Kun isä ja Julia lähtevät talolta, aika hajoaa. Se huojuu ja katoaa välillä näkyvistä kuin katselisi maisemaa vedenpinnan läpi. Jos vesi johtaakin ääniä nopeammin kuin ilma, niin valoa se hidastaa ja taittaa, veden läpi kaikki kulkee hiukan eri tahtiin. Mikään ei tunnu olevan olemassa juuri nyt, aika ei koostu peräkkäisistä nykyhetkistä vaan kaikki on ohi jo tapahtuessaan, aivan kuin tapahtumat olisivat syntyneet menneisyydeksi. Se on kuin seuraisi jonkun toisen elämää. Pyörre on voimakkain viimeisenä päivänä talossa, sen keskellä on piste, jonka ympäri aika kiertyy. Piste on Julian sisällä ja jää sinne, pysyy mukana kun he lähtevät. Kun pyörre kiertyy, se kiertyy hänen ympärilleen.

En ymmärrä miten olen aiemmin onnistunut ohittamaan Marisha Rasi-Koskisen, jolta on ilmestynyt jo useampi kehuttu teos. WSOY:n kevätkatalogia selatessani tiesin heti, että Rasi-Koskisen Eksymisen ja unohtamisen kirja on minua varten. Pyysin arvostelukappaleen kustantajalta ja aloitin malttamattoman odotuksen. Jostain syystä kehitin pienimuotoisen pakkomielteen kirjailijaan ennen kuin olin lukenut sivuakaan hänen tekstiään. Niinpä lainasin kirjastosta hänen aiemman romaaninsa Valheet sekä novellikokoelman Vaaleanpunainen meri, jotka hotkin molemmat yhteen putkeen. Niistä myös lyhyet arviot alla. Kun muissa blogeissa alkoi näkyä ihastuneita arvioita Eksymisen ja unohtamisen kirjasta, aloin hermostua. Pitikin sattua, että juuri tämä kirja jäi tulematta minulle! Onneksi on kirjaston bestsellerhyllyt, josta sain kirjan pikalainaan ilman tuskallista jonotusta.

Luettuani nyt kolme Rasi-Koskisen teosta lyhyen ajan sisällä, voin jo sanoa erottavani kirjailijan tunnusomaisen tyylin. Vain esikoiskirja Katariina odottaa vielä lukemista. Psykologina työskentelevä Rasi-Koskinen kirjoittaa lukijaa haastaen ja samalla lukijaan luottaen. Menneisyys, nykyhetki ja tuleva ovat luontevasti läsnä samaan aikaan ja unien logiikka eksyttää lukijan suoralta polulta. Tarinat ja ihmiset ovat monitulkintaisia, mutta ei liiallisuuksiin asti. Kyllä Rasi-Koskisella juoni on hallussa ja se imaisee vastustamattomasti mukaansa. On kiintopisteitä, joita seurata, mutta välillä saattaa varoittamatta astua hetteikköön, sen verran ovelasti ja vastaansanomattomasti Rasi-Koskinen lukijoitaan harhauttaa. Aiheet ovat rankkoja, ollaan koskettavien inhimillisten tragedioiden äärellä. Tämä on totisesti sellaista kirjallisuutta, johon haluaisi eksyä, mutta ei koskaan unohtaa.

Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo muistoista, joilla on voima sekä tuhota että tehdä kokonaiseksi. Martina on vasta parikymppinen, kun joutuu tekemään vaikean valinnan. Hän jättää kotimaansa ja opettelee uuden kielen, mutta muistoista hän ei pääse eroon. Julia on seitsemän, kun isä ja äiti pakkaavat auton täyteen epäilyttävää tavaraa ja kehottavat Juliaakin pakkamaan mukaan jotain omaa. Oletettu huviretki alkaa yöllä ja muuttuu pian joksikin aivan muuksi. Sitten on vielä Jan, poika, joka on lähetetty saamaan uusia ystäviä selviytymisleirille. Julman ja ajattelemattoman pilan vuoksi poikien vaellus muuttuu selviytymistaisteluksi Lapin erämaassa. On myös eräs talo, jonka Julia on jo nähnyt unissaan, ja joka nyt vääjäämättä kutsuu elämässä eksyneitä luokseen. Martinan, Julian ja Janin kohtalot ovat mystisesti toisiinsa sidottuja.

Rasi-Koskisen kirjan lukeminen on kuin Janin seikkailu erämaassa. Käteen annetaan kartta ja kompassi. Kaikki näyttää suhteellisen selvältä, kunnes jokin sekoittaa kompassin. On käytävä läpi monenlaisia tunteita ja tragedioita. Lopulta kartta on hylättävä ja luotettava itseensä ja johonkin suurempaan. Kun kaikesta selviää, olo on ihmeen puhdistunut. Lapsuuden ja vanhemmuuden kipeät kasvunpaikat tulevat lähelle, ravisuttavat hereille. Rasi-Koskinen osoittaa miten olemme rakentuneet muistoista ja miten muistot vaikuttavat tekemiimme valintoihin, joskus kohtalokkain seurauksin. Vaikka muistaminen tekisi kipeää, ei unohtaminenkaan ole ratkaisu. Oman menneisyyden ymmärtäminen ja armollisuus itseä ja muita sekä tehtyjä valintoja kohtaan ovat avain eheytymiseen. Tällaista syvällistä, inhimillisesti koskettavaa ja kauniisti kirjoitettua kirjallisuutta lukee mielellään.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 5 – Kirjassa liikutaan luonnossa.

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja
WSOY 2017
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Lukutoulan kirjallisuusblogi
Pieni kirjasto
Ullan luetut kirjat
Usva

Marisha Rasi-Koskisen toinen romaani Valheet sai vuonna 2013 sekä Tiiliskivi-palkinnon että Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Romaanissa on monta kertojaa ja se etenee ovelan syklisesti, yhdessä luvussa esiintyvästä sivuhenkilöstä tulee seuraavan luvun päähenkilö. Lopulta uhmataan ajan logiikkaa ja ketju kiertyy takaisin alkuun. Henkilöt elävät nimettömässä kaupungissa, jossa sade on pysyvä tila ja harva muistaa millaista on, kun aurinko paistaa.

Tämä oli ensimmäinen Rasi-Koskisen kirja, jonka luin, ja nyt kolme teosta putkeen luettuani, on helppo vetää viivoja kirjasta toiseen. Valheet alkaa kun epätoivoinen äiti pakenee kaupungista tyttärensä kanssa ja kertoo tarinaansa moottoritien varresta mukaan otetulle liftarille. Viimeistään kirjan viimeisessä luvussa lukijalle selviää, kuinka valheellinen tarina on. Tämä tarina muistutti pakomatkansa ja salaisuuksien osalta Eksymisen ja unohtamisen kirjaa (ks. yllä) ja ylisuojelevan ja ilmeisen vainoharhaisen äidin osalta Rasi-Koskisen novellia Viimeinen (ks.alla).

Koulumaailmaan sijoittuvassa luvussa Fatal error nimimerkeillä esiintyvät nuoret yrittävät lavastaa kouluun ilmestynyttä epäilyttävää hahmoa, jota kutsuvat nimellä Bitti. Ajojahti tuntuu olevan heille vain peliä, jonka moraalisia vaikutuksia ei pysähdytä miettimään. Tarina oli vahvasti tässä ajassa kiinni. Pidin kovasti myös tarinasta, jossa Ystävä & poika -vanhustenhoitopalvelun keksinyt nuori mies muuttaa sokean mummon luokse. Kuka lopulta käyttää hyväkseen ja ketä? Tämän luvun loppu oli riemastuttava, kun pilkka osuu makeasti omaan nilkkaan.

Nimensä mukaisesti kirja on täynnä valheita. Ensivaikutelmat osoittautuvat toistuvasti vääriksi ja kukaan tai mikään ei ole sitä mieltä aluksi vaikuttaa. Kirja on hyvin novellimainen ja jäin pohtimaan mikä kirjasta lopulta tekee romaanin. Jokaisen henkilön tarina on kiinnostava itsessään, mutta onko niillä lopulta muuta yhteistä, kuin tuo ketjutus ja arvoituksellisuus. Kirja jättää paljon kysymyksiä ja olin aika hölmistyneessä tilassa loppuun päästyäni. Tuli vahva tarve aloittaa alusta ja kokeilla ymmärtäisinkö nyt jotain eri tavalla kun valheet on paljastettu. Ehkä palaan tähän kirjaan vielä.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 6 – Kirjassa on monta kertojaa.

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
WSOY 2013
Kirjastolaina

Kannesta kanteen
Kirjainten virrassa
Koko lailla kirjallisesti
Luetut, lukemattomat
Luminen omena
Mari A:n kirjablogi
Pieni kirjasto
Sinisen linnan kirjasto
Sivutiellä

Jos järvellä aikoo selviytyä, on tiedettävä muutama asia. Järvelle ei saa mennä yksin. Sen vettä ei voi juoda. Missä tahansa ei pidä uida eikä missä tahansa kulkea, puunrungot ovat liukkaita ja jalka voi solahtaa veden täyttämään sokeaan silmään. Järvelle ei pidä soutaa kun vesi on matalalla. Jos tekee niin, koivujen latvat raapivat veneen pohjaa ja tarttuvat verkkoihin. Ja lopuksi se mikä on tärkeintä: järven alapuolisiin kyliin ei saa kävellä.

Marisha Rasi-Koskisen novellikokoelma Vaaleanpunainen meri oli Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 2015. Näissä tummasävyisissä tarinoissa käsitellään vanhempien ja lasten suhteita, erityisesti isien näkökulma on vahvasti esillä. Novellit huokuvat kipeitä tunteita: häpeää, syyllisyyttä, lohdutonta surua, voimattomuutta. Mutta myös rakkaus ja huolenpito ovat läsnä, tosin nekin usein raastavan ylitsevuotavina. Suojelunhalu saattaa muuttua vahingolliseksi ylisuojeluksi, kuten käy nerokkaassa novellissa Viimeinen. Se mikä alkaa dystooppisena äidin ja lapsen selviytymistarinana, saakin lopussa täysin uuden, hätkähdyttävän merkityksen. Tämä novelli on myös loistava esimerkki Rasi-Koskisen omintakeisesta tyylistä, jossa lukijaa harhautetaan ja yksi lause saattaa kääntää kaiken päälaelleen.

Rasi-Koskisella on maaginen kosketus, joka saa ajan taipumaan mutkalle, unen logiikan sekoittumaan todellisuuteen ja sadun muuttumaan todeksi ja päinvastoin. Novelleissa kuolleet ja elävät ovat yhtä aikaa läsnä ja lukija saa olla tarkkana siitä, kenen todellisuudesta onkaan kyse. Vaikka tarinat tuntuvat hulluiltakin, ne ovat viiltävän tosia. Ihmisen mieli on kummallinen, se väistelee kipeitä kohtia, auttaa unohtamaan ja sepittää satuja sinne missä totuus on liian raskas. Rasi-Koskisen tausta psykologina näkyy ansiokkaasti näissä novelleissa.

Loppujen lopuksi suosikikseni nousi muista novelleista tyyliltään poikkeava Mehiläiskuninkaan neljä vuodenaikaa, jossa perheenisän innostus mehiläistarhaukseen saa (lievästi ilmaistuna) maanisia sävyjä ja koko hunajasta tahmaisen perheen hulluuden partaalle. Siinä oli mukana synkkyyden keskeltä välkehtivää lakonista huumoria, johon ihastuin myös Rasi-Koskisen romaanissa Valheet. Ehkä kaipasin jo vähän kepeyttä kaiken painavuuden keskelle.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan psykologin kirjoittaman novellikokoelman kohtaan 11 – Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.

Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
WSOY 2014
Kirjastolaina

#novellihaaste – 7 novellia

Rasi-Koskisen novelleihin ovat ihastuneet myös:
Kannesta kanteen
Luetut, lukemattomat
Pieni kirjasto
Reader, why did I marry him?
Usva

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

4 Kommenttia

  1. Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi says:

    26/02/17 @ 17:52 

    Kirjoitat hienosti Eksymisen ja unohtamisen kirjasta ❤ Minulla on muut Rasi-Koskiset vielä lukematta, mutta varsinkin Valheet kiinnostaa kovasti.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      26/02/17 @ 18:19 

      Kiitos Krista <3 Pidin kovasti näistä kaikista ja ehdottomasti haluan lukea vielä esikoisenkin. Katariinaa on kehuttu myös blogeissa. On aina mahtavaa, kun löytää kirjailijan, josta innostuu 🙂

      Vastaa
  2. Katri says:

    26/02/17 @ 21:09 

    Ihanaa, että ihastuit näin suuresti kirjailijaan! Rasi-Koskinen on huippu. Oma lempparini kirjailijalta on esikoinen, joten hauskaa, että sinulla se on vielä edessä.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      26/02/17 @ 21:34 

      Niinpä! Taidan pitää pienen Rasi-Koskis-tauon ja luen tuon esikoisen vähän myöhemmin. Tuntuu, että olen nyt niin sisällä kirjailijan logiikassa, että yllätysmomentit saattaisivat menettää tehoaan. Fiilistelen hetken sillä ajatuksella, että yksi lukematon Rasi-Koskinen on vielä odottamassa. Ja toivottavasti saamme jatkossakin nauttia tämän hienon kirjailijan uusista teoksista!

      Vastaa

Jätä vastaus.