menu Menu
Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras
Heikkilä Akseli, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, WSOY 23/05/2022 0 kommenttia
Harri Hertell: Tiedän sen olevan rakkautta Edellinen Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa Seuraava

Ikkunan ohuesta heijastuksesta näen, kuinka Tuomas irrottaa otteensa minusta. Hän kertoo keittävänsä meille teetä ja varmistaa, että saan edelleen juoda vihreää teetä ennen kuin menee keittiöön.

Minä olen raskaana ja siksi en ole yksin. Ehkä minua vainoaa syyllisyys, mutta sen kanssa olen elänyt niin kauan kuin saatan muistaa. Ei tämä tunne johdu myöskään pihamaalla vaeltaneesta naisesta, hänen mustasta katseestaan. Eikä siitä, että olen ollut raskaana kohta kolme kuukautta.

Se, mikä meitä tässä talossa tarkkailee, ei ole veljeni.
Ei raskauden aikaansaamaa tunnekuohua.
Tämä tunne tulee yhtä aikaa kaukaa ja läheltä. Se on läsnä juuri nyt tässä talossa ja samalla jossain toisessa ajassa.

Minun olisi pitänyt kertoa Tuomakselle naisesta. Hänhän voi olla jopa vaarallinen. Jokin kuitenkin estää minua. Kun meistä on tulossa perhe, minulla ei saisi olla enää salaisuuksia.

Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras

Akseli Heikkilän esikoisromaani Veteen syntyneet sykähdytti pari vuotta sitten. Siksi tartuin mielenkiinnolla Heikkilän uuteen romaaniin Hiljainen vieras, joka takakannessa määritellään kauhuromaaniksi ja kummitustarinaksi. Kauhuelokuvien ystävä en ole lainkaan, mutta kirjallisuudessa etenkin goottilaisessa kauhutunnelmassa on oma viehätyksensä. Heikkilän romaani onkin kiinnostava kotimainen sovitus perinteisistä kummituskartano- ja “hullu nainen ullakolla” -teemoista. Autioituneeseen pohjoisen maaseutukuntaan sijoittuva tarina antaa omaperäisen ja karmivan selityksen lapsiperheiden vähyydelle seudulla.

Oonan ja Tuomaksen koti Helsingissä palaa asuinkelvottomaksi ja heidän on pakko muuttaa väliaikaisesti Oonan kotiseudulle pohjoiseen. Perheen vanha sukukartano Korpikumpu ja koko Kiviniemen kylä eivät tuo Oonalle onnellisia muistoja vaan lähinnä ikäviä väristyksiä ja syyllisyyden tunteita. Mutta ehkä autioituneen kylän rauhassa saisi kirjoitettua sen toisen romaanin, jonka työstäminen on takunnut. Toimittajana työskentelevä Tuomas taas kiinnostuu paikkakuntaa piinaaviista onnettomuuksista. Miksi niin moni kylän lapsi tuntuu kuolleen selittämättömissä onnettomuuksissa? Oona ei saa kerrottua Tuomakselle, että myös hänen pikkuveljensä Eero kuoli talon läheisessä tasoristeyksessä. Syyllisyys omasta osuudesta onnettomuudessa on niin suuri.

Oona ja Tuomas ovat turhaan yrittäneet saada lasta ja jo luovuttaneet. Yhtäkkiä Korpikummussa Oona huomaa olevansa raskaana, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista. Tuomas on onnesta sekaisin, mutta Oonaa vaivaa selittämätön pelko. Hän ei tunne sisällään mitään eikä kärsi odotuksen tyypillisistä oireista. Sitten pihaan ilmestyy mustiin pukeutunut vieras nainen nimeltä Elisabet, joka väittää Oonan kantavan kohdussaan hänen lastaan. Vaikka naisen väitteet tuntuvat silkalta hulluudelta, Oona ei uskalla kertoa naisen tapaamisesta ja puheista kenellekään. Sillä hänestä itsestäänkin alkaa tuntua, ettei hänen kantamansa lapsi ole hänen. Neuvolassa epäilykset kuitataan tietysti synnytyspelkona. Mutta miten ja mihin paeta omassa kehossa kummittelevaa henkeä, joka tuntuu olevan kytköksissä taloon?

Hiljainen vieras on tavattoman kiehtova ja vahvatunnelmainen romaani, jossa jännite kasvaa samaa tahtia kuin mysteerivauva Oonan kohdussa. Kerronta on sujuvaa ja pitää otteessaan. Heikkilä ei hienostele kielellä, mutta tähän tarinaan suora ja toteava tyyli sopii. Myös puhekieli on yleiskieltä eli pohjoinen ulottuvuus ei murteen kautta ole läsnä. Siinä mielessä kirjan voisi mielessään sijoittaa mihin tahansa syrjäiseen maaseutupitäjään. Samalla yleiskieli etäännyttää. Luin juuri tätä ennen Anna-Maria Eilittän romaanin Tämäkin hämärä katoaa, jossa lappilainen pariskunta replikoi murteella. Kieli ankkuroi heidät heti kotiseudulleen ja kulttuuriympäristöönsä. Tätä ei Heikkilän yleiskieliratkaisu tee ja ehkä tästä syystä Oonan vanhemmat jäävät jotenkin vaikeasti lähestyttäviksi ja etäisiksi henkilöiksi kirjassa.

En tiedä, olenko jotenkin paatunut, kun ei tämä kauhuromaani varsinaisesti karminut. Enemmän karmii lukea tosielämän raakuuksista kertovia tietokirjoja (kuten tällä hetkellä lukemani Pohjois-Irlannin konfliktista kertova Patrick Radden Keefen Say Nothing), kuin tällaisia yliluonnollisia aspekteja sisältäviä aikuisten satuja. Kyllähän tässä romaanissa kaikenlaista karmivaa tapahtuu, ehkä kuitenkin melko pehmeästi fiktion huntuun kätkettynä. Voisin uskoa, että kirja puhuttelee sekä kauhugenren ystäviä että kyseistä genreä vältteleviä. Itse määrittelisin romaanin ehkä psykologiseksi trilleriksi yliluonnollisin maustein. Hiljainen vieras on melankolinen ja yllättävän kaunis kuvaus niistä ristiriitaisista tunteista, joita liittyy odottamattomaan raskauteen ja syyllisyydestä, joka käsittelemättömänä menneisyyden traumana kalvaa ihmistä sisältä. Tummasävyisen tarinan kruunaa kirjan upea kansitaide, joka on Jussi Karjalaisen käsialaa.

Akseli Heikkilä:
Hiljainen vieras
WSOY 2022

Muissa blogeissa:
Elämä on ihanaa

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Akseli Heikkilä Hiljainen vieras kartanomiljöö kauhuromaani Kotiinpaluu maaseutu perhesalaisuudet raskaus


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up