menu Menu
Eeva Joenpelto: Viisaat istuvat varjossa
Joenpelto Eeva, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, WSOY 17/06/2021 4 kommenttia
Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme Edellinen Mariana Enriquez: Mitä liekit meiltä veivät Seuraava

– Haluaisinhan minä, että minusta välitetään. Sitä minä olen aina halunnut. Siinä on vain se, että kaikki, jokaikinen ihminen, joka on ollut minua lähellä, on halunnut aina muuttaa minua joksikin muuksi kuin mikä minä olen. Ne ovat kyllä kaikki olleet viisaita ihmisiä, mutta ulkopuolisia kumminkin. Ne ovat neuvoneet ja opastaneet ja minä olen totellut ja iskenyt kerta kerran jälkeen pääni seinään. Viisaat ihmiset, se tässä nytkin on kamalaa, ei mikään muu.

– Enhän minä sitä tarkoittanut -.

– Et kai tietoisesti. Minä vain olen sellainen, niin hauraankaltainen, että jokaisesta tuntuu ja niinhän sinäkin sanoit, että minua on helppo johdatella. Äiti yritti tehdä minusta Ankkia, Seppo jonkinlaista puhumatonta ja näkymätöntä vaimoa, joka vaan ei häiritsisi, ja nyt sinä, sinä yrität tehdä minusta jotakin loistoluokan tekstiilitaiteilijaa. Siinä ei onnistuta, niin se on.

Eeva Joenpelto: Viisaat istuvat varjossa

Eeva Joenpellon syntymästä tulee tänään 17.6.2021 tasan sata vuotta ja sen kunniaksi kirjablogeissa on luettu Joenpellon tuotantoa. Kooste haasteesta löytyy Tuijatan blogista. Itselläni oli tarkoitus lukea useampikin Joenpellon teos, mutta niinhän siinä kävi, että homma jäi viime tippaan ja ehdin lukea vain tämän yhden. Ihka ensimmäinen Joenpeltoni teki kuitenkin sellaisen vaikutuksen, että jatkan varmasti näiden kirjojen parissa synttäreiden jälkeenkin. Viisaat istuvat varjossa sijoittuu Joenpellon tuotannossa suurin piirtein puoliväliin, se on julkaistu vuonna 1964. Lohja-sarjastaan tunnettu kirjailija sijoittaa tämän romaanin tapahtumat poikkeuksellisesti pääkaupunkiin, ja Lapissakin käydään.

Päähenkilö Marjukka on joutunut aina alistumaan muiden ohjailtavaksi. Nelikymppinen Marjukka asuu Lauttasaaressa teini-ikäisen tyttärensä ja muistisairaan äitinsä kanssa. Marjukalla on myös aviomies, Seppo, joka työskentelee lääkärinä Lapissa. Aviopari on jo vuosia asunut erillään ja näkee toisiaan vain kerran vuodessa. Marjukalla on myös uusi mies, arkkitehti Arvi, joka on jättänyt oman perheensä ja toivoo avioliittoa Marjukan kanssa. Marjukka ei vaan saa myönnettyä Arville, ettei saa Seppoa antamaan avioeroa. Ihmissuhteiden lisäksi Marjukan epävarmuus heijastuu työhön. Hän on tekstiilitaiteilija, mutta hänen on vaikea päästä yli nuivista kritiikeistä, jota hänen ensimmäiseen näyttelyynsä kohdistui.

Romaanissa palataan myös Marjukan lapsuuteen ja nuoruuteen ja sieltä löytyy myös avaimet Marjukan epävarmuuksiin. Marjukan isä oli rehtori ja äiti opettaja ja molempiin tyttäriin kohdistui valtavia paineita koulumenestyksen suhteen. Marjukan sisko Ankki tuntui olevan kaikella tapaa aina Marjukkaa parempi: kaunis, ahkera ja älykäs. Varsinkin äiti palvoi Ankkia ja muisti aina sanoa, miten ylivertainen tämä on Marjukkaan verrattuna. Marjukan taiteellista lahjakkuutta ei noteerattu, sillä ei ollut arvoa. Ankin äkillinen kuolema saa äidin ankaruuden kärjistymään entisestään. Sen sijaan, että suuntaisi rakkautensa elossa olevaan lapseensa, äiti kohdistaa surunsa ja vihansa Marjukkaan. Hän ei voi sietää Marjukkaa silmissään ja lähettää tämän sukulaisten luo asumaan. Sieltä Marjukka karkaa Lappiin miehen perässä, toiveissaan aloittaa uusi onnellisempi elämä. Elämä sodanjälkeisessä Lapissa on kuitenkin raskasta ja Marjukka huomaa ajautuneensa toisenlaiseen häkkiin.

Viisaat istuvat varjossa on jollain tapaa puhtaan klassinen kehitysromaani, jossa epävarma ja muiden ohjailtavissa oleva päähenkilö lopulta löytää oman voimansa. Marjukkaa tekisi usein mieli ravistella, mutta onneksi hän lopulta ravistelee itse itseään ja uskaltaa katkaista vuosikymmeniä kestäneen kaavan. Eniten tekisi kuitenkin mieli ravistella Marjukan läheisiä, etenkin äitiä ja aviomiestä. Miten joku voi kohdella läheisiään noin? Muistisairaus on ehkä hionut äidistä joitain kulmia pehmeämmäksi (hän tuntuu koko ajan itkeskelevän), mutta edelleen Ankin kuva seinällä on palvonnan kohde ja Marjukka saa tyytyä piian rooliin. Myös Sepon jääräpäisyys olla antamatta avioeroa on kylmäävää. Arvi on huomaavainen, hellä ja kohtelias, mutta hänessäkin on päällepäsmärin vikaa. Taiteilijaystävänsä Outin esimerkin ja kannustuksen avulla Marjukka lopulta nousee omille jaloilleen.

Oli kiinnostavaa lukea kuvausta itseni ikäisestä naisesta lähes kuudenkymmenen vuoden takaa. Epävarmuuksistaan huolimatta Marjukka on rohkea nainen, joka on kasvattanut tyttärensä käytännössä yksinhuoltajana ja tehnyt ohessa uraa yrittäjänä ja taiteilijana. Vaikka ajankuva on toinen, Marjukan sisäinen matka on ajaton. Joenpelto kirjoittaa koskettavasti naisen kaipuusta tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Viisaat istuvat varjossa on hieno ja psykologisesti sävytetty kehitysromaani, jonka loppuratkaisun kohottunut ja energinen tunnelma virkistää myös lukijan.

Eeva Joenpelto:
Viisaat istuvat varjossa
WSOY 1964

Kirjastolaina

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

#joenpelto100 Eeva Joenpelto kehitysromaani naisen asema perhe Viisaat istuvat varjossa WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Joenpellolla on kyllä tosi laaja tuotanto! Kivaa, että hän on nyt esillä blogeissa ja somessa.

    1. Minulla oli Joenpellon kokoinen aukko lukusivistyksessä, joten tämä haaste ja synttäripäivä tuli sopivaan saumaan. Varmasti tulen lukemaan lisääkin. Hyllyssä itse asiassa odottaa Elämän rouva, rouva Glad. Piti lukea se myös tähän haasteeseen, mutta viikot vain katosivat jonnekin 😄

  2. Kyllä romaanin nimi osuu nyt kohdilleen, terveisin helteessä riutuva.

    Kiitos osallistumisestasi haasteeseen! Psykologisesti tarkka ja kiinnostava henkilökuvaus vetoaa myös minuun.

    1. Ei auta nyt varjossakaan istuminen näillä helteillä. Tosin meillä on saaressa juuri raju ukonilma, ehkä se vähän raikastaa oloa.

      Oli kiva osallistua ja jatkan varmasti Joenpellon parissa 😊

keyboard_arrow_up