Ihan tosissaanko hän kaipasi jotakin? Rouva Glad? Ja miksi ei. Hänellä oli valtaa, rahaa, suhteita. Kun oikein seuloi, niin rahan lainaaminen tai ainakin lainojen järjestäminen näennäisesti varakkaille miehille, oli elämässä kaikkein parasta. Sydäntä siveltiin hunajalla, suu ihan vettyi. Paperien laatiminen tuolla yläkerran salissa turkkilaisten verhojen ja tyynyjen, kiiltävien, mustaksi lakattujen uudenaikaisten huonekalujen keskellä –. Rouva Glad lepäili divaanillaan ja saneli. Usein oli iltamyöhä, koska hän niin tahtoi. Hapsureunainen jalkalamppu paloi, liköörikarahvi ja kristallilasit odottivat messinkipöydällä. Hämmentynyt mies, iso tai pieni, lihava tai laiha, muuttui itsevarmaksi taas ja kun valaistus oli sopiva, piti rouva Gladia komeana naisena ja sanoikin sen joko suullaan tai vain silmillään.

Olihan se jotakin. Siinä oli elämän mieltä korkeimmillaan. Sitä ei vain riittänyt jokaiseksi illaksi. Ja jos olisi, sehän olisi pian menettänyt makunsa. Näin päätellen rouva Glad käveli tasaantuneena sisälle, vilkaisi keittiöön, totesi siivoojan käyneen ja kapusi yläkertaan, sytytti valot.

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad

Eeva Joenpellon syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta ja luin silloin blogihaasteeseen Joenpellon varhaisemman romaanin Viisaat istuvat varjossa vuodelta 1964. Päätin silloin lukea Joenpeltoa lisääkin ja sopivasti mummin jäämistöstä löytyi pari romaania, jotka varmasti löytyvät monen suomalaisen kirjahyllystä: Elämän rouva, rouva Glad ja Tuomari Müller, hieno mies. Tästä pariskosta rouva veti nyt enemmän puoleensa, mutta eiköhän arvon tuomarikin päädy vielä lukuun.

Elämän rouva, rouva Glad sijoittuu 1900-luvun alun vuosikymmeniin. Romaanissa käydään läpi rouva Gladin kolmea avioliittoa, mutta käänteisessä järjestyksessä. Nykyhetkessä 30-luvulla tämä kolminkertainen leskirouva on menestyvä bisnesnainen, joka kettupuuhkineen pyörittää sujuvasti niin yrityksiään kuin neuvoja janoavia miehiä. Viimeisin ohjailtava on paikallinen nimismies Järvinen, joka on joutunut ikävään velkakurimukseen. Rouva Glad arvelee hyötyvänsä nimismiehestä ja käyttää kaiken viehätysvoimansa ja juonittelevuutensa saadakseen tämän koukkuunsa. Ikävä kyllä nimismies osoittautuu lähinnä kiusalliseksi taakaksi. Perheellinen mies on haksahtanut lukiolaistyttöön ja aiheuttaa pahennusta laulattamalla nuoria poikia IKL:n kokouksissa. Rouva Glad toki kammoaa sosialisteja, mutta nimismiehen äärioikeistolainen retoriikka on hänellekin liikaa.

Kolme kertaa rakkaudessa siipeensä saanut rouva on löytänyt pysyvimmän rakkauden rahasta ja vallasta. Niihin hän takertuu, kun ei enää muutakaan osaa. Nimensä ja omaisuutensa hän peri toiselta mieheltään, rakennusmestari Viljami Gladilta, joka opetti vastaanottavaiselle pankkineidille liiketoiminnan koukerot. Viljamin suojeluksessa epävarmasta Saara Nygrenistä os. Heinonen tuli itsevarma ja laskelmoiva Sara Glad. Ei Viljamikaan täydellinen ollut, mutta hänelle rouva Glad on eniten velkaa muodonmuutoksestaan. Viljamin jälkeen rouva nappasi saaliikseen nuoren ja pehmeän Nalle Ketosen, jonka kanssa oli alkuun niin intohimoista. Mutta eihän näpsäkkä nainen kauaa jaksa katsella miehen höveliä taloudenpitoa ja puolivillaista yrittämistä. Ainakin Nallen vanhapiikasiskokset pitää saada tönittyä töihin ja pois jaloista kuluttamasta veljen vähiä varoja. Tässä kohtaa rouva Gladin laskelmoivuus johtaa traagisiin seurauksiin ja on parempi vaihtaa maisemaa.

Hienosti Joenpelto syventää vähitellen kuvaa rouva Gladista ja murentaa huolella rakennetun kulissin palaamalla tarinan alkuun ja siihen ensimmäiseen aviomieheen. Kopean ja kovan seurapiirirouvan kuoren alla piilottelee nimittäin nuori ja vaatimaton Saara Heinonen, joka naiivisti avioitui kartanonpoika Åke Nygrenin kanssa uskoen unelmiensa täyttyneen. Elämä kartanonrouvana anopin ja appiukon alaisuudessa ei olekaan sellaista kuin kuvitelmissa ja tilanne menee vielä tukalammaksi sisällissodan puhjettua. Sodan loputtua Saara odottaa turhaan Åkea palaavaksi, vaikka hengissä mies kuuluu olevan. Kiusallinen tilanne päättyy huonosti ja kasvonsa menettänyt neiti joutuu aloittelemaan uutta elämää kaupungissa. Sen verran mieli suojelee, että rouva Gladille tuokin pala menneisyyttä on muovautunut selviytymistarinan muotoon. Lukija saa siis todistaa niitä pieniä säröjä, jotka tihkuvat rouvan tarinoiden rakosista. Tätä elämän rouvaa ei vähällä lannisteta!

Rouva Gladissa on samanlaista häikäilemättömyyttä, turhamaisuutta ja pinnan alla kytevää haavoittuvuutta kuin lontoolaislady Leonorassa suuresti ihailemani Barbara Pymin romaanissa The Sweet Dove Died. Myös Elizabeth Taylorin romaanien viileät leskirouvat Mrs. Palfrey ja Amy Henderson tulivat mieleen. Kaikki nämä brittiromaanit ovat ilmestyneet 1970-luvulla, muutamia vuosia ennen rouva Gladia. Minusta on hauska ajatella, että Joenpelto olisi saattanut lukea nämä upeat romaanit tuoreeltaan ja saanut niistä inspiraatiota omaan elämän rouvaansa. Ainakin tästä lähtien liitän mielessäni Joenpellon osaksi tuota jatkumoa: Elizabeth, Barbara ja Eeva ja keitä näitä nyt on!

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 34 – Kirjailijan nimessä on luontosana.

Eeva Joenpelto:
Elämän rouva, rouva Glad
WSOY 1982
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat
Kartanon kruunaamaton lukija
Kirjan pauloissa
Kirja vieköön!
Leena Lumi

Sinua voisi myös kiinnostaa

Elizabeth Taylor: Blaming

Marilynne Robinson: Lila

Elizabeth Taylor: Mrs Palfrey at the Claremont | Naistenviikkohaaste 2021

Eeva Joenpelto: Viisaat istuvat varjossa

Barbara Pym: The Sweet Dove Died

Minna Rytisalo: Rouva C.

Seuraa Kirjaluotsia

1930-luku avioliitto Eeva Joenpelto helmet2022 helmethaaste klassikko naisen asema Rouva Glad