menu Menu
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
Karila Juhani, Kotimainen kaunokirjallisuus, Siltala, Suomi 26/04/2021 4 kommenttia
Vendela Vida: Let the Northern Lights Erase Your Name Edellinen Leïla Slimani: Toisten maa Seuraava

Elina tuli kirkonkylään. Se oli kuin Vuopio mutta isompi. Siellä oli jäätelökioskin, kirkon ja majatalon lisäksi pieni liikekeskus, jossa oli parturi-kampaamo, pankki ja baari.

Neljäsataa vuotta sitten jokea pitkin oli tullut ihmisiä, jotka olivat pystyttäneet rantaan ensimmäiset talot. Tuntureilta oli laskeutunut meteleitä, peijooneja ja haltijoita, jotka olivat hajottaneet pirtit perustuksia myöten. Asukkaat olivat paenneet veneillä. Metelit olivat nauraneet ja viskoneet ihmisten veneitä heidän omien kotiensa peruskivillä. Kun hirviöt olivat hiipineet takaisin erämaihin, ihmiset olivat palanneet. He olivat rakentaneet kylät uudestaan, ja metelit olivat ulvoneet raivosta ja langettaneet kylän ylle kirouksen niin, että lehmät eivät olleet antaneet maitoa eivätkä pellot satoa. Taas ihmiset olivat joutuneet lähtemään. Mutta kun kirous oli haihtunut, he olivat palanneet. Jokaisen häätöyrityksen jälkeen ihmiset olivat tulleet hieman runsaslukuisempina ja hieman sitkeämpinä, ikuisina kuin muurahaiset tai sääsket, ja sillä tavoin Lappi oli oppinut, että valtaus oli väistämätön.

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Hyödynnä BookBeatin pääsiäistarjous:
60 päivän maksuton kokeilu uusille jäsenille 🔽

Juhani Karilan vuonna 2019 julkaistu esikoisromaani Pienen hauen pyydystys on kerännyt kiitoksia ja palkintoja. Silti olen vältellyt kirjaan tarttumista ja aivan typeristä syistä. Helsingin Sanomiin tekemiensä kirjallisuusarvioiden perusteella olen todennut kirjallisen makuni olevan hyvin erilainen kuin Karilalla ja samalla logiikalla päätellyt hänen oman kirjansa olevan kaukana omasta lempilukemistostani. Miten väärässä olinkaan! Saan kiittää samaista Hesaria siitä, että viimein uskalsin lähteä pienen hauen pyydystykseen. Toimittaja Susanna Laari kehui hiljattain Anna Saksmanin lukemaa äänikirjaversiota. Vaikka äänikirjojen kuuntelu on minulle jo jokapäiväinen harrastus ja ilo, olen jostain syystä alkanut vältellä suomenkielisiä äänikirjoja. Päätin kokeilla, josko Saksmanin pohjoinen poljento murtaisi jään. Ja niin kävi, pieni hauki uiskenteli suoraan sydämeen!

Elina Ylijaako palaa kotiseudulleen Itä-Lappiin toteuttamaan jokavuotista tehtäväänsä. Tänä vuonna hauen pyydystykseen liittyy kuitenkin entistä pakottavampia syitä. Hänen on tehtävä kaikkensa harhauttaakseen lampea vartioiva näkki, joka ei haluaisi luopua elintärkeästä hauesta. Suurinta rohkeutta Elina tarvitsee pystyäkseen kohtaamaan taas Jousian, nuoruutensa rakkauden. Elinan perässä Vuopion kylään saapuu myös naiskonstaapeli Janatuinen, joka on tullut pidättämään Elinaa murhasta epäiltynä. Janatuinen ei tiedä mihin on suostunut ottaessaan tehtävän vastaan. Poliisin työpari oli jo Oulussa ampunut itseään jalkaan välttyäkseen hommalta: mies ei astuisi jalallaan Lappiin, jossa kaikenlaiset hirviöt ja henget mellastavat ihmisten keskuudessa. Janatuisella rohkeus riittää, vaikka heti alkuun hänen onkin ryhdyttävä kalakaveriksi peijoonille. Tutuksi tulevat myös metelit, piruparat, hattarat, massiivinen Moukku-Olli ja viimeistään väkiyönä kaikki muutkin Lappia riivaavat henget. Ylijaakon tilasta huolehtiva Pöllö ei sen sijaan ole mikään mörkö, mutta Janatuinen saa huomata, että Lapissa ihmisen ja myyttisen olennon välillä on vain hiuksenhieno ero.

Mies piteli oikealla kädellä rintaansa. Ohut valkoinen tukka hapsotti pystyssä. Mies laski vasemman kätensä peijoonin hartialle.
– Sinä säikytit minut, mies sanoi.
Peijooni läimi itseään poskille ja tepasteli.
– Mitä täällä tapahtuu, Janatuinen kysyi. Hän tähtäsi miestä. – Kuka te olette?
– Pöllö.
– Kuka?
– Pöllö.
– Mikä teidän oikea nimenne on?
– Juhanijänis Hili Pili Ylikriipi.
– Mikä?
– Eikö se Pöllö ole ihan hyvä.
– Tunnetteko te tuon peijoonin?
– Joo. Sen nimi on Musti.

Pienen hauen pyydystys on reaalifantasiaa parhaimmillaan. Nautin tässä romaanissa aivan kaikesta: mielikuvituksellisesta ja otteessaan pitävästä juonesta, persoonallisista henkilöhahmoista ja taruolennoista, koskettavasta rakkaustarinasta, kielellisestä huikeudesta, lappilaisesta ominaishuumorista, hervottoman hauskasta tilannekomiikasta, rikkaasta luontokuvauksesta. Ja pisteenä i:n päälle, äänikirjamuoto toimii toden totta tässä romaanissa loistavasti. Anna Saksman tavoittaa taitavasti kerronnan sävyn ja dialogin murrepainotukset. Yhenlaista.

Karila itse kirjoitti juuri viime viikonlopun Hesarissa esseen kirjansa syntyprosessista. Hän oli ollut kirjoittamassa tyypillistä “mies vastaan luonto” -kuvausta, kun hänen puolisonsa ehdotti vaihtamaan päähenkilön miehestä naiseksi. Siis vaihtamaan pelkästään nimen, ei mitään muuta. Viisas puoliso. Sen sijaan en ole varma, oliko niin viisasta Karilalta kirjoittaa aiheesta essee Hesariin. Aikamoinen etulyöntiasema on kirjailijalla, joka kirjoittaa työkseen Hesariin. Mukavasti saa jatkettua kirjan elinkaarta, kun ensin työkaveri nostaa sen esiin suosittelupalstalla ja sitten vielä itse voi muistutella kirjasta tällä tavoin esseemuodossa. Mikäs siinä, kyllä tätä romaania kelpaa suositella ja onhan tuo tavallaan sympaattisen epätyypillistä suomalaiselta nostaa omaa häntäänsä tuolla tavalla.

Minulle tämä kirja tuli eteen juuri oikeaan aikaan. Ajatukseni ovat muutenkin askarrelleet pohjoisessa, sillä olen jättänyt mielessäni hyvästejä mummilleni, joka pääsiäisen jälkeen siirtyi Sodankylästä autuaammille maille, 92-vuotiaana. Viime vuosina hänen riesanaan oli herra Alzheimer, vai olisiko mummikin askarrellut paroja, kuten romaanin Asko, ja menettänyt paloja muistoistaan niissä puuhissa. Varmasti monenlaista meteliä, raitajalkaa ja peijoonia on tullut mummiani vastaan evakkoreissulla lehmien kanssa Ruotsiin ja paluumatkalla poltettujen kotien raunioille. Niin siitä on vain noustu ja perustettu koti ja perhe tuhkan keskelle. Myös Karilan romaanista välittyy se sitkeys ja sinnikkyys, joka Lapissa eläneitä yhdistää. Karilan romaanin avustuksella tavoitin myös sen maagisen tunteen, kun etelässä kasvaneena lapsena vierailin Lapissa sukuloimassa. Elävinä nousivat mieleen etenkin enojen tarinat, jotka sinisilmäisenä tosikkona hyväksyin totuuksina kaikkine Lapin-lisineen. Kuuntelin romaanin loppuun samana päivänä kun kuulin mummini poismenosta. Kun lopussa salaperäinen kertoja nostattaa lukijan taivaalle, voitte kuvitella kenen käsipuolessa sinne nousin. Hyvää matkaa, rakas mummi!

Ihana, siunattu painottomuus.

Eikä meillä ole enää muuta tekemistä kuin lepuuttaa silmiämme loivasti kaartuvassa maapallossa. Katso tähtiä. Aivan järjetön määrä tähtiä..

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 12 – Kirjassa ollaan metsässä.

Juhani Karila:
Pienen hauen pyydystys
Siltala 2020 (alun perin julkaistu 2019)
Äänikirjan lukija: Anna Saksman

Muissa blogeissa:
Kirjanmerkkinä lentolippu
Kirja vieköön!
Kirsin kirjanurkka
Mitä luimme kerran
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

BookBeatin 60 päivän maksuton kokeiluetu uusille käyttäjille!

Etukoodilla SUPERVIIKKO pääset kokeilemaan BookBeatin laajaa äänikirjavalikoimaa jopa 60 päivää maksutta. Etukoodi on voimassa 31.3.2024 asti. Etu on voimassa kaikille uusille BookBeat-käyttäjille. Kokeilujakson aikana saa kuunnella ja lukea yhteensä 40 tuntia. Edun jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti valitun paketin mukaisesti. BookBeatilla ei ole sitovaa määräaikaa.

* Klikkaa tästä tarjoukseen
(muista syöttää rekisteröityessäsi alennuskoodi SUPERVIIKKO,
niin saat 60 päivän edun)

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äänikirja esikoisromaani helmet2021 helmethaaste Juhani Karila Lappi mytologia Pienen hauen pyydystys rakkaus reaalifantasia taruolennot


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämän kirjan haluan lukea, kunhan sen joskus käsiin saisi kirjastosta.
    Osanotot mummosi kuoleman johdosta!

    1. Kiitos osanotostasi Anki! ❤️
      Taitaa kirjastoissa olla aikamoiset jonot tuosta kirjasta, Helmet-kirjastoissa näyttää tällä hetkellä olevan yli 1600 varausta. Jos sinulla on joku lukuaikapalvelu käytössä, suosittelen tuota äänikirjaversiota.

  2. Luin tämän jo heti ilmestyttyä, mutta voisin ilokseni kuunnella vaikka kesällä äänikirjaversion. Muistan lukiessa yllättyneeni siitä, että konstaapeli Janatuinen osoittautuikin naiseksi! Pitelemätön mielikuvitus Karilalla.

    1. Tämä toimi tosi hyvin äänikirjana, Anna Saksman on taitava lukija ja etenkin dialogit oli kiva kuulla luettuna. Oli tosiaan ylläri tuo Janatuinen. Jotenkin väkisin hänet mielsi ensin mieheksi ja sitten oli pakko ravistella se mielikuva pois, kun osoittautuikin naiseksi. Mainio romaani kyllä!

keyboard_arrow_up