Sormissa on heikosti tuntoa. Voitelen leivän, hörppään maitoa, avaan opettajanpäiväkirjan. Aamulla ensiluokkalaisille laskutoimituksia 0+1, 0+2, isommille ilmansuunnat, sen jälkeen Marian ilmestys ja lauseen käsite. Iltapäivällä ulkona palloilua yhdessä, jos jaksan. Mitä lapset tekevät, jos en jaksa? Noudetaanko heille kirkonkylältä uusi tytönhuitukka, joka ei opetustyöstä mitään tiedä? ja mitä minä itse teen? Minne minä menen, jos purkavat työsuhteen sairauden vuoksi? Ei minulla ole enää muuta asuinsijaa. Ei säästöjäkään, millä elää.

Vaihdan sileämmän leningin, vien päiväkirjan opettajanpöydälle. Pakko istahtaa alas, jotta jaksan. Harkitsen asioita hetken. Ei kai sen pitäisi kovin raskas olla. Palaan huoneeseen ja kiskon sekä peiton että patjan pois sängyn päältä. Tunnustelen hetekan painoa. Jos sen saisi tuonne?

Kiskon vuoteen läpi huoneen väliovelle asti. Käännän siellä sivuttain, jotta mahtuu pihtipielten välistä, ja työnnän luokan puolelle. Pysähdyn lepäämään. Sitten pusken etummaisia pulpetteja kauemmas, jotta saan sängylle tilaa, ja siirrän opettajanpöydän sivuseinälle. Annan maailmalleni luvan muuttua pienemmäksi, vuoteen kokoiseksi. Haen vielä patjan ja peiton. Käyn pitkäkseni odottamaan, että oppilaat tulevat.

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Tommi Kinnusen kerronnan lahjoihin voi näillä selkosilla luottaa. Äidinkielen opettajanakin toimivan Kinnusen uusin romaani Pimeät kuut vie syrjäisen kansakoulun penkille lukuvuoteen 1947-48, keskelle sotien jälkeisen jälleenrakentamisen aikaa. Tiettömän taipaleen päässä olevaan pieneen Niemen kyläkouluun saapuu venekyydillä Elna Suorajärvi, kuusikymppinen ja epämääräisen sairauden kalvama opettajatar. Ollaan rajaseudulla Kuusamon Muojärven rannalla. Perillä odottaa homeiseen saksalaisten sotilaiden jättämään parakkiin kyhätty luokkahuone ja opettajan vaatimaton asumus. Vieressä rakennetaan uutta hienoa koulua, mutta siitä Elna voi vain unelmoida, sillä hänen pestinsä on vain väliaikainen. Kunhan nyt yhdestäkin vuodesta selviäisi hengissä ja järjissään.

Alkuun työ vaikuttaa mahdottomalta. Puitteet ovat surkeat, resursseja on niukasti ja koulutarvikkeita saa anella. Lapset ovat joko suoraan sodan traumatisoimia tai kärsivät välillisesti puhumattomien isien ja väsyneiden äitien sotatraumoista. Supistetun koulun systeemi tuottaa päänvaivaa, kun pitäisi suunnitella opetus samanaikaisesti eri luokka-asteille samaan tilaan. Osa lapsista opiskelee viisi päivää viikossa, osa pääsee kouluun vain puoli päivää lauantaisin, koska heitä tarvitaan jälleenrakennustöissä. Elnan oma terveydentila heittelee, välillä hän joutuu opettamaan hetekassa maaten. Päästyään vauhtiin Elna keksii kuitenkin luovia tapoja opetuksen järjestämiseen. Opetussuunnitelmasta voi ruksia kerralla kohdat käden taidot, kotitalous, mittaaminen ja luonnontieto, kun oppilaat laittaa leikkaamaan poronlihasta kahden sentin paksuisia paloja ja etsimään luontoa tarkkaillen koulurakennuksesta pohjoisen seinän, jonne vasaroituihin nauloihin ripustetaan lihat kuivumaan.

Elna on kiinnostavan ristiriitainen päähenkilö. Hän on ehdottoman hyvä työssään, vaikka ei tunnu edes pitävän lapsista. Vaikka hän on osittain pakkoraossa työnsä suhteen, on hänessä myös vilpitöntä ammattiylpeyttä ja omistautumista opettajan työlle. Sisua selviytymiseen, vaikka terveys on kuralla ja puitteissa paljon toivomisen varaa. Ihmissuhteissa kulmikas Elna kompastelee eikä hänellä riitä empatiaa edes eläimille. Oppilaisiinsa hän ei halua tunnetasolla kiintyä ja erään oppilaan lahjoittaman kissanpennunkin kohtalo on kova. Elnan suhteet myös läheisiin ovat poikki ja mielessä pyörii usein katkeria ajatuksia ankaraa siskoa kohtaan. Myös erästä Niiloa Elna muistelee ja osoittaa tälle ajatuksiaan. Elnan historia keriytyy vähitellen auki ja hioo terävimmät kulmat lähestyttävämmiksi. Kun kouluvuosi Niemen koulussa tulee päätökseen, Elnan on astuttava taas tuntemattomaan. Nostalgisointiin ei ole aikaa ja tarvetta, veneen nokka on kohti tulevaa.

Tuntuu, että Kinnunen kanavoi omia opetustyössä uupuneen kokemuksiaan Elnan kautta. Eiväthän opettajiin kohdistuneet vaatimukset suinkaan ole vähentyneet noista ajoista, ehkä vain muuttaneet hiukan muotoaan. Haastattelujen mukaan Elnan esikuvana on toiminut myös Kinnusen oma isotäti, joka pyörätuolista käsin opetti syrjäkylän kansakoululaisia 40-luvulla. Kirja seuraa yhden lukuvuoden ajan Elnan koettelemuksia Niemen koulussa. Lukujen välissä on aitoja otteita esimerkiksi vanhoista kansakoulun opetussuunnitelmista ja Opettajain lehden työpaikkailmoituksista, jotka omalta osaltaan syventävät ajankuvaa. Minämuotoinen kerronta toimii, sillä se korostaa Elnan eristäytyneisyyttä ja päästää lukijan juuri niin lähelle kuin tämä varautunut mutta sinnikäs opettaja suvaitsee toisen päästää. Joku hajurako on sentään säilytettävä. Pimeät kuut on vangitseva tarina persoonallisen naisopettajan haasteista sotien jälkeisessä Suomessa ja vaikuttava aikalaiskuvaus jälleenrakentamisen ajasta poltetussa Lapissa.

Tommi Kinnunen:
Pimeät kuut
WSOY 2022

Muissa blogeissa:
Kirjakimara
Kirjallisia
Kirja vieköön!

Sinua voisi myös kiinnostaa

Minna Rytisalo & Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta

Merja Mäki: Ennen lintuja

Rosa Liksom: Väylä

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Anni Kytömäki: Margarita

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen: Pintti

Seuraa Kirjaluotsia

jälleenrakentaminen kansakoulu opettaja Pimeät kuut sodanjälkeinen aika Tommi Kinnunen uupumus