menu Menu
Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Honeyman Gail, Iso-Britannia, Käännöskirjallisuus, WSOY 4 kommenttia
Annamari Marttinen: Korsetti Edellinen Hiromi Kawakami: Sensein salkku Seuraava

Menimme erääseen ketjuun kuuluvaan kahvilaan – olin nähnyt muita samanlaisia ympäri kaupunkia. Jonotimme tiskille, ja tilasin vuorollani ison suklaacappuccinon ja siihen kaksinkertaisen annoksen kermaa ja hasselpähkinäsiirappia. Tiskin takana seisova nuori mies kysyi nimeäni.

“Mihin sinä tarvitset sitä?” kysyin äimistyneenä.

“Kirjoitan sen pahvimukiin, etteivät juomat mene sekaisin”, nuorukainen vastasi.

Naurettavaa.

“Toistaiseksi en ole kuullut kenenkään tekevän samanlaista tilausta kuin minä”, sanoin napakasti. “Olen varma, että pystyn tunnistamaan valitsemani juoman vaikeuksitta sitten kun se on tarpeen.”

Nuorukainen tuijotti minua kynä yhä kädessä. “Minun täytyy kirjoittaa sinun nimesi mukiin”, hän toisti. Hän kuulosti tiukalta mutta myös tympääntyneeltä kuten työpukua käyttävät usein.

“Ja minun täytyy säilyttää rahtunen yksityisyyttä, joten en paljasta etunimeäni kaikelle kansalle keskellä kahvilaa”, sanoin yhtä tiukasti.

Selkäni takaa jonosta kuului paheksuva äännähdys ja mutinaa. Olin erottavinani sanat “voi vittu sentään”. Nähtävästi olimme eräänlaisessa umpikujassa.

“No hyvä on”, sanoin. “Olen neiti Eleanor Oliphant.”

Nuori mies töllisteli minua.

“Tuota noin, kirjoitan tähän vaan ‘Ellie'”, hän sanoi ja raapusti nimeni mukiin. Raymond ei sanonut mitään, mutta tunsin, että hänen leveät hartiansa ja muodoton ruhonsa hytkyivät naurusta. Seuraavaksi oli hänen vuoronsa.

“Raoul”, hän sanoi ja luetteli nimen kirjaimet.

Aloitin skotlantilaisen Gail Honeymanin esikoisromaanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää tietämättä mitä odottaa. Jotenkin kirjan nimi ja pinkki teksti kannessa antoivat odottaa viihdekirjallisuutta, ehkä jopa vieroksumaani chick litiä. Valitsin äänikirjaversion ja päätin kokeilla ensin pienen pätkän. Pian huomasin olevani täysin koukussa Eleanorin omalaatuiseen maailmaan. Humoristisen pinnan alla luikerteli tummia pohjavirtauksia, joista oli otettava selvää. Kuka oikein on Eleanor Oliphant ja mitä kamalaa hänelle on tapahtunut?

Eleanor Oliphant elää eristäytynyttä elämää Glasgow’ssa. Arkisin hän hoitaa tunnollisesti työnsä mainostoimiston taloushallinnossa, mutta välttelee kontaktia työkavereidensa kanssa. Eleanorilla ei ole yhtään ystävää ja viikonloppuisin hän tarvitsee vodkaa selvitäkseen. Ainoa seura kotona on yksi viherkasvi ja kerran vuodessa käyvä sosiaalityöntekijä. Keskiviikot ovat pahimpia, silloin soittaa äiti. Äitisuhteessa on jotain pahasti pielessä, se on selvää. Jotain on tapahtunut Eleanorin ollessa lapsi, kasvojen paloarvetkin sen kertovat. Eleanor on kuitenkin työntänyt ne asiat syvälle mielensä sopukoihin.

Kaksi asiaa sysää muutoksen käyntiin Eleanorin elämässä. Toinen on ihastuminen komeaan muusikkoon. Vaikka ihailun kohde ei tiedä Eleanorista mitään, Eleanor suunnittelee jo täyttä päätä avioliittoa elämänsä miehen kanssa. Ensin on tehtävä jotain ulkonäölle ja kodille. Ulkoisen muutoksen rinnalla tärkeämpi muutos tapahtuu vaivihkaa ja siinä auttaa uusi työkaveri Raymond. IT-tukihenkilö Raymondissa on paljon piirteitä, jotka eivät miellytä Eleanoria. Mies tupakoi, pukeutuu huonosti eikä osaa edes kirjoittaa oikein (mikä ihmeen LOL), mutta Eleanorin hämmästykseksi mies haluaa viettää aikaa hänen kanssaan. Kaksi lounastapaamista samalla viikolla, ennenkuulumatonta! Raymondin avulla Eleanorin elinpiiri alkaa avartua ja vähitellen Eleanor on valmis avaamaan menneisyytensä lukitut kaapit. Ehkä sydämestäkin löytyy pieni tila kiintymykselle.

Eleanorille kuuluu ihan hyvää on täydellinen itkun ja naurun liitto. Eleanorin käytöksessä on toisaalta aspergerimaista sosiaalista kömpelyyttä ja toisaalta pyrkimystä noudattaa hyviin tapoihin kuuluvia käyttäytymis- ja kohteliaisuussääntöjä. Koomisuus syntyy usein siitä, että hän ottaa kaiken kirjaimellisesti eikä osaa tulkita toisten sanomisia ja tunnetiloja oikein, tai siitä, ettei hän siedä muiden lepsuilua hyvistä käytöstavoista. Eleanorin kommellusten kirvoittama nauru ei kuitenkaan ole ivaavaa, vaan hyväntahtoista ja myötäelävää. Eleanor uskaltaa olla kuka on ja hänen tapansa tarkastella maailmaa tuo esiin typeriä sosiaalisia konventioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä ja laumasieluisina ihmisinä noudatamme kyseenalaistamatta. Tuo yllä lainaamani katkelma kahvilan tiskiltä on yksi esimerkki siitä.

Yksinäisyys on teema, joka varmasti koskettaa monia ihmisiä. Silti tuntuu, ettei siitä kovinkaan paljon kirjoiteta tai puhuta. Siinäkin mielessä tämä on tärkeä kirja. Honeyman on luonut Eleanorista ikimuistettavan ja sydämet sulattavan kirjallisen hahmon, jolle toivoo pelkkää hyvää. Myös monet muut kirjan henkilöistä nostattavat lämpimän tunteen rintaan ystävällisyydellään ja inhimillisyydellään. Kirjan henkilöt tuntuvat aidoilta, ihan tavallisilta ihmisiltä. Loppuun on säästetty myös yllättävä juonenkäänne. Mielestäni sitä ilmankin tämä olisi ollut loistava kirja. Eleanorin matka kohti onnellisempaa elämää ja kanssaihmisten ystävälliset teot kietovat lukijan kuin lämpimään ja turvalliseen vilttiin. Tulee lohdullinen olo ja tekee mieli halata seuraavaa vastaantulijaa.

Jälkeenpäin hieman harmitti kun huomasin, että äänikirja olisi löytynyt Bookbeatista myös englanniksi. Kuuntelin sitä pätkän ja lukijan skottiaksentti kuulosti hurmaavalta. Eleanorille kuuluu ihan hyvää löytyy myös 8.3. julkistetulta Women’s Prize for Fiction pitkältä listalta. Honeymanin lisäksi olen lukenut listan kirjoista kolme: Jennifer Eganin Manhattan Beach, Roy Arundhatin Äärimmäisen onnen ministeriö ja Kamila Shamsien Home Fire. Lyhytlista julkistetaan 23.4. ja voittaja 6.6.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 11 – Kirjassa käy hyvin.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin Soundcloudista löytämääni skotlantilaista deep housea, Milton Jackson & Sei A: Glasgow Kiss. Sijoitan sen haastekohtaan 41 – Marginaalimusiikkia Soundcloudista. Kaikki musahaasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvääGail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Eleanor Oliphant Is Completely Fine (2017), 
suom. Sari Karhulahti
WSOY 2018
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
Kuunneltu BookBeatista

Muissa blogeissa:
Ei mustaa valkoisella
Kirjarouvan elämää
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen keskellä
Luetut.net
Oksan hyllyltä


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

äänikirja Eleanorille kuuluu ihan hyvää esikoiskirja Gail Honeyman helmethaaste WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Minäkin kuuntelin tämän hiljattain äänikirjana ja vaikutuin aika lailla! Esittelyn perusteella odotin höhlää viihderomaania ja olisin jättänyt kuuntelematta, mutta yksi ystävä suositteli kirjaa ja niinpä sitten tutustuin Eleanoriin. Hyvä, viihdyttävä – ja syvä. Omaperäinen, mieleenjäävä.

    1. Minä myös odotin ihan hömppää, mutta päätin kokeilla kun aloin törmätä kirjaan joka paikassa. Minulle tästä kirjasta jäi hyvä mieli, mutta myös paljon ajateltavaa. Kaikille traumatisoituneille ja syrjäytyneille ei normaalimaailmassa käy noin hyvin, mutta toisaalta toiveikkaita tarinoita tarvitaan. Olen lukenut niin paljon traagisia tarinoita, jotka eivät pääty hyvin, että tämä oli mukavaa vaihtelua. Tuohon Helmet-haastekohtaan on ollut yllättävän vaikea löytää sopivaa kirjaa. Voi miettiä mitä se kertoo maailmasta/kirjallisuudesta..

    1. Tästä on tosiaan moni pitänyt, mutta olen nähnyt myös kriittisempiä arvioita. Minulle tämä oli positiivinen yllätys ja kuten tuossa yllä Katjalle kommentoin, oli mukava vaihteeksi lukea jotain missä käy hyvin 🙂

keyboard_arrow_up