menu Menu
Leïla Slimani: Kehtolaulu
Käännöskirjallisuus, Ranska, Slimani Leïla, WSOY 6 kommenttia
Kansallisteatteri: Musta Saara ja Kimmo Oksanen & Heidi Piiroinen: Ohikuljetut Edellinen Vinkit Turun Kirjamessuille ja lippuarvonta Seuraava

Toisinaan Paul huolestuu Louisen pitkiksi venyvistä työpäivistä. “En halua, että hän joku päivä syyttää meitä hyväksikäytöstä.” Myriam lupaa ottaa asian puheeksi. Hän, joka on niin ehdoton ja suoraselkäinen, soimaa itseään siitä, ettei ole tehnyt sitä aiemmin. Hän puhuu pian Louiselle, panee asiat järjestykseen. Hän on kiusaantunut mutta samalla salaa iloinen siitä, että Louise ottaa kontolleen kotitöitä ilman että Myriam on koskaan sellaista pyytänyt. Myriam pyytelee koko ajan anteeksi. Tullessaan kotiin myöhään, hän sanoo: “Anteeksi kun käytän kiltteyttänne hyväkseni.” Ja Louise vastaa aina: “Sitä vartenhan minä olen täällä. Ei syytä huoleen.”

Myriam antaa Louiselle lahjoja. Korvakoruja, joita ostaa metroaseman huokeista liikkeistä. Appelsiinikakunpalan, joka hänen tietääkseen on Louisen lempiherkku. Hän antaa Louiselle vaatteita, joita ei itse enää käytä, vaikka hän pitkään ajatteli, että eleessä on jotain nöyryyttävää. Myriam tekee kaikkensa ollakseen loukkaamatta Louisea, ollakseen herättämättä hänessä kateutta tai mielipahaa. Kun hän käy ostamassa vaatteita itselleen ja lapsille, hän piilottaa uudet vaatteet vanhaan kangaskassiin ja ottaa ne esille vasta Louisen lähdettyä. Paul kehuu hänen hienotunteisuuttaan.

Marokkolais-ranskalaisen Leïla Slimanin psykologinen trilleri Kehtolaulu hoitaa pahimman alta pois heti kättelyssä. Lastenhoitaja Louise on tappanut kaksi hoitolastaan ja yrittänyt sen jälkeen saada hengen pois itseltään – siinä onnistumatta. Nyt kun rikos ja sen tekijä ovat selvillä, on aika tehdä ruumiinavaus niille olosuhteille, jotka tähän karmivaan tilanteeseen ovat johtaneet. Silmiä polttelevalla kirkkaudella Kehtolaulu läpivalaisee niitä hienovaraisia asenteita, tekoja ja äänenpainoja, jotka keinuttavat valtasuhteiden keinua niin kauan että heikoin putoaa kyydistä. Kehtolaulu on voittanut Ranskan arvostetun Goncourt-palkinnon vuonna 2016.

Myriam on nauttinut ajastaan kotona kahden lapsen kanssa, mutta nyt alkaa puistossa istuskelu riittää. On päästävä takaisin töihin. Vanha tuttu tarjoaa sopivasti työtä lakifirmassaan, joten enää tarvitsee hankkia lapsille hoitaja. Päivät lakifirmassa ovat pitkiä ja aviomies Paul on myös naimisissa oman työnsä kanssa. Tarvitaan siis pätevä hoitaja, joka venyy tarvittaessa. Pariskunta ei ole uskoa tuuriaan, kun he löytävät Louisen. Louise on kuin hyvä haltia, Maija Poppanen, jonka pelkkä läsnäolo tuntuu olevan piristysruiske Massén perheelle. Louise tekee enemmän kuin häneltä odotetaan, lastenhoidon lisäksi siivoaa, parsii ja kokkaa pyytämättä ja jää vaikka yöksikin, että pariskunta pääsee ulos ystäviensä kanssa. Kohta Louise on ujuttautunut kiinteäksi osaksi perhettä, mutta kuka loppujen lopuksi on riippuvainen ja kenestä?

Pariskunnan suhtautuminen monille mutkille taipuvaan lastenhoitajaansa on vuoroin ylimielistä ja nöyristelevää. Slïmanin toteavan lakoninen kerronta korostaa entisestään pariskunnan tökeröitä yrityksiä osoittaa kiitollisuutta ja peitellä huonoa omaatuntoa. Hyvänä esimerkkinä käy tuo valitsemani lainaus yllä. Miten jaloa piilottaa uudet vaatteet, ettei vaan toiselle tule paha mieli!? Näistä pienistä puroista Louisen pahan mielen virta saa voimansa ja alkaa lopulta työntää pikimustaa liejua sisuksistaan. Töihinsä keskittyvät Paul ja Myriam eivät vaan huomaa varoitusmerkkejä tai ovat jo muodostaneet niin vakavan riippuvuussuhteen tähän huolettoman arjen mahdollistajaan, että päättävät tarkoituksella ummistaa silmänsä ja sulkea vikasignaalit pois päältä. Yksi hälyttävä signaali ilmestyy keittiön pöydälle loppuun kalutun broilerin luurangon muodossa – saman broilerin, jonka Myriam oli aamulla heittänyt roskiin pilaantuneena. (Lukiessani tätä kohtaa minulla sattui juuri olemaan broileri uunissa. Ei maistunut niin hyvälle tällä kertaa..)

Kirjaa lukiessa mieleen nousee kiitollisuus siitä, että meillä Suomessa on toimiva päivähoitojärjestelmä. Vaikka siinäkin on omat puutteensa, tuntuu kuitenkin turvallisemmalta ajatukselta jättää lapsi ryhmään, jossa on useampi valvova silmä paikalla. Nanny-kulttuuri on kuitenkin arkea monessa maassa ja ylläpitää samalla eriarvoisuutta ja luokkajakoa. Slimani on käyttänyt kirjansa kipinänä tositarinaa Yhdysvalloista ja siirtänyt tragedian pariisilaiseen miljööseen. Tässä psykologisessa trillerissä paino on sanalla psykologinen eli asetelmastaan huolimatta kirja ei ole pelottava, hyytävätunnelmainen kuitenkin. Koska surmatyö paljastetaan heti alussa, siihen johtaneita tapahtumia seuraa jotenkin henki kurkussa ja vähän varpaillaan. Louisen persoonaa ja menneisyyttä avataan jonkin verran, mutta hieman arvoitukseksi hän jää. Pelottavinta on ehkä se, miten pienistä ja viattoman oloisista puroista syntyy se tulva, joka saa lopulta mielen mustuuden läikkymään yli äyräiden. Tämä sivumäärältään maltillinen romaani on nopeasti luettu, mutta sen kylmäävä tunnelma ei hellitä otettaan ihan heti.

Helmet-haaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 31 – Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Tähän haastekohtaan on ollut erityisen vaikea löytää luettavaa, sillä harvoin kirjaan tarttuminen on tuntunut mitenkään pelottavalta. Ei tämänkään romaanin kohdalla varsinaisesti pelottanut, mutta pientä epämukavuutta tunsin aloittaessani kirjaa, joka kertoo kahden pienen lapsen raa’asta murhasta. Pahin tuleekin heti alussa, mutta kokonaisuutena kirja on tunnelmaltaan kireä eikä varsinaisesti pelottava.

Tämän kirjan myötä saankin Helmet-haasteeni tältä vuodelta päätökseen. Täältä löydät listan kaikista haasteeseen lukemistani kirjoista: Helmet-haaste 2018.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa viimeiseksi haastekohdaksi jäi 43 – Kirjaston työntekijän suosittelema levy. Kehtolaulun tunnelmaan sopivaa musiikkia suositteli informaatikko ja Kirjasampo-palvelun verkkotoimittaja Tuomas Aitonurmi, joka bloggaa kirjoista Tekstiluola-blogissa. Tuomaksen suositus oli minulle uusi kotimainen tuttavuus, Minä ja Ville Ahonen ja heidän saman niminen esikoisalbuminsa. Surumielisen kauniit melodiat ja kontrastina todella rankat sanoitukset sopivatkin loistavasti Slimanin kirjan karmivaan tunnelmaan. Kiitos Tuomas!

Kaikki haasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018. Täältä löydät listan kaikista haastekohdista ja niihin kuuntelemastani musiikista: Helmet-haasteet 2018.

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Leïla Slimani: Kehtolaulu
Chanson douce (2016),
suom. Lotta Toivanen
WSOY 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kartanon kruunaamaton lukija
Kirja hyllyssä
Kirjarouvan elämää
Kirjasähkökäyrä
Kulttuuri kukoistaa

helmethaaste Kehtolaulu Leïla Slimani psykologinen trilleri Ranska WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Aika erikoinen asetelma tässä kirjassa, kun heti alussa kerrotaan huippukohta. En tykännyt kirjan henkilöistä.

    1. Ei kai noista henkilöistä ollut tarkoituskaan erityisesti tykätä. Minä pidin kiinnostavana ja toimivana tuota käänteistä kerrontaratkaisua. Se erotti tämän kirjan perinteisistä trillereistä ja vaikutti ratkaisevasti hyytävän tunnelman rakentumiseen, etenkin omassa päässä. Kun tiesi mihin kaikki johtaa, jokaiseen vähäpätöiseenkin tapahtumaan ja sanomiseen tuli joku ekstrajännite. Nauttiminen tai viihtyminen on ehkä väärä sana tämän kirjan yhteydessä, mutta minä liimauduin tähän kirjaan erityisen intensiivisesti.

  2. Hieno ja kuvaava kirjoitus tästä kirjasta! Vaikka kirja on tosiaan melko eleetön ja lakoninen, niin kylläpä vain sen tunnelma on minullakin edelleen voimakkaana mielessä. Nimenomaan kireä on osuva kuvaus kirjan tunnelmalle.

    1. Kireä tosiaan, ja minusta on kiinnostavaa, että se kireys nimenomaan syntyi siitä tiedosta mihin kaikki johtaa. Jos kirjan lukisi ilman prologia, voisi mennä aika pitkään keveämmissä tunnelmissa. Nyt tieto lisäsi selvästi tuskaa lukijassa. Kiinnostava ratkaisu.

  3. “Pelottavinta on ehkä se, miten pienistä ja viattoman oloisista puroista syntyy se tulva, joka saa lopulta mielen mustuuden läikkymään yli äyräiden.” No tämä! Minusta on hyvä, että tarinassa ei osoiteta alleviivaten yhtä ainoaa syytä vaan tilanne eskaloituu kylmäävästi.
    Vaikken täysin vakuuttunut, on tunnelma jäänyt mieleen vahvasti.

    1. Kiitos kommentista Jonna! Tämä on kyllä tunnelmaltaan vahva ja juuri siksi lukemisen arvoinen kirja, vaikka tunnelma onkin kaikkea muuta kuin miellyttävä. Slimani rakentaa tarinan jännitettä hienosti.

keyboard_arrow_up