menu Menu
Jon McGregor: Reservoir 13
HarperCollins, Iso-Britannia, McGregor Jon, Ulkomainen kaunokirjallisuus 15/02/2018 0 kommenttia
Kim Leine: Kuilu Edellinen Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut Seuraava

The missing girl’s name was Rebecca, or Becky, or Bex. She had been thirteen at the time of her disappearance. She’d been wearing a white hooded top with a navy-blue body-warmer, black jeans, and canvas shoes. She would be taller than five feet now, and her hair may have altered in both style and colour. The investigation remained active, a police spokesperson confirmed. The girl’s mother was seen on the side of the moor, walking the same paths and tracks she’d always walked. There was more rain on the way, or worse. A cold wind blew shadows across the reservoirs and on the higher ground a flurry of thin snow whirled against the tops of the trees. The gold crests fed busily deep in the branches of the churchyard yew.

Bongasin Jon McGregorin romaanin Reservoir 13 viime vuonna Man Booker -palkinnon pitkältä listalta ja kirja muistui nyt mieleen BookBeatin tarjontaa selatessa. Romaani myös voitti viime vuoden Costa Book Awardin. Kuuntelin äänikirjaversion, jonka on lukenut Matt Bates. Reservoir 13 sijoittuu nimeämättömään englantilaiseen maalaiskylään, sen tekoaltaiden, nummien ja pyökkimetsien maisemiin. Romaani käynnistyy synkissä tunnelmissa, kun kyläläiset kerääntyvät etsimään kadonnutta 13-vuotiasta tyttöä. Rebecca Shaw on ollut kylässä lomamatkalla viettämässä uutta vuotta ja katoaa oltuaan kävelyllä vanhempiensa kanssa tekoaltaita ympäröivillä nummilla. Poliisi ja kyläläiset etsivät tyttöä kaikkialta, sukeltajat naaraavat tekoaltaatkin, mutta mitään ei löydy. Mitä tytölle tapahtui? Siihen kaikki haluaisivat vastauksia, myös lukija, mutta onko vastauksia saatavilla.

McGregor leikittelee romaanissaan jännitysgenren lainalaisuuksilla ja kirjan nerokkuus perustuu niihin oletuksiin, joita meillä lukijoina on kyseisestä genrestä. On helppo tulkita jokainen kuin ohimennen heitetty tiedonmurunen vihjeeksi syyllisestä. Tietysti kuvittelemme pahimman mahdollisen tapahtuneeksi ja ajatuksia ohjaa myös se, että kadonnut on juuri kaunis blondi teinityttö eikä esimerkiksi nuori mies tai iäkäs nainen. Mutta hetkinen.. Parin luvun jälkeen alkaa käydä selväksi, ettei kyseessä olekaan perinteinen jännityskirja, ei taida olla jännityskirja ollenkaan. Jokainen kirjan kolmestatoista luvusta pitää sisällään yhden vuoden kyläläisten elämää. Tytön katoaminen järkyttää rauhallisen kylän asukkaita, mutta elämän on jatkuttava, onhan kyläläisillä omat arkihuolensa ja velvollisuutensa hoidettavanaan.

McGregor ei turhia pohjusta henkilöidensä taustaa, vaan sukeltaa suoraan heidän arkeensa. Aluksi lyhyet välähdykset kyläläisten elämästä tuntuvat sekavilta. En millään meinaa päästä kärryille kuka on kuka. Henkilöitä on paljon ja heidän mukanaan voidaan kulkea muutaman virkkeen verran ennen kuin huomio siirtyy jo seuraavaan henkilöön ja tilanteeseen. Myös runsaat luontohavainnot limittyvät orgaanisesti tekstiin. Ilmeisesti painetussa tekstissä ei ole selkeitä kappalejakoja, vaan teksti kulkee lähes tajunnanvirtana. Siltä ainakin äänikirjan perusteella kuulosti. Aluksi kuunteleminen tuntui työläältä, kunnes se alkoikin tuntua lähes meditatiiviselta. Tietyt toistuvat teemat rytmittävät kyläläisten vuodenkiertoa ja pian myös lukukokemusta. Kuuntelin kirjaa yhden luvun aina iltaisin ja jo pelkkä odotus siitä, että saa uppoutua yhdeksi vuodeksi tutuiksi tulleiden kyläläisten elämään, tuntui samaan aikaan rentouttavalta ja kutkuttavalta. Ja taustalla aina pieni toivonkipinä siitä, että tytön katoamisesta olisi jotain uutta tietoa.

Jokainen luku alkaa tietysti uuden vuoden juhlinnasta, mutta syttyyköhän tänä vuonna tulipaloja? Miten sujuu karitsointi tänä vuonna Jacksonin tilalla, kun isäntä on loukkaantunut? Onkohan Richardin äiti taas kaatuillut ja joko Richard ja Kathy lyövät hynttyyt yhteen? Mitenköhän Irene pärjää erityislapsensa kanssa? Joko nuoret ovat saaneet opiskelupaikat ja lentävät pois pesästä? Miten ketunpoikaset pärjäävät tänä vuonna? Muuttaako kylään uusia asukkaita? Kuka kuolee ja ketkä saavat lapsia? Minkähän näytelmän kyläteatteri esittää tämän vuoden pantomiimiesityksessä ja kuka on pääroolissa? Vieläkö kadonneen tytön äiti palaa kylään samoilemaan nummille?

Juuri kun kyläläiset ja lukijakin ovat unohtamassa koko kadonneen tytön, jokin palauttaa tytön mieleen. Uutisissa kerrotaan jonkun toisen kadonneen etsinnöistä. Joku väittää nähneensä tytön kuvan Facebookissa, hänen väitetään matkustelevan Thaimaassa. Yksi kylän pojista, tytön ikätoveri, paljastaa tehneensä läheisempää tuttavuutta tytön kanssa juuri ennen katoamista. Koulun vahtimestari pidätetään epäiltynä lapsipornon hallussapidosta ja heti ajatukset palautuvat kadonneeseen tyttöön. Entä Sallyn pahamaineinen veli ja hänen vielä epäilyttävämpi ystävänsä, mitä heillä on kontollaan? Kaikki vihjeet herättävät toiveen, mutta osoittautuvat aina vääriksi. Entä kirjan nimi, tekoallas numero 13, onko se joku vihje vai kirjailijan viekkautta?

Kaiken epävarmuuden rinnalla luonto jatkaa rauhoittavaa kiertokulkuaan. Mustarastaat ilmoittavat kevään tulosta laulullaan, ketunpoikaset kömpivät pesästään, mäyränkin nähdään röhkivän pyökkimetsän siimeksessä ja haikarat lentävät ylväänä tekoaltaiden yllä. Kelloja siirrellään kesä- ja talviaikaan ja aika kulkee vääjäämättä eteenpäin. Opin kirjasta myös kiinnostavan perinteen, joka on tyypillinen tietyissä Englannin maalaiskylissä: lähteen koristeleminen (ks. Wikipedia). Tähän vuosittaiseen perinteeseen kyläläiset tuntuvat panostavan erityisen paljon. Ehkä yhteinen aherrus, vuodesta toiseen samanlaisena toistuva perinne ja kaunis lopputulos vievät ajatukset hetkeksi pois kaikesta epävarmasta ja ahdistavasta. Silti jokainen heistä unelmoi siitä, että olisi löytänyt kadonneen tytön elävänä ja tuonut hänet helpottuneiden vanhempien luo.

Vaikka kyläläisiä tarkastellaan kaukaa, kuin lintuperspektiivistä, he onnistuvat tulemaan liki, jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Tykästyin tähän tunnelmalliseen kirjaan todella, jotenkin nämä pikkukylän arkea kuvaavat kirjat ovat luikerrelleet lähelle sydäntäni. Juuri mietin samaa lukiessani Elizabeth Stroutin amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvaa romaania Anything Is Possible ja saman olen huomannut jo edesmenneen Kent Harufin kirjojen kohdalla, joita jaksan aina vaan hehkuttaa. McGregoriin aion ehdottomasti tutustua tarkemmin. Hänen vuonna 2002 julkaistu esikoisromaaninsa If Nobody Speaks of Remarkable Things on niinikään ollut Man Booker -listalla, kuin myös seuraava romaani So Many Ways To Begin. Näyttävät molemmat löytyvän BookBeatista äänikirjoina samaisen Matt Batesin lukemina, joten taidan pian jatkaa meditoimista McGregorin tekstin ja Batesin äänen parissa.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 37 – Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. (Nimi kyllä äännetään eri tavalla.)

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa jouduin vähän taivuttamaan sääntöjä kohtaan 13 – Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla. Nimikirjaimilla T.Ö. oli hieman haastavaa löytää artisteja, joten tiputin Ö:n pisteet pois. Nimikirjaimilla T.O. löytyi tähän kirjaan sopivaa musiikkia brittiläiseltä Tom Odellilta. Kuuntelin hänen albuminsa Wrong Crowd (East 1st Street Piano Tapes) vuodelta 2016. Kaikki musahaasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Jon McGregor: Reservoir 13

Jon McGregor: Reservoir 13
HarperCollins 2017
Äänikirjan lukija Matt Bates
Kuunneltu BookBeatista


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

äänikirja Englanti helmethaaste Jon McGregor pikkukylä Reservoir 13


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up