“Tämä tarina alkaa pihajuhlista”, Clementine sanoi. Mikrofoni voimisti ja silotti hänen äänensä, teki sen arvovaltaisemmaksi, aivan kuin sitä olisi jotenkin käsitelty. “Tavallisten naapurusten pihajuhlista tavallisella pihalla.”

Liane Moriarty on australialainen kirjailija, jonka kirjat sopivat genreen “mom-lit”. Mom-lit on chick-litin hieman kypsytetty muoto, joka puhuttelee erityisesti äitiyden huippu- ja niitä vähemmän huippuja hetkiä kokeneita lukijoita. Moriartyn kirjat ovatkin viihdyttäneet lukijoita ympäri maailman, niitä on käännetty yli 40 kielelle. Kaikissa Moriartyn kirjoissa on hyvin toimeen tulevia perheitä ja äitejä, joiden ulkoisilta puitteiltaan täydellinen elämä kätkee sisäänsä salaisuuksia, häpeän aiheita ja suurta draamaa. Jotain vastustamatonta Moriartyn tyylissä on, minäkin olen lukenut kaikki hänen suomennetut teoksensa: Hyvä aviomies, Nainen joka unohti ja Mustat valkeat valheet, josta en valitettavasti kirjoittanut mitään, vaikka se onkin suosikki-Moriartyni. Siitä on muuten juuri HBO:lla pyörinyt loistava tv-sarjaversio, jota tähdittävät mm. Nicole Kidman ja Reese Witherspoon.

Tavalliset pikku pihajuhlat on tuttua Moriartya, mutta jäi minulle lopulta vähän vaisuksi lukukokemukseksi. Puolet kirjasta hotkin hirveällä vimmalla saadakseni selville, mitä siellä riivatun pihajuhlissa oikein tapahtui. Kun kliimaksi viimein saavutettiin, lukukokemus vähän lässähti ja veltostui. Nämä kornit sanavalinnat ovat ihan tarkoituksellisia, sillä tällainen eroottissävyinen jännite on oleellinen osa tätä tarinaa. Kolme pariskuntaa viettää ex tempore grillijuhlia. Erika ja Oliver ja Celestine ja Sam ovat tunteneet toisensa kauan. Juhlat pidetään Erikan ja Oliverin naapureiden, Vidin ja Tiffanyn, hulppean kartanomaisen kodin pihalla. Paikalla on myös isäntäpariskunnan 10-vuotias tytär sekä Celestinen ja Samin kaksi pientä tyttöä. Hemaiseva Tiffany ja viihdyttämisen taitava Vid saavat tunnelman kohoamaan. Juhlijoiden huomio herpaantuu vain yhdeksi kohtalokkaaksi hetkeksi..

Kerronta hyppii koukuttavasti ennen, aikana ja jälkeen juhlien ja nivoo luontevasti myös henkilöiden menneisyydet osaksi tarinaa. Kiinnostavinta kirjassa on eri henkilöiden tapa reagoida juhlien traagiseen tapahtumaan sekä Erikan ja Celestinen jännitteinen ystävyys, joka muistutti vähän Elena Ferranten Napoli-sarjassa kuvattua kaksikkoa, Lilaa ja Elenaa. Traumaattisesta lapsuudesta kärsivän Erikan ja koe-esiintymisiä jännittävän sellisti-Celestinen ystävyys on kaikkea muuta kuin terveellä pohjalla. Erikan vaikea lapsuus hamstraajaäidin rottia ja kirppuja vilisevässä sekamelskassa on saanut Celestinen sosiaalityöntekijä-äidin saattamaan tytöt yhteen. Pakotettu ystävyys on ihme kyllä säilynyt aikuisuuteen saakka, mutta kovin väkinäistä ja kyräilevää ystävysten välinen kanssakäyminen on.

Moriartylla on kyky kirjoittaa vakavistakin aiheista ihmeen vaivattomasti ja kevyellä otteella. Tarkkanäköisissä huomioissa parisuhteista, ystävyyssuhteista ja perhe-elämästä on aina jotain tunnistettavaa ja samastuttavaa. Tällä kertaa en saanut oikein yhteyttä näihin henkilöihin, jokainen heistä jäi vähän etäiseksi ja kalseaksi. Hassua kyllä eniten sympatiaa herätti tapahtumien sivustaseuraaja, naapuruston äreä kyttääjäukko Harry, jonka kohtalo kosketti. Tavalliset pikku pihajuhlat on sujuvaa viihdettä, muttei minulla yltänyt parhaimpien Moriartyjen joukkoon.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 46 – Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
Truly Madly Guilty (2016), suom. Helene Bützow
WSOY 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Amman lukuhetki
Hurja Hassu Lukija
Kirjabrunssi
Kirjakaapin kummitus
Kirjojen keskellä
Leena Lumi
Luetut.net
Rakkaudesta kirjoihin
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Yksi pieni lukupäiväkirja

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

2 Kommenttia

  1. Jonna / Kirjakaapin kummitus says:

    27/04/17 @ 22:35 

    Hyvin samankaltaisiin tunnelmiin tämä minutkin jätti. Sujuvasti ja viihdyttävästi Moriarty kirjoittaa, mutta olen muista häneltä lukemistani romaaneista pitänyt enemmän.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      28/04/17 @ 17:22 

      Minulle Mustat valkeat valheet kolahti parhaiten. Varmaan osittain siksi, että lukuhetkellä oma poikani aloitteli koulutietään ja nuo vanhempien väliset kyräilyt tuntuivat jotenkin tutuilta 😉

      Vastaa