Osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien joulukalenteriin. Eilen luukku aukesi Satun luetut -blogissa ja huomenna kannattaa käydä tarkistamassa seuraava luukku Tuulevin lukublogista. Kaikki tämän vuoden joulukalenterin luukut löytyvät listattuna Hyllytontun höpinöitä -blogista.

Lukeudun kyllä ehdottomasti jouluihmisiin, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Tunnustan, että joinakin vuosina on meinannut sinänsä mukavat joulupuuhastelut mennä stressaamisen puolelle. Yhtenä syksynä minulle iski pahanlaatuinen pakkoneuloosi ja sain päähäni tehdä kaikki joululahjat itse neulomalla ja virkkaamalla. Sen päälle tietysti joulukortit oli ihan pakko askarrella itse ja kokeilla kaikki kiinnostavat uudet joulureseptit. Lahjojen pakkaamiseen ja joulupöydän kattamiseen on myös keksittävä joka vuosi uusi hieno idea.

Onneksi tänä vuonna ei iskenyt pakkoneuloosia ja joulukortitkin ostin ihan valmiina (tosin sain idean kirjoittaa jokaiseen käsin runonpätkän, josta lisää alla). Muutenkin olen yrittänyt ottaa jouluvalmistelut vähän rennommin tänä vuonna. Käsityö- ja askartelurumban sijasta päätin virittäytyä joulutunnelmaan lukemalla. Niinpä suunnistin omaan lähikirjastooni lainaamaan Mika Waltarin Joulutarinoita. Kirjastossa minua odotti myös mukava jouluyllätys, jolla varmistan ainakin yhden kovan paketin itselleni tänä jouluna. Rikhardinkadun kirjaston luovuutta pursuava henkilökunta oli keksinyt loistavan idean: lainattavat joululahjat! He olivat paketoineet kirjoja kauniisti lahjapapereihin. Pakettikortissa oli lainausta varten viivakoodi ja pieni vihje minkätyyppisestä kirjasta on kyse. Minä valitsin tämän kauniin paketin, jossa lukee “Nobelin arvoista kerrontaa”. Kun vielä lainasivat sen minulle tiskiltä, pysyy kirja salaisuutena jouluun saakka. Nyt pitää vaan malttaa olla kurkkaamatta omia lainaustietoja siihen saakka. Ja mikä parasta, näillä lahjoilla on sataprosenttinen palautusoikeus (ja -velvollisuus). Kiitos Rikhardinkadun kirjasto ekologisesta ja varmasti mieltä piristävästä joululahjasta!

Kohtaamisemme sattui muutamia päiviä ennen joulua. Juuri tuollaisena outona, rakkaana päivänä, jolloin hämärtää jo keskellä päivää, valot palavat kaupoissa yhtä mittaa, pehmeitä lumihiutaleita putoilee harmaalta taivaalta tuuliselle kadulle. Noilla päivillä on oma kiireen, asioiden unohtamisen, lapsuusmuistojen heräämisen tunnelmansa. Kaikkialla ihmisillä on hämärässä loistavat silmät, satu tunkeutuu arkielämään, edessä on joulupyhien raukea levon aavistus.

Yllä oleva tunnelmallinen katkelma on Mika Waltarin Joulutarinoita-kokoelman novellista Jouluyö Atlas-vuorilla. Joulutarinoita on kokoelma Waltarin eri joululehtiin vuosikymmenten varrella kirjoittamista tarinoista ja runoista. Kokoelma on ilmestynyt tänä vuonna WSOY:n Bon-pokkarina. Huomasin myöhemmin, että kokoelmasta olisi ollut saatavilla myös vuonna 1985 painettu 1. painos, jossa on kuvituksena Pekka Halosen, Magnus von Wrightin, Ferdinand von Wrightin, Albert Edelfeltin ja Hjalmar Munsterhjelmin jouluisia ja talvisia maalauksia. Se olisi ollut varmasti vielä tunnelmallisempi, mutta nyt oli tyytyminen pelkkään tekstiin.

Tarinat on kirjoitettu vuosina 1925-1967, suurin osa 1930-luvulla. Ne antavat kiinnostavan kuvan Waltarista monipuolisena kirjoittajana ja samalla historiallisen kurkistuksen eri vuosikymmenten joulunviettotapoihin. Alkuvuosien tarinat ovat kevyitä ja kirjaimellisesti kuplivia, sadunhohtoisiakin. Sotien ajan tarinoissa mukaan tulee vakavampi sävy, niistä välittyy materiaalinen niukkuus ja huolenpito lähimmäisistä. Ne ovatkin kokoelman väkevimpiä tarinoita. Kirjailijan runsas elämänkokemus sekä omaan vanhenemiseen liittyvä lämpimän itseironinen katse menneeseen ovat vahvasti läsnä myöhempien vuosikymmenten tarinoissa.

Osa tarinoista tuntuu löyhästi liittyvän toisiinsa. Sama asia saatetaan mainita useassa tarinassa, vaikka ne muuten ovatkin itsenäisiä. Ehkäpä kirjailija onkin tarkoituksella kierrättänyt ideoitaan eri lehdissä ja eri vuosina. Itse asiassa tarinassa Kirjailijan joulu Waltari epäsuorasti viittaa kyllästyneensä ainaisiin joulutarinoihin. Tarinassa päähenkilö törmää jonakin joulun aattopäivänä kirjakaupassa kuuluun kirjailijaan, joka tilittää kyllästymistään lehtitalojen ainaisiin joulutarinapyyntöihin: “Kysykää minulta, minä tiedän kaiken joulusta. Ei ole sellaista joulua, jota en olisi elänyt mielikuvituksessani. Olen kirjoittanut lumisesta joulusta ja sateisesta joulusta ja äidin joulusta ja lapsen joulusta ja isoäidin joulusta ja joulupukin joulusta ja tinasotamiesten joulusta ja nuken joulusta. Rikkaiden joulusta ja köyhien joulusta ja sairaiden joulusta ja terveiden joulusta, vieläpä elefanttien joulusta…” Myös pari vuotta myöhemmin, vuonna 1935 kirjoitetussa Hiilet hehkuvat -novellissa kirjailija kertoo melko katkeraankin sävyyn tympääntymisestään ikuisiin joulutarinoihin.

Juurikin tuo tarinoiden moninaisuus on yksi tämän kokoelman vahvuuksista. Waltari on tosiaan elänyt mielikuvituksessaan monenlaisia jouluja ja monesta eri näkökulmasta: on lapsen joulumuistoja ja mielikuvitusseikkailuja, nuorten rakastavaisten ikimuistoisia jouluja, maalaisten ja kaupunkilaisten jouluja, rintamasotilaiden ja merimiesten jouluja, insinöörien ja lääkärien jouluja, taiteilijoiden ja tuomareiden jouluja, jopa joulunviettoa koiran näkökulmasta. Jokainen tarina ja runo on tulvillaan joulun ja talven tunnelmaa sekä kauniita lausehelmiä, joita tekee mieli ripustaa näytille ja lukea ääneen: “Oli päivän hiljainen hämärähetki, tyyni ja rauhallinen suunnittelemisen ja uneksimisen aika.”

Moni tarina kertoo ihastumisesta ja rakkaudesta ja moni yllättävä kohtaaminen johtaa kihlautumiseen saakka. Näistä parhaiten jäi mieleen Insinööri Jalovaaran uskomaton seikkailu, jossa insinööri lyö vetoa tuttavansa kanssa siitä pystyykö rikospoliisin tapaan varjostamaan tuntematonta naista vuorokauden ajan ilman kiinni jäämistä. Eipä usko insinööri vedon alkaessa miten kiinni lopulta jääkään tuohon salaperäiseen kaunottareen.

Useammassa tarinassa nuoret kaupunkilaistuneet ylioppilaat tai maisterit tuntevat häpeänsekaista ylemmyydentunnetta maalaisia juuriaan ja vanhempiaan kohtaan, mutta kotona vietetty joulu saa heidät taas arvostamaan vaatimatonta mutta rehellisen juurevaa maalaiselämää. Kotipuolessa hiihdellään, körötellään reessä ja liikututaan tuttujen renkien ja vanhojen isäntien viisaista sanoista. Novelli Hentomielinen mies on myös hyvä ja ajankohtainen muistutus siitä, kuinka kauas olemme ajautuneet ruokamme lähteistä. Tarinassa perheen isä sysää koko ajan eteenpäin sitä hetkeä, kun lemmikin asemaan päätynyt possu pitäisi teurastaa herkuksi joulupöytään.

Ajan henki näkyy novelleissa erityisesti suhteessa materiaan. Joulun kaupallistumisesta on näköjään kohkattu jo vuosikymmeniä sitten. Sota-aikojen novelleissa sen sijaan niukkuus palauttaa mieliin mikä joulussa ja elämässä on tärkeintä. Kun yltäkylläisyyteen ei ole varaa, nousee esiin todellinen joulun henki: hyvä tahto, lähimmäisenrakkaus, yhdessäolo ja toisten auttaminen. Kokoelman avausnovelli Jouluna 1940 on vahva muistutus joulun merkityksestä, sotavuosien keskeltä katsottuna:

Muistimme, että joulun tarkoituksena ei ollutkaan ylensyöminen, lahjojen runsaus ja kauppamarkkinoitten kiihdyttäminen korkeimpaan tehoonsa. Muistimme, että joulun tarkoituksena oli viettää hänen syntymäänsä, joka tuli maailmaan tuodakseen muutoksen ihmissydämiin.

Minua kosketti myös tarina Isoäiti, jossa vanha isoäiti haetaan joulua viettämään pojan perheen luokse ja poika alkaa havahtua vanhan äitinsä haurauteen: “Onhan hän nähnyt osansa elämästä, tietää sen ankarat lait, häviämisen ja kuoleman pakon, mutta tänä iltana jo vieraantunut äiti hiipii salaperäisesti niin lähelle hänen sydäntään.” Myös novelli Tyttö katsoi äitiään on hyvin ajaton ja voisi kuvata omaa aikaamme. Siinä teinityttö haluaisi mennä jouluaattona Fazerille juoruilemaan tyttökavereiden kanssa, mutta äiti pakottaa mukaansa hautausmaalle. Ensin tyttö kiukuttelee, varsinkin kun veljet saavat tehdä mitä mielivät, mutta hautausmaan rauha ja hiljaisuus saa hänet kokemaan syvää kiitollisuutta äitiään kohtaan: “Ja jouluaaton taivas – se oli niin suuri ja hiljainen täällä.”

Moni tarina tuo hymyn huulille. Yllätys isälle on sympaattinen tarina lapsista, jotka ovat menettäneet uskonsa joulupukkiin, mutta luulevat isänsä vielä uskovan, kun isähän aina kaikkein eniten iloitsi jouluisin joulupukin tullessa. Siksi he haluavat yllättää sairastuneen isänsä järjestämällä naapurin Pärssisen sedän joulupukkia esittämään. Sen sijaan mustempaa huumoria löytyy sotilastarinoista Keittiömies Petterin onni sekä Rangaistuskomppanian joulu, joista jälkimmäinen on paikoin hyvinkin väkivaltainen.

Kokoelman lopusta löytyy kevyempää riimittelyä. Riimikronikka joulukirjoista on ilmeisesti vuonna 1936 joulumyynnissä olleista kirjoista riimitelty runo, jossa Waltari nostaa pilke silmäkulmassa myös omaa häntäänsä: “Waltaria taidettiin jo korvillekin vedellä, mutta taas on poika muista rinnanmitan edellä.” Riimikronikan loppusäe on myös mainio:

Ilman kirjaa eipä, eipä,
maistu kinkku eikä leipä.
Ilman kirjaa ilon tilalla
olis itku – joulu pilalla.
Siks’ on paras pitää hoppua,
jottei kirjat ehdi loppua.

Kokoelman päättää samaiselta vuodelta 1936 peräisin oleva Joululahjasäkeitä, jossa Waltari opastaa lukijaa riimittelemään kirjalahjoihin loppusointuisia säkeitä kirjan teemojen tai lahjan saajan tai antajan mukaan. Osa näistä riemastuttavista riimeistä on aika lapsekkaita ja hupsuja, kuten Tädin lahja koulupojalle: Kun läksyt on mätiä, muista vanhaa tätiä. Keitto- ja kotitalouskirjoja Waltari neuvoo koristamaan esimerkiksi tällaisin opettavaisin säkein:

Miten hoidat tukkasi?
Onko ehjät sukkasi?
Kai on hyvä sukusi?
Itse neulot pukusi?
Se ei anopille riitä,
siitä hän ei vielä kiitä.
Tällä vasta ratkaiset,
arvostelun katkaiset.

Jos olet jaksanut lukea tänne asti, palkitsen sinut katkelmalla yhdestä kauneimmista joulurunoista, jonka itse olen koskaan lukenut. Osa siitä päätyi siis myös tämän vuoden joulukortteihin. Olen sen niin monta kertaa käsin kirjoittanut, että osaan sen jo ulkoa. Tämän runon myötä toivotan kaikille rauhallista joulua!

Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista,
onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöitten pieniä liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
Ja jossakin ajatusten keskellä
nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

-Katkelma runosta Joulu, Mika Waltari 1928

Mika Waltari: Joulutarinoita
Toimittaneet Rudy de Casseres ja Raimo Salomaa.

WSOY 2016 (1. painos ilmestynyt 1985).

Huomasin, että tällä postauksella voi lyödä parikin kärpästä yhdellä iskulla, sillä tämähän soveltuu mainiosti myös novellihaasteeseen. Tästä tuleekin komeat 46 novellia lisää pottiin.

#novellihaaste
46 novellia

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

10 Kommenttia

  1. Jonna / Kirjakaapin kummitus says:

    16/12/16 @ 08:17 

    Voi miten ihastuttava ja tunnelmallinen luukku täältä löytyikään! Tämän pariin tulen vielä palaamaan. Kiitos!

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      16/12/16 @ 09:21 

      Kiitos Jonna! Tunnelmallista joulua sinulle!

      Vastaa
  2. Marile says:

    16/12/16 @ 10:09 

    Voi miten ihana luukku, kiitos tästä! Ostimme joskus mummullemme tämän kirjan joululahjaksi ja nyt vasta tajusin, että minunkin pitäisi lukea se ehdottomasti. Tunnelmallista joulua <3

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      16/12/16 @ 10:11 

      Kiitos Marile! Kannattaa ehdottomasti lukea. Sen avulla pääsee taatusti joulutunnelmaan. Ihanaa joulua myös sinulle!

      Vastaa
  3. riitta k says:

    16/12/16 @ 10:11 

    Kiva tutustua Tiina. Kaunis postaus, jota palaan lukemaan kiireettä. Itsellä on Waltarin novellikokoelma Nainen tuli pimeästä ja muita novelleja 1943. Ehkä luen niitä viikonlopun novellimaratonilla.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      16/12/16 @ 10:14 

      Kuin myös Riitta! Alkoi kyllä tämän myötä Waltarin novellit kiinnostaa enemmänkin. Laitan tuon mainitsemasi kokoelman muistiin. Tunnelmallista joulua sinulle!

      Vastaa
  4. Joanna von Scarlett / Lukuhumua says:

    16/12/16 @ 10:11 

    Oi, kiitos tästä luukusta! Luin Joulutarinoita toissa vuonna ja oli nyt mukava palata niiden tunnelmaan luukkusi kautta. Muistan, kuinka tulimme aatonaattoiltana Tukholman-reissulta ja nautin laivan hytissäkin muutaman tarinan iltalukemiseksi. Lämpöistä joulun odotusta!

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      16/12/16 @ 10:15 

      Kiitos Joanna! Tuo on kyllä aina hauskaa miten joku kirja vie muistossa paikkaan, jossa sitä on lukenut. Iloa ja valoa jouluusi!

      Vastaa
  5. Salla says:

    16/12/16 @ 12:39 

    Ihanaa runoutta ja hyvä kirjasto! 🙂 Itselläni on muodostumassa jo perinteeksi antaa läheisille joululahjaksi lainattuja kirjoja. Mukavaa joulunaikaa <3.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      16/12/16 @ 15:12 

      Kiitos Salla! Tunnelmallista joulua myös sinulle!

      Vastaa

Jätä vastaus.