menu Menu
Julian Barnes: The Only Story
Barnes Julian, Iso-Britannia, Jonathan Cape, Ulkomainen kaunokirjallisuus 19/04/2018 0 kommenttia
Joel Lehtonen: Putkinotko & Teatteri Jurkka: Putkinotko Edellinen Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä Seuraava

Here was an entry – a serious one – which he hadn’t crossed out in years. He couldn’t remember where it came from. He never recorded the writer or the source: he didn’t want to be bullied by reputation; truth should stand by itself, clear and unsupported. This one went: ‘In my opinion, every love, happy or unhappy, is a real disaster once you give yourself over to it entirely.’ Yes, that deserved to stay. He liked the proper inclusivity of ‘happy or unhappy’. But the key was: ‘Once you give yourself over to it entirely.’ Despite appearances, this wasn’t pessimistic, nor was it bittersweet. This was a truth about love spoken by someone in the full vortex of it, and which seemed to enclose all of life’s sadness. He remembered again the friend who, long ago, had told him that the secret of marriage was ‘to dip in and out of it’. Yes, he could see that this might keep you safe. But safety had nothing to do with love.

Viime vuonna olin lukemassa Julian Barnesin romaania The Sense of an Ending, kun se loppua kohden alkoi tuntua ihmeen tutulta. Tajusin lukeneeni paria vuotta aiemmin romaanin suomennoksen Kuin jokin päättyisi. Molemmilla kerroilla rakastin kirjaa. Miten on siis mahdollista, että olin unohtanut lukeneeni sen? Ironista kyllä, muisti ja sen epäluotettavuus on yksi kirjan kantavia teemoja. Muistin vääristymiä käsitellään myös Barnesin uudessa romaanissa The Only Story. Kertojana on iäkäs mies, joka muistelee ensimmäistä rakkaussuhdettaan, joka jätti pysyvän jäljen koko hänen loppuelämäänsä. It is better to have loved and lost than never to have loved at all, Paul kirjoittaa muistikirjaansa.

Paul on 19-vuotias, kun tennisturnauksessa hänen parikseen arvotaan 48-vuotias naimisissa oleva ja kahden jo aikuisen lapsen äiti Susan. Suhdehan siitä syntyy, eikä mikä tahansa ohimenevä seikkailu, vaan vuosia kestävä rakkaus. Skandaalinkäryinen suhde on tietenkin pidettävä salassa, mikä suuren ikäeron vuoksi on suhteellisen helppoa. Paul vain toimii Susanin autokuskina tai on erityisen läheinen kummipoika, riippuu kuka kysyy. Paul viettää myös aikaa Susanin perheen luona eikä aviomies tunnu pitävän sitä mitenkään kummallisena tai sitten ei vaan välitä. Susanin puheiden mukaan avioliitto on kuivunut kasaan jo aikoja sitten, hänen miehensä on haukkunut häntä frigidiksi eikä heillä ole vuosiin ollut intiimiä kanssakäymistä. Paulin kanssa intohimoa ja kipinää kyllä löytyy. Susanin räväkkä ja kovia kokenut ystävä Joan on ensimmäinen, jolle pariskunta kertoo suhteestaan ja erityisesti Paul hakee Joanin hyväksyntää ja neuvoja kun rakkaus monimutkaistuu. Myös Paulin opiskelukaverit ovat tietoisia ystävänsä normeja rikkovasta suhteesta ja suhtautuvat siihen mutkattomasti. Mutkatonta Paulin ja Susanin rakkaus ei kuitenkaan ole. Susanin ajautuessa yhä syvemmälle masennuksen ja alkoholismin syövereihin, Paul saa katkerasti huomata, ettei rakkaus olekaan kaikkivoipa pelastusrengas ja että syvätkin rakkauden tunteet voivat laimentua ja muuttaa muotoaan, jopa vihaksi ja katkeruudeksi.

Paulin ja Susanin suhde saa alkunsa 60-luvulla ja peilaa sen ajan sosiaalisia normeja. Vaikka 60-luku oli myös vapaan rakkauden aikakausi, keskiluokkaisessa englantilaisyhteisössä noudatettiin vielä tiukkoja seksuaalinormistoja. Mitään valtaisaa skandaalia Paul ja Susan eivät suhteellaan saa aikaan, tosin tennisklubi päätyy erottamaan heidät saatuaan jostain vihiä pariskunnasta. Paulin vanhemmat eivät suhdetta hyväksy ja Paul päätyykin katkaisemaan yhteyden heihin kokonaan. Seuratessaan ystäviensä “tavallisia” seurustelusuhteita, Paul tuntee ylpeyttä siitä, että hänellä on niin erityinen ja “haastava” suhde. Epäsovinnainen rakkaussuhde saa hänet tuntemaan itsensä aikuisemmaksi kuin oikeasti onkaan.

Romaani on jaettu kolmeen osaan, jossa ensimmäisessä suhde alkaa ja rakkaus kukoistaa, toisessa siihen alkaa tulla säröjä ja kolmannessa keskitytään suhteen jälkeiseen aikaan Paulin elämässä. Rakastavaisten etääntymistä toisistaan ja rakkauden väljähtymistä kuvataan oivaltavasti eri persoonamuotoisella kerronnalla. Ensimmäisen osan kiihkeä rakastuminen kerrotaan minämuodossa, toisessa osassa rakkauden väljähtymistä ja suhteen kriisiä korostaa ensimmäisen ja toisen persoonaan vaihtelu, viimeinen osa taas on kirjoitettu suurimmalta osin etäännyttävässä kolmannessa persoonassa. Kaikki suodattuu Paulin ajatusten läpi ja alusta asti tehdään selväksi, että kyseessä on yhden osapuolen epäluotettava muistikuva tapahtumista. Kirjan nimi, The Only Story, viittaa siihen, että meillä kaikilla on yksi merkityksellinen tarina, jota kerromme omasta elämästämme. Kun sitä toistaa yhä uudelleen ja uudelleen, viekö se lähemmäksi totuutta vai kauemmaksi siitä? Ainakin Barnes on onnistunut luomaan tarinan, joka herättää ajatuksia vielä pitkään kirjan kansien sulkeuduttua.

Julian Barnes: The only story

Julian Barnes: The Only Story
Jonathan Cape 2018
Kirjastolaina

alkoholismi Julian Barnes muisti rakkaus The Only Story


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up