menu Menu
Petra Forstén: Kadonneet tytöt
Forstén Petra, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, WSOY 06/05/2022 2 kommenttia
Ann-Helén Laestadius: Varkaus Edellinen Riikka Ala-Harja: Tämä ei ole tv-sarja Seuraava

Ellen haluaa, että onnistun pysymään Laumassa.
Niin hän oli sanonut. Ja siksi oli erityisen tärkeää muistaa, mitä hän oli sanonut. Miten saada parhaiten Lauman huomio. Pitää olla jotain omaa, jotain mikä estää Laumaa haukottelemasta ja tylsistymästä ja jatkamasta matkaa.
Aloita keskeltä. Aloita siitä kohdasta, jossa on pimeää energiaa. Pitää olla tilanne. Jotain mistä ei heti saa otetta mutta joka houkuttelee jatkamaan, vaikka ei tiedä, mitä siinä on, mutta sen jonkin aistii. Tuntemattoman läsnäolon, vaaran, hetken ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuu.
Yritän painaa mieleen, mitä Ellen sanoo.
Ja jos et voi muuten voittaa, varmista, että sinulla on paras tarina.

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

Petra Forsténin esikoisromaani Kadonneet tytöt tutkailee kiinnostavasti ulkopuolisuutta, tyttöjen välistä ystävyyttä ja joukkoon kuulumisen psykologiaa. Kertoja Agnes on kuvataiteilija, jonka näyttely on pystytetty merenrantaravintolaan, jossa oli ennen taidegalleria. Agnes on varannut pöydän viidelle ja taideteostensa keskellä odottaa paikalle Laumaa, johon nuorena kuului ja jonka muita jäseniä ei ole tavannut kahteenkymmeneen vuoteen. Odotellessaan hän palaa muistoissaan siihen kesään, jolloin oli 16-vuotias yksinäinen ja epävarma teini, jonka ainoa tavoite oli päästä osaksi Laumaa ja etenkin lähelle Lauman sydäntä Elleniä. Oli opeteltava kertomaan tarinoita, joissa on pimeää energiaa ja ennen kaikkea oltava kaikkea muuta kuin tylsä.

Agnesin äiti on näyttelijä ja perhe on tottunut muuttamaan äidin työn perässä. Agnesille se on tarkoittanut jatkuvaa ulkopuolisuuden tunnetta: mihinkään ei ole ehtinyt juurtua, kun taas on aika muuttaa maisemaa. Agnesin suurin haave on, että hän saisi jäädä, että asiat pysyisivät samanlaisina, että hän voisi kiinnittyä johonkin paikkaan ja ihmisiin. Eräänä kesänä jälleen uudessa kaupungissa Agnes kohtaa rannalla Lauman, joka vetää häntä puoleensa. Honey, Misty, CC ja Ellen. Niillä nimillä he itseään kutsuvat. Ellenin avustuksella Agnes pääsee osaksi Laumaa, mutta ensin on opittava Lauman säännöt ja tulkittava niitä oikein. Sillä on valtaa, joka hallitsee jännittävimmät tarinat. Mitä shokeeraavampi tarina, sen parempi. Jotain totuuspohjaa tarinalla pitää olla, mutta sillä ei ole niin väliä, onko tarina oma. On tehtävä kaikkensa, ettei Lauma käännä selkää ja katoa – niin kuin Margit, paikallinen tyttö, joka katosi.

Lukiessani kirjaa mielessäni kummitteli monta muuta romaania. Yksi on Katie Lowen Jumalten verta suonissamme, jossa kertoja Violet muistelee aikuisena parinkymmenen vuoden takaisia tapahtumia, kun 16-vuotiaana epävarmana ja yksinäisenä teininä pääsi mukaan valikoituun tyttölaumaan. Tämän lauman teot olivat kyllä hurjuudessaan aivan toista luokkaa kuin Agnesin Laumalla. Tyttöjen valtapelistä tulee myös vahvasti mieleen Vendela Vidan romaani We Run the Tides, jossa neljän teinitytön ystävyys on täynnä kilpailua, salaisuuksia ja valheita – ja katoamisia. Vaikuttivatkohan nämä Kaliforniaan ja englantilaiseen merenrantakaupunkiin sijoittuvat romaanit lukemiseeni, kun mielessäni asettelin Kadonneita tyttöjäkin johonkin muualle kuin Suomeen. Jouduin sitten väkisin palaamaan kotoisampiin maisemiin, kun kirjassa mainittiin Cinderella-laiva. Muuten romaanin tapahtumapaikkoja ei lokalisoida tunnistettavasti. On kesäinen ranta, ravintolaksi muuntautunut taidegalleria, grilliravintola. Ne voisivat olla missä tahansa maassa tai kaupungissa. Tyttöjen käyttämät nimetkin ovat niin kansainvälisiä, että heidät voisi aivan huoletta siirtää vaikka Kaliforniaan. Mutta Turku tai vastaava se taitaa sittenkin olla.

Sama tunnistamattomuus pätee myös kirjan henkilöihin. Nimimerkkiensä takana lymyävät tytöt ovat jotenkin persoonattomia, pätevät vain osana Laumaa, ja jäävät mysteeriksi niin Agnesille kuin lukijalle. Ainoastaan Ellen nousee esiin jonkinlaisena johtohahmona, jonka esimerkkiä muut tytöt seuraavat hyvässä ja pahassa. Lopulta vain Agnes tuntuu todelliselta, mutta minäkertojana myös epäluotettavalta. Romaanin tunnelma on salaperäinen ja odottava, ja paljon jää lukijan tulkittavaksi ja täydennettäväksi. Saapuvatko tytöt, nyt jo aikuiset naiset, koskaan sovittuun tapaamiseen? Keitä he oikeastaan ovat? Kuka itse asiassa katosi ja miksi? Kahdessa aikatasossa sukkuloivaa romaania lukee vähän samaan tapaan kuin tuossa yllä olevassa lainauksessa. Kirjasta on väliin vaikea saada otetta, mutta jokin houkuttelee jatkamaan ja tunnelmassa aistii jonkun peruuttamattoman tapahtuman lähestyvän. Tätä jonkin lähestymistä tai reunalla oloa korostetaan toistamalla – ehkä vähän turhankin usein – tietämättömyyttä tulevasta. [..] en sitä silloin vielä tiennyt. Enkä tiedä, tiesikö kukaan muukaan meistä. [..] Meistä kukaan ei tainnut vielä tietää sitä.

Kadonneet tytöt on tunnelmaltaan ennen kaikkea melankolinen. Vaikka Agnes on menestynyt itsenäisenä taiteilijana, hän tuntuu takertuneen menneisyyteen ja vaikuttaa edelleen siltä samalta yksinäiseltä ja epävarmalta tytöltä kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Koko hänen taiteensakin käsittelee tuon yhden kesän vaikutelmia ja seurauksia. Nuoruutta leimannut tavallisuuden pelko ja miellyttämisen halu ovat edelleen läsnä, eikä Lauman hylkäämä osaa päästää vieläkään irti. Itse en ole koskaan ollut laumasielu, mutta ystävän katoamisesta minulla on kipeitä kokemuksia. Onneksi en ole takertujaluonne ja päässyt pettymyksistä aina eteenpäin. Kiinnostava tekijä on myös muisti. Osalla ihmisistä vanhatkin muistot tuntuvat elävän kirkkaina mielessä, kuten Agnesilla tässä kirjassa. Romaanissa viitataankin usein siihen, miten muut tytöt mahtaisivat samat tapahtumat muistaa. Ehkä heille se kesä oli vain yksi muiden joukossa. Ystävän hylkäämisestä on kirjoittanut myös Vappu Kannas autofiktiivisessä romaanissaan Kirjeitä Japaniin. Hienoa, että ystävyyskuvaukset ovat lisääntyneet myös kotimaisessa kirjallisuudessa! Forsténin Kadonneet tytöt on otteessaan pitävä romaani epätoivoisesta tarpeesta kuulua joukkoon.

Petra Forstén:
Kadonneet tytöt
WSOY 2022

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

esikoisromaani Kadonneet tytöt nuoruus Petra Forstén tytöt valtapeli ystävyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

  1. On todellakin hyvä, että myös ystävyydestä kirjoitetaan. Jostain syystä mieleen tulee ystävyyskuvauksia lähinnä lasten- ja nuortenkirjoista.

    1. Totta, lastenkirjoissa ystävyys on paljon suositumpi teema. Ehkä viime vuosien vahvimpia ystävyyskuvauksia aikuisten romaaneissa löytyy Elena Ferranten Napoli-sarjasta. Tuntuu, että kaikki ystävyyttä – ja varsinkin myrkyllistä ystävyyttä – sivuavat romaanit verrataan aina siihen. Siksi halusin tuossa nostaa joitakin muita esimerkkejä esiin.

keyboard_arrow_up