Máriddjá istui ulkosalla aamupäivän viileydessä puhelin kädessään ja painoi vaihteen kutsunappia.
“Ring ring vaan, onko se keskusneiti kuulolla?”
“Oo-oo, ring-ring, miksei se viimein jo soi? Ring-ring, mikset sä soittaa jo voi?” rallatti Sire vitsikkäästi vastaukseksi.
Sire taisi olla aamuvirkku. Eli niitä kaikista pahimman sortin sirkkuja, ajatteli Máriddjá äkeästi.
“Tännään on kuule Sire vitsit vähissä”, hän varoitti.
“Mikä on iso ja harmaa eikä kovin relevantti? Irrelefantti.”
“Ollaanpa sitä nyt niin nokkelia, niin nokkelia…”, Máriddjá jupisi. “Olekko sinä ainoa, joka siellä on töissä?”
“Missä?” tiedusteli Sire.
“Äh.” Máriddjá nyppi kynsinauhojaan ja tähysi taivasta vasten kohoavia tunturinhuippuja. “Nyt minun olis kyllä… pakko soittaa yksi puhelu.”
“Kenelle haluat soittaa?”
Varovainen toiveikkuus nosti päätään. Hoitaisiko keskusneiti viimein hommansa ja antaisi Máriddjálle sen, mitä hän tarvitsi?
“No mutta, Heaika-Jonálle! …sukunimi on Rijá”, Máriddjá sanoi ja artikuloi nimen selkeästi.
“Käynnistän laskimen”, vastasi Sire avuliaasti ja puhelimen näytölle ilmestyi kauhea määrä numeroita.
“Ei ei ei. Mistä helekutista minä sen pojan numeron tietäsin! Sinunhan se piti hoitaa!”
“Selvä, selostan, kuinka voit hoitaa terveyttäsi!” kujersi Sire.
Ei mutta tyttöhän äityi jo hävittömäksi! Ennen kuin Máriddjá ehti protestoida, alkoi Sire kuitenkin luennoida iloisella äänellään, että Máriddjá ei harrastanut riittävästi liikuntaa ja että saadakseen lisätietoja hänen pitäisi päivittää painonsa.
Moinen nenäkkyys kirvoitti Máriddjálta äänekkään naurunhörähdyksen. Tuo Sire oli kyllä aivan uskomaton.

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Tina Harneskin esikoisromaani Lumeenkylväjät on Pohjois-Ruotsiin sijoittuva tarina syrjäytyneestä saamelaispariskunnasta ja omia juuriaan etsivästä nuoresta miehestä. Keskiössä ovat 85-vuotias Máriddjá ja hänen miehensä Biera. He ovat olleet yhdessä suuren osan elämästään ja nyt ikä alkaa vaatia veronsa. Máriddjá on kuolemassa syöpään ja Biera kärsii dementiasta, joten Máriddján on löydettävä joku, joka huolehtii miehestä hänen kuolemansa jälkeen. Hän ryhtyy etsimään Bieran kadonnutta sisarenpoikaa Heaika-Jonáa, josta pariskunta huolehti kauan sitten ja jota he rakastivat kuin omaa lastaan. Apua hän saa uuden puhelinkojeaparaattinsa “keskusneiti”-Sireltä, josta alkukankeuksien jälkeen muodostuu hänelle ainut ja paras ystävä. Máriddján lisäksi toinen keskeinen näkökulmahenkilö on Kaj, joka on juuri muuttanut kumppaninsa Mimmin kanssa Norrbotteniin, jossa molemmat työskentelevät lääkäreinä. Kaj on aina tiennyt, että hänen äidillään oli suuri salaisuus, jota hän ei suostunut jakamaan. Nyt äiti on kuollut eikä kukaan tiedä, mikä häntä piinasi.

Harnesk sekoittaa kerrontaansa syvyyttä ja keveyttä, itkua ja naurua. Kaikki pyörii perheen, omien juurien ja vanhemmuuden merkityksen ympärillä. Luvut ovat melko lyhyitä ja tilanteet vaihtuvat nopeasti. Alkuun kirjaan on vaikea päästä sisälle, kun henkilöitä on paljon, eikä heidän keskinäisistä yhteyksistään meinaa saada selvää. Kaikki kyllä nivoutuu yhteen tyylikkäästi ennen pitkää. Pidin lukujen otsikoista, jotka itsessään jo kertovat tarinaa. Tarinan lomassa opin vielä lisää saamelaisista perinteistä ja historiasta. Lukijalle ei luennoida, mutta samalla on selvää, että saamelaiset juuret muovaavat jollain tavalla kaikkia kirjan hahmoja. Tina Harnesk kertoo tarinansa suoraviivaisesti mutta sävykkäästi – tavalla, joka on lähellä saamelaisten suullista kertomusperinnettä. Kirjasta tuli mieleen Ann-Helén Laestadiuksen Varkaus ja Niillas Hombergin Halla Helle, jotka molemmat kertovat nykysaamelaisten elämästä samalla historiaan peilaten. Harnesk erottuu näistä kirjoittajista leppoisammalla otteellaan.

Kirjassa on paljon sivuhenkilöitä. Pidin erityisesti Kajn ja Mimmin naapurissa asuvasta pikkupojasta Johánáksesta, joka itsepintaisesti sulattaa nihkeästi lapsiin suhtautuvan Kajn sydämen. Mimmi taas on kotoisin Suomen puolelta Tornionjokilaaksoa ja hänen suomalaisuuttaan halutaan jostain syystä korostaa, aikamoisten kliseiden kautta: saunat, sisu Muumit ja hassu aksentti tulee mainittua. Välillä vauhdikkaat tapahtumat menevät farssin puolelle, varsinkin loppupuolella, kun Máriddján pihalla kokoontuvat yhtä aikaa armeijan, poliisin ja sosiaalitoimen edustajat. Romaani kyllä osoittaa hyvin ne haasteet, joita ikääntyvät ihmiset pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kohtaavat. Digitalisaatio tuo oman lisänsä vanhusten pärjäämistaakkaan, minkä Máriddján keskustelut puhelimensa virtuaaliassistentin kanssa tuovat tragikoomisesti esiin. Siri ei kyllä toimi aivan kuin kirjassa väitetään, mutta hällä väliä, olivathan ne hauskoja keskusteluja. Lumeenkylväjät sai vuonna 2023 Bonnierin kirjakerhon jakaman Årets bok -kirjallisuuspalkinnon. Saamelaiskirjailijat ovat pärjänneet tuossa kisassa hyvin, sillä samaisen palkinnon voitti vuonna 2020 Ann-Helén Laestadius.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 33 – Kirjassa muutetaan maalle.

Tina Harnesk:
Lumeenkylväjät
Folk som sår i snö (2022),
suom. Leena Virtanen
WSOY 2024

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat
Kirjasähkökäyrä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

Outi Hytönen: Kairojen kosmopoliitti. Annikki Kariniemen elämä ja teot

Ann-Helén Laestadius: Varkaus

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo & Viedään äiti pohjoiseen

Katja Kärki: Eeled

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Niillas Holmberg: Halla Helle

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Seuraa Kirjaluotsia

esikoisromaani helmet2024 helmethaaste ikääntyminen juurettomuus Lumeenkylväjät perhesalaisuudet saamelaiset Tina Harnesk