Eräs vanha mies kävi joka päivä. Hän osti postimerkin tai kysyi postinumeroa… Mitättömiä pikkuasioita. Hän vaihtoi pari sanaa. Hymyili lempeästi. Hän oli osa Jeannen tarinaa.

Jeanne piti hymyistä. Paljon enemmän kuin kasvoista. Myös paljon enemmän kuin katseista. Hymyt kertovat paljon siitä mitä ihmisen sisällä piilee. Jeanne piti eniten ujoista, vereslihalla olevista, haavoittuneen oloisista, pelokkaista, vapisevista, sellaisista asiakkaista hän piti valtavasti. Hänen tyttärensä olivat hymyilleet ensimmäisen kerran kuuden viikon iässä. Joiltakin asiakkailta ei hymyä tullut, ja he jättivät Jeannen hämilleen.

Työpäivän lopulla hän oli uuvuksissa kaikista näistä tunteista.

Yöllä hän näki unissaan kaikki kasvot uudelleen, katseet päällekkäisinä, kaleidoskooppimaisina.

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus

Claudie Gallay on ranskalainen kirjailija, jonka tunnelmalliseen kerrontaan vasta ihastuin luettuani uusintapainoksen hänen romaanistaan Tyrskyt. Nyt pääsin tuoreeltaan nauttimaan hänen uusimmasta romaanistaan Odottamaton kauneus, joka on lempeä ja kaunis arkisen elämän ylistys. Se muistuttaa takavuosien suosikkielokuvaa Amélie, jossa Audrey Tautoun esittämä nuori pariisilaisnainen otti elämäntehtäväkseen kylvää onnenjyviä ympärilleen. Odottamaton kauneus taas kertoo päälle nelikymppisestä Jeannesta, joka yrittää löytää uudenlaista kipinää rutinoituneeseen arkeensa. Hän ihailee rohkeista ja vaarallisistakin performansseista tunnettua serbitaiteilijaa Marina Abramovićia. Taiteilijan innoittamana Jeanne antaa sattuman johdattaa yllättäviin suuntiin ja joutuu tekemään odottamattomia valintoja.

Ensin Abramović ei sano minulle nimenä mitään, mutta sitten Jeanne kertoo taiteilijan performanssista MoMassa, jossa hän kahden ja puolen kuukauden ajan istui museon aukioloaikoina liikkumatta ja puhumatta tuolilla, jota vastapäätä museokävijät saivat istua niin pitkäksi aikaa kuin halusivat. Eräänä päivänä Marinan eteen istui hänen entinen kumppaninsa Ulay, jonka kanssa hän teki aikoinaan pitkän yhteisen uran. Yhtäkkiä muistan nähneeni videon tästä koskettavasta hetkestä. Kuinka Marina kohottaa katseensa ja hänen ilmeensä värähtää hänen tunnistaessaan edessä istujan. Sitten alkavat valua kyyneleet ja Marina rikkoo teoksensa protokollan ja ojentaa kätensä istujien välissä olevalle pöydälle. Liikuttunut Ulay tarttuu Marinan ojennettuihin käsiin ja paikalla oleva yleisö taputtaa. Sitten hetki on ohi, Ulay poistuu ja Marina jatkaa performanssiaan. Tuo video on tehnyt myös minuun vahvan muistijäljen, taiteilijan nimi ei vaan ollut jäänyt mieleen. No, nyt on, kiitos Gallayn.

Jeannella on onnellinen avioliitto, kaksi aikuista tytärtä ja vakaa työ postitoimistossa. Aviomies Rémy on jalkapallovalmentaja, joka rakastaa remontointia ja joka tiistai tuo vaimolleen erilaisen macaron-leivoksen. Sunnuntaisin suku kokoontuu Jeannen lapsuudenkotiin, maataloon, jossa isä ja äiti ja mummukin vielä asustelevat lehmineen. Jeannella on kivulias suhde jyrkkään isään, joka aina toivoi poikaa mutta sai pelkkiä “rakoperseitä”. Minä tiesin aina että sinä olet vahva, tyttöseni, kannustaa taas mummu. Naapurissa asuu Jeannen paras ystävä Suzanne, joka käy läpi riitaisaa eroa miesystävästään. Ehkäpä isän jatkuva vähättely ja Suzannen kohtalo saavat Jeannen etsimään uutta suuntaa, vai olisiko se pesästä lentäneiden tyttöjen jälkeensä jättämä tyhjyyden tunne? Kun sattuma johdattaa Jeannen törmäämään teiniaikaiseen ihastukseensa Martiniin, Jeannen on punnittava kuinka paljon hän on valmis turvallista arkeaan myllertää.

Tyrskyistä tuttu tunnelmallinen kerronta ja persoonallinen henkilögalleria ovat läsnä myös tässä kirjassa, tosin hitusen hillitymmässä muodossa. Nyt ei olla myrskyävän meren armoilla, vaan ihmisluonnon oikkujen äärellä. Jeanne rikkoo rutiinejaan seuraamalla tuntemattomia ihmisiä ja tekee töissä erilaisia kokeiluja, esimerkiksi kohtelemalla joka kymmenettä asiakasta tylysti. Ei ehkä ihan niin rohkeaa kuin Abramovićin performanssit, joista yhdessä hurjimmista hän makasi tilassa, jonka pöydällä oli 72 esinettä, joita yleisö sai vapaasti käyttää häneen. Joukossa oli myös ladattu ase. Jeannen läheisten on vaikea ymmärtää hänen ihastumistaan Abramovićin rajuun taiteeseen ja kieltämättä se onkin aika kaukana Jeannen pienimuotoisista irtiotoista. Jeannelle Abramović kuitenkin edustaa sellaista vapautta ja rohkeutta, joita hän toivoo saavuttavansa omassa elämässään, itselleen sopivassa mittakaavassa tietysti. Gallay taas onnistuu luontevasti punomaan fiktioonsa kunnianosoituksen todelliselle taiteilijalle ja taiteen inspiroivalle vaikutukselle arjen nostattajana. Myös tämä kaunis romaani teki omasta arjestani hetkeksi juhlavampaa. Aivan samanlaiseen lukuhurmioon kuin Tyrskyjen kohdalla en tämän kanssa päässyt.  

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus
La beauté des jours (2017),
suom. Titia Schuurman
WSOY 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!
Lumiomena