjoista päivääkään. Liane Moriartyn uusimmassa romaanissa ollaan kymmenen päivän puhdistautumisretriitillä, jonka alussa osallistujat joutuvat luopumaan mm. mobiililaitteista. Monelle nykyihmiselle nettipaasto tekisikin hyvää, mutta jos perheeltäni kysytään, he varmaan laittaisivat minut mielellään lukemispaastolle, jotta näkisivät nenäni muuallakin kuin kiinni kirjassa 😉
Eipä onnistu, täällä sitä taas ollaan osallistumassa Tuijatan Naistenviikkohaasteeseen, johon olen lukenut kasan naisten kirjoittamia kirjoja.
Australialainen Liane Moriarty kuuluu vakioviihdyttäjiini, silloin kun haluan lukea jotain kevyempää, mutta kuitenkin älykästä ja hyvin kirjoitettua. Suosikkini hänen kirjoistaan on edelleenkin Mustat valkeat valheet (Big Little Lies), joka taitaakin olla Moriartyn kirjoista ainoa, josta en ole kirjoittanut blogiin. Big Little Lies pyörii myös HBO:n suosittuna sarjana, pääosassaan mm. Nicole Kidman. Kidmanin tuotantoyhtiö on ostanut oikeudet myös tähän uusimpaan romaaniin, joten sekin nähtäneen joskus sarjana tai elokuvana. Hyvin elokuvallinen se onkin.
Tuntuu, että kasvaneen suosion myötä Moriartylle on alkanut kasaantua paineita eivätkä viimeiset romaanit ole olleet mitään nappiosumia. Edellinen romaani, Tavalliset pikku pihajuhlat, jäi jotenkin vaisuksi, enkä ollut täysin hurmaantunut tästä uudestakaan. Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on kyllä viihdyttävä ja pitää juonellisesti otteessaan, mutta kirjan henkilöistä en löytänyt samanlaista psykologista syvyyttä kuin joissain Moriartyn kirjoissa parhaimmillaan on ollut. Kovin kliseisiltä ja pinnallisilta vaikuttivat, vaikka Moriarty yrittikin ansiokkaasti osoittaa, ettei ensivaikutelma aina päde.
Juonellisesti en halua paljoa paljastaa, sillä kirjan suola on nimenomaan vähitellen eskaloituvissa tilanteissa. Perusidea on siinä, että yhdeksän ihmistä osallistuu kymmenen päivän retriitille hyvinvointikeskuksessa, jonka metodit osoittautuvat kaikkea muuta kuin perinteisiksi. Joukossa on yksi kolmehenkinen perhe, yksi aviopari ja neljä yksin tullutta. Heillä kaikilla on hieman erilaiset toiveet tulevista päivistä, joku sanoo tulleensa pelkästään laihtumaan, toinen hakee kokonaisvaltaisempaa elämäntapojen muutosta, osalle kyseessä on pako ahdistavasta arkitodellisuudesta tai viimeinen yritys pelastaa avioliitto. Porukkaan mahtuu esimerkiksi menestynyt rakkausromaanien kirjoittaja, rikas ja komea perheoikeusjuristi, onneton lottovoittajapariskunta ja entinen huippu-urheilija, jonka ura on katkennut terveysongelmiin. Kiinnostavin on ehkä Marconin perhe, joka suree kolme vuotta aiemmin kuollutta perheenjäsentä.
Hyvinvointikeskuksen johtaja on venäläissyntyinen Maša, entinen kovanluokan bisnesnainen, joka on vuosia aiemmin kokenut voimakkaan kuolemanrajakokemuksen ja sen jälkimainingeissa päättänyt perustaa hyvinvointikeskuksen. Yhdessä hyvinvointikonsulttiensa Yaon ja Delilahin kanssa hän ohjailee rautaisella otteella asiakkaitaan kohti onnellisempaa, tasapainoisempaa ja merkityksellisempää elämää. Pehmeät arvot kohtaavat kovat tavoitteet ja Maša lupaa epäkonventionaaleilla metodeillaan asiakkailleen täydellisen transformatiivisen kokemuksen kymmenessä päivässä. Hän itse uskoo täysin siihen, että jokainen kävelee retriitistä ulos täysin muuttuneena.
Moriarty ilveilee kirjallaan aikamme ilmiöille, ikuiselle onnen tavoittelulle, materialismille, ulkonäkökeskeisyydelle ja sosiaalisen median vallalle. Sosiaalinen media lisää sosiaalista vertailua ja johtaa helposti kolhuihin itsetunnossa. Huonommuuden tunteeseen etsitään pikaratkaisuja yrittämällä ostaa muutosta juuri tällaisilla ihmeitä lupailevilla palveluilla. Itsekin hyvinvointialalla töitä tehneenä tunnistan ilmiön, jossa vastuu omasta hyvinvoinnista ulkoistetaan muiden käsiin. Jotkut ihmiset haluavat niin kovasti uskoa helppoihin ratkaisuihin, että joutuvat helposti höynäytetyiksi. Tämänkin romaanin yhdeksän sinänsä fiksua ihmistä suostuvat ilman suurempaa vastarintaa karismaattisen johtajan erikoisiin menetelmiin. Eihän sitä tiedä, jos vaikka ihme tapahtuisi.
Ihan kelpo viihdettä tämä romaani on, vaikkei Moriartyn parhaimmistoon nousekaan. Se on selvää, että seuraavankin Moriartyni tulen lukemaan, ellei minua sitä ennen ole pakotettu kirjoistapuhdistautumisretriittiin 😉
Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
Nine Perfect Strangers (2018),
suom. Helene Bützow
WSOY 2019
Kirjastolaina
Muissa blogeissa:
Kasoittain kirjoja
Kulttuuri kukoistaa
Leena Lumi
Lumiomena
#naistenviikkohaaste Australia Liane Moriarty viihdekirjallisuus WSOY
Kiitos naistenviikko-osallistumisesta!
Aa, samoilla linjoilla. Kaksi viimeistä suomennoskirjaa ovat olleet vaisuja, ”ihan ok” – viihtymiskirjoja silti. Olen myös ihmeissäni HBO-sarjan Big Little Lies toisen tuotantokauden kanssa. Hengetöntä ja hapuilevaa. Olisi pitänyt jättää ensimmäiseen kauteen, joka lepäsi hyvän romaanin petaamana.
Hienoa, että kommentti tuli nyt läpi.
Minulla jäi tuo HBO-sarjan katsominen ensimmäiseen jaksoon. Ihan hyvältä vaikutti, mutta en sitten saanut aikaiseksi katsottua enempää. Lukeminen aina vetää enemmän puoleensa ja hyvä niin. Pelkään, että jään koukkuun johonkin sarjaan ja katson kymmenen tuotantokautta putkeen 😉