Mä menin takaisin töihin jo kuun alussa, ja mua säälitti katsoa, kun se jäi kotiin etsimään aina vain töitä. Säälin sitä ja säälin meitä.
Kun palasin töistä, löysin sen samasta asennosta kuin mihin se oli mun lähtiessä jäänyt: istumassa keittiönpöydän ääressä paljain jaloin ja tukka päälaelle vedetyllä poninhännällä täyttämässä erilaisia kaavakkeita. Työhakemuksia, kaavakkeita ajokorttia ja oleskelulupia varten, erilaisia ansioluetteloita, nettiprofiileja, suomen peruskurssin hakukaavaketta. Hommaa riitti, mutt ei se näyttänyt hikoilevan.
Ostin sille hetken mielijohteesta käytetyn pyörän. Rakkaudesta tietysti, ja säälistäkin, siitä säälin hitusesta, jota mä tunsin.

Ajattelin, että nyt kun aurinko ei enää paista niin korkealta ja ilmakin on jo viilennyt, me voitais ulkoilla yhdessä.
Luulen myös Floran luulevan, että mä tykkään pyöräilystä, ja mä taas luulin, että ehkä se tykkää pyöräilystä, joten me ollaan jääty pyörimään tällaiseen absurdiin kehään.
Sen sijaan, että me kysyttäis toisiltamme: “Tehtäiskö jotain muuta?”, me hypätään pyörien selkään ja poljetaan pitkin Vallilaa, Hermannia, Kalliota, jopa Arabiaa, ja mä esittelen sille näitä uusia seutuja, mutta ennen kaikkea mä mietin, että sillä tavalla me tehdään toisemme onnellisiksi.

Lois Armas: Flora

Venezuelassa syntyneen ja Helsingissä asuvan Lois Armasin esikoisromaani Flora tarkastelee poikaystävän perässä Helsinkiin muuttavan Floran elämää hänen lähipiirinsä kautta. Flora on oletettavasti kotoisin myös Venezuelasta, vaikka sitä ei taideta kirjassa suoraan mainita. Joltain espanjankieliseltä saarelta hän tulee, olisiko siis joku Venezuelan rannikon saarista. Siellä hän tapaa suomalaisen pojan ja rakkaus tuo hänet kauas pohjoiseen. Kotiin pidetään yhteyttä viikottaisilla videopuheluilla, mutta muuten vanha elämä jää kauas taakse. Riittääkö pelkkä rakkaus, kun etsii omaa paikkaansa uudessa kotikaupungissa? Pitäisi löytää työpaikka ja omia ystäviä, omaksua kieli ja kulttuuri.

Rakkaudentäyteisen kesän mentyä Floran ja poikaystävän arki hakee uomaansa. Flora tuntuu sopeutuvan Helsingin elämänmenoon melko mutkattomasti, hankalampaa tuntuu olevan poikaystävällä, joka yhtäkkiä näkee kotikaupunkinsa vieraan silmin. Aluksi on jännittävää esitellä uutta asuinympäristöä, mutta jossain kohtaa pitäisi päästä turistivaiheesta normaaliin arkeen. Myös Floran temperamentti tuottaa riitelyyn tottumattomalle suomalaiselle sopeutumisvaikeuksia ja keskustelun sijasta hän vetäytyy kuoreensa. Uutta kipinää haetaan muuttamalla Vallilan pikkukämpästä Katajanokalle ja lopulta Merihakaan.

Kerronnallisesti romaani lähestyy Floraa muiden henkilöiden silmien kautta. Flora itse ei pääse koskaan ääneen. Floran isä tarkastelee tyttärensä uutta elämää Skype-puheluiden välityksellä ja totuttelee kahdenkeskiseen aikaan vaimonsa Rosan kanssa. Suomen päässä kertojina toimivat Floran poikaystävä, tämän äiti Ulla, poikaystävän ex-tyttöystävä Katja sekä Floran työkaveri Jesse. Flora ja Jesse tutustuvat kalliolaisessa kahvilassa, jossa molemmat ovat töissä. Jesse on tummaihoinen ja homoseksuaali, joten hänessä Flora tunnistaa samoja toiseuden ja syrjinnän kokemuksia, joita hän itse maahanmuuttajana kohtaa. Katja taas on yksinhuoltajaäiti, jolla on omat haasteensa. Hän toimii luottoystävänä sekä Floralle että tämän poikaystävälle, yhdessä ja erikseen.

Teoksen on englanninkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Maria Lyytinen. En tiedä miksi alkukieleksi on valikoitunut englanti espanjan sijaan. Mietin myös kuinka paljon Armas osaa itse suomea ja missä määrin hän on ollut mukana suomennoksen työstämisessä. Olisi kiinnostavaa nähdä miten puhekielisyys näkyy alkutekstissä, sillä suomennoksessa se on hyvin vahvasti läsnä. Olin heti alkuun jättämässä kirjaa kesken, sillä olin tulla hulluksi Floran poikaystävän mä-puheesta. Jo muutenkin ärsyttävää mä-muotoa on viljelty aivan liikaa, eihän suomen kielessä persoonapronominia tarvitsisi ihan joka verbin yhteyteen laittaa. Onneksi muiden kertojien kohdalla tilanne helpottaa ja ilahduin siitä, miten erilaisiksi kertojaäänet on toisaalta saatu. Vaikka Katja ja Jessekin käyttävät mä-sanaa ja viittavat toiseen se-pronominilla, heidän kertojaäänensä toimivat luontevammin.

Flora on kiinnostava kuvaus nuorten kaupunkilaisten elämästä. Vanhempien henkilöiden näkökulma tuo sävyjä siihen, miltä nykymeno näyttää menneiden sukupolvien silmin. Yllätyin siitä, miten sivuosaan Flora itse jää kirjassa. Odotin, että romaani kertoo siitä, millaisia haasteita ja erikoisuuksia ulkomaalainen kohtaa Suomeen muuttaessaan, mutta kertojanäkökulman valinnasta johtuen se jää muiden henkilöiden huomioiden varaan ja kulttuurien yhteentörmäystä tarkastellaan suomalaisten näkökulmasta. Romaanin huomio onkin enemmän siinä, miten ylipäätään toisiamme kohtaamme ja kohtelemme, ja mistä koti kullekin muodostuu.

Lois Armas:
Flora
Suomeksi kääntänyt englanninkielisestä käsikirjoituksesta Maria Lyytinen
WSOY 2023

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat

Sinua voisi myös kiinnostaa

Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa

Karla Malm: Lux

Jenni Toivoniemi: Valtakausi

Quynh Tran: Varjo ja viileys

Nina Gimishanova: Tatko

Seuraa Kirjaluotsia

esikoisromaani Flora Helsinki ihmissuhteet kaupunkilaisuus kulttuurierot Lois Armas