Helmi siirsi nuolen julkaise-painikkeen päälle, mutta ei klikannut vielä. Hän katsoi kirjaston ikkunasta aukeavaa näkymää Pajakkakoskelle. Valkeaa lunta vasten kosken vesi näytti yötaivaan mustalta. Virta tuli jostain jääpeitteen alta. Vedessä oli voima, joka odotti tilaisuutta ärjyä. Kun hetki koitti, se iski. Pieniä mustavalkeita lintuja pulpahteli kuin ongenkohoja kuohuissa. Koski pauhasi, mutta linnut vain leikittelivät.

Kiinnostuin Mooses Mentulan kirjasta Jääkausi hieman erikoisen tarinan johdosta ja sen kertomista varten minun on paljastettava jotain itsestäni. Olen syntynyt Kuhmossa, vanhempani ja isoveljeni olivat muuttaneet paikkakunnalle vähän ennen syntymääni. Odotusaikana äitini oli ystävystynyt toisen juuri paikkakunnalle muuttaneen naisen kanssa, joka myös odotti toista lastaan. He tutustuivat synnytysvalmennuksessa, josta kätilö oli heittänyt heidät molemmat ulos. Eivät kätilön mukaan kerran synnyttäneinä olleet oikeutettuja kertaamaan synnytystaitoja 🙂 Ja miten tämä tarina liittyy Mooses Mentulan kirjaan? No tuo äitini ystävätär oli tietysti Mentulan äiti! Äitini hiljattain kertoma tarina jäi mieleen ja kun huomasin Mentulan uuden romaanin sijoittuvan kuhmolaiselle yläasteelle, kiinnostukseni heräsi. Itse en ehtinyt asua Kuhmossa kuin 4-vuotiaaksi, mutta monena lapsuuskesänä on tullut siellä mökkeiltyä ja edelleen tunnen olevani kotona, kun pääsen kuhmolaiseen metsään.

Kirjan teema on koulukiusaaminen. Päähenkilö Helmi muuttaa perheineen pääkaupunkiseudulta Kainuun sydämeen, Kuhmoon. Helmiä on kiusattu jatkuvasti koulussa ja muutto on osaksi vanhempien yritys aloittaa puhtaalta pöydältä. Aluksi paikanvaihto näyttääkin onnistuneelta ratkaisulta, kun Helmi tuntuu heti saavan uuden ystävän. Hetken aikaa Helmin elämä on taas siedettävää ja vanhemmat huokaisevat helpotuksesta. Sitten Helmi joutuu taas kiusaajien kynsiin. Tällä kertaa Helmi ei suostu alistumaan kiusatun rooliin, vaan päättää kovettaa itsensä ja vaihtaa puolta. Helmin muuntautumista kiusatusta kiusaajaksi on sydäntäsärkevää seurata. Kantapään kautta Helmi saa oppia, ettei paha olo helpota aidan toisella puolellakaan. Hämmennyksensä ja hätänsä keskellä Helmi onnistuu vetämään peliinsä mukaan myös sivullisia uhreja.

Jääkausi tuo kiinnostavan ja vähemmän käsitellyn puolen esiin kiusaamisteemasta, sillä kirjassa käsitellään myös opettajaan kohdistuvaa kiusaamista. Historianopettaja Juha on pidetty ja kokenut opettaja, joka on juuri nimetty koulun kasvatuskeskustelijaksi. Rehtorin mielestä “pitkästä työkokemuksesta ja tolokun miehen olemuksesta olisi hyötyä nuorison rähinöitten selvittelyssä”. Juha ottaa asiakseen auttaa koulun uutta tulokasta Helmiä sopeutumaan, mutta joutuukin tietämättään pelinappulaksi Helmin selviytymistaisteluun. Helmi alkaa levittää Juhasta perättömiä huhuja ja Juhan maine on pian mennyttä. Huhumyllyn pyöriessä kiihtyvällä tahdilla läheisetkin alkavat menettää uskoaan Juhaan ja entinen tolokun mies ajautuu tuhon partaalle. Ulottamalla kiusaamisen aikuisten maailmaan Mentula näyttää, että kiusaaminen ei ole vain lasten ja nuorten ongelma. Aikuiset ovat ihan yhtä huonoja ilmaisemaan tunteitaan ja ratkomaan ihmissuhdeongelmia, huhupuheet ja ilkeät juorut eristävät yhtä lailla aikuisenkin lauman ulkopuolelle. Lapsuudessa koettu kiusaaminen kulkee mukana myös aikuisuuteen. Tästä esimerkkinä on matematiikan opettaja Vesa, joka kompensoi kiusaamisen haavoittamaa itsetuntoa käyttäytymällä korostetun äijämäisesti.

Mentula on itse työskennellyt kyläkoulun rehtorina ja koulumaailman tuntemus näkyy hyvin aiheen käsittelyssä. Mentula onnistuu luotaamaan nuorten maailmaa aidon tuntuisesti (tai mikä minäkään olen sanomaan nykyisten nuorten maailmasta mitään!). Kiusaamisen uudet muodot verkossa ovat esillä, lumipalloefekti on valmis yhdellä napinpainalluksella. Ehkä verkkokiusaamisen teemaa olisi voinut avata enemmänkin, nyt kiusaaminen näyttäytyy pääosin fyysisenä toimintana. Helmin matka kiusaajien suosioon alkaa vastustajan poskeen kajahtavalla avokämmenellä. Koulun pihan asfalttiviidakossa pätevät viidakon lait, jossa asioita ei selvitetä puhumalla. Oma poikani vasta aloittelee koulu-uraansa, mutta nujakointien ja riitojen selvittely on jo tullut tutuksi. Jääkausi saa ainakin tämän äidin polvet jo vähän tutisemaan niitä yläkouluaikoja odotellessa.

Mentula on varmasti rehtorin työssään saanut kohdata kaikenlaisia opettajapersoonia, joista ammentaa hauskoja karikatyyrejä kirjassaan. Osuvia olivat esimerkiksi välitunnilla tupakoitsijoita käräyttelevä Muurahaiskarhu-Mauri sekä eläkeikää lähestyvä höpsähtänyt kuraattori Ufomummo, joka luuli lasten tekemää jekkua ufoksi ja tarjoaa joka asiaan ratkaisuksi lehtijuttua erityisherkkyydestä. Hauskasti yli ampui myös tyttöjen liikunnanopettaja Barbarella, vahvasti meikattu ja porsaanpunaiseen urheiluasuun pukeutunut entinen Gladiaattorit-kilpailija, joka laittaa tytöt pelaamaan sateessa jalkapalloa ja itse istuu autossa tööttäilemässä ja väläyttelemässä muoviripsillä tuunattuja ajovaloja. Nämä tosielämän sketsihahmot toivat sopivasti huumoria muuten raskaaseen aiheeseen.

Itseäni ilahdutti kirjassa myös Kuhmon murre, jota oli sopivassa määrin ripoteltu mausteeksi – onneksi sitä ei viljelty ihan päntiönnään. Itse muutin pääkaupunkiseudulle niin pienenä, että murre ei ehtinyt tarttua ja kieltämättä välillä on ollut vaikeuksia ymmärtää kuhmolaisten kummieni puhetta. Ymmärrän siis Helmin päätöksen: “Kesän aikana Helmi oli yrittänyt oppia puhumaan niin kuin täällä tehtiin, jokaista sanaa pidentäen ja leventäen. Hän oli kuunnellut lähikaupan myyjää ja yrittänyt matkia: kallaa, leippää, maetoa. Mutta ei siitä mitään tullut. Pää ei suostunut uskomaan, että oikeasti pitäisi sanoa: pannaannie. Helmi oli päättänyt käyttää kirjakieltä ja puhua vain, kun oli pakko.”

Kainuun jylhä luonto nousee yhdeksi kirjan kantavista voimista. Pajakkakoski kuohuu, ankara talvi jäädyttää viimeisetkin lämpimät tunteet ja korpimetsässä lauman hylkimä susi hyökkää ärhäkimmin karhun kimppuun. Kiusaaminen ei vain nakerra itsetuntoa vaan repii siitä paloja nälkäisen suden lailla. Luontometaforat toimivat ja tunnelma on juuri sopivan rosoinen. Kirjan intensiteetti säilyy hyvin, ainoastaan loppuratkaisu oli hienoinen pettymys. Kurkistus tulevaisuuteen ja päähenkilöiden teiden törmäyttäminen siellä tuntui väkinäiseltä ja vähän vaivaannuttavaltakin. Avoin loppu ilman viimeisen luvun lankojen yhteen punomisia olisi toiminut ainakin minulle paremmin, vaikka aika dramaattisiin tunnelmiin olisi jäätykin. Ikävä kyllä kirja ei anna juurikaan ratkaisuja kiusaamisen lopettamiseksi. Sen sijaan se pakottaa katsomaan kiusaamista silmästä silmään ja ottamaan ilmiön vakavasti. Voimattomuuden tunne kiusaamisilmiön edessä ei helpottanut, mutta jos kirja saa jonkun vaikka pohtimaan omaa käytöstään tai ottamaan toisen hädän tosissaan, sekin on jo askel parempaan. Suosittelen kirjaa sekä nuorille että aikuisille.

Mooses Mentula: JääkausiMooses Mentula: Jääkausi
2016 WSOY.

Kiusaamisteemalle ja Kuhmon murteelle ovat itsensä altistaneet myös:
Mari A:n kirjablogi
Sivutiellä
Kirjareppu
Kirjasähkökäyrä

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.