Kesän blogitauko venähti aiottua pidemmäksi, mutta onneksi se ei ole tarkoittanut lukutaukoa. Kesäkuun alusta tähän päivään olen ahminut jo 18 romaania! Ymmärrettävistä syistä en jokaisesta aio kirjoittaa omaa arviota, mutta poimin tähän lyhyet fiilistelyt muutamasta kiinnostavasta lukukokemuksesta. Vietämme kesäisin paljon aikaa saaressa mökkeillen ja sieltä käsin onkin ihanaa tehdä nojatuolimatkoja ympäri maailman. Apuna toimii kesäpaikkakuntamme Inkoon kirjasto, joka viime vuonna muutti uusiin tiloihin. Itsepalvelukirjastoon pääsee kirjastokortilla sisään myös sen kiinni ollessa. On aina yhtä sykähdyttävää, kun automaattiovet avautuvat autioon kirjastoon – lukemattomien tarinoiden aarreaitta vain meitä varten! Inkoon kirjastosta löytää mukavasti myös uutuuskirjoja, joita Helsingissä saattaa joutua odottelemaan varausjonossa kauankin. Pojan kanssa lainasimme tänä kesänä myös aikamoisen pinon tietokirjoja, mm. luontokirjoja, joiden avulla tunnistimme pihapiirin perhosia, ötököitä, lintuja ja kasveja. Saaristolomailun lisäksi pyörähdimme pikareissun Pohjois-Norjassa ja Suomen Lapissa. Kuvassa oleva viehättävä kirjoituskone löytyi ensimmäisestä majapaikastamme Norjassa. Ja sitten kirjoihin..

Anthony Doerrin Pulitzer-palkittu Kaikki se valo jota emme näe oli yksi parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja. Doerrin vasta suomennettu esikoiskirja Davidin uni oli myös kiinnostavaa luettavaa, vaikka ei ihan samanlaista vaikutusta tehnytkään. Alaskalainen David Winkler on hydrologi ja perinyt kiinnostuksensa erityisesti lumeen suomalaissyntyiseltä äidiltään. Davidilla on myös erikoinen kyky nähdä enneunia ja yksi tällainen kohtalokas uni saa hänet jättämään vaimonsa ja pienen Grace-tyttärensä. David ajattelee katoamisellaan pelastavansa tyttärensä kuolemalta ja vierähtää vuosikymmeniä ennen kuin David uskaltaa ottaa selvää tyttärensä kohtalosta. Siinä välissä seurataan Davidin pakoilua ja epämääräistä haahuilua Karibialla Saint Vincentin saarella, tyttären etsintää rahattomana ympäri Yhdysvaltoja ja jäätävää hengailua ystävän tyttären kanssa pikkumökissä keskellä Alaskan paukkupakkasia.

Doerrin kieli on kaunista ja tarina ammentaa paljon kiinnostavia elementtejä luonnontieteistä. Kirjan tunnelma on omalaatuinen, lievästi painostava. David on erikoinen hahmo, jota tekisi mieli vähän potkia persuuksille. Tuntuu perustelemattomalta, että David antaa niin monta vuosikymmentä kulua ennen kuin saa aikaiseksi selvittää vaimonsa ja tyttärensä kohtaloa. Kun David saa viimein päätöksensä tehtyä, alkaa käsittämättömän venkoileva ja ponneton etsintä. Davidin uni on kuitenkin tunnelmansa, kielensä ja omaperäisyytensä ansiosta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Anthony Doerr: Davidin uni
About Grace (2004), suom. Hanna Tarkka
WSOY 2016

Tässä toinen mainio tänä vuonna suomennettu teos. Daniel Stein oli ensimmäinen Ulitskajalta lukemani kirja ja lukemistani arvioista päätellen hyvä teos aloittaa tutustuminen venäläisen Ulitskajan tuotantoon. Eihän tämä juutalaisuudesta kertova yli 500-sivuinen kirja tietenkään mikään kevyt kesäopus ole, mutta minä viihdyin hyvin tämän parissa. Daniel Stein perustuu todellisen henkilön, puolanjuutalaisen Oswald Rufeisen -nimisen munkkiveljen elämään. Ulitskaja sekoittaa kirjassaan fiktiivisiä ja todellisia henkilöitä ja dokumentteja: on päiväkirjaotteita, kirjeitä, asiakirjoja, postikortteja. Hauskana kuriositeettina on kirjan osien lopussa olevat kirjailijan itsensä ystävättärelleen kirjoittamat kirjeet, jotka kertovat kirjan edistymisestä ja aineiston laajuuteen liittyvästä tuskailusta. Aineiston laajuus on todellakin henkeäsalpaavaa ja luo kiinnostavan ja vähemmän käsitellyn näkökulman juutalaisuuteen ja muihin uskontoihin. Puolanjuutalainen Daniel Stein pelastuu natsien kynsistä toimimalla Gestapon tulkkina ja samalla pelastaa lukuisia juutalaisia joukkotuholta. Sodan jälkeen hän kääntyy katoliseksi ja ryhtyy papiksi. Suuri osa kirjasta tapahtuu Israelissa, joka on todellinen uskontojen valintamyymälä. Monien taistellessa kiivaasti oman uskon puhdasoppisuuden puolesta, veli Danielin tärkein ohjenuora on rakastava ja ymmärtävä suhtautuminen kaikkiin kanssaihmisiin rotuun tai uskontoon katsomatta. Daniel Stein saa yhtä aikaa sekä pyörittelemään päätä ihmisten pahuuden ja maailman mielettömyyden edessä että ylistämään joidenkin ihmisten kykyä nähdä hyvää meissä jokaisessa. Olisipa maailmassa enemmän Daniel Steinin kaltaisia.

Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein
Даниэль Штайн, переводчик (2006), suom. Arja Pikkupeura
Siltala 2016.

Tällä viikolla ekaluokan aloittava poikani rakastaa Muumi-kirjoja, etenkin Muumipappa ja meri -kirjan pohdiskelevaa tunnelmaa. Kun kerroin Tove Janssonin Kesäkirjasta, poika vaatimalla vaati minua lukemaan sen hänelle, vaikka se ei varsinaisesti lastenkirja olekaan. Kirja sopikin loistavasti luettavaksi omassa saaristoparatiisissamme. Ihastuimme molemmat kirjan tunnelmaan ja kuvaukseen saaristoelämästä, jossa oli niin paljon tuttuja elementtejä. Kesäkirja kertoo kolmesta ihmisestä, jotka viettävät kesää Suomenlahden saarella: Sophia-tytöstä, hänen isästään ja isoäidistään. Kyseessä ei ole varsinainen juoniromaani, vaan kirja koostuu lyhyistä irrallisista tarinoista. Isän hahmo jää etäiseksi, yleensä isä vaan tekee työtään pöydän ääressä. Yhdessä tarinassa tosin isä joutuu eeppisen puutarhakuumeen kouriin ja tilailee kukkasipuleita Hollannista asti. Ennen muuta Kesäkirja on viehättävä ja vähäeleinen kertomus vanhan naisen ja pienen tytön ystävyydestä. Varsinkin isoäidin värikkäästä persoonasta piirtyy moniulotteinen ja tarkka kuva: lempeä mutta suorasukainen ja toisinaan kärttyinenkin isoäiti pakenee välillä vierashuoneeseen lepäämään, mutta on aina tarvittaessa valmis piiloutumaan ryömykuusen alle tai keksimään tarinoita Sophiaa piristääkseen. Molemmat ihastuimme myös kirjan kansikuvana olevaan Janssonin piirrokseen.

Tove Jansson: Kesäkirja
Sommarboken (1972), suom. Kristiina Kivivuori
WSOY 2014.

Ainakin kerran kesässä on mukava uppoutua viihdyttävän psykologisen trillerin syövereihin. Tänä kesänä luin peräti kaksi tämän genren edustajaa, Paula Hawkinsin Nainen junassa ja tämän uunituoreen käännösromaanin Jääkaksoset. Hawkinsin kohdalla tuli samalla testattua kirjaston e-kirjapalvelua, kun lukemiset loppuivat yllättäen saaressa kesken. Olen kyllä edelleen perinteisen kirjan ystävä. Tässä genrevertailussa S.K. Tremaynen Jääkaksoset erottui edukseen kauhuromantikkaa lähenevällä majakkasaaritunnelmallaan. Lontoolaiset Sarah ja Angus ovat murheen murtamia. Toinen heidän identtisistä kaksostyttäristään on kuollut vuotta aikaisemmin ja toipuminen on ollut kivinen tie. Henkisten ja taloudellisten vaikeuksien ryydyttämä perhe päättää aloittaa puhtaalta pöydältä muuttamalla Skotlantiin Anguksen isoäidiltään perimään syrjäiseen majakkasaareen. Ränsistyneen ja rottia kuhisevan majakkakodin aavemaisessa tunnelmassa 7-vuotias Kirstie alkaa käyttäytyä omituisesti. Hän väittää äidilleen olevansa kuollut siskonsa Lydia ja äiti yrittää epätoivoisesti palauttaa mieleen mitä tuona kohtalokkaana iltana oikein tapahtui. Karulla ja myrskyjen riepottelemalla saarella pääkin tuntuu olevan kuin sumussa. Lapsen identiteetin häilyessä yhä pahemmin Sarah ja Angus uppoavat syvemmälle salailun, epäluulojen ja valheiden maailmaan. Näkökulmat vuorottelevat äidin ja isän välillä ja lukijan sympatiat ovat vuoroin isän ja vuoroin äidin puolella. Lopulta vaikuttaa siltä, että molemmat vanhemmista ovat yhtä häiriintyneitä ja vahvasti avun tarpeessa. Ymmällään olevan pikkutytön hätä koskettaa ja karmii. Tulevan ekaluokkalaisen äitinä erityisesti tytön joutuminen syrjityksi uudessa koulussa nostaa palan kurkkuun. Juoni on koukuttavasti rakennettu ja loppunäytös keskivertoa yllätyksellisempi.

Kirjan minäkertojana toimii perheen äiti ja lukiessani luulin kirjailija S. K. Tremaynea naiseksi. Tähän kirjallisuusgenreen kuuluu toki tietynlainen laskelmoivuus. Silti hieman ärsyynnyin, kun törmäsin tietoon, että pseudonyymin takana piileskelee Sean Thomas -niminen mies ja mielikuva naiskirjailijasta on täysin tarkoitushakuista. Ainakin Thomas kertoo avoimesti toimivansa markkinoiden marionettina: To write a bestseller, I had to change sex. Toisaalta virkistävää, että mieskin joutuu joskus naamioitumaan naiseksi menestyäkseen. Joka tapauksessa Jääkaksoset on lajityypissään erinomainen kirja ja houkuttelee tarttumaan myös Tremaynen uutuuteen, The Fire Child, joka jatkaa samaa lapsipsykologista menestysreseptiä.

S. K. Tremayne: Jääkaksoset
The Ice Twins (2015), suom. Oona Nyström
Otava 2016.

Lista kaikista tämän kesän ja koko vuoden aikana lukemistani kirjoista.