menu Menu
Arttu Tuominen: Hyvitys
Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, Tuominen Arttu, WSOY 15/06/2020 2 kommenttia
Kristin Hannah: The Great Alone Edellinen Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi Seuraava

Oksman tunsi itsensä täysin loppuunajetuksi. Hän oli ollut valveilla yhtämittaisesti 28 tuntia. Muutenkin kaikki tuntui luhistuvan hänen päälleen, tuhkanharmaa yökerho akustolevyineen. Hän oli poliisi, ja hän oli ollut yökerhossa vain tuntia ennen räjähdystä. Hänen olisi pitänyt ilman muuta kertoa se heti kaikille ja antaa lausunto illan tapahtumista. Se oli hänen velvollisuutensa. Salaamalla asian hän syyllistyisi virkavirheeseen.

Arttu Tuominen: Hyvitys

Dekkariviikko oli ja meni, minä osallistuin lukemalla peräti kaksi dekkaria, tosin bloggaukset jäivät näin jälkijunaan. Dekkariviikon haasteeseen en siis tällä kirjalla ehtinyt, mutta yllättäen tämä sopikin toiseen meneillä olevaan haasteeseen eli Pride-lukuhaasteeseen. Luen melko vähän dekkareita, ja kun luen, niissä on oltava jokin yhteiskunnallinen tai psykologinen ulottuvuus tai sitten kerronnallisesti erityisen vahva ote. Arttu Tuominen onnistui yllättämään minut vuosi sitten dekkarillaan Verivelka, joka ansaitusti saikin Vuoden johtolanka -palkinnon. Porin poliisilaitoksen ympärille punottu Delta-sarja saa nyt jatkoa teoksella Hyvitys. Tällä kertaa keskushenkilönä on Henrik ”Härkä” Oksman, mutta myös edellisestä osasta tutut Jari Paloviita ja Linda Toivonen ovat vahvasti mukana kuvioissa. Olisikohan Lindan vuoro nousta keskiöön sitten seuraavassa osassa?

Hyvitys tarttuu yhteiskunnallisesti arkaan ja ikävä kyllä alati ajankohtaiseen aiheeseen: seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan vihaan ja rasismiin. Seksuaalivähemmistöjen suosimaan porilaiseen yökerhoon tehdään tuhoisa kranaatti-isku ja pian eräs Lähettilääksi itseään kutsuva ottaa iskun nimiinsä vihaa tihkuvassa videossa, yllyttäen muitakin liittymään hänen puhdistusoperaatioonsa.

Paljon mediajulkisuutta saanut isku saa pikkukaupungin väen pelon valtaan ja myös äärioikeistolainen White Order ryhmä aktivoituu häiriköimään iskun uhrien muistoksi järjestettyä kulkuetta. Porin poliisin tutkintakolmikko Paloviita, Oksman ja Toivonen, uutena päällikkönään pätevän oloinen Susanna Manner, tarttuvat heti tehtävään. Tosin vetovastuu joudutaan antamaan keskusrikospoliisille, jonka edustaja osoittautuu paperilla paremmaksi kuin tositoimissa. Paikallispoliisi on vakuuttunut siitä, että samoihin aikoihin tapahtunut jehovantodistajaperheen isän ja pojan katoaminen liittyy samaan vyyhtiin.

Oksmanin rooli tapauksen selvittelyssä nousee merkittäväksi monella tapaa. Hänellä on omat syynsä olla erityisen kauhuissaan tapahtuneesta ja tutkinnan edetessä paine oman salaisuuden ympärillä kasvaa, aivan kuten Paloviidan ympärillä ensimmäisessä kirjassa. Tuohon Paloviidan tapaukseen viitataan joitakin kertoja, mutta Hyvitys toimii hyvin myös itsenäisena teoksena. Lukija saa selityksiä sille, mitä Oksmanin jo ensimmäisessä osassa tutuksi tulleen erikoisen kontrolloivan käytöksen taustalla voi piillä. Isien pahat teot ja vaikean lapsuuden arvet seuraavat niin poliisiksi päätynyttä Oksmania kuin rikollisen polun valinnutta Lähettilästä. Takaumat molempien lapsuudesta ovat karmivaa ja surullista luettavaa.

Tuominen kirjoittaa vetävästi. Juoni rullaa, mutta sen lisäksi henkilöt ovat kiinnostavan moniulotteisia ja yhteiskunnallisia teemoja käsitellään monelta kannalta. Ääneen pääsee niin sateenkaariväki, liberaalia laitaa edustava pappi kuin äärioikeistolaisen ääriryhmän edustajakin. Myös perinteisen ja sosiaalisen median vaikutusvaltaa pohditaan. Kirjan yleistunnelma on synkkä ja ahdistava, jotain kevennystä välillä kaipasin. Tahatonta hauskuutta löytyi kyllä Oksmanin ylivertaisista tappelutaidoista. Mies pisti leikiten matalaksi yhden kokonaisen jengin, yksi kahdeksaa vastaan, vieressä pakettiauto täynnä aseita ja räjähteitä. Oksman on niin nopea ja notkea, että sivustakatsojista liikkeet näyttävät ihan taikuudelta. No, tällainen liioittelu kai kuuluu dekkarihenkeen ja pitää juonenkin hätyytellä epäuskottavuuden rajoja ollakseen tarpeeksi vetävä. Vastapainona on sitten arkista kotioleilua ja lettujen paistoa lapsille. Ihan ihmisen oloisia nämä poliisit enimmäkseen ovat, mutta osaavat venyä myös fiktion pirtaan sopiviin sankaritekoihin. Tuominen jatkakoon siis valitsemallaan linjalla.

Arttu Tuominen:
Hyvitys
WSOY 2020
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirsin Book Club
Luetut.net

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

#pridelukuhaaste #sateenkaarikirjallisuus Arttu Tuominen dekkari DELTA-sarja Hyvitys Verivelka WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Tässä kakkososassakin viehätti Tuomisen selkeä tapa kirjoittaa sekä aihekirjon monimuotoiset ulottuvuudet. Vaikka yleissävy kieltämättä on tumma niin inhimilliset ulottuvuudet ja väliin kirjailijan tapa kuvata selvästi itseään hauskuuttaen tilanteita ja persoonia luovat tasapainoa.
    Oksmanin vieteriukkomainen esitys oli häikäisevä, joten vauhtiin päästyään irtoaa myös Tuomiselta… Mielenkiintoinen kirjailija, jolta sopii odottaa paljon:)

    1. Mielenkiinnolla jään minäkin odottamaan jatkoa, olisiko sitten Lindan vuoro astua etualalle. Kiinnostavia moniulotteisia henkilöitä Tuominen on onnistunut luomaan ja kerronta on tosiaan ilahduttavan selkeää.

keyboard_arrow_up