menu Menu
Leïla Slimani: Toisten maa
Käännöskirjallisuus, Marokko, Ranska, Slimani Leïla, WSOY 23/04/2021 2 kommenttia
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Edellinen Claire Fuller: Unsettled Ground Seuraava

Mathilde tiesi kyllä, että aviomies moittisi häntä. Amine ei pitänyt hänen kasvatustavoistaan, siitä miten ymmärtäväisesti hän suhtautui lasten huoliin ja murheisiin. Mies valitti, että Mathilde teki heistä heikkoja marisijoita, etenkin pojastaan. ”Ei miestä noin kasvateta, ei hän noin opi kestämään elämää.” Mathildea pelotti syrjäisessä talossa, hän kaipasi ensimmäisiä Marokon-vuosiaan, jolloin he olivat asuneet Meknèsin medinassa keskellä vilinää ja vilskettä. Kun hän kertoi pelostaan, aviomies nauroi. ”Täällä on turvallisempaa, usko pois.” Tuolloin, vuoden 1953 elokuun lopulla, Amine jopa kielsi Mathildea menemästä kaupunkiin, sillä pelkäsi mellakoita ja mielenosoituksia. Kun sulttaani Sidi Mohammad ben Youssefin maanpaosta Korsikaan oli ilmoitettu, kansa kuohahti. Meknèsissä kuten kaikissa muissakin kuningaskunnan kaupungeissa tunnelma oli tulenarka, eleet muuttuivat hermostuneiksi, mikä tahansa välikohtaus saattoi leiskahtaa mellakaksi. Medinassa naiset kulkivat mustissa, silmät punaisina surusta ja kyynelistä. ”Ya Latif, voi luoja!” Kaikissa maan moskeijoissa muslimit rukoilivat hallitsijan paluuta. Oli muodostettu salaisia järjestöjä, jotka kannattivat aseellista taistelua kristittyä sortajaa vastaan. Aamusta iltaan kaduilla raikui tämä huuto: Yahya al-malik, eläköön kuningas! Aicha ei tiennyt mitään politiikasta. Hän ei edes tiennyt, että elettiin vuotta 1953, että miehet kiillottivat aseitaan, toiset saavuttaakseen itsenäisyyden, toiset kieltääkseen sen heiltä. Aicha vähät välitti sellaisesta. Hän ajatteli koko kesän vain kouluunmenoa, se kauhistutti häntä.

Leïla Slimani: Toisten maa

Ranskalais-marokkolainen Leïla Slimani on tullut tutuksi terävien psykologisten trillerien kirjoittajana, mutta uusimmassa romaanissaan hän ikään kuin palaa askeleen taaksepäin ja kirjoittaa jotain, mitä maahanmuuttajataustaisilta kirjailijoilta usein ensimmäisenä odotetaan: historiallista fiktiota oman suvun vaiheisiin perustuen. Toisten maa on avausosa Slimanin isoäidin elämään perustuvaan romaanitrilogiaan. Ensimmäisen osan alaotsikko on Sotaa, sotaa, sotaa, mutta onneksi sotatantereiden sijasta katse on enemmän sotien jälkeisessä ajassa ja näkökulma on etupäässä naisten ja lasten.

Ranskalainen Mathilde rakastuu toisen maailmansodan aikaan Ranskan joukoissa palvelleeseen marokkolaiseen Amineen ja sodan jälkeen pariskunta suuntaa miehen kotikonnuille. Maatilan pito Meknesin liepeillä on raskasta ja miestään päätä pidempi Mathilde huomaa uudessa kotimaassaan olevansa kaikessa tämän alapuolella. Amine osoittautuu omassa kulttuuripiirissään aivan erilaiseksi kuin vapaamielisessä Ranskassa, jossa heidän rakkautensa kukoisti. Nyt Amine onkin vakava, pelkkiin töihinsä keskittyvä ja usein kärsimätön ja väkivaltainenkin. Mathilde kaipaa vapautta, keveyttä ja yhteenkuuluvuutta, mutta toimeliaisuutensa ansiosta alkaa myös sopeutua. Parille syntyy kaksi lasta, Selim ja Aisha. Mathilde saa myös uutta arvovaltaa, kun paikallisten keskuudessa leviää tieto hänen parantajantaidoistaan. Hän alkaa vastaanottaa pienistä kivuista ja säryistä kärsiviä maalaisia ja ponnistelee oppiakseen lisää lääketieteestä. Siinä häntä auttaa unkarilainen gynekologi herra Palosi, joka on nuoren ranskalaisvaimonsa kanssa paennut juutalaisvainoja Marokkoon.

Mathilden ohella seurataan tämän tytärtä Aishaa, joka kärsii yhtä lailla perheen epäsuhdasta ja syrjäisestä elämästä maatilalla. Romaanin alkupuolella Aisha aloittaa koulutiensä nunnien ylläpitämässä katolisessa koulussa, jossa suurin osa oppilaista on eurooppalaisten vanhempien lapsia. Aishan on vaikea sopeutua joukkoon. Hän häpeää kähärän kuritonta hiuspehkoaan, aina myöhässä olevaa äitiään ja isäänsä, jota koulukaverit erehtyvät luulemaan perheen autonkuljettajaksi. Aishan identiteettikriisi syvenee poliittisen ilmaston kuumentuessa ja kansallismielisten aloittaessa veriset vihamielisyydet ranskalaisia isäntiä vastaan. Myös Aishan setä Omar liittyy kansallismielisiin kapinallisiin.

Slimani kirjoittaa eläväistä, vapaasti soljuvaa kerrontaa, jossa näkökulmat ja tapahtumat limittyvät toisiinsa vaivattomasti. Marokon historiaa ripotellaan sopivasti henkilöiden tunnemaailman taustakankaaksi. Juonellisesti romaani on yllätyksetön, vaikka ensimmäinen osa päättyykin dramaattisesti Marokon itsenäistymisen aikaiseen kuohuntaan vuonna 1956. Ehkä seuraavat osat ovat sitten tapahtumarikkaampia. Kirjasarjoihin tarttuu aina varoen, sillä pelkästään yhden osan lukeminen tuntuu turhalta, varsinkin jos tapahtumat jäävät aivan kesken. Periaatteessa Toisten maa toimii itsenäisenäkin teoksena, mutta jotenkin puolivillainen olo siitä jäi. Jos Slimani ei olisi niin hyvä kirjoittaja, voi olla että seuraavat osat jäisivät lukematta. Jään kuitenkin odottamaan, miten Mathilden ja etenkin Aishan elämä jatkuu Marokon itsenäistymisen jälkeen.

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14 – Kirja on osa kirjasarjaa.

Leïla Slimani:
Toisten maa
Le pays des autres (2020),
suom. Lotta Toivanen
WSOY 2021
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat
Kirjarouvan elämää
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

avioliitto itsenäistyminen Leïla Slimani Marokko Ranska siirtomaavalta sukutarina Toisten maa trilogia


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Yleensä en ole kovin kiinnostunut tällaisista aiheista, mutta Slimania voisi kokeilla. Kiitos esittelystä!

    1. On kyllä hyvin kirjoitettu, suosittelen! Jos tällaiset teemat alkavat vetää enemmän puoleensa, suosittelen myös lukemaan Alice Zeniterin romaanin Unohtamisen taito. Se on vastaavanlainen sukutarina ranskalais-algerialaisesta perheestä.

keyboard_arrow_up