Margot.
Kuka oli Margot?
Kuka oli rakastanut isää ja häntä niin, että oli odottanut heidän paluutaan kaksi vuotta – odottanut ja kuitenkin päätynyt elämään ilman heitä? Vilja kaivoi laukustaan nipun kirjeitä, päällimmäisenä viimeisin. Mitä sen jälkeen oli tapahtunut? Kaikki mitä hän tuolta ajalta muisti: Syksyllä 1989 ensilumi oli satanut raskaana peittona talon takapihalla kasvaneiden koivujen ja leppien ja suuren tammen oksille, jotka hädin tuskin olivat jaksaneet kannatella sekä lehtien että lumen painoa. Muisto puista oli terävä ja selkeä – niiden oksat olivat turvonneet ja silmiä häikäisevän valkoiset, ja niiden kanssa samaan aikaan kasaan oli painunut äiti, joka oli seissyt ikkunalla ja itkenyt, välillä tärissyt kuin kylmettynyt, mutta useimmiten vain seissyt hiljaa kyynelten vieriessä poskia pitkin solisluille. Vähän Viljan syntymäpäivän jälkeen isä oli lentänyt Berliiniin. Uutiset olivat huutaneet kansannousua ja mielenosoituksia, jotka olivat lisääntyneet kesän jälkeen ympäri maata. Maanantaimielenosoitus. Sana oli painunut Viljan muistiin. Hän ei ollut osannut pitää isän matkaa millään lailla poikkeuksellisena, vaikka vanhemmat olivat puhuneet DDR:stä Suomeen paluun jälkeen enää harvoin ja silloinkin lyhytsanaisesti, terävään, kireään sävyyn. Vasta vuosien päästä Vilja oli ajatellut ymmärtävänsä, miksi. Äidin mielestä DDR oli ollut sosialismin periaatteet pettäneiden puoluepukareiden diktatuuri, kun taas isä oli uskonut loppuun asti kaikkien, isojenkin ongelmien olevan ratkaistavissa. Vaikka isä oli parin ensimmäisen Suomen-vuoden ajan puhunut hänelle saksaa aina heidän ollessaan kaksin, Viljalle maa oli muuttunut pikku hiljaa kaukaiseksi. Hän oli aloittanut suomalaisten koulun, ja pian Berliini oli alkanut tuntua unelta, kaukaiselta ja katkonaiselta.

Meri Valkama: Sinun, Margot

Olin juuri puolessa välissä Meri Valkaman romaania, kun Sinun, Margot palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla. Jo siinä vaiheessa oli helppo yhtyä raatilaisten sanoihin: “Sinun, Margot on vasta-alkajan äärimmäisen kypsä ja hallittu suuri teos.” Romaanista sanottiin myös näin: “Valkama on luonut tunteisiin vetoavan aatehistoriallisen trillerin, jossa päähenkilö selvittää sittenkin ennen muuta omaa olemustaan.” Muuallakin olen huomannut tähän romaaniin viitattavan trillerinä, mikä vähän kummeksuttaa. Edesmenneen isänsä DDR-menneisyyttä ja salattua rakkaustarinaa selvittävän Viljan emotionaalinen matka on kyllä täynnä yllättäviä käänteitä, mutta jännitysromaaniksi en teosta luokittelisi. Ehkä trillerimäisyys vain viittaa siihen, miten taitavasti Valkama pitää lukijaa hyppysissään ja houkuttelee lukemaan aina yhden luvun lisää. Muhkean 556-sivuisen romaanin hotkaisi helposti muutamassa illassa.

Yhteiskunnallisen lehden toimittajana työskentelevä Vilja löytää isänsä jäämistöstä nipun rakkauskirjeitä, jotka on kirjoitettu Margotilta Erichille 80-luvun lopun Itä-Berliinissä. Peitenimet on tietysti lainattu DDR:n kommunistijohtaja Erich Honeckerilta ja tämän Margot-vaimolta, mutta kuka on tämä salanimellä isälle kirjoitellut nainen? Kirjeissä puhutaan paljon myös Kastanjasta, tytöstä, jonka Vilja tajuaa viittaavan häneen itseensä. Perhe asui 80-luvulla Itä-Berliinissä isän työskennellessä kirjeenvaihtajana ja muutama vuosi Suomeen paluun jälkeen vanhemmat erosivat. Äiti Rosa ei suostu tuosta ajasta puhumaan ja on sitä mieltä, ettei Viljankaan pitäisi tonkia menneitä. Viljalla on kuitenkin palava halu ymmärtää, mitä hänen lapsuudessaan tapahtui ja miten hän liittyy tähän Margot-nimellä kirjoittelevaan naiseen, josta hänellä ei ole mitään muistikuvaa. Vilja matkustaa lapsuutensa kulmille Berliiniin ja alkaa jäljittää kirjeiden naista ja isänsä salaisuuksia.

Kahdessa aikatasossa sukkuloiva romaani seuraa Viljan etsintöjä vuonna 2011 ja sukeltaa myös suoraan 80-luvun Itä-Berliiniin, jossa sosialismia ihailevat Markus ja Rosa totuttelevat uudenlaiseen arkeen lastensa Matiaksen ja Viljan kanssa. Tosin arki tuntuu jakautuvan epätasaisesti, kun työ vie Markuksen kaiken ajan ja huomion ja Rosa tuskailee yksin kotona hiilipölystä sairastuneen Matiaksen kanssa. Parivuotias isin tyttö Vilja on päiväkodissa hyvässä hoidossa, mutta silti Rosasta tuntuu pahalta jättää tyttö Berliiniin siksi aikaa, kun hän vie Matiaksen kesäksi Suomen puhtaaseen ilmastoon toipumaan. Takaisin tullessa Mikael ja Vilja tuntuvatkin molemmat kuin vaihdokeilta. Ollaan keskellä maailmanhistorian dramaattisia käänteitä, jotka kaikki heijastuvat kirjan henkilöiden elämään: Gorbatšovin perestroikka, Tiananmenin verilöyly Kiinassa, Tšernobylin ydinvoimalan räjähdys ja lopulta Itä-Saksan lakkauttaminen. Sosialismin kulissien huojuessa myös Mikaelin ja Rosan avioliiton kulissit notkahtelevat. Ja kun muuri viimein murtuu, se ei tuokaan vapautta ja onnea, vaan murskaa alleen haaveet.

Viljalla on etsinnöissään apuna Rosan vanha ystävä Ute, jonka kanssa Rosalla oli tapana käydä undergroundbileissä irrottautumassa kodin ahtaista ympyröistä. Viljan tutustuessa nyt Uteen, tästä on tullut dokumentaristi, joka suhtautuu kriittisesti Saksojen yhdistymiseen. Se on hänestä jo käsitteenä voittajien uudelleenkirjoittamaa historiaa, jossa pakkoliitetyn DDR:n kulttuuri ja elämäntapa todettiin epäkelvoksi ja korvattiin läntisellä mallilla. Myös ihmiset korvattiin toisilla, kun itäsaksalaiset opettajat, journalistit ja tutkijat eivät kelvanneet lännelle. Tämä on todella kiinnostava ja tärkeä näkökulma, sillä harvoin näitä asioita on tullut tosiaan ajateltua tavallisten itäsaksalaisten vinkkelistä. Heille Itä-Saksa oli pitkään koti ja se parempi paikka, joka yhtäkkiä vain otettiin pois ja todettiin läpimädäksi. Voi vain yrittää kuvitella, mitä se tekee ihmisen identiteetille ja omanarvontunnolle.

Viljan elämässä on myös toinen dokumentaristi, hänen puolisonsa Saga, joka tekee elokuvia Afrikan maiden humanitäärisistä kriiseistä, kuten Kongon sisällissodasta. Saga saapuu Viljan tueksi Berliiniin Hertta-tyttärensä kanssa, jonka suhteen Vilja kokee epävarmuutta. Tytöllähän on jo kaksi äitiä. Mikä Viljan rooli on yhtälössä? Samaan aikaan Vilja etsii naista, joka kirjeiden perusteella selvästi rakasti ja kaipasi häntä, toisen lasta, kun oma äiti taas tuntuu käyvän yhä etäisemmäksi. Vanhemmuutta, äitisuhteita ja rakkautta käsitellään siis ilahduttavan monenlaisista näkökulmista.

Romaanin eläväinen, kuvaileva kerronta piirtää tarkkaa kuvaa ajasta, paikasta ja henkilöiden mielenliikutuksista. Silloin tällöin kuvailu lähtee kuitenkin laukalle. Kiinnitin huomiota muusta kerronnasta poikkeaviin pilkuttomiin listauksiin, tyyliin: Pimeys oli laskeutunut kaupungin ylle, sen keskellä loistivat kotimatkaa tekevien trabanttien moskvitšien wartburgien etuvalot takavalot vilkut. Näitä runollisempia ryöpsähdyksiä taisi olla eniten Rosan ajatuksiin liittyen ja ehkä ne on tarkoitettu tyylikeinoksi kuvaamaan juuri Rosan uupumusta ja ajatusten kakofoniaa. Omaan lukukokemukseeni ne vaikuttivat kuitenkin samaan tapaan kuin tahattomat painovirheet joskus tekevät, eli rikkoivat hetkeksi tarinan luoman taikapiirin ja saivat ajatukset siirtymään kirjantekoprosessiin sen takana. Esikoisromaaniksi Sinun, Margot on tosiaan niin kypsä ja hallittu, että myös lukijan odotukset kipuavat näköjään korkeuksiin. Valkama onnistuu luomaan sellaisen lukemisen riemujuhlan, jossa sanoilla luotuun maailmaan uppoaa niin syvälle, ettei haluaisi minkään rikkovan tuota yhteyttä. Odotan innolla, mitä saamme häneltä jatkossa lukea.

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 18 – Kirja kertoo sateenkaariperheestä.

Meri Valkama:
Sinun, Margot
WSOY 2021
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Annelin lukuvinkit
Donna Mobilen kirjat
Kirja vieköön!
Kulttuuri kukoistaa
Nannan kirjakimara

Sinua voisi myös kiinnostaa

Rosa Liksom: Väylä

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Jenny Erpenbeck: Päivien loppu

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

Seuraa Kirjaluotsia

äitiys Berliinin muuri DDR esikoisromaani helmet2021 helmethaaste kylmä sota Meri Valkama perhesalaisuudet Saksa WSOY