menu Menu
Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän
Kotimainen kaunokirjallisuus, Louhela Liisa, Suomi, WSOY 16/07/2021 2 kommenttia
Paula Byrne: The Adventures of Miss Barbara Pym | Naistenviikkohaaste 2021 Edellinen Deborah Levy: Mitä en halua tietää Seuraava

Jos äiti oisi ehtiny elää ja jos se oisi joutunu näkemään, kuinka oma penikkansa valihtee mustilaisen, se oisi kuollu siihen paikkaan. Se ei voinu sietää niitä, jos nyt ei voinu oikein muitakaan. Sillon harvakseltaan kun nuo tulivat kerjuulle, se laitto raakasti oven säppiin ja teki sen joka ikinen kerta.

Meijän navetan ikkuna oli kuin tarkotuksella tehty tirkistysreikä peltotielle. Välistä sille kaarsi niitä hevoskuormallinen tai kaksi aina kauhean kolinan, hälinän ja laulunremakan säestämänä. Millon olimme läävässä, äiti kirosi ensiksi ja meni sitten ikkunaan. Nähessään laitojaan myöten täyteen tungetut kärryt se sieppasi maijon matkaan ja juoksimme joutuin sisälle mökkiin. Minua ei tarvinnut erikseen hoputtaa. Äiti oli monet kerrat varottanu kuinka mustilaisakat tulevat ja sullovat säkkiin kakarat, jotka eivät viihy kotosalla. Ne vievät ne mukanaan, puhkovat niitten pienet silmät tohjoksi ja kulettavat ne kärryillään niin kauas kotoa, etteivät nuo raiskat löyvä ikinä takasi.

Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän

Liisa Louhelan esikoisromaani Kaikkeus on meidän sijoittuu 1930-luvun Kainuuseen. Päähenkilö Reeta on asunut kaksin äitinsä kanssa siitä asti kun isä tapettiin kansalaissodassa punaisten joukossa. Nyt äitikin kuolee ja Reeta jää yksin. Ystävä Vanni houkuttelee piiaksi Haikolan taloon, jossa hän itsekin piikoo. Vannin veli Eljas haikailee Reetasta puolisoa, mutta Reeta ei lämpene Eljaksen arkisiin kosintoihin. Hän on nähnyt elokuvia, joissa esimerkiksi Juurakon Hulda etenee piian asemasta hienompiin piireihin, jopa korkeakouluun ja hyviin naimisiin kaupunkiin. Reetakin haluaa jotain parempaa kuin renki-Eljaksen, lapsikatraan ja sukupolville periytyvän raatamisen toisten palveluksessa. Kaikki erilainen kiehtoo ja niinpä Reeta iskee silmänsä kiertelevän romaniporukan haitarinsoittajaan Tenhoon.

Kielletty rakkaus kutkuttaa Reetaa ja hän tekee itseään tykö Tenholle, joka tuntuu paremmin ymmärtävän suhteen realiteetit. Ei valkolaisten ja mustilaisten suhteista mitään tule, molempien puolien asenteet ja tavat olivat siinä jyrkkiä. Reeta tarrautuu Tenhoon, unelmoi poispääsystä, yhteiselosta kaupungissa tai vaikka liittymisestä kiertolaisten matkaan. Vanni yrittää hillitä ystäväänsä ja puhua järkeä, tietysti myös puolustaa veljeään: Eljas olisi kelpo mies Reetalle, ei kannata hulluja haikailla. Eljaksen mieli mustuu Reetan antamista pakeista ja mustasukkaisuus leimahtaa, kun hän tajuaa Reetan ihastuneen perhanan mustilaiseen. Sininen haitari roihuaa viestinä ja varoituksena.

Louhela kuvaa kiehtovasti ja uskottavasti 30-luvun maalaiselämää ja jännitteistä mutta vastavuoroista yhteiseloa kiertolaisten kanssa. Romanit kiersivät maaseutua talosta taloon ja tarjoutuivat tekemään työtä ruoka- ja majoituspalkalla. Osa väestä suhtautui heihin hyvin torjuvasti, esimerkiksi romaanissa Reetan äiti ei heitä koskaan päästänyt taloonsa ja istutti Reetaan pelon kiertolaisväkeä kohtaan. Monelle romaniyhteisö tarjosi myös kaivattua viihdettä tarinoinnillaan ja musisoinnillaan ja se on myös osa tummasilmäisen Tenhon tenhoa. Soittoa kuunnellessa karisee Reetankin pelko, joka muuttaa muotoaan värisyttäväksi kiihkoksi. Romanien elämässä on sitä kaivattua vapautta ja romantiikkaa, jota nuori nainen Kainuun korvessa janoaa.

Kun tämän romaanin lukemisesta on nyt kirjoitushetkellä vierähtänyt parisen viikkoa, en yhtäkkiä saa millään päähäni miten tarina päättyi. Olisiko lopetus jäänyt jotenkin epämääräiseksi tai avoimeksi. Mitäpä tuolla väliä, kun muuten kirjan parissa viihtyi oikein hyvin. Taisin hotkaista tiiviin romaanin lähes yhdeltä istumalta. Kaikkeus on meidän on hieno esikoisromaani, jossa erityisesti osuva murteenkäyttö ihastuttaa. Kainuun murre on vahvasti läsnä, mutta se on sopivasti tuunattu yleiskielen suuntaan, niin että lukukokemus on sujuva vaikka ei murretta tuntisi. Olen syntynyt Kuhmossa, mutta 4-vuotiaana muuttanut etelään, joten murre ei ehtinyt minuun tarttua. Oli kuitenkin virkistävää lukea romaania, jossa on tuttuja kaikuja lapsuuden puheympäristöstä ja jonka luontokuvaus palautti minut lapsuuden rakkaisiin kangasmetsiin.

Liisa Louhela:
Kaikkeus on meidän
WSOY 2021
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjarouvan elämää
Kirjavinkit
Marjatan kirjat ja mietteet
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

30-luku esikoisromaani historiallinen romaani Kaikkeus on meidän Kainuu kielletty rakkaus Liisa Louhela romanit


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Mielenkiintoinen aihe tällä kirjalla! Eipä ole tullut juuri vastaan kirjoja, joissa käsiteltäisiin romanien ja valkoisten suhteita.

    1. Kiinnostava aihe tosiaan ja harvemmin tulee nykyromaaneissa vastaan myöskään Kainuun murretta. Virkistävän erilainen esikoisromaani, kannattaa tutustua!

keyboard_arrow_up