Seuraavana vuonna alkoi kouluttamiseni yläkerran naisten kamarissa toden teolla, vaikka tiesin jo muutenkin aika lailla. Tiesin, että miehet kävivät harvoin naisten kamarissa; se oli tarkoitettu yksinomaan meille, siellä me teimme työmme ja vaihdoimme ajatuksiamme. Tiesin viettäväni lähes koko elämäni sen kaltaisessa huoneessa. Tiesin senkin, että ero nein – kodin sisäisen valtakunnan – ja wain – miesten ulkoisen valtakunnan välillä oli konfutselaisen yhteiskunnan ehdoton perusta. Olipa ihminen rikas tai köyhä, keisari tai orja, kodin elämänpiiri kuului naisille ja ulkoinen elämänpiiri miehille. Naiset eivät saaneet siirtyä ajatuksissaan tai toimissaan sisätilojen kamarien tuolle puolen. Ymmärsin myös, että elämäämme hallitsi kaksi konfutselaista ihannetta. Ensimmäinen oli Kolmen kohdan tottelevaisuussääntö: “Kun olet tyttö, tottele isääsi; kun olet vaimo, tottele miestäsi; kun olet leski, tottele poikaasi.” Toinen oli Neljä hyvettä, jotka määrittävät naisen käyttäytymistä, puhetta, ryhtiä ja tehtäviä: “Ole siveä ja taipuisa, tyyni ja rehti käytökseltäsi; puhu hiljaisin ja miellyttävin sanoin; liiku pidättyvästi ja hienosti; pyri käsitöissä ja koruompelussa täydellisyyteen.” Jos tyttö ei hairahdu näistä periaatteista, hänestä kasvaa hyveellinen nainen.

Minun on jo kauan tehnyt mieli tutustua Lisa Seen kirjoihin, koska ne ovat kuulostaneet juuri sellaisilta, joista yleensä pidän: vieraaseen kulttuuriin sijoittuvia ja salaisuuksien verhoon kietoutuvia sukutarinoita. Nyt tuli viimein sopiva hetki, kun sattumalta törmäsin kirpparilla romaaniin Lumikukka ja salainen viuhka. Vuonna 2006 suomennettu romaani sijoittuu 1800-luvun Kiinaan, syrjäiseen maalaiskylään, ja kertoo kahden tytön vaiherikkaan elämäntarinan. Kirjan kertoja on kahdeksankymmentävuotias Lilja, joka käy läpi elämäntarinansa: “maitovuodet” eli lapsuusajan, “hiusten sitomisen ajan” eli valmistautumisen naimisiinmenoon, “riisi- ja suolapäivät” eli arjen lasten kasvaessa ja päätyen lopulta “hiljaa istumisen aikaan” eli vanhuuteen. Dramaattisin vaihe on kuitenkin jalkojen sitomisen aika, jolloin vanhan perinteen mukaan tyttären jalat sidotaan eli käytännössä murskataan, jotta niistä tulee mahdollisimman pienet. Liljan poikkeukselliset “kultaiset liljat” takaavat vaatimattoman maanviljelijäperheen tyttärelle sosiaalisen nousun: naittamisen korkeampiarvoiseen sukuun ja elinikäisen laotong-ystävyyden hienosta suvusta tulevan Lumikukan kanssa.

Yllä olevassa lainauksessa kiteytyy hyvin se maailma, jossa Lilja ja Lumikukka elävät. Konfutselaisessa yhteiskunnassa naisen tehtävä oli mennä naimisiin, olla kuuliainen ja synnyttää poikalapsia. Suurin osa ajasta kului sisällä naisten kamarissa käsitöitä tehden. Liljalle maailma vähän avartuu, kun hän saa solmia elinikäisen laotong-ystävyyden varakkaan perheen tyttären kanssa. Lilja ja Lumikukka jakavat ilot ja surut ja ollessaan erossa toisistaan viestivät kirjoittamalla viuhkaan salaisella ja vain naisten käyttöön tarkoitetulla nu shu -kirjoituksella. Vuosien saatossa viuhkaan tallentuvat järjestettyjen avioliittojen haasteet, äitiyden onnenhetket ja traagiset menetykset. Naiset ovat sidottuja toisiinsa yhtä lujasti kuin heidän tiukkaan sidotut jalkansa, mutta salaisuudet ja väärin tulkitut sanat pingottavat siteen myös lähelle katkeamispistettä.

Olen ollut tietoinen Kiinan jalkojensitomisperinteestä, mutta ensimmäistä kertaa luin konkreettisen kuvauksen tästä kammottavasta tavasta, jolla on kidutettu tyttöjä yli vuosituhannen ajan. Erikoinen kauneusihanne sai alkunsa joskus 900-luvulla ja pian sidotuista jaloista tuli muoti-ilmiö ja naimisiin pääsyn tae – miehet kun pitivät naisten pieniä jalkoja erityisen kiihottavina. Ihanteena oli seitsemän sentin lootusjalat. Erehdyin katsomaan sidottujen jalkojen kuvia netistä ja niitä runneltuja siansorkkia on kyllä vaikea pitää kauniina tai kiihottavina millään muotoa. Käytännössä 6-7-vuotiaiden tyttöjen varpaat taivutettiin jalkapöydän alle ja sidottiin tiukasti. Sidotuilla jaloilla käveltiin niin kauan, että varpaiden luut murtuivat. Myös jalkapöydän luut murskattiin. Jos prosessista selvisi ilman kuoliota, noilla jaloilla ei koskaan kävelty pitkiä matkoja. Jalkojen sitomisella olikin tekemistä myös sosiaalisen statuksen kanssa. Sitomalla tyttöjen jalat osoitettiin, että perheellä on varaa olla pitämättä kaikkia perheenjäseniä maatöissä. Tämä brutaali perinne loppui vasta 1950-luvulla (jotain hyvää kommunistihallinnosta!) ja Kiinassa voi vieläkin olla vanhoja naisia, joilla on lootusjalat.

Liljan ja Lumikukan tarina on kiehtova ja kaunis. Lisa See on tehnyt valtavasti taustatyötä romaaniaan varten. Kirjan lopussa hän kuvaa tutkimustyötään mm. nu shu -kirjoituksen parissa ja käyntiään syrjäisessä Tongkoun kylässä, jossa Lilja kirjassa elää mentyään naimisiin. Historiallisena romaanina, kuvatessaan tuon ajan ja kulttuurin erityispiirteitä, Lumikukka ja salainen viuhka onkin erityisen onnistunut. Juonellisesti romaani ei tarjoa mitään kovin mullistavaa, mutta jo pelkästään näiden niin kovin erilaisesta kulttuurista tulevien tyttöjen elämää ja ystävyyttä on todella kiehtovaa seurata. Perinteiden ja uskomusten rytmittämään elämään kuuluu paljon ikäviä velvollisuuksia, mutta myös kauneutta ja ilon hetkiä. Erityisenä minulle jäi mieleen runolliselta kuuloistavat juhlapäivät, kuten “viileiden tuulten pyydystysjuhla”, “lintujenkarkotusjuhla” ja “istumisen ja laulamisen juhla”. Jos vieraisiin kulttuureihin sijoittuvat tarinat kiinnostavat, suosittelen tätä kirjaa lämpimästi. Huomasin, että kirjan pohjalta on tehty myös elokuva vuonna 2011, mutta ilmeisesti se ei saanut kovin hyviä arvioita.

Yhdysvallat-lukuhaaste:
En osaa sijoittaa kirjaa mihinkään haastekohtaan, mutta kirjaan kuitenkin tämän Yhdysvalloissa asuvan kirjailijan teoksen osaksi haastetta.

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhkaSnow Flower and the Secret Fan (2005),
suom. Hanna Tarkka
WSOY 2006
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa (mukana monta jo lopettanutta blogia):
Kirjablogi Rouge
Kirja joka maasta
Tarinoiden taikaa
Vinttikamarissa
Wannabe Mesenaatti

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

3 Kommenttia

  1. Elegia says:

    10/07/18 @ 18:30 

    Tämä on upea romaani, luin sen aikoinaan tuoreeltaan ja vaikutuin kovasti. Jostain syystä kesti silti kauan ennen kuin luin Seeltä toisenkin kirjan (en ehkä ollut tietoinen muista kirjoista tuolloin tmv.)

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      11/07/18 @ 11:53 

      Tämä oli kyllä vaikuttava. Ajattelin seuraavaksi kokeilla uusinta, The Tea Girl of Hummingbird Lane (ihana nimi kirjalla!). Oletko lukenut sitä? Näyttää löytyvän äänikirjanakin, ehkä kokeilen sitä.

      Vastaa
      • Elegia says:

        11/07/18 @ 21:12 

        En ole tuota “Teetyttöä” lukenut, mutta se kiinnostaa. Tarkoitus olisi lukea Dreams of Joy ensin, koska se on jatko-osa Shanghai Girlsille (jonka tosin luin jo vuosia sitten, hieman hidas tahti minulla Seen kirjojen kanssa, heh). Pitäisi ihan ottaa asiaksi lukea Seen kirjoja, kun niitä omassa hyllyssäkin on odottelemassa.