menu Menu
Tuomi Kariniemi: Tulilintu
Kariniemi Tuomi, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, WSOY 23/08/2021 0 kommenttia
Hanna Weselius: Sateenkaariportaat Edellinen Maisku Myllymäki: Holly Seuraava

Leikatun ruohon tuoksu virtaa tuulenvireen mukana ikkunasta. Vauva itkee sylissäni.

Olen kotona. Toukokuun valo paljastaa olohuoneen seinien harmauden. Maarit nukkuu makuuhuoneessa.

Muistikuvat Japanista ovat haalistuvaa unta. Viimeiset kaksi viikkoa Tokiossa meni hujauksessa, kun kirjoittaminen vei mukanaan ja oli vaikea lähteä ulos. Kaikki ennen sitä tapahtunut tuntuu epätodelliselta. Kaikki, mitä olin suunnitellut tekeväni vielä ennen lähtöä, jäi tekemättä. Sumopainiharjoituksen katsominen tai sushiaamiaisen syöminen kalatorilla.

Katson vauvaa, joka näyttää kauhistuneelta. Lautasen kokoiset tummat silmät tuijottavat minua herkeämättä. Vauva tuoksuu happamalle maidolle, märälle pumpulille. Kosketan pehmeää poskea huulillani, jolloin pojan pää kääntyy kohti makuuhuoneen ovea. Maarit on herännyt.

– Eikö se olekin suloinen?

Vauvan hento vartalo kääntyy kaarelle ja kurkottaa kohti heleää ääntä. Minä olen turha, hyödytön, vain äidillä on merkitystä.

– On, sanon.

Tuomi Kariniemi: Tulilintu

Tuomi Kariniemen keväällä ilmestynyt esikoisromaani Tulilintu herättää uteliaisuuteni takakansitekstillään. Sen toinen päähenkilö Pasi on antropologi, joka on tehnyt väitöskirjan japanilaisista hikikomoreista, nuorista aikuisista, jotka eivät koskaan poistu huoneestaan. Kiinnostava ilmiö saa minut sukeltamaan tarinaan, joka osoittautuukin aika perinteiseksi kuvaukseksi parisuhteesta. Kyllä hikikomoreitakin sivutaan, mutta siinä piilee niin ikään takakannessa mainittu salaisuus. Pasi on nimittäin päätynyt huijaamaan väikkärissään ja keksinyt hikikomoreiden tarinat omasta päästään. Kun väitöskirja saa tutkijapiireissä kansainvälistä huomiota, Pasin valheisiin perustuva elämä alkaa natista liitoksissaan.

Pasin vaimo Maarit on aikalailla miehensä vastakohta. Uraorientoitunut Maarit kipuaa miesvaltaisessa firmassa määrätietoisesti kohti johtoporrasta ja haaveissa on tulevaisuudessa upgreidata vuokrakaksio Pasilasta astetta hulppeampaan elintasoon. Pehmeästä humanisti-Pasista ei vaan juuri ole apua matkalla kohti huippua, varsinkaan sen jälkeen kun valhe paljastuu ja vaivalla ylläpidetty kuva menestyneestä tutkijasta murenee olemattomiin. Työttömänä Pasilla on toki aikaa hoitaa lasta ja pitää huolta kodista, haaveiluun taipuvaisella tosin saattaa päivä hurahtaa ohi aivan huomaamatta. Ei ole siis ihme, että Maarit alkaa haikailla erään iranilaisen bisneskumppanin perään. Miehellä on rahaa, valtaa, karismaa ja edustava asunto – tosin se taitaa olla pelkkä kulissi, hänellä kun on myös vaimo ja lapset toisaalla. Selviääkö Pasin ja Maaritin suhde läpi kaikkien salaisuuksien ja petosten?

Kerronta vuorottelee Pasin ja Maaritin näkökulman välillä ja välissä on tapauskuvauksia Pasin hikikomoritutkimuksesta. Nuo tarinat ovat romaanin kiinnostavinta antia, mutta samalla jättävät valtavan tiedonjanon todellista hikikomori-ilmiötä kohtaan. Eihän noihin ”Pasin keksimiin” tarinoihin voi luottaa. Mikä ihme saa nuoret lukkiutumaan huoneisiinsa, välttelemään sosiaalisia kontakteja ja äidit ruokkimaan heitä pienistä oviluukuista? Se on kyllä totta, että vaikea tutkimuskohdehan tuo on. Mene nyt haastattelemaan japaniksi ihmisiä, jotka eivät lähtökohtaisesti halua puhua muille. Romaanin alun Japani-osiossa onkin kiinnostavaa kuvausta Pasin hämmennyksestä ja vierauden tunteista japanilaisen kulttuurin keskellä. Pasilla ehtii Japanissa olla myös oma romanssinsa, kunnes tieto vaimon raskaudesta palauttaa maan pinnalle. Romaanin nimi viittaa tuohon Japanin-ihastukseen, joka jää salaperäisenä haavekuvana leijailemaan Pasin mieleen.

Tulilintu kääntää sukupuoliroolien osalta totutut asetelmat ylösalaisin. Nainen on kova ja kontrolloiva uraohjus ja mies nysvää kotona ja puolustaa perinteisiä perhearvoja. Harmi vaan, ettei kukaan kirjan henkilöistä varsinaisesti herätä empatiaa. Kariniemi kirjoittaa kyllä realistisesti ja sujuvasti parisuhteen ja perhe-elämän kipukohdista. Maaritin ja Pasin välistä vetovoimaa on alusta asti vaikea ymmärtää, jokin heidät kuitenkin liimaa yhteen. Petoksista ja salaisuuksista huolimatta draamaa ja juonenkäänteitä on kirjassa aika vähän, aikuisten ihmisten arkista elämää sitäkin enemmän. Pasilasta ei kovin kauas päästä, mutta olisiko Pasilla ja Maaritilla sittenkin toivoa?

Tuomi Kariniemi:
Tulilintu
WSOY 2021
Arvostelukappale

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

antropologia Helsinki hikikomorit Japani parisuhde perhe Tulilintu Tuomi Kariniemi


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up