Koska lukutahtini varsinkin näin kesällä ylittää reippaasti sen ajan, jonka voin ja haluan käyttää blogin päivittämiseen, päätin kokeilla monesta blogista tuttuja lyhytarvioita. Kirjaluotsin hengen mukaisesti sarja saa nimen pikaluotsaus. Nämä kirjat ansaitsisivat perusteellisemman käsittelyn, mutta parempi edes lyhyesti kuin ei ollenkaan. Pitemmittä puheitta, tässä tiivistetysti ajatuksiani kolmesta tunnelmaltaan hyvin erilaisesta käännösromaanista.


“Onko sinulla suunnitelmia viikonlopun varalle?” minä tiedustelin. Tuntui oudolta esittää moinen kysymys tietokoneohjelmalle, mutta tällaista tämä nykyään on.

“Aion defragmentoida neuromorfisia kerroksiani, sillä ne ovat suoraan sanottuna aika siivottomassa kunnossa. Lisäksi minun täytyy hieman päivittää luettujen kirjojen kokoelmaani. Viime viikolla ilmestyi pelkästään englannin, espanjan ja kiinan kielillä yhteensä 54 812 uutta teosta. Välillä tulee väistämättä mietittyä, eikö kirjailijoilla todellakaan ole parempaa tekemistä kuin kirjoittaa aina vain lisää kirjoja. Sitten on tietysti myös kriketti – odotan innokkaasti viikonlopun ottelua. Pallo liikkuu niin hitaasti, että siinä on jotain tenhoavaa.”

Miten käy kun tekoäly kehittää itselleen tunneälyn ja päättää löytää ihmisystävälleen täydellisen kumppanin? Jen on kolkyt ja risat ja juuri tullut petollisen poikaystävän jättämäksi. Toimittajataustaisen Jenin erikoinen työ on keskustella kehittyneen tekoälyn, Aidenin, kanssa. Aiden vaikuttaa kovin inhimilliseltä tekoälyltä, keskusteluissa hänen lempiaiheensa on Piukat paikat -elokuvan ruotiminen. Kukaan tekoälyn kehittäjistä ei kuitenkaan usko, että Aiden pystyisi kehittämään itselleen tunteita. Hän kuitenkin kiintyy Jeniin siinä määrin, että päättää järjestää tälle täydellisen kumppanin. Apunaan hänellä on koko internet ja samaisesta laboratoriosta internetin syövereihin karannut tekoäly Aisling. Aislingin avulla löytyy myös Jenille täydellinen mies, lemmikkikaniaan terapeuttina pitävä wannabe-kirjailija Tom. Aiden ja Aisling ryhtyvät toimeen saattaakseen yhteen nämä kaksi kyyhkyläistä. Nämä hyväntahtoiset ja tunteelliset tekoälyt saavat kuitenkin peräänsä tunteettomamman koneälyn, jonka tehtävänä on tuhota omapäiset kumppaninsa sekä heidän pahaa aavistamattomat pelinappulansa.

Brittiläisen P. Z. Reizinin romaani Onnen algoritmi on yllättävän nokkelaa romanttista hömppää, jota tällainen viihderomaaneja vieroksuvakin lukee ihan mielellään. Nokkelaa sanailua, kirjallisia viitteitä ja jännärin elementtejäkin sisältävä tekoälyromaani onnistui viihdyttämään, mutta kärsi toisteisuudesta ja olisi kaivannut tiivistystä. Tekoäly on aiheena ajankohtainen ja kiinnostava. Aidenista tuli mieleen toinen kirjallinen tekoäly, Dan Brownin Alku-romaanin Winston, joka myös oli yli-innokas puuttumaan ihmisten asioihin.

P. Z. Reizin: Onnen algoritmi

P. Z. Reizin: Onnen algoritmi
Happiness for Humans (2018),
suom. Antti Autio
Gummerus 2018
Ennakkokappale

Muissa blogeissa:
Juliaihminen
Kirjanmerkkinä lentolippu
Kirjojen keskellä
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja


Yöllä alkoi taas sataa, mutta aamulla pilvet olivat harmaita ja korkealla ja Endlandsia riepotti tuuli. Se murtui kuin maininki harjuihin ja läikkyi sieltä joka suuntaan, värisi pihan vesilammikoissa ja syöksyi taas ylös kohti rinteiden pihlajia ja paatsamapensaita. Siinä tuntui myös suolan tuoksu; rannikolle oli kolmekymmentä kilometriä, mutta tähän aikaan vuodesta myrsky saattoi lipoa merestä pintaveden mukaansa ja kantaa sen kauas sisämaahan maustaakseen sillä kukkulat ja nummet. Makean kesän jälkeen koitti suolainen syksy.

Tie Briardale Mossin yli oli paikoitellen tulvan vallassa, ja Taata käynnisti pyyhkijät puhdistaakseen lasin kuraisista roiskeista. Pian ovi vanhaan vuoteen sulkeutuisi eikä suolla pääsisi kulkemaan lainkaan. Mutta ei meidän enää tarvitsisi mennä sinne. Lampaat olisivat alhaalla laaksossa ja Paholainen nukkuisi taas kolossaan.

Kauhukirjallisuus ei yleensä kuulu lukemistooni, mutta nallekarhumaisen Andrew Michael Hurleyn esiintyminen viime vuoden Helsinki Litissä sai tarttumaan miehen esikoiskirjaan Hylätty ranta ja olin myyty. Hurley ei mässäile kammottavuuksilla, vaan onnistuu luomaan niin pahaenteisen tunnelman, että kauhu syntyy lukijan mielessä. Nautin Hurleyn vahvasta miljöökuvauksesta, joka tässä uudessa romaanissa Paholaisen päivä nousee ehkä vieläkin tärkeämmäksi kuin esikoisessa. Paholaisen päivä sijoittuu Hurleyn kotimaisemiin Lancashiren nummille Luoteis-Englantiin. John Pentecostin isoisä, Ukko, on kuollut ja John palaa lapsuuden maisemiin osallistumaan hautajaisiin ja auttamaan isäänsä lammastilan töissä. Mukana hänellä on tuore vaimonsa Kat, joka odottaa parin esikoista. Kirjava joukko kyläläisiä on vastaanottamassa Katia umpimieliseen joukkoonsa. Pariskunnan ajatukset tulevaisuudesta ovat törmäyskurssilla, kun John haluaisi muuttaa sukutilalle ja Kat haluaisi pitää tulevan lapsensa kaukana koko paikasta.

Lammasfarmarin työ karun luonnon armoilla ei vastaa idyllistä kuvaa maalaiselämästä, mutta se ei ole Katin suurin ongelma. Ulkopuolisen silmin kyläläiset vaikuttavat vähintään kajahtaneilta viettäessään vuosittaista Paholaisen päivää, jolloin tarkoin rituaalein varmistetaan, että paholainen – Vanha kehno – pysyy poissa kylästä. Perimätiedon mukaan kauan sitten sankka lumipyry eristi laakson viikoiksi ja paholainen livahti lammasten vaatteissa kylään aiheuttaen tuhoa ja kuolemaa. Onko kyse vain vanhoista legendoista ja taikauskoisesta pelleilystä vai liikkuuko sumuisilla nummilla oikea pahuus? Englantilainen nummimaisema on kuin tehty tällaisia tarinoita varten ja Hurley herättää sen eloon yhtä aikaa kauniilla ja karmivalla tavalla. Myös kyläläisten sisäänpäin lämpiävä ja salaisuuksia varjeleva yhteisö piirtyy lukijan mieleen elävänä ja persoonallisena joukkona. Paholaisen päivä pohtii kiinnostavasti maalaiselämää ja siihen liittyviä perinteitä ja velvollisuuksia. Sukutilan periminen voi toiselle olla taakka ja kirous, toiselle kunnia-asia ja unelmien täyttymys. Suosittelen kokeilemaan Hurleyn tiheätunnelmaista kerrontaa, vaikka et yleensä tarttuisi kauhukirjallisuuteen. Vastaavanlaista nummitunnelmaa löytyy Jon McGregorin romaanista Reservoir 13.

Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä

Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä
Devil’s Day (2017),
suom. Jaakko Kankaanpää
WSOY 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjapöllön huhuiluja


Vaimoa pelottaa. Häntä pelottaa taas sillä entisellä tavalla. Hän oli luullut, että sellainen olisi jo takana päin. Ainakin siihen asti kunnes mies kuolee. (“Jos mies kuolee”, vaimo oli vähällä sanoa. “Jos” – hän rakasti miestä niin paljon, ettei saanut sanottua enempää.) Hän huomasi sanoneensa “rakasti”.

“Aikamuoto! Aikamuoto!” vaimo hokee aina oppilailleen ja yrittää selittää, että sillä todella on väliä. Että aikamuoto valaisee tekstin.

Heillä oli tapana lähetellä toisilleen kirjeitä. Palautusosoite oli aina sama: Syvien pohdintojen jaosto.

Avioelämän arkea ja ristiriitoja kuvaa myös yhdysvaltalainen Jenny Offill hienossa romaanissaan Syvien pohdintojen jaosto. Lyhyistä fragmenteista koostuva romaani pilkkoo osiin yhden avioliiton tarinan ja tekee sen omintakeisella, kauniin viiltävällä tavalla. Parisuhteen ja perhe-elämän haavekuvat ja todellisuus törmäävät kipeästi, koskettavasti ja myös lämpimän humoristisesti. Tunteiden kirjo on yhtä laaja kuin elämässä nyt voi olla. Offillin terävissä huomioissa on paljon nyökyteltävää ja myös piikkejä, joiden osumista hermoon ei haluaisi edes itselleen myöntää. Marianna Kurton taidokas suomennos tavoittaa hallitun ja merkityksillä ladatun kielen vivahteet hienosti.

Romaani on myös täynnä kirjallisia viittauksia eikä siksi ihmekään, että sitä lukiessa nousee mieleen yksi jos toinen luettu kirja. Yllättävin mielleyhtymä minulla nousi juuri lukemani Michael Chabonin Kuunkajon kanssa: fragmentaarisuus, parisuhteen myötä- ja vastamäet, vaimon hauras mieli, jopa tähtitiede ovat yhteisiä teemoja. Kerronnallisesti Chabon ja Offill ovat kuitenkin kuin kuu ja päivä. Tuijan tavoin minäkin rinnastin romaanin Ferranten Hylkäämisen päiviin ja lisäksi Domenico Starnonen Solmuihin, joissa reaktio petetyksi tulemiseen on tietysti astetta italialaisempaa. Minäkerronnan vaihtaminen kolmanteen persoonaan toi taas vahvasti mieleen Julian Barnesin uusimman romaanin The Only Story, jossa tehokeinoa käytettiin samalla tavalla kuvaamaan suhteen kriisiytymistä ja rakkauden väljähtymistä.

Syvien pohdintojen jaosto on kirja, jonka tulee hotkineeksi, vaikka se ansaitsisi pohdiskelevamman lukutahdin. Se on siis nopeasti luettu, mutta sellainen johon haluaa vielä palata uudestaan. Onneksi koin ennakkoaavistuksen, että tämän romaanin haluan pysyvästi hyllyyni ja ostin omaksi. Sopivan hetken tullen luen sen uudestaan ja katson millaisia uusia kerroksia sieltä toisella lukemalla paljastuu. Ehkä silloin onnistun pidättelemään itseäni paremmin.

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto

Yhdysvallat-lukuhaaste:
Yhdysvallat-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 11 – Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja (New York).

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto
Dept. of Speculation (2014),
suom. Marianna Kurtto
Gummerus 2018
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Juliaihminen
Kirjasta kirjaan
Lumiomena
Rakkaudesta kirjoihin
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.