Puoliltapäivin seuraavana päivänä Kya lähestyi kantoa hitaasti kädet poskilla, melkeinpä kuin rukoillen. Mutta kannolla ei ollut sulkaa. Hän mutristi huuliaan.
Delia Owens: Suon villi laulu
”Niin juu, pitäähän munkin jättää pojalle jotain.”
Hänellä oli taskussa mukanaan samana aamuna löytynyt keskenkasvuisen valkopäämerikotkan pyrstösulka. Vain hyvin lintuja tunteva tunnistaisi nuhjuisen täplikkään sulan kotkalle kuuluneeksi. Kolmevuotiaalle yksilölle, jolle ei vielä ollut kehittynyt valkeita pääsulkia. Se ei ollut yhtä arvokas kuin tropiikkilinnun pyrstösulka, mutta silti erityinen. Hän laski sen varovasti kannolle ja pani tuulen varalta sulan päälle pienen kiven.
Sinä yönä hän makasi kuistivuoteellaan käsivarret niskan takana, vieno hymy huulilla. Hänen perheensä oli hylännyt hänet oman onnensa nojaan suolle, mutta nyt joku oli alkanut oma-aloitteisesti jättää hänelle metsään lahjoja. Vaikkei hän voinutkaan olla asiasta aivan varma, oli hänen yhä vaikeampi kuvitella, että poika haluaisi hänelle jotakin pahaa. Kukaan linnuista pitävä tuskin oli ilkimys.
Delia Owensin esikoisromaani Suon villi laulu oli viime vuonna Yhdysvaltojen myydyin kirja ja rikkoi ennätyksiä pysyttelemällä bestseller-listojen kärjessä kuukausikaupalla. Sen oikeudet on myyty yli 40 maahan ja Reese Whiterspoon on ostanut kirjan elokuvaoikeudet. Yli 70-vuotias Owens on aiemmin kirjoittanut omaelämäkerrallisia tietokirjoja elämästään Afrikassa villieläinten tutkijana, ja nyt esikoisromaania on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta. Pakkohan tästä ilmiöstä oli ottaa selvää. Suon villi laulu on vahvan elokuvallinen ja luontokuvaukseltaan rikas tarina pohjoiscarolinalaisella suoseudulla yksin elävästä nuoresta naisesta, jota epäillään nuoren miehen murhasta.
Vuonna 1969 pohjoiscarolinalaisen kylän oman kultapojun Chase Andrewsin ruumis löytyy suolta ja epäilykset alkavat pian kohdistua marskimaalla yksin asuvaan ”rämelikkaan”, Kya Clarkiin. Murhatutkinnan etenemisen kanssa vuorottelee Kyan elämäntarina, vuodesta 1952 eteenpäin, kun Kya oli 6-vuotias ja näki äitinsä viimeistä kertaa kävelevän pihapolkua alligaattorikorkkareissaan. Pian myös muut sisarukset häipyvät suomökistä yksi toisensa jälkeen ja Kya jää yksin juopon isänsä kanssa. Lopulta isäkin katoaa ja pieni tyttö joutuu opettelemaan elämään täysin yksin, seuranaan vain rämeen kasvit ja eläimet. Koulua Kya käy vain yhden päivän, ei hän osaa sopeutua ihmisten maailmaan. Tyttö keksii tapoja tulla toimeen, myy esimerkiksi simpukoita huoltamoa pitävälle Jumpinille, josta tulee hänen ainut auttajansa ja ystävänsä. Colored Townissa asuva Jumpin Mabel-vaimoineen tietää mitä on olla syrjitty ja kiusattu, ja rämeen kouluttamaton valkoinen roskasakki on siinä suhteessa samalla viivalla värillisten kanssa.
Kyalla on erityinen suhde luontoon, häntä ympäröivään marskimaahan. Hän tuntee sen lainalaisuudet ja salaisuudet paremmin kuin ihmisten maailman. Keskenkasvuisen valkopäämerikotkan pyrstösulka on hänelle tutumpi ja tärkeämpi kuin omien lajitovereiden kotkotukset. Kya kuitenkin kaipaa perhettään ja kasvaessaan naiseksi hän kaipaa kiihkeästi myös rakkautta ja läheisyyttä. Sitä tarjoaa ensin kiltti ja kärsivällinen Tate ja myöhemmin valovoimainen Chase. Tate opettaa Kyan lukemaan ja jakaa saman rakkauden rämeluontoon ja sen eliöihin. Tate rakastaa Kyaa, mutta epäilee voiko heidän maailmansa koskaan täysin kohdata. Chase taas nimensäkin mukaisesti jahtaa Kyaa, ensin vain voittaakseen kisan ”rämelikan” kaatamisesta. Kya saa kuitenkin miehen pauloihinsa, mutta kylän halutuin poikamies ei kehtaa myöntää seurustelevansa erikoisen rämelikan kanssa.
Suon villi laulu on kaikessa kiehtovuudessaan myös harmillisen epätasainen lukukokemus. Villieläintutkijana toiminut Owens osaa todella vangitsevan luontokuvauksen, mutta sen vastapainona dialogi ja henkilökuvaus on usein vaivaannuttavaa. Suomentaja Maria Lyytinen on kyllä tehnyt parhaansa kääntäessään murteellista puhekieltä suomeksi, mutta alkutekstin kömpelyydelle hänkään ei mahda mitään. Henkilöt myös puhuvat ääneen omia ajatuksiaan, mikä on outoa, vaikka yksin elävä toki saattaa sitä tehdäkin. Tuntui usein, ettei kirjailija luottanut lukijan hoksottimiin, vaan sortui yliselittämään asioita. Kya myös lausuu joka välissä ääneen runoja, joiden juju kyllä selviää lopussa. Aika erikoiseltahan tuo tuntuu, että yksin rämeellä elänyt, ystävän avustuksella lukemaan opetellut yhtäkkiä lausuu ja kirjoittaa runoja ja lukee vaikeita luonnontieteellisiä tekstejä. Mutta fiktiolle sallittakoon tällainen epäuskottavuus. Kyan selkeän kehityksen rinnalla muut henkilöt tuntuvat kovin muuttumattomilta ja paperisilta, hyvis on hyvis ja pahis on pahis, eikä muuksi muutu.
Ymmärrän miksi tämä kirja on myyntimenestys ja etenkin Yhdysvalloissa. Jotain kovin amerikkalaista tässä asetelmassa on: syrjitystä ja väärinymmärretystä ryysyläisestä kasvaa kuvankaunis ja huippuälykäs itsenäinen menestyjä. Vaikeisiin olosuhteisiin hylätyn erakkotytön kamppailu villiä luontoa ja etenkin ihmisten ennakkoluuloja vastaan varmasti puhuttelee monia, ja tietysti murhamysteeri ja romantiikka lisämausteena on aina hyvä täky. Vielä lupaus yllättävästä loppuratkaisusta ja koukuttava elokuvamainen juoni houkuttelevat ”helpon” lukemisen pariin. Vähemmän lukevalle tai lukujumin kanssa kamppailevalle tällainen vetävä bestseller toimiikin varmasti loistavasti. Minulle tämä kirja oli kuitenkin pieni pettymys, jotenkin lattea ja enemmän YA-genreen viittaava kuin osasin odottaa (sinänsä YA-genressä ei ole mitään vikaa). Vertasin kirjaa väkisin Gabriel Tallentin esikoisromaaniin Minun ikioma kultani, jossa myöskin nuori tyttö kasvaa villin luonnon ja väkivaltaisen isän armoilla. Sen raju yliampuvuus puhuttelee minua edelleen enemmän kuin tämä romanttisen kaunis suolaulu.
Delia Owens:
Suon villi laulu
Where the Crawdads Sing (2018),
suom. Maria Lyytinen
WSOY 2020
Ennakkokappale
bestseller Delia Owens esikoisromaani kasvutarina luonto murhamysteeri Suon villi laulu WSOY