Ei merkitse mitään, mitä perusteita Óli esittää vastaan. Totta kai hän tietää, ettei tämä ole mikään taikaratkaisu, että merkintäpakko ei ratkaise heidän kaikkia ongelmiaan eikä hävitä rikoksia tai väkivaltaa. Totta kai hän tietää, ettei tämä ole mustavalkoista. Mutta Sólveig ei voi puolestaan ohittaa varmoja tilastotieteellisiä totuuksia: merkityillä alueilla rikokset vähenevät suuresti. Viime vuonna kymmenestä tuomion saaneesta rikollisesta yhdeksän oli merkitsemättömiä. Vangeista kokeessa epäonnistuu yksi neljästä. Kuvitellaanpa sitten, että yhteiskunta nappaisi nämä yksilöt, neljänneksen kaikista vankilassa istuvista, ja tarjoaisi heille sopivaa apua ennen kuin he syyllistyvät rikoksiin. Merkintä ei siten ole rangaistus vaan ennaltaehkäisy. Mutta Sólveigista se tuntuu naiivilta aattellisuudelta, joka ei kestä lähempää tarkastelua, ja näin he jatkavat loputtomiin. Óli yrittää asettua vaimonsa asemaan, sanoo ymmärtävänsä häntä. Sólveig on empaattinen ihminen, ja empaattisille ihmisille on luontaista nähdä toisten inhimilliset piirteet. Mutta hänen tulisi tajuta, että psykopaattien prosentti käyttää hyväkseen juuri tätä, hänen myötätuntoisuuttaan.

Fríða Ísberg: Merkintä

Kiinnostavaa lukea Islannista välillä jotain muuta kuin dekkaria. Fríða Ísbergin esikoisromaani Merkintä käsittelee psykologiaa vallan välineenä. Siinä kuvataan dystooppista tulevaisuuden yhteiskuntaa, joka muistuttaa aivan liikaa omaamme. Etenkin tämän kesän rasismikeskustelun keskellä tätä romaania oli jopa vaikea lukea. Ísberg käsittelee yhteiskunnan polarisaatiota älykkäästi ja osuvasti. Lukija heitetään keskelle tarinaa seuraamaan neljää eri henkilöä, joista jokainen edustaa erilaisia yhteiskunnan tasoja. Romaanissa merkintä tarkoittaa, että henkilö on läpäissyt empatiatestin, joka on tarkoitettu erottamaan potentiaaliset rikolliset muusta kansasta. Merkitsemättömän tulee käydä terapiassa ja ottaa lääkettä empatiakyvyn lisäämiseksi. Tavoitteena on tarjota niille, joilta nämä ominaisuudet puuttuvat, ohjausta ja apua, jotta he voivat toimia paremmin yhteiskunnassa ja oppia tuntemaan itsensä paremmin. Ristiriita piilee siinä, että yhteiskunta tietoisesti tai tiedostamattaan alkaa suosia merkittyjä ja eriarvoistaa merkitsemättömiä, joita pidetään viallisina, epäluotettavina ja vaarallisina. Yllättävän vähän empatiaa heruu testin läpäisseiltä, joiden pitäisi olla myötätunnon airuita.

Koko kirjan ajan punaisena lankana ja vauhdittavana tekijänä toimii pian tapahtuva kansanäänestys, jolla on suuri merkitys useille henkilöille tarinassa. Kyseessä on äänestys siitä, pitäisikö tällainen merkitseminen ja empatiatestin suorittaminen tulla pakolliseksi kaikille vai ei. Lähenevä äänestys saa aikaan mielenosoituksia, jotka yltyvät yhä väkivaltaisemmiksi. Yksi seurattavista henkilöistä on Óli, joka on töissä testauksista vastuussa olevassa Psykossa. Hän alkaa saada tappouhkauksia äänestyksen lähestyessä ja joutuu myös vastahankaan vaimonsa kanssa, joka on eri mieltä empatiatestin tarpeellisuudesta. Talvi on opettajana koulussa, jossa on vanhempien vaatimuksesta päätetty julkaista oppilaiden testien tulokset. Tristan on nuori mies, jonka veli on ajautunut huumekoukkuun empatialääkkeiden vuoksi ja joka on itse päättänyt kieltäytyä testistä. Eyja on kova uranainen, jota uhkaa potkut töistä, koska hän ei pääse läpi testistä.

Menee aikansa, että romaaniin pääsee sisälle. Henkilöt ja heidän välisensä suhteet tuntuvat alkuun sekavilta, mutta lopulta kerronta alkaa vetää ja henkilöiden tarinat limittyä toisiinsa odottamattomillakin tavoilla. Jokaisella henkilöllä on vahvasti omanlaisensa kertojaääni. Tristanin gangstapuhe, jossa joka väliin tungetaan fucking-sanaa, tuntui alkuun ärsyttävältä, mutta lopulta tykästyin sen rytmiin. Suomentaja Tapio Koivukari on myös tavoittanut Tristanin äänen uskottavasti. Sen sijaan Eyja oli henkilöistä rasittavin ihan alusta loppuun. Henkilöitä on paljon, ehkä liiankin paljon. En esimerkiksi ymmärtänyt, keitä olivat ne kaksi naista, joiden välistä kirjeenvaihtoa tarinan lomassa seurattiin. Ilmeisesti eivät liittyneet muihin henkilöihin, vaan heidän kauttaan vain haluttiin kertoa, miten yhteiskunnan polarisaatio ja erimielisyyksien kärjistyminen voi erottaa myös parhaat ystävykset. Myös romaanin lopetus jätti kylmäksi, tuntui kuin kirjailija ei olisi keksinyt mitään nasevaa huipennusta tarinalleen. Romaanin lähtökohtana tällainen myötätuntoisten diktatuuri on kiinnostava ja kirjassa on paljon hyviä oivalluksia ja pureskeltavaa. Kokonaisuus jäi kuitenkin harmillisen sekavaksi.

Fríða Ísberg:
Merkintä
Merking (2021),
suom. Tapio Koivukari
WSOY 2023

Muissa blogeissa:
Kirjallisia
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Anna Burns: Maitomies

Kazuo Ishiguro: Klara and the Sun

Lydia Millet: A Children’s Bible

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän

Diane Cook: The New Wilderness

Piia Leino: Yliaika

Ian McEwan: Machines Like Me

Sophie Mackintosh: The Water Cure

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia empatia Fríða Ísberg Islanti lähitulevaisuus Merkintä polarisaatio psykologia yhteiskunta